Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Jokuveli – elämä ja vaikuttaminen ubiikkiyhteiskunnassa

Kirjoitettu 06.11.13
Esseen kirjoittaja: Tomi Tajakka
Kirjapisteet: 3
Kirja: Jokuveli - elämä ja vaikuttaminen ubiikkiyhteiskunnassa
Kirjan kirjoittaja: Mika Mannermaa
Kategoriat: 2. Yhteisöllisyys, 3. Yrittäjyys, 3.4. Uusia tuulia ja haasteita yrittämiseen, 4. Johtaminen, 7. Innovointi, 7.4. Tulevaisuuden mahdollisuudet, 8. Henkinen kasvu, 8.4. Ihmisen tulevaisuus

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

”Ubiikkiyhteiskunta on jokuveliyhteiskunta, joka valvoo kaikkialla, tietää yhä enemmän eikä koskaan unohda. Vaikka yhteiskunta on teknologisempi kuin koskaan, eettinen ja yhteiskunnallinen ajattelu ja keskustelu vaikuttavat ratkaisevasti siihen, millaisena jokuveliyhteiskunta toteutuu. Vai syntyykö sittenkin isoveliyhteiskunta, jota monet pelkäävät. Eräs pääkysymyksistä on transparenssi. Minkä tulisi olla läpinäkyvää, minkä yksityistä ja jäädä varjoon? Ketkä ja mitkä lopulta elävät akvaarioelämä tulevaisuudessa?”

Menneisyyttä voimme tarkastella, mutta
tulevaisuutta voi vain yrittää ennustaa. Selvää meidän
ajassamme on, että erilaisten asioiden kehitysnopeus on valtava.
Tuntuu, että koko ajan on odotettavissa uusia läpimurtoja ja
edistysaskeleita. Tämä on historiastakin tuttua, mutta silti
ymmärrettävästikin monien mielestä myös pelottavaa. Kehitys on
toki nopeaa, mutta sen nopeuden ilmenemistä lisää nykyaikainen
valtavan nopea tiedonkulku. Ihmiskunta on kokenut historiansa aikana
monia merkittäviä mullistuksia, mutta yksi meidän aikamme
merkittävimpiä globaaleja mullistuksia on ollut internetin
muodostuminen osaksi ihmisen elämää. Sanotaan, että mantereet
ovat lähestyneet toisiaan. Lentokoneet ja muut liikennevälineet
ovat tehneet liikkumisesta yhä nopeampaa. Mutta internetin myötä
kaikki liikkuu nopeammin. Tieto, reaaliaikainen kuva, päätökset,
pelot, ilot ja surut saavuttavat kohteensa maailman toisella puolen
silmänräpäyksessä. Tämä avaa meille valtavia mahdollisuuksia,
mutta kun kyseessä on laji nimeltä ihminen, se avaa samalla
valtavan määrän ongelmia ja uhkia. Miten tähän kaikkeen tulisi
oikein suhtautua?

Kulutusyhteiskunnasta palveluyhteiskuntaan

Muistaakseni Talouden madonluvut
-dokumentissa todettiin, että kommunismi kaatui ja kapitalismi tulee
kaatumaan samasta syystä – jatkuvan kasvun tavoittelu. On
käsittämätöntä, että edelleen virallisetkin tahot sivuuttavat
päätöksenteossa ja muussa toiminnassaan itsestään selvän asian.
Kirjassa se puetaan sanoiksi näin:

”Rajaton aineellinen kasvu
rajallisessa aineellisessa tilassa on luonnonlakien vastainen ajatus,
mahdottomuus. Luonnonlait ovat sittenkin mahtavampia kuin
markkinavoimat, presidentti Bush tai EVA.”

