Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

IMG_3190

Itsensä kokoinen johtaja

Kirjoitettu 29.05.15
Esseen kirjoittaja: Neea Takala
Kirjapisteet: 2
Kirja: Itsensä kokoinen johtaja
Kirjan kirjoittaja: Leena Paasivaara
Kategoriat: 1. Oppiminen, 3. Yrittäjyys, 4. Johtaminen, 4.1. Johtavat ajatukset, 4.2. Johjajan / valmentajan taidot ja työkalut

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Itsensä kokoinen johtaja – Leena Paasivaara

 

Luin kirjan, sillä haluan oppia olemaan johtaja. Kirjan mukaan johtajuus lähtee itsestään liikkeelle, ja täytyy ensin tuntea itsensä, että voi johtaa muita. Kirjoittaja on haastatellut yli viittäkymmentä johtajana toimivaa tätä teosta varten. Kommentteja heiltä johtamiseen löytää kappaleiden välistä, missä on myös kerrottu, missä johtotehtävissä kyseinen puhuja on.
Tästä tuli enemmänkin kirjaessee, sillä johtajuus kun on uutta itselleni, tarvitsen näitä kaikkia tietoja.

 

 

Itsetuntemus johtamisajattelussa

Johtajille on olemassa monia erilaisia johtamisen malleja. Tärkeintä on kuitenkin pohtia, mikä on asema johtamisjärjestelmässä, mitä vastuita ja velvoitteita on sekä mitä asioita tulisi delegoida. Päätöksenteon täytyisi sujua, sillä aina on parempi tehdä huono päätös kun ettei tekisi päätöstä ollenkaan.

Omista arvoistaan on hyvä pitää kiinni. Yhteiskunnallisuus, eettisyys, tiedon hallinta, sosiaaliset taidot, laadun edistäminen, itsetuntemus… Johtajan on hyvä pitää hallussaan kaikki nämä, mikäli haluaa yrityksensä menestyvän oikein.

Haasteita johtajuudelle ovat nimenomaan seuraavat:

IMG_3196

 

Itse johtajan ei kuitenkaan tarvitse olla se mukavin ja viisain ihminen, vaan hyvä ihmistenlukija ja käsittelijä, joka löytää työntekijästä hyvät puolet. Johtamistyyli voi vaihdella, mutta tärkeintä on saada jotain aikaan ja säilyttää hyvä työilmapiiri.

 

IMG_3197

 

Miten suhtautua itseensä johtajana?

Johtajan itsetuntemus muovautuu ajan kuluessa. Useimmat kauan aikaa johtamistyössä olevat sanovat, että nöyryys ja omien tunteiden kurissapito on noussut jalustalle. Myös pienet paussit ovat tarpeellisia, sillä johtamisessa täytyy ajatella hieman enemmän, mitä normaali työntekijä.

Itseltään kannattaa kysyä muutamia kysymyksiä, mikäli haluaa olla johtaja; millaiset ovat roolini, arvostanko johtamistyötä, millainen vastuuntuntoni on, millainen suhde minulla on valtaan, olenko sitoutunut, olenko vapaa sankaripalvonnasta?
Omaa johtamistyötään täytyisi aina arvostaa, jotta muutkin arvostaisivat sitä sekä myös muiden työtä täytyy osata arvostaa. Itse arvostelu taas olisi hyvä jättää vähemmälle.

Omien rajojen tunnistaminen voi olla alussa vaikeaa, mutta nekin muovautuvat ajan kanssa. Itsetuntemus koostuu käytännönläheisistä asioista. On myös rohkeaa olla luova ja ajatella luovasti. Kuitenkin tärkeä asia, mikä täytyy muistaa on että johtaja toimii johtajana, ei työntekijöiden terapeuttina tai kasvattajana. Ammattipsykologit ovat jokaisen omaa henkilökohtaista elämää varten.

Pieni huumori ei ole koskaan pahaksi. Mikäli johtaja sanoo jossain välissä jotain humoristista, on tällöin työntekijöidenkin helpompi olla työssään, kun johtaja ei ole aina mikään tiukkapipo. Huumori myös yhdistää ihmisiä, ja sen avulla voi saada uusia yhteyksiä, innostusta sekä yhteisöllisyyttä. Joillekin johtajille tämä voi olla vaikeaa, mutta luulisi haluavan opetella muutamat vitsit, mikäli haluaa rennomman työilmapiirin.

 

 

Koettelevat tilanteet

Uuden johtajan astuessa vanhan johtajan saappaisiin on aina alussa vaikeaa. Mutta mikäli osaa olla oma itsensä ja todistaa olevansa hyvä johtaja, työntekijät vain arvostavat johtajaa.

Koettelevia tilanteita itse johtajalle ovat ristiriitatilanteiden kohtaaminen, esimerkin näyttäminen, työyhteisön tavoitteiden asettaminen, oma jaksaminen sekä omien akkujen lataus. Johtaja voi jopa tuntea syyllisyyttä astuessaan hetkeksi sivuun. Aina täytyisi muistaa oma jaksaminen, vaikka kuinka tuntisi syyllisyyttä, sillä johtajan uupuminen syö kaikkien energian ja työyhteisö on tällöin vaarassa.

 

 

Keinoja

Myös johtaja tarvitsee palautetta ja apua. Negatiivinenkin palaute kasvattaa, vaikkei se olisi mukavaa, kunhan osaa ottaa palautteen vastaan. Johtajille on olemassa mentoripalveluita ja vertaistukea, ja aina sosiaalinen tuki, eli mikä vain ja kenen vain tuki, on hyväksi sekä parasta ongelmien välttämiseksi.

Lopussa, kappaleessa nro. 6, on tiivistettynä pääkohdat johtajuudelle seuraavien otsikoiden kautta; filosofia, pätevyys, tyyli sekä itsejohtajuus.

 

Kirjassa oli hyviä vinkkejä johtamiseen, vaikkakin perustiedot tiesinkin. Aion käyttää näitä jatkossakin ja palata lukemaan esseen taikka kirjan, mikäli perusasiat eivät pysy mielessä. Itselleni toisien huomioiminen ja pieni huumori voisivat toimia.