Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Kaiken käsikirja: mitä jokaisen tulisi tietää?

Kirjoitettu 02.02.19
Esseen kirjoittaja: Jyri Ruokonen
Kirjapisteet: 3
Kirja: Kaiken käsikirja: mitä jokaisen tulisi tietää?
Kirjan kirjoittaja: Esko Valtaoja
Kategoriat: 9. YPK:n ulkopuoliset, 9.01. Oppiminen, 9.07. Innovointi, 9.08. Henkinen kasvu

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Esko Valtaoja, Kaiken käsikirja: mitä jokaisen tulisi tietää?

 

Vanha työkaverini suositteli minulle Esko Valtaojan kirjaa: ”Kaiken käsikirja: mitä jokaisen tulisi tietää?” Sattumalta se oli jo minulla hyllyssäni, mutta oli vielä luettavien kirjojen jonossa vailla vuoronumeroa. Siirsin sen jonossa seuraavaksi ja kirjasta tuli meillä aluksi lähes vitsi, kun kvanttifysiikka oli niin unettavaa luettavaa, että kirja eteni iltaisin vain muutaman sivun verran.

Esko Valtaoja on avaruustähtitieteen professori, vaikuttaja suomalaisessa mediassa, kirjailija, tieteen popularisoija ja osa-aikainen taidegalleristi vaimonsa kautta. Hänet on palkittu suurelle yleisölle suunnatuista tietokirjoistaan useilla palkinnoilla. Yksi Esko Valtaojan motto on, että loppujen lopuksi tärkeintä on kuitenkin hyvä mallasviski. Kaiken käsikirja on hyvä esimerkki Esko Valtaojan heittäytymisestä. Hän yrittää tiivistää kaiken olennaisen maailmasta ja ihmisestä, aineesta ja hengestä yhteen kirjaan. Ettei kenellekään tämän esseen lukijalle jää epäselväksi, Valtaoja on myös humoristi ja paljastaa kirjan lopussa sen puutteet. Esimerkiksi Viivi Pumpasen puhelinnumeroa kirjasta ei löydy.

Kirjan sisällys

Esko Valtaoja on jakanut kirjan vain kymmeneen lukuun, jotka ovat:

  1. Todellisuus
  2. Lait
  3. Kaiken alku
  4. Järjestyksen kasvu
  5. Elämä
  6. Ihminen
  7. Historia
  8. Oikea ja väärä
  9. Usko ja tieto
  10. Henki

Jokainen luku on 20 sivua ja käsittelee ytimekkäästi yllä mainitut kokonaisuudet. Lainaan kaksi kappaletta Esko Valtaojan tekstiä luvusta kaksi, lait.

’’Tee pieni koepiste. Asetu seisomaan jonnekin, samantekevää minne, mieluiten niin että et näe mitään ihmisen tekemää. Sulje silmäsi, ja koeta unohtaa aivan kaikki, mitä tiedät, kaiken mitä olet oppinut koulussa, kaiken mitä olet kokenut koko elämäsi aikana; ole kuin pieni lapsi tai Tolkienin haltijat herätessään ihmeissään maailmansa ensimmäiseen aamuun. Avaa nyt silmäsi. Mitä näet?

Monimutkaisuutta. Loputtoman kirjon valoja, varjoja, värejä, kappaleita, hahmoja, tapahtumia, muutosta. Mielesi alkaa väkisinkin jäsentelemään näkemääsi maailmasta keräämäsi tiedon perusteella. Tuo on koivu, kaikki tuo vihreä on sen lehtiä. Mutta mikäli edessäsi ei ole muovikoivu jostain japanilaisesta muumihuvipuistosta, jokainen koivun lehti on erilainen.’’

 

Ajatuksiani kirjasta

Kirjan alussa lukija ymmärtää maailmankaikkeuden suuruuden ja luonnonvoimien mahtavuuden. Tämä saa ymmärtämään ihmiskunnan ja maapallon pienuuden sekä lyhyen ajanjakson olemassaolostamme. Valtaoja saa lukijan pohtimaan ajankohtaisia ongelmiaan ja huomaamaan niiden todellisen, vähäisen merkityksen. Harvoin muistamme murehtia kovin laajasti toisten ongelmia, kuten hirmumyrskyjä, maanjäristyksiä, sairauksia, esim. malaria, mutta omat pienet ongelmamme saavat varsinkin aamuyön pikkutunneilla kohtuuttoman suuret mittasuhteet. Tietenkin siihen aikaan vuorokaudesta, kun asioihin ei juurikaan voi vaikuttaa ja nukkuminen olisi viisainta tekemistä. Olen huomannut, että yön murheet kannattaa kirjoittaa paperille. Ne odottavat yöpöydällä aamuun saakka ja heti herätessä niistä osan saa vetää yli.

