Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Käännekohta

Kirjoitettu 21.03.18
Esseen kirjoittaja: Oona Tynkkynen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Aikaansaajan asenne
Kirjan kirjoittaja: Marjo Huhtala
Kategoriat: 8. Henkinen kasvu, 8.3. Havahtuminen - ihmisenä kehittyminen

Käännekohta, 5.0 out of 5 based on 1 rating
VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 5.0/5 (1 vote cast)

Olen ollut hukassa viime aikoina, eksyneenä reitiltä. Olen pohtinut tuhansia asioita päässäni läpi vailla fiksua tulosta. Olen joutunut silmittömän tekemättömyyden hampaisiin ja kokenut hirvittävän huonoa omatuntoa siitä. Olen ollut tuuliajolla ja olen siellä vielä nytkin. Hommat akatemialla eivät ole sujuneet, kuten olen suunnitellut. Deadlinet ja tavoitteet lipsuvat käsistäni. En saa otetta mistään.

Tunnollisena ja ahkerana ihmisenä (sekä perfektionistina) se kalvaa minua hirvittävästi, mutta tuntuu etten pääse ulos. Tuntuu, että pitäisi tehdä enemmän, vaikka en saa nykyisiäkään tehtäviä hoidettua. Painetta tulee ja tuntuu, ettei katkeamispiste ole kaukana. Tunteet ailahtelevat kuin tuuliviiri myrskyssä. Minä kärsin, tiimini kärsii sekä muut ihmiset ympärilläni kärsivät. Tuntuu, kuin olisin tikittävä aikapommi, joka räjähtää hetkenä minä hyvänsä. Sitä en tahdo. Siksi otin käteeni Marjo Huhtalan Aikaansaajan asenne -kirjan toivoen, että se auttaisi minut pois tästä suosta, jossa olen jo kaulaa myöten.

Ongelman myöntäminen

Jo kirjan ensimmäinen kappale laittoi minut ajattelemaan ja menemään itseeni. ”Aikaansaaminen ei kuitenkaan tarkoita paahtamista, tikittämistä, tekemällä tekemistä, vääntämistä, säntäilyä, puuhastelua tai uupumista.” Tuntuu, että juuri noilla asioilla mittaan omaa tekemistäni. Jos lähden toimistolla ennen iltapäiväneljää, olen laiska. Jos minulla ei ole alituista kiireen tunnetta persuksissani, en ole tehokas. Ehkä tässä on juuri se minun ongelman ydin: olen asennoitunut liian ankaraksi itselleni, suorittanut jatkuvasti ja uuvuttanut itseni.

”Siihen [aikaansaamiseen] liittyy keskeisesti myös ymmärrys siitä, että lepo, hyvinvointi ja luovuuden vaaliminen kuuluvat oleellisesti aikaansaamista edistäviin tekijöihin.” Tässä on jotain, mitä minun täytyy sisäistää itselleni. On okei levätä, nauttia tekemättömyydestä ja tehdä itseä innostavia asioita. Ne eivät ole pois aikaansaamisesta. Itse asiassa Huhtala toteaa kirjassaan, että aikaansaamiseen vaikuttaa toiminnan, levon ja palautumisen kokonaisuus eli kokonaisenergiatasojen hallinta sekä ihmissuhteet. Väsymys heikentää ihmisen myönteistä ja ratkaisukeskeistä asennetta ja empatiakykyä, mikä taas voi ärsyttää ihmisiä ympärillämme. Juuri tähän olen sortunut viime aikana ihan liian usein. Mielialat vaihtuvat ”little miss sunshinesta” myrskypilveen sadasosa sekunnissa, mikä aiheuttaa ympärilläni hämmennystä ja varmasti ärtymystäkin.

