Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Itsekseen ääneen puhumisen voima

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Nyt vpotuttaa. Ai mikä vpotuttaa? No suunnitelmallisuus. Saatat nyt ihmetellä, että mitä vikaa suunnitelmallisuudessa on. Ei sinänsä mitään, mutta suunnitelmat yleensä johtaa toimintaan, mikä on jokaisessa projektissa kaikkein tärkeintä. Tekemällä oppiminen, tiedäthän. Siinä piile kehitysalue (Huom. ei ongelma). Suunnitellaan projektia päivästä toiseen niin kauan, että kohta idea on niin monimutkainen, ettet sitä tajua enää itsekään. Eikä sekään riitä jos pääset siihen pisteeseen, että voisit mielestäsi aloittaa toiminnan. Sen jälkeen esittelet idean, saat kritiikkiä ja päädyt kehittämään suunnitelmaa. Huhhuh. Eikö tekemällä oppimisessa ideana ole se, että konseptia on helpointa kehittää silloin kun toiminta on jo käynnissä. Sitä paitsi konseptista ei voi koskaan saada täydellistä suunnittelemalla, keskeneräistäkin pitää myydä. Muutoin ideologia on pikemmin ”miettimällä peruuttelemista”.

Entä eikö motivaatio olekin kaiken toiminnan elinehto? Ihan varmasti on. Mietin kerran ollessani turhautuneena, mikä minua motivoi. Raapustin ne myös paperille ja tulos oli tämä:

  1. Jääkiekko motivoi
  2. Yrittäjyys ja itsensä toteuttaminen motivoi
  3. Perusduuni ja puuhasteluprojektit EI motivoi, niitä on koko elämä aikaa tehdä.

Tulin akatemialle juurikin 2. kohdan takia. Löytääkseni itseäni kiehtovia mahdollisuuksia, ja alkaa sitten toteuttaa niitä. Oli ne sitten uusia tai vanhoja ideoita, kunhan ne motivoivat. Kahdenkymmenen hengen tiimissä se on kuitenkin haastavaa – kaksikymmentä eriävää mielipidettä ja intressiä. Jotta ideasta saa muillekin sopivan, pitää sitä alkaa muokata. Muokataan ja muokataan kunnes huomaat että eihän tämä enää niin motivoi. Kyse onkin nyt ”meidän toteuttamisesta”. Tällaista tilannetta tosin ei ole useimmissa yrityksissä, koska he ovat itse valinneet työntekijänsä yhtenevien intressien mukaan.  ”Ihmiset ensin, sitten asiat”. No en toki sano, että tämä mikään suuri haaste olisi (Huom. ei este), mutta olen huomannut kuinka itsekin alistun valtavirran ajatteluun. Ja juuri se alistuminen yleiseen mielipiteeseen ahdistaa. Vaikka olenkin TIIMIakatemiassa, ehkä pitäisi uskoa enemmän omaan ajatteluun, ettei tarvitse jatkuvasti turhautua. Ja eikös kaikki suurmiehet ja suurnaiset ole tunnettuja juuri siitä, että he ajattelevat erilailla ja uskovat ITSEENSÄ.

Jotta saadaan hattutemppu, mainitsen vielä kolmanneksi mielestäni suurimman synnin tiimityössä – uskottelu. Se, että annetaan olettaa jotain, mitä ei tulla koskaan oikeasti lunastamaan. Tätä inhoan yli kaiken! Luodaan puheilla ja lupauksilla toivoa tiettyyn projektiin ja sen jäseniin, ja kun tulee aika laittaa puheet täytäntöön, kaikki on unohdettu ja projektista vetäydytään. Kaikki se toivo, jonka on joskus toiselle antanut, näyttäytyykin nyt kahta kauheampana epätoivona. Kehen voi luottaa? Itseeni.

Siivotakin pitäisi. Onneksi aurinko kuitenkin paistaa, toistaiseksi.

