Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Jäävuoremme sulaa!

Kirjoitettu 20.04.17
Esseen kirjoittaja: Minna Saukkonen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Jäävuoremme sulaa
Kirjan kirjoittaja: John Kotter, Holger Rathgeber
Kategoriat: 4. Johtaminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Jäävuoremme sulaa on todella sympaattinen ja helppolukuinen kirja, jonka varmasti jokainen saa luettua muutamassa tunnissa. Pidin todella paljon tarinan muotoon puetusta teoriasta, tuntui että kirja upposi kuin itsestään. Aluksi minun oli kuitenkin hankalaa yrittää miettiä, mitä kirjasta kirjoittaisin tai missä sen oppeja soveltaisin. Yllättäen päädyinkin lopulta mietteissäni aika syvälle itsensä johtamis -haasteisiini.

Millainen minä olen muutostilanteessa? Koen olevani aikamoinen kameleontti ja sopeutuja, ja suhtaudun avoimesti muutokseen. Toisaalta epävarmuuden sietäminen on minulle vaikeaa, varsinkin Tiimiakatemialla se on ollut suurin opinpaikkani: Miten käsittelen tilannetta, kun en osaakaan? Mielestäni tämä on verrattavissa muutostilanteeseen, sillä molemmissa pelko ja kauhukuvat tulevasta kumpuavat epävarmuudesta ja siitä tunteesta, että on menettää tilanteen hallinnan. Nuo tunteet herättävät myös kielteisyyttä muutosta kohtaan. Kohdatessani suuria haasteita projekteissani huomaan tuntevani usein pelkoa, ja sisäinen pieni kanani käy läpi kaikki skenaariot mitkä voisivat mennä pieleen. Reaktioni vaihtuu tilanteen mukaan: jos minusta tuntuu, että tilanne on jollain tavalla mittakaavassa, jota pystyn käsittelemään, innostun haasteesta. Mutta kun minusta alkaa tuntua, että haaste on ylivoimainen kykyihini ja osaamiseeni verrattuna, menen lukkoon. Olen kuitenkin alkanut tietoisesti kehittämään tätä puolta altistamalla itseni sellaisiin tilanteisiin joissa jännittää. Olen kirjannut oppimissopimukseeni, että haluan oppia sulavaksi verkostoitujaksi. Nykyään verkostoitumistilanteet kuitenkin jännittävät minua todella paljon: sydän hakkaa, kädet hikoavat ja tekisi mieli paeta paikalta kun kyseessä on tapahtuma, jossa pitäisi verkostoitua. Nyt ole kuitenkin alkanut treenaamaan itseäni: silloin kun tuntuu, että haluan paeta tai vaikka jättää kokonaan menemättä, pakotan itseni paikalle vaikka väkisin. Vähän kuin rimakauhu, kun tarpeeksi monesti altistuu pelottavalle tilanteelle niin kohta se ei enää tunnu niin pahalta.

Mistä sitten johtuu, että jotkin muutokset otan avoimesti ja jopa innoissani vastaan, kun taas toisten edessä koen pelkoa ja ahdistusta? Tehtäväni perulaisten tiimiyrittäjien vuokratiimiliiderinä on hyvä esimerkki tilanteesta, kun haaste on innostanut minua niin paljon, että se on peitonnut epävarmuuden pelottavuuden. Vaikkei minulla ole selvää käsitystä, miten minun VTL:nä tulee toimia, luotan että jatkuvan palautteen keräämisen avulla pystyn hoitamaan tehtäväni parhaalla mahdollisella tavalla. Kysymällä pääsee pitkälle. Lisäksi työparistani Jarkosta on ollut suuri apu, kun olemme pystyneet yhdessä pyörittelemään asioita ja sparrailemaan toisiamme. Kokemusteni perusteella muovasin ensimmäinen selviytymisen säännön itselleni: Älä jää yksin, kysy apua ja neuvoja sinua viisaammilta. Rohkeasti tulta päin, kokeilemalla oppii!

Tagit: , ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!