Huhtalan kirjassa listattiin piirteitä, milloin aikaansaaminen menee liiallisuuden puolelle ja valitettavasti listasta tuli rastitettua useampi kuin yksi kohta: alentunut itsetunto, kokonaisvaltainen uupumus, äärimmilleen venynyt perfektionismi ja armottomuus itseä kohtaan sekä työ nielaisee kaiken ajan. Rasteja tuli paljon enemmän, kun ”saat sopivasti aikaan”- tai ”et saa aikaan tarpeeksi”-kohtiin. Hiton kiva…

Lukiessani tuli mieleen meidän tiimimme Ellan pitämä workshop Timothy Ferrissin kirjasta The 4-hour work week. Workshop sai minut ajattelemaan näitä samaisia asioita. Vaadin itseltäni liikaa. Osittain akatemialla se johtuu siitä, etten tiedä, miten paljon minun odotetaan tekevän hommia tai rahaa. Osittain tietoisuus on hämärtynyt juuri sen vuoksi, että jokainen meistä tekee hyvin erilaisia töitä sekä hyvin eri määrän töitä. Mikä on sitten hyvä? Jos omia rahallisia ansioita peilaa meidän tiimin tämänvuotiseen tavoitteeseen, olen kaukana tavoitteesta. Toisaalta käsissäni on useampi oppimisprojekti, joista rahojen saaminen on vähäistä tai se vielä kestää. Esimerkiksi Tiimiakatemian 25-vuotiskirjan tekeminen oli haaste ja samalla valtavan opettava kokemus ja on sitä edelleen, kun pohdimme, kuinka sen myisimme. Olin jotenkin ajattelut, että kyllähän kirja myy itse itsensä, kun se on tehty. No niin ei käynyt ja nyt olemme joutuneet miettimään tosissaan, kuinka saamme kirjat myytyä ja kuinka pääsemme hommista kuiville.

Samalla tavalla olen oppimismatkalla Menkkafestareiden kanssa. En ole koskaan järjestänyt tapahtumaa tai hoitanut sen markkinointia. En ole laatinut virallisia mediatiedotteita tai suunnitellut julisteita tai flyereita. Olen haastanut itseäni työn parissa, mutta projekti ei ole tuottanut vielä kolikkoakaan tilillemme. Silti se on yksi mielekkäimmistä työtehtävistä, joita tällä hetkellä hoidan. Menkkafestarit on oppimisprojekti, jonka tulokset näemme kokonaisuudessaan vasta kuukauden päästä.

Jos vertaan sitten näitä rahaa tuoviin projekteihin, vaikka messumyyntiin tai Jypin kioskilla olemiseen, korvauksen saa heti, mutta mitä oppeja siitä jää käteen? Menkkafestareihin tai kirjaan verrattuna ei mitään.

Miten sitten pitäisi arvottaa näiden töiden suhde? Keräätkö mahdollisimman suuren määrän oppeja vai mahdollisimman suuren kasan rahaa? Veikkaan ettei yhtä oikeaa vastausta ole, sillä vastaus riippuu siitä, mitä Tiimiakatemialta haluaa. Minä haluan oppia mahdollisimman paljon.

Ikuinen ylisuorittaja?

Olen monessa asiassa ylisuorittaja (se taitaa paistaa läpi jo tästä tekstistäkin). Ylisuorittaminen on yksi kapeikoista johon sorrun liian usein. Miksi ylisuoritan ja olen niin helvetin ankara itselleni? Olen ollut luonteeltani perfektionisti niin kauan kuin vain jaksan muistaa. Olen halunnut miellyttää ja osoittaa olevani hyvä, vaikka kukaan muu, kuin minä itse, ei ole sitä minulta vaatinut.

Olen aina ollut kakkonen urheilukisoissa, käsitöissä, matematiikassa… Paras ystäväni oli aina minua parempi kaikessa. Muistan edelleen itseni pienenä kakkosluokkalaisena, joka sai opettajalta kehuja onnistuneesta kuvaamataidon työstä. Mutta, aina se kuuluisa mutta. Se ei ollut yhtä hyvä kuin ystäväni. Tämä oli opettajan mielipide ja hän kertoi sen minullekin varsin selvästi. Voitte kuvitella, miltä tuosta pienestä kakkosluokkalaisesta tuntui olla tuomittu olemaan kakkonen kaikessa.

En ole koskaan pohtinut sitä, mistä ylisuorittamiseni oikeastaan johtuu. Olen vain suorittanut. Mennyt eteenpäin, vaikka mieli olisi tehnyt pysähtyä. Ehkä se on itsetunnon paikkaamista ja hyväksynnän hakemista, että joku huomaisi minutkin. Sillä on ollut aikoja, kun tuntui ettei kukaan huomaa. Olin vain itsestään epävarma hikari, jolla ei ole huumorintajua tai tyylitajua.

