Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Järkytä avoimuudella

Kirjoitettu 11.01.19
Esseen kirjoittaja: Anne Palmu
Kirjapisteet: 2
Kirja: Järkytä avoimuudella
Kirjan kirjoittaja: Aki Ahlroth
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Aki Ahlrothin Järkytä avoimuudella on hauskaan tyyliin kirjoitettu, mutta täyttä asiaa. Alkuun suorasukainen tyyli ärsytti, mutta makuun päästyäni, aloin ihailla kirjailijan viljelemiä nokkeluuksia. Humoristinen ote tekee kirjasta viihdyttävää luettavaa ja uskoisin, että monet asiat jäävät paremmin mieleen. Kirjasin ylös mielenkiintoisia kohtia.

Tässäkin kirjassa todettiin, että vääränlainen johtaminen passivoi ja syö itseohjautuvuutta: Moni on luultavasti saanut näpeilleen liiallisesta aktiivisuudesta ja sellaisiin asioihin puuttumisesta, jotka eivät hänelle suoranaisesti kuulu: ole aktiivinen mutta älä kuitenkaan.Jep, tämän minä tiedän. Erehdyin edellisessä työpaikassani muun muassa järjestelemään varastoa siistinpään kuntoon ja sain kuulla tehneeni ”täysin turhaa työtä!”. Tämä palaute tuli ensimmäisellä tai toisella viikolla työpaikassa aloitettuani. Yleensä ”vääränlainen” oma-aloitteisuus johtuu huonosta perehdyttämisestä tai puutteellisesta viestinnästä. Uusi työntekijä ei voi tietää sanomattomia sääntöjä, jos niitä ei hänelle kerrota. Ns. vapaatkin kädet tarvitsevat tiedon raameista, joiden sisällä liikutaan. Lopulta fiksutkin työntekijät taantuvat apaattisiksi suorittajiksi, joilla ei ole lainkaan oma-aloitteisuutta tai halua pyrkiä parempaan. – – Kontrolloiva esimies uskoo sokeasti omiin kykyihinsä ei tahdo ymmärtää, miksi tiimissä on pahoinvointia ja muista osastoja korkeampi vaihtuvuus. Juurinkin näin. Voisin lainata sivutolkulla esimerkkejä, joihin olen törmännyt työelämässä, mutta eiköhän pointti ala tulla selväksi.

Mikään tuskin on energisoivampaa kuin se, että pääsee keskustelemaan ihmisten kanssa heidän intohimonsa kohteista. Muokkaisin tätä ehkä vielä, että yhteisistä intohimon kohteista. Olen joskus erehtynyt kysymään keskustelukumppanin intohimon kohteesta, jotka eivät ole itselleni olleet niin merkitysellisiä. Seurauksena on ollut loputon luento ja omalta puoleltani kohteliasta nyökytttelyä. Eli mikäli aihe kiinnostaa molempia, tilanne todellakin on energisoiva. Verkostoitumisella yritetään tietenkin tutustua paitsi erilaisiin ihmisiin, niin myös näihin, jotka jakavat samoja intohimon kohteita. Heidän kanssaan voi tapahtua vaikka mitä.

Ratkaisevaa on kykymme oppia. Se edellyttää tosiasioiden tunnustamista; sen ymmärtämistä, että olemme vajavaisia ihmisiä.Olen aiemminkin sanonut Tiimiakatemian tärkeimmän opin olevan juurikin tuo kykymme oppia, eli oppimaan oppiminen, niin kuin se täällä Akatemialla kuuluu. Lainauksen loppuosasta en niinkään osaa olla samaa mieltä, sillä vajavaisuuden ymmärtäminen ei ainakaan itselleni ole ikinä ollut ongelma, ennemminkin päinvastoin. Ihminen on kuitenkin aina kykenevä oppimaan, eikä tarvitse oppiakseen mitään koulutusohjelmaa. Itsekin olen elänyt suurimman osan elämästäni naurettavassa (ja samalla surullisessa) ajatuksessa, että kehittyäkseni minun täytyy hakea kouluun. Tottahan se kohdallani tavallaan olikin, sillä jos en olisi Rajakadun kautta ajautunut Tiimiakatemialle, eläisin todennäköisesti edelleen siinä ajatuksessa. Nykyistä osaamista tärkeämpää on kyky oppia ja uudistua.Ja sama muotoiltuna esimiehille:Ole kiinnostuneempi siitä, mitä työntekijäsi haluavat oppia tulevaisuudessa, kuin siitä, mitä he ovat tehneet viimeiset kymmenen vuotta.Harvemmin menneisyydessä ollaan voitu tehdä sitä, mitä tulevaisuudessa vaaditaan. Siihen tarvitaan kykyä ja intoa oppia ja uudistua.