Esko Valtaoja arvelee, että maailmankaikkeudella on tarkoituksensa ja yksi tarkoitus on tuottaa tänne eläviä olentoja, jotka pystyvät olemaan tietoisia maailmankaikkeudesta. Jos ymmärrän oman pienuuteni, voin tarkkailla ilolla kaikkea suurempaa täällä kosmoksessa. Olemme ”maailmankaikkeuden lapsia ja kosmoksen kauneuden oli pakko huipentua elämään ja tietoisuuteen, yhä korkeammalle nousevaan henkeen”.

Luvussa kuusi käsitellään ihmistä. On kiinnostava ajatus, että jääkauden kylmä ja kuiva aika runsaat satatuhatta vuotta sitten meinasi hävittää Homo sapiens -lajin sukupuuttoon. 73 500 vuotta sitten Toba-tulivuori purkautui nykyisiin tulivuoriin verrattuna aivan valtavalla voimalla. Maailmanlaajuinen ekokatastrofi ja pitkä kylmä kausi teki miltei selvää koko ihmislajista. Tieteellisten arvioiden mukaan vähimmillään vain muutama sata sukukypsää naista oli jäljellä. Heidän riutuneissa lanteissaan oli koko ihmissuvun tulevaisuus Etelä-Afrikan lämpimissä osissa rantojen luolissa asuen, simpukoita keräten ja juurimukuloita syöden. Ihmisrotu oli siihen aikaan äärimmäisen uhanalainen, kuten nykyään esimerkiksi vuoristogorillat ja kampasaharauskut.

Oli erikoinen sattuma, että rotumme pääsi maailman suurpedoksi. Denisovanihmiset asuttivat Siperiaa vielä kolmisenkymmentä tuhatta vuotta sitten. Samoihin aikoihin viimeiset tunnetut neandertalinihmiset elivät ja lopulta kuolivat sukupuuttoon Gibraltarin rannikon luolissa. Florensinihmisiä oli Indonesiassa vain 12 000 vuotta sitten. DNA:t kertovat sukulaisuudestakin.

 ”Viisas ihminen, Homo sapiens; mutta olemme niin oman viisautemme lumoissa, että unohdamme toisen yhtä tärkeän puolen itsestämme. Olemme myös Homo erraneous, erehtyvä ihminen.” Valtaoja kirjoittaa mokaamisesta hauskan esimerkein ja itseironialla höystetyn jakson. Kävelemään, syömään tai vaikkapa tentteihin valmistautumiseen oppiminen vaatii yrittämistä ja mokaamista.

Evoluutio ja mutaatiot kuuluvat myöskin ihmisen elinkaareen. Blondigeeni auttoi asuttamaan pohjoiset alueet maapallosta ja pieni LCT-nimisen pätkän geenimutaatio auttoi ihmisen kestämään aikuisenakin maitoa, toki kumpikaan muutos ei esiinny kaikilla.

Myös seitsemäs luku, historia, on hyvä kiteytys ihmisestä, lajin levittäytymisestä Afrikan alkukodista lähes koko maapallolle, maanviljelyksen ja tieteen keksiminen. Historia kerrotaan usein sotina. Kuka soti missä ja milloin ja ketä vastaan. Valtaoja avaa toisenlaisen puolen historiaan, joka miellyttää minua paljon enemmän kuin sotien vuosilukujen ulkoa opetteleminen.

Mikäli kvanttifysiikka vaikuttaa liian monimutkaiselta, ei kannata luovuttaa kirjan kanssa, sillä viimeiset luvut antavat paljon ajattelemisen aihetta. Taiteen osuus on käsitelty siten, että sitä on täysin turhaa kyseenalaistaa. Nykyinen geenitutkimus on edennyt niin suurin harppauksin, että jokainen voi niin halutessaan tutkituttaa geeninsä ja päästä perille juuristaan. Loppujen lopuksi olemme koko ihmiskunta niiden muutaman sadan Afrikassa hengissä pysyneen Homo sapiensin jälkeläisiä. On mielenkiintoista lukea ihmisrodun levittäytymisestä maapallolle ja ihmetellä, miksi on sotia, kun kaikki olemme kuitenkin siskoja ja veljiä.