Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Intohimona brändit

Kirjoitettu 31.12.20
Esseen kirjoittaja: Sasha Vilenius
Kirjapisteet: 3
Kirja: Intohimona brändit
Kirjan kirjoittaja: Marina Vahtola
Kategoriat: 1. Oppiminen, 3. Yrittäjyys, 3.3. Yrityksen roiminnan kehittäminen, 6.3. Brandi ja mielikuvien kehittämisen työkalut

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Intohimona brändit

 

Brändi. Sana tuo mieleen eri yritysten ja tuotteiden ulkoasun ja visuaalisen ilmentymän. Jokaisella on varmasti vähintään yksi yritys joka tulee heti mieleen kun kuulee sanan brändi. Ne kyseiset firmat ovatkin juuri ne joiden brändäys on kokonaisuudessaan tehty onnistuneesti. Mutta brändi ei ole vain se mitä me näemme eri yrityksistä ulospäin vaan se kuuluu osaksi yrityksen strategista ydintä jota vain yritysjohto hallinnoi.

Halusin lähteä tutkimaan tarkemmin mistä kaiken kaikkiaan brändi oikein koostuu ja mitä osa-alueita voisimme kehittää ONIXIA:n brändissä. Brändi koostuu monista tärkeistä asioista mutta nostan esiin itselläni eniten mielenkiintoa herättäneet 4 kohtaa.

 

Yrityksen tarkoitus

 

Kaiken perusta. Olemassaolon syy. Yksi keskeisin osa kun yritys perustetaan on tietää siihen syy ja ketä varten yritys on. Eihän mitään yritystä perusteta vain sen takia että se on vain olemassa. Jokaisen yrityksen tulee palvella jotain asiakaskuntaa jotta sen liiketoiminta on kannattavaa ja olemassaolo perusteltua. Mielestäni yrityksen tarkoitus tulisi kirjata kaikkien työntekijöiden nähtäville jotta sitä hyödynnettäisiin osana jokapäiväistä ajattelua ja työntekoa. Kun koko yritys työskentelee tavoitteellisesti olemassaolon tarkoitusta kohti, siitä syntyykin seuraava käsiteltävä kohta joka on.

 

Kulttuuri

 

Kulttuurilla on valtava vaikutus yrityksen brändiin. Koska eihän oikeastaan yritys itsessään tee yhtään mitään, vaan tekijöinä ovat ihmiset yrityksen sisällä. Mielestäni on hyvin tärkeää että työpaikkakulttuuri tukee jokaista yksilöä eteenpäin ja ilmapiiri on positiivinen ja avoin. Jokaisen tulisi pystyä pyytämään apua keneltä tahansa. Oikeanlainen kulttuuri tukee ja vie yritystä kohti yhteisiä tavoitteita ja päämääriä. ONIXIA:n kulttuuri on mielestäni hyvä ja positiivinen muttei vielä riittävän avoin. Emme vielä pysty puhumaan kaikista asioista toistemme kanssa joka johtuu luottamuspulasta mutta tähän toivottavasti panostamme tulevan vuoden startatessa.

 

Visuaalinen identiteetti

 

Kaikki se miltä yritys näyttää ulospäin liittyy visuaaliseen identiteettiin. Se sisältää mm. logon, värimaailman, kuvat ja graafiset elementit. Visuaalisen identiteetin tulee kulkea käsi kädessä yrityksen tarinan kanssa jottei asiakkaalle tule ristiriitaista kuvaa yrityksestä. Esimerkkinä se jos yritys kertoo olevansa innovatiivinen ja moderni edelläkävijä mutta nettisivut näyttävät kuin ne eläisivät vielä 90-lukua. Visuaalisella ilmeellä voidaan ottaa myös kilpailuetua muihin. Monet saman alan yrityksen ovat kuin kopioita toisistaan. Silloin ne nousevat esiin jotka tekevät asiat eri tavalla.

 

Tarina

 

Tarinat myyvät. Sitä lausetta olen kuullut erittäin paljon Tiimiakatemian aikana ja se onkin se joka kokoaa kaikki brändin osa-alueet ja luo niistä jokaiselle helposti omaksuttavan tarinan. Tarinaa voi käyttää myös markkinoinnissa niin sanottuna punaisena lankana. Tarina tulisi erottaa myyntipuheesta koska sen ei sitä kuuluisi olla. Sen sijaan yrityksen tarkoitus, missio ja visio ovat ne joista hyvä tarina koostuu.

 

Sain kirjoittaessani useita ideoita ja oppeja siihen miten voisimme esimerkiksi kehittää ONIXIA:n brändiä ja miten mahdollisesti voisin lähteä kehittämään omaa henkilöbrändiäni. Mielestäni tämä kirja tulisi lukea heti tiimiyrityksen perustamisvaiheessa jotta kaikilla olisi kirkkaana mielessä miksi kyseinen yritys on olemassa. Kirjan opit luovat varmasti myös vankan pohjan tiimiyrityksen liiketoiminnan starttaamiselle.

Tagit: , ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!