Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

JERE

Kirjoitettu 28.03.18
Esseen kirjoittaja: Elina Paukkio
Kirjapisteet: 2
Kirja: Jere
Kirjan kirjoittaja: Aki Linnanahde
Kategoriat: 2.2. Tiimityön taidot ja työkalut, 9. YPK:n ulkopuoliset, 9.12. Elämänkerrat

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Tästä kirjasta tulee loppujen opintojeni käännekohta, päätin. Opintojen kirjapisteistä lähes puolet vielä uupuvat ja hektinen arki ei tahdo antaa keskittymiskykyistä aikaa lukemiselle. Tilannetta toki ei auta se, etten koskaan ole oppinut lukemaan esimerkiksi nukkumaan mennessä, vaan lukeminen on minulle aina ollut verrattavissa työaikaan. Harjoittelussa vietetty syksy hujahti ohi ennen kuin olin edes huomannut ja kaunis suunnitelmani tasaisesta lukutahdista oli jäänyt pelkän suunnitelman tasolle. Olin kuullut niin monen kehuvan äänikirjoja, ja ne olivat nousseet ehkäpä jonkinlaiseksi trendiksi Tiimiakatemialla, että minun oli myös kokeiltava. Olin kokeilua kohtaan hieman skeptinen (kuten olen kuulemma kaikkea uutta kohtaan). En luottanut kykyyni keskittyä yhden ihmisen monotoniseen ääneen. Siksi halusin valita ensimmäiseksi kirjaksi juonellisen kirjan, johon olisi edes jollain tapaa mahdollista jäädä koukkuun. Ensimmäiseksi äänikirjakseni valikoitui muutaman hutilyönnin jälkeen Jere, joka kertoi Jere Karalahden henkeäsalpaavan tarinan.

Kuuntelin kirjaa ensin työmatkojen aikana. Olin opetellut kävelemään pyöräilyn sijaan kahdesta syystä. Uusi kotimme sijaitsi Harjun laidalla niin, että Lutakosta lähtevä kotimatka oli pelkkää ylämäkeä, joka taas erityisesti pyörällä polkien oli kovin tuskainen. Toinen syy oli ulkoilu. Arkeni kulkee kodin ja kolmen toimiston välillä, eikä ulkoilulle ole juuri aikaa ja silloin kuin aikaa olisi, ei energiaa tahdo enää löytyä. Sohva vie liian usein voiton. Siksi päätin jättää pyörän varastoon ja hyödyntää työmatkoja raikkaan ulkoilman hengittämiseen. Nyt sain vielä kolmannen syyn kävellä: kävely on hitaampaa ja näin ehdin kuuntelemaan kirjaa enemmän. Kotimatkat eivät tuntuneet enää riittävän yli 13 tuntia kestävän äänikirjan kuuntelemiseksi. Varovasti eräänä iltana yksin kotona laitoin siivotessa kuulokkeet korviini ja aloitin kuuntelun.

Into kasvoi ja lopulta huomasin kuuntelevani kirjaa linja-autossa matkalla Raksoilta kotiin. ”Shhhhh”, ajattelin, kun vieressä mölistiin. Saattoipa käydä vielä niin, että jonakin iltana televisio jäikin avaamatta kokonaan ja tilalle vaihdoin äänikirjan. Noin kahdessa viikossa tämä keskivertoa selvästi pidempi kirja oli kuunneltu loppuun.

 

Vaikka kirja oli toki viinan huuruinen moninaisilla huumeilla höystettynä ja kertoi Jeren jääkiekkoilijauran tarinaa välillä hyvinkin yksityiskohtaisesti (plus-miinustilastoja, runkosarjoja, välieriä ja mitä näitä nyt on), sopi kirja myös näin jääkiekosta ei niin kiinnostuneelle Tiimiakatemialaiselle. Jeren ajatusmaailmaan oli hurjan mielenkiintoista kurkata. Kirjalle mahdollisesti aiemmin annettuja kirjapisteitä etsiessäni löysin Proakatemialla opiskelevan Janni Huuran kirjoittaman esseen samaisesta kirjasta. Essee oli kirjotettu otsikolla Erilainen tiimiläinen ja se antoi minulle täysin uuden kulman tarkastella kirjaa. Janni pohti, mitä keinoja tiimillä on jäsenen kanssa, joka suoriutuu pakollisista ja tärkeimmistä tehtävistään täydellisesti, mutta romuttaa muuten kaikki yhteiset säännöt ja sopimukset. Jere tuli (lähes) aina peleihin ja pelasi ne antaen kaikkensa, mutta treeneissä, olivatpa ne jäällä, kuntosalilla tai missä tahansa, häntä ei näkynyt. Tilannetta on helppo katsoa Tiimiakatemian näkökulmasta. Mitä, jos tiimiläinen loistaa omalla mukavuusalueellaan ja tuo tiimille gäpiksi määritellyn rahasumman, mutta puuttuu treeneistä ja yhteisistä ajanvietoista? Tilanne on haastava ja vaikka nostin tilanteen nopeasti puheenaiheeksi check in -kierroksellamme, en ole saanut vielä kunnollista vastausta. Jannikaan ei lopulta pohdinnoissaan löytänyt tähän oikeaa vastausta. Meillä opiskelijoilla tilanteessa on toki ”tukena” Kela, joka sulkee rahahanansa hyvin nopeasti, jos treenitunnit tai kirjapisteet eivät keräänny ja opintojen kirjaaminen viivästyy. Työelämässä tuo takapiru puuttuu täysin.

