Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Jere

Kirjoitettu 14.12.18
Esseen kirjoittaja: Tino Parhiala
Kirjapisteet: 3
Kirja: Jere
Kirjan kirjoittaja: Aki Linnanahde
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Menestyminen vaatii paljon pitkäjänteistä työtä ja sataprosenttista sitoutumista joka päivä tehtävien asioiden eteen, vai vaatiiko? Onko muitakin tapoja? Ainakin Jere Karalahden tapauksen kohdalla tällainen kysymys herää.

Intensiivinen ja mukaansatempaava kuvaus Jeren elämästä ja ennen kaikkea urasta on hyvin vaiherikas tarina. Alkaen ihan lapsuusajan kaveripiireistä, sm-liigan kautta NHL-kaukaloihin. Matkalle mahtuu runsaasti menestyksekkäitä ylämäkiä ja myös päihteiden, mukaan lukien kovien huumeiden täyteisiä synkkiä ja pitkiä alamäkiä.

Jeren uran alku oli hyvin nousujohteinen, hän oli vuodesta toiseen joukkueensa johtavia puolustajia sekä Suomen kotoisessa liigassa että myös maailman kovimmassa kiekkoliigassa Pohjois-Amerikassa. Menestyksen myötä Jeren harjoitusmotivaatio hiipui vuosi vuodelta ja aika kaukalon ulkopuolella kului enemmän ja enemmän juhlien ja jännitystä etsien. En itse pysynyt kirjan aikana edes laskuissa kuinka monet harjoitukset Jere veti krapulassa tai jopa humalassa. Ja edellä mainituista syistä myös useat harjoitukset jäivät välistä.

Onko oikein jättää harjoitukset välistä? Ei mielestäni, jos ei oikeasti ole hyvää syytä.  Palautekeskustelussa minulta kysyttiin, että olenko tyytyväinen saavuttamiini tuloksiin? Totta, olenko itse kehityksen jarruna ja olen tyytynyt jo siihen aikaisemmin saavutettuun tulokseen. Koko ajan pitäisi kuitenkin jatkaa ”harjoittelua”, että voi kehittyä myös jatkossa.

Jatketaan Karalahden tarinaa. Asia johti toiseen, ryyppyputki toisensa perään ajauduttiin kuilun partaalle. Dramaattisin hetki Jeren elämässä on ollut ehdottomasti tehohoitoon joutuminen rankan juhlintajakson päätteeksi. Tämä oli viedä Jeren hengen, lääkärit pitivät todennäköisempänä ettei Jere selviäisi. Mutta kuten kirjassakin käy ilmi, Karalahti tuntuu selviävän kaikista vastoinkäymisistä, olivat ne sitten kuinka pahoja tahansa. Tästäkin. Toki tämä tapaus vei toimintakyvyn pitkäksi aikaa, ja kuntoutuminen urheilijaksi miltei vuoden, mutta Jere kuitenkin selvisi ja vieläpä palasi jääkiekkokaukaloihin.

Itselleni herää tosiaan ajatus, että näköjään asioita voi tehdä monella tavalla. Tämä Jeren esimerkki ei tietenkään ole ehkä ihan parhaimmasta päästä. Tai siis siinä mielessä parhaimmasta päästä, että näinkin voi näköjään tehdä, mutta ei esimerkillisimpiä tapoja elämänhallintaan ja saavutusten tavoittelemiseen.

Tätä asiaa Jerekin kirjassaan painottaa: ”En halua moralisoida, mutta pilven poltto ei välttämättä ole järkevää, mikäli haluaa saavuttaa elämässään jotain suurta” –Jere Karalahti

Mieleeni tuli myös ajatus tiimipelaamisesta ja erilaisista yksilöistä tiimin sisällä. Pohdinta sopii myös hyvin Tiimiakatemia-maailmaan ja toki myös kaikkeen tiimityöskentelyyn. Jääkiekko on vahvasti tiimipelaamista, 25 kenttäpelaajaa sekä valmennusjohto yrittävät yhdessä saada parhaan mahdollisen lopputuloksen aikaiseksi. Isossa tiimissä on pienempiä tiimejä sen sisälllä ja näiden yhteinen Synergia luo edellytyksen menestymiselle.

Millaista olisi olla tiimissä, missä olisi Jere Karalahden tyyppinen tiimiläinen. Tiimiläinen, joka kaikkein vaativimmissa kohdissa, vaativimmissa ”peleissä” antaisi aivan kaikkensa, ja olisi todella suuri apu koko tiimille ja lopputulokselle. Kyseinen tiimiläinen olisi esimerkiksi paras myyntineuvottelija, uskomattoman taitava puhumaan tilanteet puolelleen ja käytännössä kaupanteon hetkellä klousaisi tilanteet aina edukseen, mutta. Iso mutta. Tämän tiimiläisen suuri heikkous ja ominaisuus on sitoutumattomuus ”pelien” ulkopuoliseen harjoitteluun ja yhteisten asioiden hoitamiseen. Hän ajaisi tiimikaverinsa kerta toisensa jälkeen ikäviin tilanteisiin, sillä että on jättänyt velvoitteensa hoitamatta ja ne jäisivät kerta toisensa jälkeen muiden harteille. Hän tulisi aina myöhässä palavereihin, sisäisiin tiimin harjoituksiin ja sen sellaisiin.

Tiimi toimii parhaiten silloin, kun jokainen tiimiläinen saa toimia omilla vahvuuksillaan. Silloin myös Jeren kaltaisten persoonien koko potentiaali saataisiin hyödynnettyä. Monesti kävi ilmi kirjan eri vaiheissa, että kun Jere tosissaan keskittyi johonkin ja keskitti kaikki voimansa siihen niin lopputulos oli erittäin hyvä. Tämä osoittaa sen että kaikilla on mahdollisuus menestymiseen, kunhan saamme oman potentiaalimme ulosmitattua.

Tässä korostuu mielestäni tiimin sisäinen työnjako. Roolien jakaminen on myös keskeinen osa jääkiekkojoukkuetta. Kaikki eivät voi olla ykkösketjun senttereitä, ja ennen kaikkea sen lisäksi vain harvoista on ns. tehokkaaseen jarrukenttään, jolla himmennetään vastustajien tähtipelaajien iskuvoima. Niinpä siis kaikkien panosta tarvitaan ja ennen kaikkea jokaisen panos on yhtä tärkeä, huolimatta mikä se kyseinen työtehtävä on.

Vaikka itsensä kehittäminen on tärkeää ja mukavuusalueen ulkopuolelle meno on olennaista. Niin silti meidän tulisi löytää oma henkilökohtainen vahvuutemme, keskittyä siihen, kehittää sitä ja näin meistä tulisi joka päivä hieman parempia.

Jostain kohdasta kirjaa tuli vastaan hieno lause:

”En kuvittele olevani maailman paras, mutta teen kaikkeni, että olen tänään paras versio itsestäni” Siinä on mielestäni tavoiteltavaa meillä kaikilla.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!