Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Itselleen antautuminen

Kirjoitettu 09.01.18
Esseen kirjoittaja: Tanja Jämsä
Kirjapisteet: 2
Kirja: Pieni antautumisen opas
Kirjan kirjoittaja: Alexandre Jollien
Kategoriat: 8. Henkinen kasvu, 8.1. Filosofiaa, ajattelua ja mielikuvitusta yrittäjälle, 8.3. Havahtuminen - ihmisenä kehittyminen, 8.5. Henkisen kasvun klassikot

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

 

Pieni antautumisen opas

 

”Kun istut siinä niin istu, kun seisot siinä niin seiso, kun kävelet niin kävele. Ennen muuta, älä horju.”

 

Laputettu leima

Jollien Alexandre on syntyessään saanut aivovamman, mikä vaikeuttaa hänen kehon motoriikan hallintaa. Hän on joutunut koko ikänsä elämään ”vammainen” nimilapun kanssa ja taistelemaan ennakkoluuloja ja käsitteitä vastaan.

Ihmiset lähtökohtaisesti suhtautuvat vammaisiin tietyllä tavalla. Sana vammainen myöskin mielletään tietyn laiseksi ja se sana pelkästään aiheuttaa ihmisien ennakkoluulot vammaisia kohtaan sen tietyn mielikuvan sanelemiksi. Sama pätee muitakin nimilappuja ja leimoja. Esimerkiksi vaimo. Vaimo on miehen kumppani ja sanasta vaimo saamme tietynlaisen vaimokuvan mieleemme. Sama asia pätee esimerkiksi nyrpeän ihmisen kohdalla. Mielikuva on saattanut tulla ensikohtaamisella tai sitten tämän ihmisen perusilme saattaa vain näyttää vähän nyrpeältä. Tämän ei kuitenkaan pidä leimata ihmistä itseään. Vammainen on nimilapultaan vammainen, mutta ihan oma persoonansa ja sellaisenaan täydellinen ihminen. Vaimo on juuri se henkilö ja persoona, jonka kanssa hänen miehensä on mennyt naimisiin, eikä mitään sen kummempaa. Nyrpeän näköinen ihminen voikin olla täysin rempseä ja positiivinen ihminen, mutta se ei vain suoraan päälle päin näy.

Tämä asia on sinänsä täysin päivän selvä vaimon ja nyrpeän ihmisen kohdalla, mutta pultsarin tai vammaisen kohdalla leima on vahvempi ja lähestyminen asiaa kohtaan on haastavampaa. Nimenomaan siksi nimilaput täytyykin poistaa mielestä ja suhtautua kaikkiin ihmisiin samalla avoimuudella, kiinnostuksella ja kohteliaisuudella.

Itseäni jäi tässä päällimmäisenä mietityttämään itse asettamani nimilaput itselleni. Jos joskus epäonnistun tai muuten mokaan jonkin asian kanssa, se ei tarkoita, että epäonnistun saman asian kanssa ikuisesti. Siksi en saa edes leikilläni nimittää itseäni surkeaksi jossain asiassa ja antaa huonoa leimaa itselleni. Se vaikuttaisi negatiivisesti sekä itseeni ja asenteeseeni asiaa kohtaan, sekä ympäröivien ihmisten mielikuviin asiasta. Täytyy alkaa tosissaan kiinnittää huomiota siihen, etten leimaa itseäni ja alenna itseäni. Selkeä kehityskohde.

 