Mielessäni on pyörinyt jo jonkin aikaa ajatus oikeastaan juuri aiheeseen sopivasta tilanteesta. Sain viimein suunikin treeneissämme avattua asiasta, kun kerroin ihmetteleväni tiimin kovaa tarvetta potkia pois kaikki ne, jotka saavuttavat jotakin hieman suurempaa oman tavoitteensa ja unelmansa eteen. (HUOM! Tällä tarkoitan talon ulkopuolelle suuntaavia tekoja, väheksymättä siis tippaakaan talon sisällä koettuja huippuhetkiä ja saavutuksia!) Heistä on ehkä kasvanut ammattilaisen alkuja tai he ovat saaneet tilaisuuden, joka hyvinkin todennäköisesti antaa jopa ratkaisevan korokkeen tulevaisuuden uralle ponnistettaessa. Yhtä vastaväitettä lukuunottamatta tiimi oli puheenvuoroni jälkeen kovin hiljainen. Mielestäni olisi järkevää juhlia onnistumisia ja antaa lisää mahdollisuuksia onnistua, käynnistää oikea onnistumisten supermagneetti! Samalla olisi viisasta herättää muiden mielessä jollakin tapaa ajatus ”Jos tuo onnistui, miten minäkin voisin perässä onnistua?” ja näin imeä tietoa, intoa ja energiaa niiltä, jotka ovat oman suuntansa jo löytäneet.

Kun kalenteri alkaa täyttyä omaa unelmaa kohti vievistä askeleista, on toki ymmärrettävä, ettei aikaa kaikelle tiimin sisäiselle yhdessä tekemiselle riitä kuten ennen. Näin tiimi joutuu tiukan tilanteen eteen miettimään, kuinka paljon tiimi voi vaatia. Tuntuu alkukantaiselta ajatella, että jos täyden 10 yksikön panostuksesta kolme antaa tiimille oppeina ja kuulumisina, tarvitsisi jäljelle jäävä 7 suorittaa läsnäolona milloin missäkin talon sisäisissä tilanteissa ja tapahtumissa. Ja jos pystyisikin tuomaan tiimille hyvää oppia 8 yksikön edestä, tarvitsisi paikalla olla vain kahden edestä. Numeroilla laskeminen on useimmiten helppoa ja selkeää, mutta kyseiseen tilanteeseen sitä ei mielestäni voi käyttää. Lisäksi arvot vääristävät tilannetta; toiset arvostavat eri asioita kuin toiset. Toiset arvostavat Golden step -palkinnon niin korkealle, että se on koko loppuopintojen suurin tavoite. Esimerkiksi itselläni taas opintojen jälkeisen ajan petaaminen niin hyväksi kuin suinkin mahdollista, on tärkeintä. Ymmärrän molempien ajatusmaailmojen kannat, enkä missään nimessä väheksy muiden haaveita ja unelmia; olivatpa ne sitten akatemian palkintoja, työpaikkoja ja ulkomaan matkoja! Niin jokainen unelma, kuin myös itse tiimiläiset ovat arvokkaita osia kokonaisuudessa. Siksi olisi tärkeää pystyä sekä luomaan rajat, jotka tukisivat kaikkia ja samalla muistaa raottaa portteja raja-aidoissa silloin, kun sille on perustellusti tarvetta. Ja tämä tulisi pystyä toteuttamaan ilma uhkauksia tiimistä ulos potkimisesta. Kuten Jannikin esseessään totesi, eri lailla toimiminen on sallittua!

 

Lähde: http://esseepankki.proakatemia.fi/erilainen-tiimilainen/ ja Aki Linnanahteen kirja Jere.

Tagit:

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!