Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Juusto tekee onnelliseksi

Kirjoitettu 15.10.14
Esseen kirjoittaja: Sini-Tuulia Ahonen
Kirjapisteet: 1
Kirja: Kuka vei juustoni?
Kirjan kirjoittaja: Spencer Johnson
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Kuka vei juustoni kertoo juustoisen tarinan muutoksiin sopeutumisesta.

Suhtaudun aina hyvin epäluuloisesti kirjoihin, joiden johdannossa luvataan, että koko maailmasi mullistuu tämän kirjan myötä ja ylistetään kirjan opetusta kauniisti kuorrutetuin sanoin Niinpä  suhtauduin tähänkin kirjaan aluksi hiukan ennakkoluuloisesti. Kirjan opetus on kyllä kieltämättä hyvä. Jollet muutu, saatat tuhoutua.

Siirtyminen uuteen suuntaan auttaa löytämään uuden juuston

Elämäni on opettanut minut sietämään muutoksia.  Äitini kuoli kun olin neljän vanha ja sen jälkeen varsinkin käsitteet perhe ja koti ovat muuttuneet todella monta kertaa. En ole tottunut siihen, että joku olisi pysyvää ja olen pelännyt sitoutua mihinkään tai luottaa kehenkään. En siis koe pelkääväni muutoksia tai niiden tuomia uusia juustoja.

Olen kuitenkin aina hyvin varuillani niistä uusista juustoista ja minua pelottaa tarttua niihin. Minä ikään kuin juoksen sokkeloissa ja kun löydän etsimäni, pysähdyn ensin tarkkailemaan sitä. Joskus tarkkaiu on nopeaa ja päätös toimintaan synty tunne pohjalta. Toisinaan taas järki sanoo, että tilanne muuttuu kuitenkin pian, eikä tähän kannata tarttua. Olenkohan jättänyt montakin hyvää juustoa maistamatta?

Vaikka pidän muutoksista, en silti ole valmis muuttamaan kaikkea. Haluan aina juustoni keltaisena. Ei haittaa, jos juuston maku vaihtelee, kunhan siinä on jotain tuttua, johon voin turvautua.

On turvallisempaa etsiä sokkelossa kuin jäädä juustottomaan tilaan.

Pelkään  tilanteita, jossa minun olisi itse käynnistettävä muutos. On huomattavasti helpompaa vain sopeutua uusiin tilanteisiin, kun ottaa niistä vastuuta. Huomaan usein miettiväni, että asiat voisivat muuttua parilla pikku jutulla huomattavasti paremmiksi, mutta en halua avata suutani, ettei minun tarvitsisi viedä muutoksia läpi.

Tämä taitaa olla Tiimiakatemialla aika yleinen ilmapiiri. Uskallan väittää, että lähes kaikki tiimiyrittäjistämme haluaisivat muutta jotakin Tiimiakatemialla. Niistä asioista nuristaan usein pienissä porukoissa ja huono ilmapiiri ikään kuin kytee niiden ansiosta ilmassa. Kukaan ei kuitenkaan tartu tilanteeseen ja valoita juustoa.

Kun tulin akatemialle vannoin mielessäni, että haluan tehdä jotain erikoista, jotain sellaista joka muistetaan vielä vuosienkin päästä. Mutta mitä olen saanut aikaiseksi? Toki loimme tyhjästä elokuvakiertueen, jollaista ei oltu ennen nähty, ja olen lähtenyt luomaan uraa harrastukseni ympärille. Itseasiassa nyt kun asiaa mietin, olen hävittänyt sen näyttämisen haluni. Ennen tunsin halua näyttää perheelleni ja ystävilleni, että vaikka olisin kokenut mitä, kyllä minä pärjään. Nyt olen vakuuttanut itseni siitä, että voin kiivetä juuri sinne minne haluan, enkä enää tunne tarvetta vakuuttaa ketään muuta siitä.

Minusta on tainnut tulla yksi niistä hiiristä, jotka muutoksen sattuessa vain suuntaavat uuteen suuntaan. Minä en kuitenkaan johda siihen suuntaan, minä vain seuraan perässä ja mukaudun tilanteeseen.

Mitä tekisit, jos et pelkäisi?

Kun ylität pelkosi, tunnet itsesi vapaaksi.

Kappas kepposta, minähän pelkään johtamista. Seuraava kysymys kuuluukin, tarvitseeko minun johtaa muita kun itseäni? Toki nyt olisi hyvä tilaisuus opetella johtamaan, mutta johtoryhmässä ollessani huomasin, että ehkä minun on ensin opeteltava toimimaan osana tiimiä. Yksilötasolla osaan pelata, kunhan muistan asettaa muutamia porkkanan paloja itselleni, mutta heti kun pitäisi toimia isommassa porukassa homma mutkistuu.

Tällä hetkellä tunnen vapautta toteuttaessani valitsemaani tietä elämysten rock’n’rolli ja pin-upin maailmassa. kahleet taas löydän arjestani. Tarkkailen liikakin tilanteita ja muutoksi ympäristössäni ja unohdan välillä nauttia siitä mitä nyt on saatavilla.

En osaa sanoa, kuinka tämä kirja näkyy tominnassani käytännön tasolla, mutta se sai minut miettimään rooliani tiimin jäsenenä ja johtajana. Mitein myös, että voisinko sittenkin luottaa siihen, että jotkut asiat ovat pysyviä. Kyllähän sitä juustoa aina oli, se vain vaihtoi välillä paikkaansa.

Tagit: , , , , , , ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!