Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Innovointitärpit Aiton 24-H synnytykseen

Kirjoitettu 08.10.17
Esseen kirjoittaja: Heidi Aittanen
Kirjapisteet: 4
Kirja: Medici-ilmiö / InGenius
Kirjan kirjoittaja: Frans Johansson / Tina Seelig
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Innovointitärpit 24H -synnytykseen

Aiton kanssa olemme melko noviiseja synnyttämisen kanssa. Rehellisesti voin sanoa, että rakettipäivien asiakaskeissien lisäksi emme ole synnyttäneet kuin omia tiimiyrityksen sisäisiä synnytyksiä. Olemme innovoineet erilaisia projekteja, erilaisilla menetelmillä. Kaksnelosissa kohtaamme kuitenkin haasteen, jossa täytyy lähteä nopeasti liikkeelle, nopeasti innovoiden. Olemme aika lennokas porukka. Ideoita syntyy kyllä, hullujakin ja villejäkin ideoita, mutta välillä saatamme olla vain totaalisen jäässä. Ennen kaksnelosia on siis hyvä ottaa selvää innovointitekniikoista ja laajentaa omaa näkemystä siitä, mihin omat aivomme pystyvätkään.

 

Medici-ilmiö

Frans Johanssonin kirja Medici-ilmiö käsittelee innovaatioita, jotka tapahtuvat eri alojen välimaastossa. Medici-ilmiöllä haetaan outside of the box ajattelua, ja pyritään siihen, että asiaa päästään katsomaan aivan eri silmin. Pyritään vaihtaa näkökulmaa ja pyritään siihen, että alojen välimaastoissa syntyy uudenlaisia ideoita ja mahdollisuuksia yhdistelemällä jo olemassa olevia asioita. Ensimmäistä kertaa tutustuin medici-ilmiöön palvelumuotoilun teematreeneissä, jossa koitimme erilaisia innovointimetodeja, mitä oikeastaan voi hyödyntää asiaan, kuin asiaan.

 

Mielen ja ajatuksen avaamiseksi, teimme ensiksi pienen tehtävän. Keksimme paperiliittimelle uusia käyttötarkoituksia. Jippona tietysti oli se, että perinteinen klemmari ei käynyt vastaukseksi, vaan nimenomaan keksimme muita asioita, mihin kyseistä liitintä voisi käyttää. Tämä oli itselleni erittäin tehokas testi omien aivonystyröiden aktivoimiseksi.

Seuraavaksi teimme assosisaatiotestin, huomataksemme kuinka tietyllä tapaa orientoituneta aivomme ovatkaan. Meille heijastettiin muutamia sanoja ja tehtävänä oli kirjoittaa lapulle niin monta asiaa, kuin mitä tuo yksi sana toi mieleen. Sen jälkeen aloimme käydä sanoja läpi ja huomasimme kuinka monia samoja sanoja esille nousi. Aivomme ajattelevat monesti automaattisesti asiat suhteellisen samantyylisesti. Assosisaatiotesti on kuitenkin kätevä pikku leikki avaamaan myös ajattelua, sillä tarkoitus on tuottaa mahdollisimman monta sanaa lyhyessä ajassa.

Sitten pääsimme itse asiaan. Medici-ilmiön pointtina on siis synnyttää uusia innovaatioita, eri alojen välimaastoissa. Tätä voi ensinnäkin edistää siten, että asettaa itsensä alttiille erilaisille aloille, esimerkiksi verkostoitumalla. Muiden alojen tunteminen voi auttaa uusien innovaatioiden kanssa. Monialaisuudella voidaan myös kehittää jo olemassa olevaa projektia. Me kokeilimme käänteisajattelua. Otimme esille muutamia jo olemassa olevia projekteja ja tarkoituksena oli kehittää niitä ajattelemalla asiat päinvastaisesti. Ensimmäiseksi listasimme asioita projekteista, jotka olivat tosia ja jotka liittyivät projektiin. Valitsin itse Myllytuvan ja aloin listaamaan siihen liittyviä asioita. Sen jälkeen kun olimme saaneet listat valmiiksi, aloimme yksitellen käymään sanoja läpi ja kääntämään niitä päinvastaiseksi. Esimerkiksi: maksuvälineenä käteinen tai kortti -> maksuvälineenä muu, kuin käteinen tai kortti. Päinvastaisista asoista koitimmekin keksiä kehitysideoita projekteihimme. Myllytuvan esimerkissä kehitysideana oli muun maksuvälineen käyttö, kuten vaikka mobiililompakon, tai drinkkilippujen käyttö. Tarkoituksena tuossa oli siis kääntää ajattelutapa päinvastaiseksi, yhdistää siihen erilaisia aloja ja asioita ja kehittää siitä projektia entuudestaan.

 

 

Ingenius

Tina Seeligin kirja, Ingenius: A crash course on creativity sivuaa paljon samankaltaisia asioita. Ennen kaikkea kirja keskittyy kuitenkin oman luovuuden avaamiseen ja opetteluun. Seeligin mukaan luovuus ei ole taito jolla synnytään, vaan siihen voidaan myös oppia. Kirja tarjoaa konkreettisia steppejä, kuinka tätä sisäistä luovuutta voidaan tehostaa.