Bushin tilalla lauseessa voisi olla
kenen tahansa ihmisen nimi. On käsittämättömän lyhytnäköistä
perustella päätöksiä, tekemisiä tai tekemättä jättämisiä
sillä, että se luo työpaikkoja tai on kannattavampaa ja samalla
ohittaa kokonaan vastuumme elinymäristöstämme. On tärkeää nähdä
tulevaan ja olla visioissa positiivinen, ottaa haasteet vastaan
ratkottaviksi ja uskoa ihmisyyteen. Mutta yhtäaikaa on oltava läsnä
tässä hetkessä ja tiedostettava vastuu. Mitä teemme nyt,
vaikuttaa meihin ja tuleviin ihmisiin. Nyt kun yhteiskunnassamme
lietsotaan pelkoa taantumasta, lamasta ja kaiken kaatumisesta, on
elinympäristömme suojelusta tullut jälleen peikko, uhka kasvulle
ja viherpiipertäjien puuhastelua. Mutta tämä kaikki on vain helppo
tapa siirtää itsensä sivuun vastuusta. On totta, että myös
isommat tahot, päättäjät ja poliitikot täytyisi saada
aktiivisemmin mukaan hiljentämään maapallon järkyttävän
ylimitoitettua kuormitusta. Mutta jokainen meistä luo tulevaisuuden
kulttuuria. Aivan samalla tavalla kuin luovat teknologian kehitys,
visionäärit ja muu nopeammin nähtävissä oleva toiminta. Ihminen
luo muutoksen. Teknologistuva yhteiskuntamme tarjoaa meille valtavat
määrät tietotaitoa, työkaluja ja jatkuvasti kehittyviä
mahdollisuuksia. Mutta lopulta muutoksen tekee ihminen. Saman
ajatuksen voi ulottaa yrityksen tai organisaation tasolle. Meillä on
olemassa nykyhetki ja tulevaisuus tulee vääjäämättä. Muutos on
jatkuvaa ja välillä erittäinkin nopeaa. Mutta suunnan ja teot
valitsee ihminen. Nähdäänkö tulevaisuus ongelmana vai haasteena,
sen päättää ihminen. Tutkimustenkin mukaan tämä tahti
maapallolla ei voi jatkua. Herkkä systeemi ei kestä ihmisen
rasitusta tällä vauhdilla. Tarvitaan uudistumista. Me voimme
valita, nähdäänkö vihreämmät arvot vaikeuttavana voimana vai
mahdollisuutena. Vanhaan sodanjälkeiseen ajattelumalliin jumittunut
sukupolvi ainakin omien kokemuksieni mukaan kokee sen isolta osin
uhkana. Mutta ihmisten täytyy uudistua. Elämä on jatkuvaa
oppimista. Emme voi mennä eteenpäin samalla tavalla, koska maailma
ympärillämme muuttuu.

”Uskon, että vallankäytön
muuttuminen on yksi merkittävimmistä ubiikkiyhteiskunnan
seurauksista. Syvenevä ubiikki tietoyhteiskunta ei voi loputtomiin
jatkaa yhteiskunnallisen vaikuttamisen malleilla, teknologialla,
sisällöillä ja esimerkiksi puoluekartalla, jotka ovat kehittyneet
teolliseen aikaan. Vielä näin hyvin pitkälti on. Voisi vähän
hämmästellä, miten vähän tästä teemasta on puhuttu. Puolueet
eivät tietysti muutoksia edes halua, mutta esimerkiksi tutkijoita
tai toimittajia eivät saavutetut edut, virat ja asemat samalla
tavalla vaivaa.”

Tuossa kirjan kohdassa on paljon
sisältöä, tosin tutkijoiden ja toimittajien jalomielisyydestä
voisin olla ositain hieman eri mieltä. Samalla tavalla lobbaus ja
vallanhalu ilmenee siellä kuin muuallakin. Esimerkkinä mainittakoon
turkistarhauslakialoitteen hylkäämisperusteet. Lakialoitteen
hylkäämistä ehdotti johtava suomalainen turkistarhauksen tutkija,
jonka tutkimusta rahoittaa turkistarhaajien liitto.

