Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Kaverijohtamisen visuaalinen innostuskirja

Kirjoitettu 02.12.19
Esseen kirjoittaja: Juuso Vainula
Kirjapisteet: 1
Kirja: Kaverijohtamisen visuaalinen innostuskirja
Kirjan kirjoittaja: Heikki Toivanen
Kategoriat: 4. Johtaminen, 4.8. Johtamisen käsikirjat

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

 

Kaverijohtajuus on omanlainen haasteensa. Sinulla ei ole käytännössä minkäänlaista auktoriteettia, mutta silti sinun kuuluisi olla ”johtaja”. Tämä kuulostaa varmasti erittäin hassulta ja oudolta, jos ei ole aikaisemmin kuullut kaverijohtamisesta. Kaverijohtaja johtaa muita esimerkillä. Liiderillä tuleekin olla omat asiat (Sprinttipisteet, cäpit yms.) hallussa, jotta voi vaatia muita pääsemään myös tavoitteisiin.

 

Kaverijohtajalla – tässä tapauksessa tiimiliiderillä – on tietyt periaatteet. Liiderin tulee olla läsnä ja aina tavoitettavissa. Olen itse yrittänyt olla aina tiimini saatavilla ja auttaa niin hyvin kuin suinkaan pystyn. Olen yrittänyt myös itse pysyä kärryillä akatemian ja tiimimme asioista, jotta pystyn viestimään tiimillemme tärkeistä tapahtumista/asioista.

Liideri ei pysty johtamaan muita, jos hän ei pysty johtamaan itseään. Kaverijohtajalla tulee olla ns. omat asiat kunnossa, jotta hän voi johtaa esimerkillä. Vaikka olen itse toiminut tiimimme liiderinä viimeisen vuoden ajan, on minullakin vielä parannettavaa itsejohtamisessa. Pahoihin tapoihini kuuluu, että pienet asiat jäävät roikkumaan ja saatan hoitaa esimerkiksi kirjapisteet viime tipassa. Koen kuitenkin, että itsejohtamiseni on ollut riittävällä tasolla toimiakseni liiderinä.

Kaverijohtajuus ei ole palkinto, vaan se on ansaittava joka päivä. Pidän tiimiliiderinä olemisesta. Vaikka se tuokin tietynlaisia velvollisuuksia, vastuita ja paljon ”ylimääräistä” tehtävää, olen silti ollut tyytyväinen liiderin rooliin. Kaikki tiimiliiderit ovat varmasti sitä mieltä, että tästä ei saa palkintoa tekemälläkään. Minkälainen palkinto teettää enemmän töitä ja toisinaan pidempiä päiviä… Ei ehkä palkinto, mutta haastava ja opettavainen kokemus.

Kaverijohtajan tehtävä on luoda tiimiyritykseen hyvä yhteishenki. Meillä on Tempossa mieletön yhteishenki. Alusta asti olemme tulleet hyvin toimeen ja meillä on aidosti hauskaa yhdessä. Meidän ehdoton valttimme ja vahvuutemme on yhteishenki. En koe, että minun olisi pitänyt tehdä erityisiä toimia hyvän yhteishengen saavuttamiseksi. Olemme tekemisissä myös vapaa-aikana, joka on varmasti vienyt meitä eteenpäin.

 

 

Maa – Johda itseäsi.

”Oma oppimisesi alkaa oman itsesi tuntemisesta”

Oppimissopimus on erittäin toimiva itsejohtamisen työkalu, jota käytämme paljon akatemialla. Oppimissopimus sisältää viisi kysymystä, joihin sinun tulisi vastata:

  1. Missä olen ollut?
  2. Missä olen nyt?
  3. Mihin olen menossa?
  4. Miten pääsen sinne?
  5. Mistä tiedän, että olen perillä?

 

Olen rakentanut oman oppimissopimukseni ajatuksella, mutta en ole varma olenko seurannut sitä tarpeeksi ahkerasti. Kohta on taas aika tehdä uusi oppimissopimus keväälle 2020. Tällä kertaa aion seurata oppimissopimustani hieman tarkemmin ja lisätä siihen hieman konkretiaa. Totesin myös, että tarvitsen korkeampia tavoitteita, jotka motivoivat minua enemmän.

