Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Innostu onnistumaan yhdessä, Maarit Tiililä

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Mistä innostus syntyy? Mikä on liikkeellä painava voima? Innostus on itsessään tunneIhmisyys on innostusta tekemiseen. Se on meidän ihmisten ytimessä ja se saa alkunsa yleensä ideasta, ajatuksesta, oivalluksesta.  

Innostu kun syntyy, pääsee keskittymään oivalluksen heränneeseen ajatukseen heti! Saatat uppoutua pohdintaan, tekemiseen niin, ettet huomaa edes ajan kulua (flow). Sain kokea flown ja innostuksen tunteen, kun tein festari projektiani, jossa tein sydänmestä käsin töitä. Se on kyllä uskomaton tunne ja kun se yhdistyy vielä työhön niin tietää tekevänsä, silloin oikeita asioita elämässä. 

Innostus herää usein luontaisen uteliaisuuden kautta. Uteliaisuus taas kohdistuu niihin asioihin, jotka koet tärkeäksi ja merkitykselliseksi sinulle juuri nyt.  Merkityksellisyyden tunne on tärkeä omassa työssä, jos sitä ei ole niin ei ole innostustakaan. 

Omat innostukseni tulee, kun näen johdettavieni onnistuvan se tuo todella paljon tyydytystäNäkee kirjaimellisesti, että toinen kehittynyt ja hänen oma innostuksensa tarttuu.  

Kirjaa lukiessani sain ymmärryksen siihen, että me ihmiset olemme erilaisia ja innostumme eri asioista. Se mikä toimii minulle ei välttämättä innostuta toista ollenkaan. Ihmisten tarpeet ovat erilaisia ja niitä on hyvä tunnistaa. Niitä voi kanssa kysyä toiselta. 

Innostus on tunne, kun tunteita alkaa tiedostamalla harjoittelemaan niitä vaativissa tilanteissa tulee niin sanotusti ”paremmaksi innostajaksi”.  

Olen myös huomannut, että muut ihmiset ovat peilejä sinulle, jos hymyilet he hymyilevät takaisin. Kun on työstään innostunut henkilö, se näkyy henkilössä ja työnteko ei väsytä. Omassa johtamisessa, olen alkanut tietoisesti pitämään yllä hyvää henkeä ja reipasta mieltä. Haluan luoda työympäristöstä kannustavan, koska silloin jaksaa paremmin.  

Innostumisen johtaminen edellyttää tavoitteellisuutta ja vahvaa läsnäoloa, jotta voi havaita niin omat kuin muiden vallitsevat tunnetilat ja lähteä rakentamaan innostusta vallitsevasta tilanteesta käsin.  Pitää oppia tunnistamaan aluksi mistä, minä innostun ja olemaan aito minä itseni. Kun olen rohkea esimerkki muille, annan muille tilaa olla oma itsensä. 

Johtajan heijastusvaikutus 

Oman johtamistavan tunnistaminen ei yksin riitä. Johtajan on oltava myös tietoinen siitä, miten hänen käyttäytymisensä vaikuttaa muihin. Johtaminen on vaikuttamista ja sitä ei kannata tehdä silmät suljettuina. Olenkin viimeisessä joulupiha projektissa opetellut tietoisesti käyttäytymään tietyllä tavalla tietyissä tilanteissa. Johtajalla on voimaa ja valtaa on johtajan tärkeä tuntea vastuunsa. 

On tilanteita, jossa itse ei aina ole innostunut. Tällöin pitää johtajan olla tiedostava ja miettiä, miten tuoda asia rakentavasti esille.  Itsetuntemus ja omien arvojen mukaan toimiminen kehittyy iän ja kokemuksen myötä.  

 

Miten johtajana annan tilaa innostua? 

Tutustu innostuksen tunteeseen ja omaan luontaiseen tapaasi innostua. Miten omassa roolissa mahdollistaisin johdettavien innostumisen. Tilan luominen ei vaadi ihmeitä ne ovat niitä arkisia asioita työyhteisössä, mistä sitä voi lähteä rakentamaan.  

Itsehän olen kovaääninen, että ihmiset jo hymyilevät sille, kun saavun tilaan.  Johtaja näytän mallia, että tilassa saa olla oma itsensä. Ihmisten tyytyväisyydestä se innostus lähtee.  

Kun innostus oikein ”räjähtää” tilassa on niin sanottu sitoutuminen varmaa, mikä luo taas hyviä tuloksia. Itse nuorempana aina työhaastatteluissa, minulla oli selkeä tavoite, se oli saada haastattelija nauramaan. Siitähän me kaikki tykkäämme. Tämä oli selkeä, merkki minulle, että paikka on sinun.  

Johtajan tärkein tehtävä on selkeä, innostavan ja merkityksellisen suunnan näyttäjä. Tavoitteiden ymmärtäminen jokaisen yksilön kohdalla on tärkeää, jotta jokainen voi omalla osallaan edistää organisaation tavoitteita. 

Eli johtajana luon tilaa innostua tekemällä ihan perustehtävistä huolella. Yksinkertaista, eikö totta? Selkeä tavoite suuntaa tekemiseen on oleellista. Yksilöt ja työryhmät, kumminkin itse määrittelevät oman työnsä tavoitteet.  

Tavoitteen selkeys ei kuitenkaan aina yksin riitä. Se on hyvä lähtökohta innostumiselle, mutta ydinasia on tavoitteen ja sitä kautta oman työn merkityksellisyys. Ihmiselle on tärkeä kokea, että omalla työllä on todellista arvoa myös muille kuin itselleen.  

Johtajan työ helpottaa merkittävästi, jos organisaation missio, olemassaolon oikeutus, jo itsessään on merkityksellinen. Mietitään esimerkiksi puhelinmyynti, jossa kerätään lisää lahjoituksia hyväntekeväisyyteen. Työ luo jo arvon.  

Säännölliset tavoite- palautekeskustelut ovat ne sitten vartin pituisia on ne innostuksen ylläpitämiselle tärkeitä. Johtajan on myös hyvä pyytää palautetta taidoistaan. Voi olla rehellistä palautetta, johtajan on vaikea saada hierarkian takia, mutta sitä kannattaa pyytää. 

Vahvuuksien hyödyntäminen 

Ihmiset innostuvat siitä, kun he saavat hyödyntää kokonaisvaltaisesti omaa osaamistaan ja myös oppivat lisää, kun he kokevat, että heidän osaamistaan arvostetaan ja heidän kehittymistään tuetaan.  

Hallinnan tunne omassa työssä on pohjavire, jonka päälle innostusta ja ilo rakentuu. Kuuntelemisen taito ja- että on oikeasti kiinnostunut johdettavistaan. On valmis kuuntelemaan heidän odotuksiaan, onnistumisiaan ja mahdollisia urasuunnitelmia.  

Johtajan tehtävä on saada paras irti johdettavistaan positiivisen kautta ja kehittää heitä oman potentiaalin mukaan. Innostus ei itsessään riitä vaan sen eteen on tehtävä töitä. 

 

Projektitoimisto Sawake Osk. 

Carolina Tuomikorpi 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!