Ihminen ubiikkiyhteiskunnassa

Käsittääkseni ubiikkiyhteiskunta
olisi uudella tavalla järjestäytynyt yhteiskunta, joka perustuisi
ihmisyyden ja luonnon kunnioittamiselle ja sille, että hyvän elämän
arvot ohjaavat elämää. Kuten mainittua, toiminnan tällaisessa
yhteiskunnassa tulisi olla läpinäkyvää. Tässä on mielestäni
ensimmäinen iso kysymys. Miten läpinäkyvää ihmisten elämä voi
olla? Kuitenkin ihmisellä tulisi olla mielestäni myös mahdollisuus
valita oma yksityisyytensä. Tietenkin minä olen aikani kuva, joten
tuo ajatus voi olla muutaman sukupolven päästä täysin mennyttä.
Nykyisin ajatellaan, että elämämme on läpinäkyvämpää
erilaisten sosiaalisten medioiden kautta. Mutta tässä on valtava
ero. Esimerkiksi Facebookiin ihminen voi rakentaa kuvan itsestään,
jonka haluaa muille esitellä. Kuinka moni olisi oikeasti valmis
olemaan täysin toisten seurattavissa? Haaste tässä onkin se, että
päätöksenteon ja yhteiskunnan läpinäkyvyyden tulisi kummuta
ihmisten omasta halusta. Sillä väitän, että ihminen lajina on
taipuvainen löytämään paikan, jossa asioita tehdään muilta
piilossa. Katsotaan vaikka tämänhetkistä poliittista ja
yritystasoista päätöksentekoa Suomessa ja muualla maailmassa. Se
kaikki on mielestäni hyvin kaukana läpinäkyvästä ja hyvin
kaukana ihmisten vaikutuspiiristä. Kuitekin nämä päätökset
vaikuttavat meihin kaikkiin.

Miten tällaisen olotilan syntymistä
voisi ehkäistä organisaatioissa? Miten saamme esimerkiksi oman
tiimiyrityksemme toiminnan ja kulttuurin oikeasti läpinäkyväksi?
Ja sillä tavalla, ettei se myöskään toimi ihmisiä ahdistavasti.
Uskon, että yksi merkittävä tekijä tässä on toimintakulttuuri ja
sen parantaminen. Esimerkiksi omassa tiimiyrityksessäme emme ole
vielä onnistuneet kirkastamaan visiotamme, arvojamme ja luomaan
missiota sellaisiksi, että ne todella olisivat meille selkeitä,
yhteisiä ja ohjaisivat toimintaamme. Kun nämä asiat ovat
jokaiselle kirkkaita ja niihin voidaan sitoutua, ollaan huomattavasti
lähempänä läpinäkyvää tointakulttuuria. Tämä mielestäni
ehkäisisi vahvasti kuppikuntien syntymistä ja parantaisi
toimintamme innovatiivisuutta. Saman esimerkin voi ulottaa
lajemmallekin. Mikä on ihmiskunnan missio? Tässä vaiheessa on
pakko olla hieman skeptinen, mutta niin kauan kun me ihannoimme
raakaa individualismia ja nostamme jalustalle keinolla millä hyvänsä
menestyviä yksilöitä, emme saavuta hyviä tuloksia.

”Voisi hieman ihmetellä, miten
olemme onnistuneet epäonnistumaan pelisääntöjen luomisessa niin
pahasti, että huippumodrnissa yhteiskunnassa, jossa on enemmän
vaurautta kuin koskaan, tuntuva osa ihmisistä näännyttää itsensä
työssä, ja samaan aikaan osa elää syrjäytyneenä; kaikkea menoa
leimaa itsekkyys, osaoptimoinnit, hallitsemattomuus, pinnallisuus,
hämmennys ja ennen kaikkea tarkoituksettomuus.”

Muutos – miten?

