Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö
VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

 

Paradoksi

Tänä syksynä olen lukenut monen monta johtamisen kirjaa. Osa on jäänyt kesken, ja osa on imaissut minut mukaansa. On alkanut tuntua siltä, että joka ikinen kirja alkaa toistaa itseään. Olen suuri vastakohtien ja paradoksien ystävä. Alf Rehnin Johtajuuden ristiriidat herätti jo nimellään huomioni.

Varmasti jokainen tiimiyrittäjä on kohdannut johtamisen vaikeuden oman tiiminsä tai projektiryhmänsä kanssa. Jotakin ryhmää on helppo johtaa, jotakin taas miltei mahdoton. Johtaminen, erityisesti kaverijohtaminen, ja ihmisten välinen vuorovaikutus ovat niin monisäikeisiä ja pienistä yksityiskohdista koostuvia kokonaisuuksia, ettei yksinkertaisia kultaisia sääntöjä voi olla olemassa. Johtajuutta on vaikea määritellä, koska Rehnin mukaan se kumpuaa meidän omista mielen malleistamme. On aika päästää irti vanhoista johtamiseen liittyvistä mielenmalleista, ja kääntää asiat päälaelleen. Johtajuus ei ole ’’joko-tai’’ juttu. Se on ’’sekä-että’’ juttu. Sekä nopeaa, että hidasta. Sekä näkyvää, että näkymätöntä. Johtajuus on paradoksi.

’’Se on näyttämistä mitään näyttämättä.

Se on tilan luomista tilaa rajaamalla.

Se on huutamista hyvin hiljaa.’’

 

Miksi johtaja epäonnistuu aina?

Moni näkee johtajan täydellisenä yli-ihmisenä, jonka luontaiset alfa-valmiudet ovat siivittäneet henkilön luontaiseen tehtäväänsä. Johtaja ei epäonnistu, koskaan.

Emmehän me Tiimiakatemiallakaan onnistu läheskään aina. Me opimme tekemisen kautta. Ja tekevälle sattuu.

Kun pelkää epäonnistuvansa, on vaikea ottaa vastuuta. Olen huomannut esimerkiksi tiimissämme, että niin minun kuin muidenkin on vaikea ottaa koppia projekteista. Epävarmuus hiipii selkäpiitä pitkin kuiskaamaan, että meistä ei ole siihen. Ajatus epäonnistuneena johtajana pelottaa. Media syöttää meille jatkuvasti materiaalia huippujohtajista, joiden valkaistut hampaat valaisevat valtioita. Vähemmälläkin kuin itseään Barack Obamaan vertailemalla saa alemmuuskompleksin aikaiseksi. Kirjan armollinen lähestymistapa nappaa vastuuta pelkäävän hiirulaisenkin kiinni. ’’Johtajuuden oikeat onnistujat ovat niitä, jotka kykenevät elämään epävarmuuden ja jatkuvan kehityksen kanssa, ja niitä, jotka ovat sujut epätäydellisyyden kanssa.

Oikeat johtajat epäonnistuvat, oppivat korjaavat asioita ja yrittävät uudestaan, unohtamatta että kyllä niitä epäonnistumisia tulee jatkossakin vastaan.’’ Ehkä se epäonnistuminen ei olekaan niin huono juttu.

 

Valitse taistelusi

Johtajalle on tärkeä osata keskittyä niihin asioihin, jotka ovat oikeasti tärkeitä.

Varsinkin Tiimiakatemialla satoja ärsykkeitä ja uusia tehtäviä sataa niskaan jatkuvasti. Välillä on vaikea hahmottaa, mitkä asiat ovat oikeasti tärkeitä esimerkiksi projektien etenemisen kannalta. Asioiden priorisointi on itselleni välillä todella vaikeaa. Niin itsensä kuin projektien johtamisen kannalta on elintärkeää, että osaa valita ne muutamat isot asiat, jotka tärkeitä asioiden eteenpäin menemiselle.

Adlai Stevenson II lausui hyvän esimerkin siitä, miksi johtajan ei kannata välittää aina niistä pienimmistä seikoista, vaan jättää ne muille:

’’On vaikeaa johtaa ratsuväen hyökkäystä, jos olet sitä mieltä, että näytät hassulta hevosen selässä.’’

Jos pitää olennaisena sitä, miltä saattaa jonkun mielestä näyttää hevosen selässä, ei ole löytänyt niitä isoja olennaisia asioita, mitkä vievät ratsuväen hyökkäystä eteenpäin.

 

Johtaminen ei ole pakollinen ’’show-laji’’

Näkymättömät johtajat ovat enemmänkin taustalla vaikuttamassa ja ohjaamassa, ilman sitä ilotulitusta, mikä ’’suuriin johtajiin’’ yleensä yhdistetään. Näkymätön johtajuus ei kuitenkaan ole kokonaan näkymätöntä. Se ei vain pyri itsensä korostamiseen. Näkymättömän johtajuuden tarkoituksena onkin korostaa muiden osaamista ja nostaa esille muiden osaamista. Rehnin käsite näkymättömästä johtajasta vastaa mielestäni aivan Tiimiakatemian valmentajaa.

Valmentaja on taustalla tukemassa ja ohjailemassa, muttei varsinaisesti tee mitään näkyvää sen eteen. Jo muutama oikea kysymys tai lause oikeassa paikassa voi viedä tiimiä hurjasti eteenpäin. Joskus ’’ahaa-elämys’’ voi olla muutamasta sanasta kiinni.

Näkymättömässä, hieman etäisemmässä johtamisessa on toki riskinsä. Johtajan rooli on vaikuttaa, ja se on helpompaa aina silloin, kun johtaja näkyy ja kuuluu. Nyt en puhu Tiimiakatemian valmentajista, sillä he eivät varsinaisesti johda tiimiyritystä. Johtaja, joka haluaa päästä helpoimman kautta, pitää yleensä ääntä vain itsestään ja sanalla tekee itsestään elämää suuremman henkilön. Silloin toki näyttää johtajalta, ja ihmisillä on luontainen taipumus tehdä sellaisesta johtajan. Hyvänä esimerkkinä toimii Donald Trump.

Hän ei varmasti ole mikään paras valinta Yhdysvaltain presidentiksi, mutta hän piti eniten ääntä.

Näkymätön johtaja jää helposti päällepäsmärin varjoon. Näkymätön johtaja, melkein voisi sanoa, että tuo valmentajan synonyymi, taas pyrkii nostamaan muita esille. Näkymätön johtaja keskittyy työssään muiden ihmisten saavutuksiin, aikaansaannoksiin ja motivointiin. Ego ei määrittele tai ohjaa tekemistä. Jos tämä hiljainen työ ei näy, ihmiset eivät välttämättä osaa arvostaa sitä, mitä näkymätön johtaja tekee.

Aihe on hyvin mielenkiintoinen, sillä tänä syksynä pääsin itsekin kokeilemaan tätä näkymätöntä johtajuutta. Olen kouluttautumassa tiimivalmentajaksi, ja se on kovin erilaista, mihin olen tottunut. Kaikilla sanavalinnoilla ja hiljaisilla hetkillä on merkitystä. Se on täysi vastakohta johtajuuden showpainille, mitä esimerkiksi Yhdysvalloissa usein käydään. Odotan innolla, mihin suuntaan oma valmennusfilosofiani lähtee kehittymään. Jo pelkästään vanhojen mielenmallien murtuminen on ollut avartavaa.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!