Ensimmäinen vinkki on sama mistä medici-ilmiökin kertoo. Asioiden yhdistäminen uusilla ja ennennäkemättömillä tavoilla. Mitä uusia ideoita voikaan syntyä, kun yhdistetään vaikka kissa ja kahvi, tuosta epäloogisesta yhdistelmästähän syntyikin maailmalla menestynyt konsepti kissakahvilasta. Innovoitavan asian, tai kysymyksen uudelleenasettelu on myös yksi hyvä keino saada uutta näkökulmaa. Mitä jos kysymyksestä poistaa jonkun oleellisen asian, tai siihen lisää jonkun uuden asian. Kuinka se vaikuttaa aivojemme käyttäytymiseen ja ideoiden tuottamiseen.

Niin kuin Tiimiakatemiallakin aina hoetaan, määrä tuo laatua. Sama pätee innovoidessa. Harvemmin se ensimmäinen idea, joka tuntuu kivoimmalta, on se kaikkein paras, tehokkain tai järkevin. Seelig esitteli testin, jota hän tekee omille opiskelijoilleen. Yllätyksekseni testi oli sama, jonka Venla teki meille viimeisimmällä Tulevaisuuden johtajat –koulutuskerralla. Testissä annetaan ryhmälliselle henkilöitä tehtäväksi asettua jonoon esimerkiksi syntymäpäivän mukaan, siten, että he eivät saa puhua toisilleen. Me Tulevaisuuden johtajat, sekä myös Seeligin oppilaat napsahdimme samaan ansaan. Aloimme käyttää elekieltä, huidoimme ja viitoimme toisillemme ja siirryimme sen perusteella jonoon. Se oli ensimmäinen ratkaisukeino minkä keksimme ja jota lähdimme toteuttamaan. Venla ei paljastanut meille toista tehokkaampaa keinoa, mutta Seelig paljasti. Tehokkaampaa olisi ollut hakea pala paperia, johon jokainen olisi kirjoittanut syntymäpäivänsä, jonka perusteella olisimme voineet siirtyä jonoon, pienemmällä virheen riskillä. Se olisikin ollut boksin ulkopuolelta ajattelua, sillä tukeuduimme kaikki ensimmäiseen asiaan joka juolahti mieleemme.

Seelig painotti myös todella paljon sitä, kuinka innovoidessa tilan pitää olla oikeanlainen. Tilan pitää olla tarpeeksi avara, tilassa pitää olla mahdollisuus kirjottaa moneen paikkaan. Yksi hyvä esimerkki oli vuorata paljon seinätilaa fläpeillä, jotta tilaa kirjoittaa ja toteuttaa itseään on riittävästi. Tuo oli ehdottomasti käytäntöön vietävä vikki kaksnelosia ajatellen. Me Aiton kanssa monesti innovoidaan yhteiselle pikkufläpille, jossa yksi kirjaa, sen sijaan että hyödyntäisimme seinätilaa, värejä ja muita ajatuksia stimuloivia keinoja. Tilan vaihtaminen ja ympäristön muuttaminen saattaa myös auttaa innovointiin. Joskus niinkin yksinkertainen asia, kuin kalusteiden uudelleenjärjestely saattaa olla avain ajatusten aukaisemiseen.

Ympäristön tarkkailu vaikuttaa myös innovointikykyyn. Mitä enemmän osaa tarkkailla ympäristöä, mitä enemmän sitä tekee, sitä helpommin se alkaa tulla automaattisesti. Mitä enemmän kiinnittää huomiota ympäristöön, sitä helpompaa on myös päästää luovuutensa valloilleen. Tästähän on tehty monen monta testiä, esimerkiksi videoiden avulla. Olen joskus nähnyt videon jossa piti katsoa ja tarkkailla jalkapallokenttää. Videon jälkeen siitä esitettiin kysymyksiä. Yhtenä kysymyksenä oli se, että kuinka moni huomasi gorillaa joka juoksi kentän läpi. Suurimmalla osalla, ellei kaikilla jäi huomaamatta tuo gorilla. Kuinka kukaan ei huomannut gorillaa? Sen takia koska emme tarkkailleet ympäristöä tarpeeksi. Mitä enemmän ympäristön tarkkailua suorittaa jokapäiväisessä elämässä, sitä helpommin se sujuu automaatiolla ja sitä tehokkaammin voimme keksiä uusia erilaisia ideoita.

Viimeisimpänä vinkkinä luovuuden saavuttamiseen on asenne. Mikäli asennoituu positiivisesti ja siten, että kyllä homma hoituu, ovat tuloksetkin todennäköisempiä. Mikäli asenne on huono ja koetaan että mitään ei saavuteta, silloin todennäköisesti tuloskin on sen mukainen. Etenkin kaksnelosissa meidän täytyy muistaa uskoa itseemme ja uskoa siihen että tulos saavutetaan. Meidän täytyy painaa hyvällä draivilla läpi koitoksen, jotta saamme synnytettyä asiakkaalle hyvän ratkaisun toimeksiantoon.

 

 

Mitä käytäntöön meidän 24H –synnytykseen

  • Ajattelun aukaisuun tehtävät, assosisaatio tai uudet käyttötarkoitukset
  • Ei pysähdytä ensimmäiseen ratkaisuun
  • Pidetään huoli, että tilamme on tarpeeksi luova. Hyödynnetään seinätilaa, käytetään tilaa hyödyksi, ja tarpeen tullen muokataan tilaa
  • Leikitellään ideoilla, yhdistetään asioita uudella tavalla, otetaan jotain pois ja lisätään jotain uutta tilalle. Mietitään asiaa päinvastoin ja koitetaan hyötyä siitä.
  • Ennen kaikkea uskotaan siihen, että me pystytään hoitaa se, mitä ikinä asiakas meiltä haluaa!

 

 

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!