Aika parantaa haavat, sanotaan. Kirjoitan tästä ensimmäistä kertaa näin avoimesti. En ole halunnut ajatella niitä asioita, koska ne tuntuvat vähäpätöisiltä verrattuna muiden ihmisten oikeisiin ongelmiin. Miksi sitten nostan ne nyt ylös? Tiimiakatemia on haastanut ajattelemaan ja olen huomannut olevani huono ajattelemaan. Haluan ennen kaikkea kasvaa ihmisenä, siksi olen täällä. Haluan olla minä 2.0. ja enemmän. Haluan taistella ongelmakohtieni kanssa, vaikka se on ajaa minut uupumukseen. Haluan olla parempi ja ensimmäinen askel parantumiseen on ongelman myöntäminen.

”Jotkut kokevat suorittamisen pakkona. Osa ihmisistä toivoo pääsevänsä irti suorittamisen kierteestä, sillä iloton suorittaminen on sitä, ettei ihminen kuuntele itseään. Tekemisen ilo on yleensä hyvä merkki siitä, että työ ei ole vain suorittamista, vaikka teetkin useita erilaisia yksittäisiä suorituksia.”

Vaikka suoritan ihan liikaa, uskon, että peliä ei ole vielä menetetty. Tunnen nimittäin tekemisen iloa aika ajoin. Erityisesti Menkkafestareiden tekeminen on ollut mielekästä ja koen jatkuvasti onnistumisen tunteita projektin parissa. Projektiryhmämme on mahtava ja kaikki tekevät töitä yhteisen päämäärän eteen. On lupa hullutella ja käyttää niitä hulluja ideoita, joita muuten ei ilkeäisi käyttää. On lupa puhua asioista niiden oikeilla nimillä, mikä on uskomattoman vapauttavaa. Toivon todella, että projektin tuoma henkinen vapautuminen näkyisin tekemisessäni myös projektin ulkopuolella.

Onko vielä toivoa?

Olen kyllästynyt tämän hetkiseen tilanteeseeni. Olen uupunut ja todella usein pahalla tuulella sekä stressaantunut. Haluan katkaista jatkuvan suorittamisen kierteeni. Haluan enemmän vapaa-aikaa, jota vietän hyvällä omallatunnolla ystävieni, koirani ja puolisoni kanssa. Haluan oppia heräämään positiivisena uuteen päivään. Haluan alkaa harrastamaan liikuntaa säännöllisesti (muutakin kuin lenkkeilyä) ja nauttia siitä.

Olen toivonut ja halunnut muutosta ennenkin, enkä sitä ole koskaan kunnolla saavuttanut. Harva siinä onnistuu (”10-20% ihmisistä kykenee aidosti tekemään muutoksen”), mutta haluan yrittää. Huhtala opastaa lähtemään liikkeelle konkreettisista asioista: ”Mitkä ovat kolme konkreettista asiaa, joita lähdet edistämään? Milloin? Miten?”

  1. Liikunnan lisääminen. Alkaen heti. Varaan kalenterista 30-60min aikaa kolmelle päivälle viikossa kuntopiiriharjoitteluun. Lisäksi venyttelen koiran iltalenkin jälkeen 10-15 minuuttia vähintään viisi kertaa viikossa. Vähitellen lisään määriä ja monipuolistan keinoja.
  2. Vapaa-ajan lisääminen. Alkaen heti. Pidän kiinni työajoista parhaani mukaan ja jätän työhommat toimistolle. Tarvittaessa pidennän työpäivää, jos sillä voin ehkäistä töiden viemisen kotiin. Aikataulutan ja eritoten suunnittelen päiväni paremmin ja pyrin käyttämään työaikani mahdollisimman tehokkaasti. Kehittelen vapaa-ajalle mukavia harrastuksia, jotta ajatukset pysyvät poissa työasioista. Liikunta on uusista harrastuksista yksi. Sen lisäksi teen koiranpentuni kanssa tottelevaisuusharjoituksia sekä ehkä virittelen uudelleen maalausharrastustani tai harjoittelen piirtämään.
  3. Positiivisena päivään herääminen. Alkaen heti. Toivon, että edellä mainitut kaksi kohtaa auttavat myös tämän tavoitteen saavuttamisessa. Laitan tietokoneen ja puhelimen ”yöunille” viimeistään klo 21, jolloin itsekin alan rauhoittua nukkumaan. Jos mieli on levoton, kirjoitan kiitollisuuspäiväkirjaa tai murheita paperille, etteivät ne vaivaa unissa. En käsittele työjuttuja juuri ennen nukkumaanmenoa. Tekemättömät hommat voi listata paperille, jolloin muisti ei suotta kuormitu niistä. Yritän kääntää ajatukset positiivisiksi heti aamusta alkaen: kuinka ihana on lähteä lenkille heräämään aamutuimaan koiran kanssa ja kuinka hyvältä tuntuu nauttia rauhassa aamuteet. (Saattaa vaatia hetken harjoittelua…)

