Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Jäävuoremme sulaa – muutos ja menestyminen kaikissa olosuhteissa

Kirjoitettu 07.09.19
Esseen kirjoittaja: Elina Pikkarainen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Jäävuoremme sulaa - muutos ja menestyminen kaikissa olosuhteissa
Kirjan kirjoittaja: John Kotter
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Tiimiliiderinä olen kamppaillut valtavan paljon tiimin kehittämisen kanssa. Luin taannoin muutosjohtamisen mestariteoksen jäävuoremme sulaa ja koitin hakea sieltä vinkkiä siihen, kuinka tiimiä voisi viedä tehokkaammin eteenpäin ja auttaa heitä huomaamaan muutosta vaativat kohdat. Kirjan luettuani huomasin, kuinka monessa kohdassa olin toiminut niin kuin kirjassa opastetaan toimimaan muutosta käynnistettäessä.

 

Tiimi ottikin viime vuoden aikana melko suuria harppauksia eteenpäin. Mahtia koki ja kehittyi niin yksilötasolla, kuin tiimitasollakin. Kuitenkin olisin edelleen toivonut suurempia muutoksia. En tiedä olenko tässä kohtaa vaan itse liian vaativa ja ankara muita kohtaan ja omassa asenteessa olisi löysäämisen varaa. On vain hankalaa ottaa löysemmällä otteella, kun tietää mihin kaikkeen tiimi pystyy, jos palaset loksahtelevat täydellisesti kohdilleen.

 

Kevään suurin haaste LC oli tiimillämme vahvasti sidonnainen rahaan. Reissuun lähteminen vaatii paljon aikaa ja panostusta. Rahaa täytyy tehdä, jotta matka toteutuu. Muutoksen täytyi tapahtua talven ja kevään aikana pitkälti tiimiläisten omassa toiminnassa. Ennen joulua koimme valtavan taantuman tekemisessä, joka näkyi vielä tammikuussakin. Tähän taantumaan toki vaikuttivat suuresti tiimiläisten henkilökohtaiset asiat ja se, että useampi tiimiläinen oli niin sanotusti poissa pelistä. Väitän, että tiimiläisten henkilökohtaiset ongelmat vaikuttivat suuresti koko tiimin toimintaan. Muutoksen täytyi tapahtua, jos meinasimme lähteä reissuun. Kuluja oli enemmän kuin tuloja ja aikaakin vähän, joten muutoksen täytyi tapahtua nopeasti. Niinpä nostimme kissan pöydälle ja kaikki talousluvut esiin, jotta saimme kiireen tunnun aikaan.

 

Valtava merkitys muutoksessa oli myös pienellä ryhmällä, joka alkoi vetämään muutosta läpi. Uusimme tiimin johtoryhmän ja lähdimme uudella energialla miettimään, kuinka saamme tiimimme toimimaan niin, että pääsemme reissuun. Halu lähteä matkalle piti sytyttää jokaiseen, joten meidän piti kehittää yhteiset tavoitteet. Jumppasimmekin tiimimme tavoitteita kokonaisen päivän, jotta ihan jokainen ymmärtäisi, sisäistäisi ja ostaisi tavoitteet osaksi omaa toimintaansa. Lähdimme liikkeelle esimerkin näyttämisestä ja läsnäolosta. Kaikki asettamamme tavoitteet veivät meitä jollain asteella kohti Romaniaa ja raksapäivien palkintojen jakoa.

 

Suurin muutos oli kuitenkin tehtävä omassa asenteessa. Reissuun lähteminen oli epävarmaa ja halu sinne lähtemiseen piti saada herätettyä. Vasta sitten alkoi syntyä tekemistä. Tekemistä oli laidasta laitaan, lumenkolauksesta ja taimien istutuksesta promootio hommiin ja ideointi synnytyksiin. Jokainen teki jotain, toki edelleen mielestäni tekemisessä olisi ollut parantamisen varaa. Etenkin siinä, että olisimme myyneet enemmän ja kehittävämpiä projekteja. Mutta pääasia, oli, että saimme tekemiseen lisää meininkiä. Jälkeenpäin ajateltuna, tekemistä olisi pitänyt myös yhdessä tapahtua vielä enemmän matkan suunnittelussa ja valmistelussa. Siihen olisi pitänyt valtuuttaa jokainen tiimiläinen. Esimerkiksi olisimme voineet pitää kerran viikossa päivän, jossa olisi varattu aikaa LC:n rakentamista ja suunnittelua varten. Olisimme yhdessä tekemällä saaneet suunniteltua entistä innostavamman reissun aikaan. LC oli kuitenkin keväällä pinnalla meidän puheenaiheissamme ja aloimmekin jo uskoa vahvasti siihen, että pääsemme reissuun.