Antautuminen

Minä olen akatemian aikana vihdoinkin tajunnut ja hyväksynyt sen, että en ole ihan tavallisimmasta päästä massaa kaikkine outouksineni ja taiteellisin mielikuvieni kanssa. Poikkean massasta, millaisia suurin osa ikäiseni ihmiset ovat ja hyvä niin. Olen ylpeä siitä. (Vaikkakin näkemyksieni selittäminen on joskus rasittavan haastavaa, kun kaikki eivät vain ymmärrä mieleni maisemia.) Kuitenkaan en aina ole ollut ylpeä siitä millainen olen ja vieläkin minun pitää taistella vastaan halua vertailla itseäni muihin rempseisiin, itsevarmoihin ja sosiaalisiin nuoriin. Yritin matkia näitä ihailemiani luonteenpiirteitä ja kuvittelin, että minun pitäisi myös olla sosiaalinen ja aina valmis ihmisten eteen. Sepä ei ollut kuitenkaan oikein ajateltu. Tietenkin voin jokseenkin kehittää näitä kyseisiä taitoja, mutta avain asemassa on kuitenkin lähtökohtaisesti ymmärrys siitä, että minä olen Tanja. Perusluonteeni on juuri se mitä se on. Olen hyväksynyt sen. (Vaikkakin oikeammin olisi se, että yksinkertaisesti antautuisin vain tälle faktalle sen kummempia sitä vatvomatta. Tietoinen hyväksyntä on niin paljon työläämpää.) Kun olen ymmärtänyt olevani Tanja ja tutustunut itseeni, sekä ominaisuuksiini, voin lähteä rakentamaan itsevarmuuttani. Ja sehän rakentuu siinä samalla kun toteutan itseäni ja luonteelleni tarpeellisia asioita ja intohimojani. Itseni hyväksynnästä lähtee myös ulkoisen olemukseni varmuus ja siitä toivottavasti lähtee rakentumaan myös sosiaalinen asemani parempaan suuntaan. Kaikki on kuitenkin itsestä lähtöisin ja ympäröivät ihmiset heijastavat sitä mitä näkevät minun itsestäni heille näyttävän.

”Ajattelen usein tätä kysymystä: ”Mitä voin tehdä ollakseni joku muu kuin mikä nyt olen?” En mitään. Alexandre ei voi tehdä mitään ollakseen joku muu kuin Alexandre. Aamusta iltaan yritän tulla joksikin muuksi, vaikka vaarana on, että kiellän itseni.”

Kuitenkin tämän asian täydellinen sisäistäminen on vaikeaa. Jonain päivänä osaan olla Tanja täydessä kokonaisuudessaan ja silloin olen helpommin lähestyttävä, itsevarmempi ja rempseämpi. Silloin on hyvä päivä. Joinain päivinä taas erinäisistä syistä johtuen olen epävarma ahdistunut versio itsestäni. Silloin minusta huokuu vaivautuneisuus ja vaikea olo, mikä varmasti vaikuttaa ympärilläni oleviin ihmisiin, ellen sitten onnistu menestyksekkäästi sitä peittämään. Nämä ovat päiviä, jolloin jälkikäteen on paska fiilis ja mahdollinen itkun paikka kotiin päästyä. Minun täytyisi keksiä ratkaisu, miten voisin kesken päivän nollata itseni ja tuntemukseni, niin että pystyisin nostamaan milloin tahansa oikean Tanjan esiin ja saisin takaisin innostukseni ja itsevarmuuteni.

Hyväksyminen itsessään on ajatustyön tulos jonkin vaikean asian käsittelyn jälkeen. Se on oikeastaan aika työlästä. Kun voisi vaan olla turhia ajattelematta asiaa ja antautua asialle sen kummempia miettimättä. Eikö se olisikin aika simppeliä ja mukavaa.

 


 

Tekstini saattaa kuulostaa vähän negatiivissävytteiseltä ja depressiiviseltä, mutta se ei ole sen tarkoitus. Eikä se ollut lukemani kirjankaan pointti. Pointti oli se, että näihin asioihin minun nimenomaan tulee kiinnittää huomiota, jotta voin iloita päivistäni ja olla ylipäätään onnellinen. Nämä olivat päällimmäiset epäkohtani tämän tavoitteen tiellä ja siksi poimin nämä aiheet ja niistä tulikin reippaasti pohdintaa. Jos olisin kirjoittanut aivan kaikista mielenkiintoisista ja innostavista seikoista, mitä kirjasta nousi esille, en olisi saanut muutamaan päivään tekstiäni valmiiksi, eikä kukaan sitä olisi jaksanutkaan lukea, sillä siitä olisi tullut piiiiitkä. (Melkein kyllä harmittaa, ettei kaikesta tarvitse kirjoittaa, sillä aiheet olivat niin kivoja, että niistä olisi ollut kiva kirjoittaa ihan mitä vaan!)

Kirja kertoi muun muassa hyvyydestä, pyyteettömästä rakkaudesta ja iloitsemisesta ja jätti kokonaisuudessaan ihanan olon sen luettuani. Sen takia minun oli pakko kirjoittaa tämä oikaisu, etten anna väärää kuvaa kirjasta. Suosittelen sitä ehdottomasti kivaksi iltalukemiseksi ja hyvän mielen saamiseksi.

 

Tagit: , , , ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!