Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Johda tunteita – menesty työelämässä

Kirjoitettu 27.10.20
Esseen kirjoittaja: Viivi Piispanen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Johda tunteita - Menesty työelämässä
Kirjan kirjoittaja: Camilla Tuominen
Kategoriat: 4. Johtaminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

”Parhaissa tiimeissä vallitsee turvallisuus, psykologinen turvallisuus joka mahdollistaa huipputulokset.”

 

Tähän tilanteeseen kaikki tiimit varmasti haluaisivat päästä. Tilanteeseen, jossa kukaan ei jättäisi asioita sanomatta, koska pelkää että ideaa tai ajatusta väheksyttäisiin tai jopa naurettaisiin. Meillä on ollut viime aikoina Tempolaisten kanssa keskustelua siitä, onko meidän tiimissämme niin hyvä luottamus, että uskaltaisi sanoa kaiken haluamansa ääneen. Olen sitä mieltä, että ei ole. On tilanteita, jossa joku ehdottaa jotakin ja kukaan ei kommentoi asiaa ja mennään vain eteenpäin. Tai tilanteita, joissa kaikki eivät kerro omia mielipiteitään ääneen ehkä peläten, että kaikki eivät hyväksyisi sitä. Tiedostamme tämän ongelman ja haluamme kehittyä tämän asian suhteen, jotta saisimme hyvän luottamuksen tiimiimme. Haluan kuitenkin sanoa, että olemme kehittyneet tässä hurjan paljon viime aikoina!

 

Neljä steppiä kohti turvallisempaa ympäristöä:

 

  1. Lopetetaan feikkaaminen, sillä totuus tulee ilmi kuitenkin.

Usein totuus tulee ilmi muina kuin sanoina. On tutkittu, että 90% kommunikaatiosta on muuta kuin sanoja. Esimerkiksi eleet, ilmeet, tunteet ja vatsan väänteet saattavat paljastaa totuuden. Ihmiset kaipaavat yhteyttä ja etsivätkin sitä toisten katseesta. ”Minä kerroin ja paljastin – miksi sinä olet hiljaa?” Mielestäni on tärkeää, että jokainen uskaltaisi kertoa jotain enemmän itsestään tiimityöskentelyssä. Jos jokin asia vaivaa yksityiselämässä, se heijastuu todennäköisesti myös työpaikalle. Kun tiimissä on turvallinen ja luotettava ilmapiiri, jokainen uskaltaa kyllä kertoa, jos jokin asia on pielessä ja muut osaavat kuunnella sekä auttaa tarvittaessa.

 

  1. Opettele arvostamaan eriäviä mielipiteitä ja tuo aidot mielipiteesi rohkeammin esille.

Tässä minulla on kehitettävää. Olen koko tiimin keskeisissä tilanteissa kuten treeneissä hiljainen. Eriäviä mielipiteitä kuunnellessa en aina itsekään tiedä kummalla kannalla asioissa olen, ja siksi ehkä päädyn usein olemaan hiljaa. Olen kyllä mielestäni kehittynyt paljon tiimiakatemian aikana oman mielipiteen ääneen sanomisessa. Erilaiset mielipiteet ovat rikkaus ja erilaiset ihmiset ympärillä saavat ajattelemaan asioita syvemmin.

 

  1. Kuule ja kohtaa oikeasti

Kuinka tärkeää onkaan olla oikeasti läsnä. Korona ajoi meidät etätreeneihin noin puoleksi vuodeksi, jossa läsnäolon vaikutuksen huomasi konkreettisesti. Pidimme pari viikkoa sitten pitkän ajan jälkeen muutamat lähitreenit ja pääsimme heti paljon syvällisempiin keskusteluihin kiinni. Ihmiset olivat aidosti läsnä pitkästä aikaa ja luottamuksen tunne oli paljon suurempi kuin etänä pidetyissä Zoom-treeneissä. Etätreenien aikaan keskittyminen herpaantuu paljon herkemmin ja tietokoneen näytön tuijottaminen alkaa särkeä päätä ja monet vain toivoisivat treenien olevan jo ohi. Lähitreeneissä ihmiset vaistoavat herkemmin läsnäolontunteen ja tuovat ideoitaan ja ajatuksiaan esille aivan eritavalla kuin etätreeneissä, joissa läsnäolon tunne puuttuu.

 

  1. Luo ympäristö luottamukselle

On tärkeää luoda ympäristö, jossa ideoiden ensimmäiset versot saavat elää kaikessa rumuudessaan. Kenenkään ei tarvitsisi häpeillä ideoidensa esille tuomista. Kun kaikki ideat tuodaan rohkeasi julki kaikille, hullujen, outojen ja älyttömienkin ideoiden joukosta ne helmet löytyvät.

 

Tekoäly yleistyy kovaa vauhtia ja tulevaisuuden työpaikoilla tärkeäksi korostuvat ihmisten tunneäly, luovuus, innovointi, asioiden yhdisteleminen ja hiljaisten signaalisen lukeminen. Huolena on, miten yritykset tulevat pärjäämäään tulevaisuudessa, jos nämä kaikki jäävät panssarin alle piiloon? Moni ihminen yrittää piilotella tunteitaan. Turhautumista ei haluta näyttää ja sitä piilotellaan, koska ajatellaan että se tekee meistä jotenkin huonomman ja heikomman ihmisen. Turhautuminen purkautuu usein sitten perheelle ja läheisille. Mikä estää meitä näyttämästä aitoja tunteita työpaikalla? On oikein ok sanoa, jos jokin asia turhauttaa ja sanoa, jos joku asia meni täysin päinvastoin kuin suunnitelmissa.

 

Tunteet ovat valtava voima ja niitä voi ja kannattaakin opetella uteliaasti ymmärtämään, säätelemään ja johtamaan.  On tärkeä osata tunnistaa ja nimetä tunteita. Tässä pätee sama kuin ongelman tunnistamisessa, on paljon helpompi lähteä ratkaisemaan ongelmaa, kun osaat nimetä sen. Kun osaat nimetä esimerkiksi ärtymyksen tunteen ja saat selville mistä tunne johtuu, se rauhoittaa. Jos koet päivästä toiseen ahdistusta ja työpaikalle meneminen ei huvita, kannattaa lähteä selvittämään mistä ahdistus johtuu. Itsensä johtamisen suurempia ongelmia on se, että emme ole tietoisia siitä, mitä tunnemme, ajattelemme tai edes miten toimimme.

Tunteiden johtamisessa kaikista tärkein asia on oman itsensä rehellinen kohtaaminen ja erilaisuutensa hyväksyminen. Pitää osata myöntää ja tunnistaa omat tunteet, sekä nähdä ne vahvuutena.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!