Palatakseni edelliseen ajatukseen vajavaisuudesta, haluan tuoda esille kirjan toisen näkökulman, jonka mukaan vajavaiset ihmiset voivat muodostaa moniosaavan tiimin. Eli on olemassa edellisen kappaleen mukaista, osaamiseen liittyvää ja kehitettävissä olevaa vajavaisuutta sekä ”vajavaisuutta”, joka liittyy persoonan piirteisiin. Niin kuin nämä Belbinin testin ideanikkarit, toimeenpanijat ja loppuunsaattajat. Heillä kaikilla on erilaiset vahvuudet ja heikkoudet ja yhdessä heistä voi tulla toisiaan täydentävä, huikea kokonaisuus. Kirja esittääkin asian varsin kauniisti: Olemme kaikki vajavaisia ihmisinä, työntekijöinä, ystävinä ja perheenjäseninä. Kun me vajavaiset mutta erilaisilla vahvuuksilla varustetut ihmiset lyöttäydymme yhteen muodostaaksemme moniosaavan tiimin, me kaikki voimme elä rehellisinä ja onnellisina puutteistamme huolimatta. Naulan kantaan.

Kirjassa mainitaan, että harva pomo on sydämessään tasapuolinen, mutta hyvät johtajat eroavat huonoista kuitenkin siinä, että he pystyvät toimimaan tasapuolisesti arjessa.Viisaita sanoja. Kukaan muu ei saa edes mahdollisuutta kehittyä, jos pomo antaa tehtävät aina luottotyöntekijöilleen. Esimiehen tehtävänä on kuitenkin tukea joka ikisen työntekijänsä kehittymistä. Harva kehittyy vaihtopenkillä, toistamalla vuodesta toiseen samoja rutiineja.Luulisi sen olevan firmankin etu, että yrityksessä on useita osaajia sen sijaan, että on erikseen osaajat ja rutiinien jyystäjät. Eikä ole myöskään kaikki munat samassa korissa, jos tähtityöntekijä päättää siirtyä uusiin haasteisiin. Näin on käynyt edellisessä työpaikassani. Pomon lempityöntekijä on hoitanut kaikki haastavat hommat, koska kukaan muu ei kerta kaikkiaan ole ollut soveltuva. Sitten firma on ollut aivan kusessa, kun kyseinen tähtityöntekijä on huonon työilmapiirin myötä vaihtanut maisemaa. Tämän jälkeen pomon on täytynyt etsiä uusi tähtityöntekijä, jonka kanssa on käynyt sama homma.

Minua huvitti suunnattomasti kohta, joka käsitteli toimistokuukkelia, siis hahmoa, joka useimpien yritysten henkilökunnasta löytyy. Toimistokuukkeli tulee kutsumatta notkumaan työpisteille, keskeyttämään muiden hommat, kurkkimaan meneillään olevia töitä ja yleensä kyselemään mielipidettä jostain, joka ei työskentelevälle henkilölle mitenkään kuulu. Mieheni tunnisti omalta työpaikaltaan esimiestason kuukkelin, joka pöllähtää työpaikalle ja jaarittelee kaikille työntekijöille vuorollaan, jopa useampana päivänä viikossa. Esimiestason kuukkeli onkin hankalimmasta päästä, sillä hänelle on vaikea sanoa, että olisi parempaakin tekemistä. Kirjassa kuvattiin loistavasti työntekijöiden reaktiota: ”Voi luoja, sieltä se kuukkeli taas tulee!”. Kuukkeli yritetään yleensä kiertää kaukaa, sillä jaarittelulle ei meinaa tulla loppua.

Kirjan lopussa puhuttiin toimistotilan vaikutuksesta työtulokseen. Vaikka Tiimiakatemian avotoimistossa on puolensa molemmista ääripäistä, on hyvä asia, että avoimessa tilassa pysyy suunnilleen kartalla mitä kukakin puuhastele. Negatiiviset asiat liittyvät enimmäkseen useiden tiimien läsnäoloon, kun toisinaan hulina saattaa yltyä sille tasolle, että työskentelystä ei meinaa tulla mitään. Tämän sain tuta, kun kuulokkeet unohtuivat kotiin muutamaksi päiväksi. Oman tiimin kesken homma ei pääse nykyään siihen pisteeseen, kun kaikki ovat kantapään kautta hoksanneet, että mölisemällä ei kukaan saa mitään aikaan. Yhteisen pöydän äärellä työskentely onkin nykyään ihan ehdoton juttu ja tuntuisi täysin typerältä, jos kaikkien työpisteet sijaitsisivat eri paikoissa. Ahlroth kuvaa fiiliksiään siirryttyään henkilökohtaisesta lasikopistaan takaisin avokonttoriin: Olin jälleen elossa. Siellä missä organisaation sydän sykki. Ihmisten parissa. Liiketoiminnan ytimessä. Työhyvinvointini parani sataprosenttisesti yhdessä yössä.Niin, onhan se mukavaa, kun on vähän hyörinää ympärillä. Ja Spotifysta voi laittaa pianomusiikkia korville, kun haluaa johonkin oikein keskittyä. Äsken juuri bongasin mielenkiintoisen kirjan erään tiimin pöydältä ja laitoin sen itselleni varaukseen. Tiedonjakaminen on varmaan avokonttorin ykkösjuttu.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!