Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Johtamispuhe

Kirjoitettu 14.12.14
Esseen kirjoittaja: Petri Vainio-Pekka
Kirjapisteet: 4
Kirja: Johtamispuhe
Kirjan kirjoittaja: Pauli Juuti
Kategoriat: 4. Johtaminen, 4.1. Johtavat ajatukset

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Johtamispuhe

 

Johtamispuhe oli aivan liian hankala kirja tähän alkuun. Moni asia ei avautunut ollenkaan ja tämä täytyy todennäköisesti uudelleen muutaman vuoden jälkeen. Päätin kuitenkin taistella kirjan läpi ja pohtia niitä asioita mitä älysin.

Johtaminen on pyrkimystä vaikuttaa toisiin. Tämä on hyvä ote kirjasta. Meidän tiiminkin tulee vielä harjoitella johtamista. Toki tiimiakatemialla johtaminen on hieman erilaista, kuin esimerkiksi suurissa yrityksissä. Mutta tästä sai kuitenkin muutamia koppeja, jotka voisi viedä käytäntöön. Kirjassa puhuttiin paljon siitä, kuinka tulisi johtaa ihmisiä. Esimerkit ovat kuitenkin hyvin erikoisia verrattuna siihen mitä olen ennen lukenut.

Johtamista on monenlaista ja se, mikä näistä on oikea tapa, on todella hankala sanoa. Johtamistavoista on puhuttu paljon ja olen itsekin niitä kirjoista lukenut. Jokaiselle johtajalle muovaantuu aikojen mittaan oma ja mahdollisesti toimiva tapa johtaa. Se, että onko tämä tyyli hyvä, näkyy varmasti nopeasti työntekijöistä. Hyvä johtajuus vaatii tekoja ja suurta motivaatiota. Tiimissämme joudumme miettimään johtajuutta erikantilta, koska meillä on tosiaan tiimiyritys. Tällöin johtajuus ei ole niin yhden henkilön painolla, vaan jokainen johtaa tavallaan itseään. Meidän tulee kuitenkin kehittyä tässä vielä suuresti, mutta tosin ensimmäinen syksy on vasta takana, joten eiköhän se sieltä tule vielä kun vähän potkii.

Suurin ero meillä johtajuudessa on se, että tavoitteet ja suunnitelmat tulee tehdä tiimiä silmällä pitäen. Tässä ei niinkään pidä miettiä yksilön tasolta. Parasta tulosta tulee varmasti, kun jokainen tiimistä sitoutuu tavallaan johtamaan itseään kohti yhteisiä tavoitteita. Tämä eroaa yleiseen johtamiseen siten, että yleensä annetaan esim. tavoitteita yksilön, sekä yhteisön kannalta. Tämä ajaa eteenpäin yksilöitä, mutta samalla yhteisöä. Tämä tarkoittaa myös sitä, että firma kasvaa samalla.

Johtamispuhe kertoi paljon siitä, mitä johtamisisesta kirjoitetusta tekstistä. Tämä ei sinäänsä minulle vielä kauheasti avautunut, mutta yritetään kuitenkin. Yleensä johtaminen on tekstejä siitä, sekä organisaatioteorioita. Tämä tarkoittaa, että kun johtamisstrategia kirjoitetaan ylös, on sitä helpompi muiden ymmärtää. Tämä taas tarkoittaa sitä, että muut työtoverit voivat lukea tämän ja tätä kautta ymmärtää joitakin tavoitteita paremmin. Toki myös antaa suoran palautteen johtajalle, jos tämä ei ole hoitanut hommaa heidän mielestään hyvin. Tästä ajattelinkin, että mitenkähän tällainen toimisi meillä. Jos joka vuosi teamleaderit tekisivät oman johtamissuunnitelmansa, sekä mahdollisesti organisaatio teorian ja jakaisi tämän kaikille, niin olisiko tästä hyötyä vai haittaa. Tämä on toki vielä ehkä hieman liian aikaista miettiä, mutta esimerkiksi seuraavana vuonna voisi mahdollisesti toimia. Tämän ei kuitenkaan tarvitsisi olla kovin suuressa mittakaavassa.

Perinteisesti organisaatio- sekä johtamisteoriat on tehty naiivin realisesta näkökulmasta.

Tämä lause on minun mielestäni osuva ja se kuvaa hyvin kirjan peruspointtia. Näissä kuvaillaan organisaatiossa tapahtuvaa elämää ”tositarinoiden” kautta. Näistä kannattaa ottaa oppia näihin teorioihin ja suunnitelmiin. Tämä on osasyy siihen, miksei kannata liian aikaisin jakaa välttämättä omaa johtamissuunnitelmaa muille, koska ei välttämättä tiedä ihmisten työtahtia ja motivaatiota. Toki hyvässä johtamisessa kuuluu nähdä mahdolliset puutteet näistä ja tätä kautta tarttua niihin. Hyvä johtaja myös auttaa muita, jotka taistelevat esimerkiksi motivaation kanssa. Johtajan on itse näytettävä esimerkkiä ja tätä kautta luoda motivaatiota muihin työntekijöihin.