Hihojen kääriminen

Yksi koko kirjan herättelevimmistä ajatuksista oli ”aikaansaaminen on enemmän tekoja kuin puhetta”. Minulle henkilökohtaisesti asioiden aloittaminen on kaikista vaikein tehtävä. Puhun ja ajattelen, että pitäisi, pitäisi ja pitäisi, mutta siitä huolimatta makaan sohvalla toista tuntia katsomassa hömppäsarjoja Netflixistä. Ja sitten kehtaan vielä sanoa, ettei minulla ole aikaa. Nyt on siis vihdoin aika toimia!

”Toimeen tarttumista helpottaa, kun selvittää itselleen, mikä on pienin asia, johon seuraavaksi on tartuttava. Siitä kannattaa aloittaa.” Tätä ajatellen olen ruvennut tekemään tehtävälistoja kullekin päivälle asioista, joita pitää tehdä. Jos päivällä tulee pattitilanne, jossa en tiedä mitä pitäisi seuraavana tehdä, voin katsoa listasta tehtäviä. Minulle tuo myös suurta tyydytystä vetää viivoja tehtyjen töiden päälle ja viimein heittää koko lappu roskiin. Lapulle listatut asiat helpottavat myös muistin taakkaa, sillä tekemättömät ja keskeneräiset asiat kuorimittavat muistiamme turhaan, joka taas vie ylimääräistä energiaa. Asioiden ollessa lapulla, ei niillä tarvitse vaivata päätään jatkuvasti. Siitä huolimatta on tärkeä saattaa hommat loppuun heti kuin mahdollista, niin ne eivät kummittele päässä ja listalla kohtuuttoman kauaa ja vie turhaa energiaa.

Toisessa ääripäässä juoksen pää kolmantena jalkana todella kiireisenä tekemässä pikku asioita, joilla ei oikeasti ole merkitystä, koska pitäähän minun jotain tehdä. Huhtala kuitenkin muistuttaa, ettei toimeliaisuus itsessään ole mikään saavutus. Kiire jää usein myös päälle ja tuntuu, että sinulla olisi hirveä kiire, vaikka todellisuudessa näin ei ole. ”Ei riitä, että ryntäilet ympäriinsä, aloitat kaikenlaista ja olet koko ajan kiireinen. Hyvin käytetty aika on sitä, että viet päätökseen sen, minkä olet aloittanut.” Niin ehkä siis olisi aika ruveta miettimään omalla kohdalla ajan käyttämistä järkevästi.

Täytyy sanoa, että viimeiset pari päivää ovat sujuneet ”elämänmuutoksen” kanssa hyvin. Olen tehnyt hommat toimistolla valmiiksi työajan puitteissa ja kotiin mennessä olen keskittynyt vapaa-aikaani. Olen lukenut, leikkinyt koirani kanssa, aloittanut urheilun, sulkenut tv:n, puhelimen ja tietokoneen aina iltayhdeksään mennessä. Tuntuu, että elämä on ollut viime aikoina paljon aiempaa järjestyksellisempää. Asiat ovat tulleet hoidetuksi ja olen ehtinyt rentoutuakin. Tämä ei ole vielä suurta, mutta kun iloitsee pienistä, saa iloita usein. Pienten voitoista iloitseminen tekee matkasta helpomman kulkea. Matka elämänmuutokseen on vasta alussa ja takaiskuja on varmasti luvassa, mutta nyt jos koska haluan pysyä päätöksessäni kiinni.