 

Vesi – Muodosta merkityksellinen tiimi

”Tiimisi rakentaminen alkaa toisten tuntemisesta”

Tiimi tarvitsee päämäärän tai muuten se ei päädy minnekään. Päätimme juuri Tempon kevään 2020 tavoitteen ja uskon, että tiimi on erittäin motivoitunut sen saavuttamiseksi. Päätimme, että lähdemme huhti-toukokuussa Etelä-Koreaan ja sieltä Balille. Etelä-Korea olisi ns. työreissu ja Bali pelkkää lomaa.

 

” Jos joku henkilö ei ole mukana tiimissä oikealla asenteella, on juuri sinun tehtäväsi nostaa asia esille.”

Kyseinen lause kolahti ja koenkin, että minun tulisi nostaa kissoja pöydälle useammin ja ehkä hieman ”ärhäkämmin”. Tiimissämme vallitsee vielä toistaiseksi konfliktien pelko ja osa asioista jää selkeästi käsittelemättä. Minun tulisikin tarttua niihin useammin.

 

Tiimien tulisi käydä läpi tiimiläisten tiimiroolit. Teimme jokainen Belbinin tiimiroolitestin, kun tulimme Tiimiakatemialle ja meidät jaettiin niiden mukaisesti eri tiimeihin. Oma tiimiroolini on tekijä ja takoja. Innostun tekemisestä ja mielelläni siirryn suoraan tekemiseen ajattelun sijaan. Tarvitsen ympärilleni keksijöitä ja viimeistelijöitä. Olen huomannut, että asioiden loppuun vieminen tuottaa ongelmia, joka on ilmetty tekijän ongelma.

Tulemme Tempon kanssa käymään tiimiroolit sekä persoonallisuudet läpi heti kevään ensimmäisissä treeneissä.

 

Tuli – Kaverijohtajuus sytyttää tiimin

” Kaverijohtamisen periaatteet syventävät tiimisi johtamista.”

Kaverijohtajan tulisi sytyttää tiimi. Mielestäni yksi kaverijohtamisen suurimmista haasteista on se, kuinka motivoit tiimiläisiä. Nalkuttaminen ei auta, valtaa ei ole käskyttämiseen… Miten tuot johtamiseen positiivisen ja kannustavan asenteen, jos jollain on esimerkiksi sprinttipisteet jäljessä? Jokainen motivoituu eri asioista. Joillekin toimii pelkkä asiasta mainitseminen. Itse kuulun siihen joukkoon. Minulle tulee ns. ”morkkis”, jos en saa jotain sovittua asiaa hoidettua. Joihinkin asioista mainitseminen tai vaatiminen ei auta. On tiedettävä, mikä heitä motivoi ja mikä vaikuttaa heidän sisäiseen motivaatioonsa.

Toimiva kaverijohtajuus vaatii sen, että tiimiläiset ovat keskenään kavereita. Ei tarvitse olla sydänystävä, mutta enemmän kuin tuttava. Kuten aiemmin totesin, meillä on Tempossa mieletön ryhmähenki ja olemme varmasti elinikäisiä ystäviä.

 

Tuuli – Tunne ympäristösi ja luo uutta

” Kuuntele strategian tekemisessä sydämesi ääntä.”

Kirjasta sain idean, että meidän pitäisi selvittää Tempon siilikonsepti. Siilikonsepti pitää sisällään kolme kysymystä:

  1. Mikä innostaa meitä?
  2. Missä voimme olla parhaita?
  3. Mistä teemme rahaa?

 

Olemme tehneet muutamia tiimin yhteisiä projekteja mm. El Classico Grillicase ja nyt tulevat Automatkailumessut. Meillä kuitenkaan vielä ole yhteistä linjaa, mitä tarjoamme tiiminä. Olemme myyneet ensimmäisen synnytyksen ja tulemme niitä varmasti tekemään jatkossakin. Tiimin kesken on herännyt idea, että voisimme tarjota markkinointia, jossa käytämme hyväksi jokaisen tiimiläisen tietotaitoa ja kiinnostuksen kohteita. Käytännössä toimisimme asiakasyrityksen markkinointitiiminä. Ideaa täytyy tosin hieman kartoittaa enemmän ja selvittää, onko se edes lähellä meidän siilikonseptiamme.

 

Uskon, että jokainen tiimiyrittäjä hyötyisi tästä kirjasta. Kirja on lyhyt, mutta täyttä asiaa. Se avaa loistavasti tiimissä työskentelyä ja kaverijohtamisen saloja.

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!