 

Pienet onnistumiset eli lyhyen aikavälin voitot siivittivät meitä kohti suurempia tavoitteitamme. Mielestäni sillä oli valtava vaikutus, että päätimme tavoitteissamme olla talon kovin lc- innostaja. Muita innostavia juttuja oli huomata, että saimme rahaa tilille ja autot pihaan. Aurinko paistoi ja reissu läheni. Toki ilmassa oli myös pientä hermojen kiristelyä, ainakin omalla kohdallani, sillä meiltä uupui vielä asiakaskäyntejä ja kouluvierailu. Ne olivat kuitenkin suuri osa reissua, sillä käynnit vievät tiimin epämukavuusalueelle ja opimme jotain uutta. En antanut periksi tiimille, joka ei oikeastaan halunnut mennä käynneille ollenkaan.

 

Olin saanut varattua yhden käynnin ennen reissuun lähtemistä, mutta vielä puuttui toinen käynti ja kouluvierailu.

Reissuun lähteminen koitti ja minua ahdisti, enkä oikein pystynyt nauttimaan reissun alusta, kun jouduin reissun päällä edelleen kontaktoimaan yrityksiä ja kouluja iltaisin useita tunteja, jotta pääsimme tavoitteisiimme. Useiden tuntien ja viestien jälkeen nappasi, saimme toisen yrityskäynnin Romaniaan ja koulukäynnin samaan kaupunkiin. Mielestäni käynnit myös toivat kivaa lisämaustetta reissuun, kun saimme hieman sisältöä autossa istumisen ohelle. Ja jäihän meille myös melkoisia muistoja, kun jäimme kaikki 9 henkilöä hissiin jumiin Romaniassa.

 

Pääsimme perille Romaniaan ja järjestimme mahtavat bileet, koimme raksat ja saimme tunnustusta kevään saavutuksista. Mieli oli todella hyvä. Jonkinlainen kulttuurin muutos oli saatu aikaan ja se näkyy meidän tiimin saavutuksina ja palkintoina. Paljon jouduttiin tekemään töitä muutoksen eteen, mutta eihän se ikinä ihan itsestään tapahdu.

 

Kävimme läpi Kotlerin kahdeksan muutosjohtamisen askelta kevään aikana ja niiden avulla myös saimme muutosta aikaan. Nämä ovat välttämättömiä tehdä, jotta muutos saadaan aikaan.

 

  1. Avaa silmät ongelmille, jotta saada aikaan kiireen tuntu.
  2. Kokoa ryhmä vetämään muutosta.
  3. Kehitä visio ja strategia.
  4. Selvitä visiosi ja kauppaa sitä muille.
  5. Valtuuta toiset toimimaan.
  6. Kehitä lyhyen aikavälin voittoja.
  7. Älä luovuta.
  8. Luo uusi kulttuuri.

 

Vaikka kuulin monta kertaa kevään aikana, ettei asioista tarvitse stressata ja huolehtia niin paljon, niin epäilen, olisiko reissua ilman tiimin puskemista eteenpäin tapahtunut. Haasteita riitti ennen matkaa ja sen aikanakin. Tunnen tosin jokseenkin onnistuneeni johtamisessa nyt kun reissu on ohi, vaikka parantamisen varaa on aina. Saavutimme kuitenkin kevään suurimmat tavoitteet. Seuraavaksi täytyy luoda visio uudesta tulevaisuudesta syksylle, haasteita varmasti kohtaamme myös silloin.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!