Näen itseni uudistamisen kehänä. Jos tehostan toimintaani toimistolla, saan a) tehtyä tarvittavat hommat ilman ylitöitä b) minulle jää enemmän vapaa-aikaa c) lisääntyvällä vapaa-ajalla minulla on enemmän aikaa antaa aikaa itselleni ja harrastuksilleni d) kun minulla on enemmän vapaa-aikaa, hyvinvointini ja jaksamiseni kasvaa, jolloin jaksan paremmin ja olen tehokkaampi toimistolla, enkä ole heti ongelmissa vastoinkäymisten koittaessa.

Yksi keskeisimmistä kehittämisen kohteista onkin oman ”toimistorutiinini” muuttaminen. Sitä muuttamalla pääsen käsiksi myös lisääntyneeseen vapaa-aikaan. Tällä hetkellä hävettää myöntää, miten tehoton olen toimistolla. Yksi syy tehottomuuteen on jatkuva kaaos ja meteli, jotka vievät aivan liikaa energiaa. Olen monesti ihan loppu toimistolta tulon jälkeen, enkä ihmettele yhtään, että olen valinnut sohvan imuroinnin tai urheilun sijaan. Tehottomuutta lisäävät myös muut tiimiyrittäjät, joiden kanssa usein unohtuu höpöttelemään niitä näitä oikeiden hommien sijaan. En kuitenkaan halua vaihtaa toimistoelämää kotitoimistoon, koska samalla toimistolla olevat ihmiset piristävät ja monipuolistavat ajattelua. Haluan vain tehostaa työskentelyäni. En jatkossakaan jätä kahvitaukoa tai rupatteluhetkiä kokonaan pois. Usein pieni kävely tai keskustelutuokio auttaa ajatuslukkoon, kun veri alkaa kiertämään taas kehossa.

Ennen kaikkea kaikki toimenpiteet tähtäävät suorittamisesta eroon pääsemiseen. Ei minun tarvitse olla kone, joka hoitaa kaiken. On okei ottaa omaa aikaa ja vaalia omaa hyvinvointia. Se ei ole loppujen lopuksi keneltäkään pois. Itse asiassa se parhaimmillaan tuo lisää virtaa ja tehokkuutta työskentelyyn. Viime aikoina omat energiatasoni eivät ole olleet huipulla, minkä vuoksi työskentely on tökkinyt ja tunteet ovat vaihdelleet hurjasti, kuten jo aiemmin kerroin. Siksi haluan ottaa itselleni mahdollisimman paljon aikaa ja pikku hiljaa saattaa taas elämäni raiteilleen. Toivon mukaan muutos auttaa myös siinä, etten enää ajautuisi samanlaisiin tilanteisiin, vaan osaisin kuunnella itseäni paremmin.

Kuten jo aiemmin totesin, vain yksi kymmenestä onnistuu tekemään aidon muutoksen. Apuna tässä voi käyttää Huhtalan kolmen kohdan asennetsekkausta: ”Ratkotko vai vatvotko? Hallitsetko energiaasi? Kovemmin vai fiksummin?”

Omalla kohdalla haluaisin ratkoa, mutta tähän asti olen vatvonut. Haluaisin hallita energiaani, mutta en todellakaan hallitse sitä. Se karkailee koko ajan vääriin sfääreihin. Lisäksi olen tähän mennessä aina painanut kovemmin ja kovemmin hommia, mutta nyt olen viimein tajunnut, että oikeasti haluan tehdä hommia fiksummin. Joten nyt jos, koska on jatkettava elämänmuutosta, jonka pääsin muutama päivä sitten aloittamaan. Nämä sanat on muutettava toiminnaksi, eikä loputon kirjoittaminen ja asioiden pohtiminen auta sitä. Lähden nyt kääntämään sanat teoiksi, että jotain oikeasti tapahtuu – wish me luck!

Tagit: , , ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!