Tämä korostuu varsinkin tiimiakatemialla. Tiimiakatemialla on todella tärkeää se, että joku ottaa ”johtajan” roolin jos teamleader esimerkiksi ei siihen kykene. Tähän haluankin itse kiinnittää paljon huomiota ja olla tiimillemme se, joka näyttää esimerkkiä ja tätä kautta johtaa tiimin kohti suuria rahoja ja palkintoja. NO ei nyt ehkä niin, mutta kuitenkin kohti parempaa tulevaisuutta. Olen mielestäni jotenkin tällä saralla pärjännyt, mutta on tässä vielä kuitenkinkin paljon parannettavaa. Olisi hienoa se, että joskus joku sanoisi, että: hitto pitää tehdä paremmin ja enemmän, koska Petrikin tekee. Tämä on tavallaan yksi omista tavoitteistani keväälle. Saa nähdä onnistuuko tämä.

Hyvän johtajan tulee myös olla muita tukeva ja heidän arkeaan helpottava. Ainakaan johtaja ei saa missään nimessä lytätä muita, vaan hänen tulee olla kannustava muita kohtaan, sekä auttaa heitä parhaansa mukaan. Johtaja on epäonnistunut mielestäni, jos joku lopettaa sen takia, koska työilmapiiri on huono. Tässä haluan, että meidän tiimi pysyy nykyisellä tasolla. Kaikista paras tilanne on, kun jokainen tulee toimistolle tai töihin hymyillen ja niin, että onpa kiva tulla taas tekemään töitä tiimin kanssa. Ainakin itse koen näin joka päivä ja haluan tämän jatkuvan.

Johtamisteorioiden hankaluutena esiintyy se, että ihmiset tulkitsevat tekstiä todella monella tapaa. Harvoin kaksi ihmistä, ketkä lukevat esimerkiksi kirjan, ajattelevat tästä täysin samoin ja poimii täysin samat asiat näistä. Tämän takia johtajan on hyvä tuntea kaikki työntekijät melko hyvin ja pitää vaikka valmiista teoriasta pieni presentaatio. Tällä tavoin hän välttää väärinymmärrykset sekä sen, että ihmiset ottavat jonkin asian henkilökohtaisesti. Tämä on tullut huomattua kyllä itsekin. Meillä on ollut joskus vääntöä siitä, että on ollut väärinymmärrys esimerkiksi facebookissa. Olemme siellä pohtineet jotain asiaa ja aivan yllättäen kärpäsestä onkin tullut härkänen ja kaikki puhuu aivan eriasiasta, kuin mikä alun perin oli käsiteltävänä. Tämän takia olemmekin pyrkineet ottamaan käytäntöön sen, että pyrimme tällaiset asiat mahdollisuuksien mukaan käymään esimerkiksi palaverissa tai treeneissä. Tämä on kyllä helpottanut paljon sitä, että nykyään ei tule väärinymmärryksiä niin paljon.

Hyvä johtaja on myös anteeksiantava. Hyvä johtaja ei saa pelätä epäonnistumista, vaan hänen tulee ottaa näistä opiksi ja tehdä seuraavan kerran paremmin. Jos epäonnistumisia tulee, voi näistä pitää pienimuotoisen palaverin työntekijöiden kanssa ja kysyä heiltä, että mikä meni vikaan. Moni asia yleensä vaikuttaa virheeseen, ei niinkään yhden ihmisen tekemä virhe. Toki jos projekti on ollut vain tietyllä ihmisellä ja tämä tekee virheen, silloin on turha sysätä syitä muille, vaan miettiä itse, että mistä tämä johtuu. Tätä kautta kirjoittaa ne vaikka paperille, että seuraavan kerran kun tekee projektin. Tämä estää sen, että nämä ei vain sitten toistu uudestaan. Jokainen tekee varmasti virheitä, eikä kukaan ole täydellinen. Ihmisten erona on vain se, että jääkö virheen takia rypemään itsesäälissä ja tätä kautta antaa motivaation laskea. Vai ottaako tästä opiksi ja tekee seuraavan projektin 110% teholla. Tässä yleensä karsitaan ihmisistä johtajat. Johtaja ei saa jäädä ”tuleen makaamaan” virheen takia.