Tiimiakatemialla korostetaan
elämänmittaisen oppimisen merkitystä. Ihminen oppii ja tuo
tietonsa muiden satavaksi. Litteä organisaatiomalli on ketterä
reagoimaan tarvittaviin muutoksiin ja uudistuksiin. Mielestäni tämä
kuulostaa erittäin hyvältä perustalta tulevaisuuden
ubiikkiyhteiskuntaan. Kirjassa kyseenalaistetaan erittäin
aiheellisesti nykyistä yhteiskuntamalliamme. Se on
päätöksenteollisesti, poliittisesti ja muutenkin niin
monimutkaisesti rakenneltu korttitalo, että se hädintuskin pysyy
pystyssä. Aivan samalla tavalla kuin johtamisessa, myös
yhteiskuntatasoisessa toiminnassa pitäisi pystyä ennemmin
vahvistamaan eikä toimia jatkuvasti korjaajana. Nyt tuntuu siltä,
että olemme tilanteessa, jossa kaikki tehtävät toimet ovat enemmän
tai vähemmän hätätilanteessa tehtäviä korjausliikkeitä. Tämä
ei ole pelkästään lähtöisin nykyisitä päätösvallassa
olevista ihmisistä. He toimivat luodussa syteemissä, joka sinänsä
on toimimaton. Mutta toki heiltä ja meiltä kaikilta ihmisiltä
täytyy vaatia muutosta. Heillä nyt vain sattuu olemaan päätösvaltaa
enemmän kuin meillä muilla.

”Elämme ajatusluutumassa, joka pitää
sisällään sen, että yhteiskunnallisilta toimijoilta ei
tosiasiassa edes odoteta radikaalia luovuutta ja innovatiivisuutta.
Ministeriön virkailija voi olla luova, kunhan se tapahtuu virka-ajan
ulkopuolella ja fiksu poliitikko ripustaa innovatiivisuutensa
narikkaan astuessaan puoluekokoukseen, jossa jyllää kaiken
latistava keskinkertaisuuden massalogiikka.”

Tätä samaa sudenkuoppaa on syytä
varoa myös organisaatioissa. Tiimiyrityksen rikkaus on sen
heterogeenisyys. Mielestäni nykyinen yhteiskuntamalli on tullut
tiensä päähän. Se on eriarvoistava, loukkaa ihmisoikeuksia ja
korostaa yksilön röyhkeyttä, tämä toki on hieman
yksinkertaistettu ajatus, mutta kuuntelen mielelläni vastaväitteitä
tälle ajatukselle.

”Aatteetomuus on aikamme
ydinominaisuus. Tämä ei tarkoita, etteikö meillä kaikilla olisi
arvoja, tiedostettuja ja uskonkappaleiksikin naulattuja tai
tiedostamattomia arvoja. Aatteettomuudella tarkoitan
yhteiskunnallisten ihanteiden puuttumista. Teollisen
hyvinvointivaltion rakentamisprojektin päätyttyä aatteellinen ote
tuntuu kirvonneen.”

Tykkäsin tästä kirjasta. Se sai
minut ajattelemaan omia ajatuksiani tulevaisuudesta. Mielestäni
kirjan tärkeimmän sisällön voi kiteyttää ajatukseen: ”toimiva
yhteiskuntamalli on mahdollinen, sen ainut este on ihminen”. Olen
usein miettinyt olenko Pentti Linkolan kanssa samoilla linjoilla
siitä, että ylikansoittuminen on maapallon suurin uhka. Olen
päässyt ajatuksessani siihen pisteeseen, että haaste ei ole
niinkään määrä, vaan laji – ihminen. Jotta voimme oikeasti
saada aikaan muutoksen tiimissämme, organisaatioissa, poliittisesti
tai yhteiskunnassamme, on meidän ymmärrettävä se, että
teknologia mahdolistaa aivan uskomattomasti asioita, meillä on
hallussamme valtava tietomäärä, meitä on paljon ja
heterogeenisyys on meidän etumme ja suurimpana esteenä kehitykselle
olemme me itse. Ihmisen taipumus itsekkyyteen ja itsekeskeisyyteen.
En halua kuulostaa liian fanfaariselta loppuun, mutta muutoksen
teemme me ihmiset itse. Mielummin itse eläisin läpinäkyvässä,
yhteiseen hyvään perustuvassa ubiikkiyhteiskunnassa ”jokuveli”
-tyyppisesti, kuin isoveljen valvomassa hierarkisessa yhteiskunnassa,
jota ohjaa valta ja ahneus. Tarvitaan enää vain vallankumous. Tosin
tällä kertaa sen pitäisi tapahtua päidemme sisällä.

Tomi Tajakka
osuuskunta Idealeka

tomi.tajakka@idealeka.fi

 

Tagit: , , , ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!