Noh, vaikka teksti on sävyltään hennon negatiivinen, näen tämän kaiken palkitsevana. Vastoinkäyminen, JES! Tästähän voi siis oppia jotain! Toisekseen hyvä puoli on myös se, että kun vpotuttaa, tekstiä muodostuu melkoisella syötöllä. Onpahan jotain mistä avautua, ajatukset selvenee ja olokin helpottaa. Ja enhän minä näitä asioita osaisi ääneen kertoa. Ei ei, se olisi vain sellaista änkyttämistä josta kukaan ota selvää, ei edes itse. Luultavasti nöyrtyisin valtavirtaan 😉

Enää piti vain löytää sopiva kirja tähän tilanteeseen. Joku mikä saa ryhdin jälleen suoristumaan ja LUOTTAMAAN ITSEENSÄ. Aluksi mietin Pasa Atpon kirjaa Eniten vituttaa kaikki (sieltä se ruma sana nyt tuli, ei minun suusta), mutta se saattaisi jopa kärjistää tilannetta, eikä kirjapisteetkään olisi olleet kovin varmat. Tai olisihan sekin voinut olla hyvä, kunhan katsoo sitä oikealta kantilta. Sitten muistin Bill Waynen Itsekseen ääneen puhumisen voiman. Perfect!

Kirja kertoo ”uudesta positiivisesta tavasta kommunikoida itsensä kanssa”, itsekseen puhumisesta. Itsepuhelu auttaa unelmien seuraamisessa, pelkojen voittamisessa ja stressin hallinnassa. Se myös kehittää vuorovaikutustaitoja ja itsevarmuutta sekä johtajuutta. No jo on! Elekääpä siis ihimetelkö jos joskus minut näette keskustelemassa seinien kanssa, paremmaksi ihimiseksi vuan opettelen. Juuri sopivan hullu keino lievästi hullulle miehelle. Tätä minä nyt tarvitsen!

”Jos olet rakentanut pilvilinnoja, työsi ei välttämättä ole mennyt hukkaan; pilivissä niiden kuuluukin olla.
Rakenna nyt niille perusta.”
– Henry David Thoreau

No nyt sitten aloin itsekseni jaarittelemaan, jo kirjaa lukiessa. Tuntuuhan tämä hullulta ja tietyllä tavalla pelottavalta, mutta olo on heti paljon vapaampi ja itsevarmempi. Tajuaa asioita ihan eri tavalla kun sanoo ne ääneen ja tekee niistä johtopäätöksiä. Tämä on oikeastaan ihan kivaa. Sitä paitsi, jos en uskalla sanoa ajatuksia ääneen edes itselleni, kuinka sanoisin ne ääneen muille? Saatikka sitten laittaa näitä ajatuksia käytännön tasolle. Edessä on nyt iso muutos, koska tähän asti olen jättänyt ajatukset omaan mieleen, enkä ole pitänyt niiden puhumisesta.

Miten tämä sitten voi auttaa ongelmien ratkaisussa projekteissa? Tiesitkö, että alitajunta on oikeastaan aika tyhmä. Tai no ei tyhmä, vaan ”kaavoihin kangistunut”. Mikäli jätämme ongelmien pohtimisen vain ajatusten tasolle, annamme alitajunnan tehdä miettimisen. Tällöin ratkaisut eivät ole millään tapaa uusia, vaan edellisistä kokemuksista peräisin olevia. Ääneen lausuessamme puolestaan mietimme jatkuvasti mitä sanon, ja aivot tekevät enemmän töitä. Tajuamme joitain epäkohtia tai näemme mahdollisuuksia, joita hiljaisuudessa ei olisi ilmennyt. Ääneen puhumalla olet jo tietyllä tapaa konkretisoinut prosessia ja asioita on täten helpompi käsitellä. Voit kokeilla vaikka pohtia ääneen kysymystä ”mitä haluan saavuttaa”, ja huomaat että tavoitteesi selkiytyy yllättävän hyvin. Esität ehkä itsellesi jatkokysymyksiä kuten ”Mitä se vaatii”, ja koet parhaillaan havahtumisen. Kokeilin, toimi minulla.

Entäpä dialogi! Useat meistä ovat todenneet diaologi taitonsa puutteellisiksi. Asioita ei tule sanottua vaikka mieli tekisi, tai vain odotetaan kun joku muu sanoo jotain vastaavaa. Voin jo nyt kertoa, että tämä kirja on opettanut enemmän kuin mikään muu dialogi-kirja. Opin pitämään tuloksellista dialogia itseni kanssa ja myöhemmin olen parempi neuvottelija myös muiden ihmisten keskuudessa. Jos jollain esiintyy samoja haasteita, lukekaa tämä kirja! Vaikka ei loistavaa puhujaa tule vain kirjaa lukemalla, edellytys on että annetaan itsensä koko itsekseen puhumisen kulttuurille, laitetaan nämä kahjot tavat käytäntöön.

Kohta osaan sanoa asiat ääneen vakuuttavasti änkyttämättä. Olen uusi itsepuhelun fanittaja.

Sakari Lehto 044 291 4171

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!