Tiimiakatemialla on todella hyvää se, että epäonnistumisista ei naureta, josset itse sitten naura sille. Täällä on tärkeää kertoa epäonnistumisista ja sen syistä siksi, että tällä tavoin voit estää muita tekemästä samanlaista virhettä. Tiimiakatemialla epäonnistumista ei katsota pahalla, vaan oikeastaan päinvastoin. Toki jos joku tekee kokoajan suuria virheitä, varmasti joku tähän puuttuu. Meillekin ensimmäisenä päivänä sanottiin, että epäonnistumista ei tarvitse pelätä, vaan niitä kuuluu tulla ja näistä tulee ottaa opiksi. Meitä oikeastaan kannustettiin humoristisella tavalla tekemäänkin virheitä. Tämä pitää meidänkin muistaa, sekä olla pelkäämättä tätä. Emme ole vielä kauhean suuria virheitä tehneet, mutta tämä varmasti koittaa jossain vaiheessa. Tällöin on tärkeää, että takana on koko tiimi tukemassa projektiryhmän tai yhden ihmisen ylös tästä suosta. Jokaisen tulee tiimissä tämän takia tietää, että mitä kukakin tekee ja mahdollisesti kannustaa heitä eteenpäin ja kohti voittoa!

Tiimiakatemian johtavissa ajatuksissa on todella hyviä pointteja siihen, mitä hyvältä tiimiltä ja mahdolliselta johtajalta vaaditaan. Tiimiakatemian tarkoitus on luoda tulevaisuus eikä ennustaa sitä. Tämä on oikeastaan suoraan kuin meidän missiomme. Tämä lause toi minulle taas yhden syyn lisää siihen, miksi pidän tiimiakatemiasta niin paljon. Haluan olla mukana perustamassa tätä uutta tulevaisuutta ja olla mahdollisesti osa sitä. Tiimiakatemia on jo nyt luonut uudenlaisen yhteisön, jossa ihmiset työskentelevät samanarvoisina kohti tiimin yhteistä päämäärää. Hauskaa sinänsä, että en ole vielä tätä pikkulappusta lukenut, mutta silti meidän kuukausipalaverissa puhuimme juuri näistä asioista, mutta toki koskien omaa tiimiämme.

Tiimiakatemia on yhtä hyvä, kuin sen heikoin lenkki. Tämäkin on todella arvostettava asia tiimiakatemiassa. Se, että täällä kilpaillaan leikkimielisesti, ei niinkään tosissaan on todella mukavaa. Tämä ei luo meille pinkuille sen suurempaa painetta kehittyä liian nopeasti. Päinvastoin tämä juuri mahdollistaa sen, että saamme ihan kaikessa rauhassa työskennellä juuri omaan tahtiimme ja rakentaa tätä kautta omaan tahtiin oman tulevaisuutemme. Tämä on todella hyvä asia, koska todella moni ahistuu siitä, jos joku heitä pakottaa eteenpäin ja tuottaa liian suuria tavoitteita ja paineita. Tätä harvoin kokee tiimiakatemialla, paitsi silloin kun on viimeinen viikko ennen opintojenkirjausta, mutta tämäkin on kyllä täysin itse aiheutettua.

Tiimiakatemian johtaviin ajatuksiin kuuluu myös se, että ihmiset akatemialla ymmärtävät nämä ja tätä kautta myös seisoo näiden takana ja työskentelee näiden kautta. Jokaisella tulee olla halu olla osa tätä yhteisöä ja viedä tätä eteenpäin. On tärkeää, että nämä on hallussa ja että näitä vie myös muillekin. Moni on minultakin kysynyt, että voiko tämä paikka olla edes mahdollinen, että voiko täältä oikeasti valmistua joksikin. Yleinen vastaukseni tähän on ”todellakin!”

Tiimiakatemian arvot koen kannustavina ja hyvinä. Ensimmäisenä näistä ponnahti mieleeni tiimiyrittäjyys ja matkustaminen/ kansainvälisyys. Nämä kaksi ovat suurin syy siihen, miksi tänne hainkin. Pidän tiimissä työskentelystä ja tämän vuoksi varmaan minun belbin- testin tulos olikin tiimipelaaja. Koen tämän kyllä kuvaavan melko hyvin itseäni. Matkustaminen on tottakai lähellä sydäntäni ja ennen akatemiaa olinkin matkailualalla, joten tämä on todella hyvä porkkana itselleni. Olen myös iloinen siitä, että meidän tiimimmekin on ottanut usein tavoitteeksi ulkomaan matkan. Suurimpana näistä ponnahtaa mieleen New Orleansiin syksyllä 2015. Tätä pidämme todella hyvänä porkkana meidän tiimille!

Tiimiakatemia on kyllä juuri se paikka mihin olen halunnut opiskelemaan ja tänne minä kuulun. Tämä selvisi nyt vielä paremmin tämän pienen lehtisen kautta, että miksi tänne halusin. Täältä saan juuri ne opit, mitä olen tullut hakemaan. Olen todellani innoissani tästä ja odotankin, mitä uusivuosi tuo tullessaan ja lähden innolla sitä kohti!

 

Petri Vainio-Pekka

Osuuskunta Bisnera

0400774653

petri.vainiopekka@gmail.com

 

Tagit: , , , , , , , ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!