Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Kehuskelua, tavoitteita ja rohkeutta

Kirjoitettu 02.11.14
Esseen kirjoittaja: Paula Äijänen
Kirjapisteet: 3
Kirja: Minä, Zlatan Ibrahimovic
Kirjan kirjoittaja: David Lagercrantz
Kategoriat: 1. Oppiminen, 1.1. Oppimisen suuntaviivoja, 8.3. Havahtuminen - ihmisenä kehittyminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Elämä koettelee kulkijaansa, kaikki eivät uskalla kokeilla rajojaan taikka olla erilaisia. Massassa on mukava olla, unelmat on mukava pitää samalla tasolla, eikä kurkotella korkeuksiin. Erilaisuus on haastavaa ja pelottavaa, eikä tunnu ollenkaan mukavalta. Erilaisuus näkyy ja erottuu joukosta, joku on hyvä jossain, on avainpelaaja tai osa joukon ydintä, suunnannäyttäjä. Tavallinen pelaaja on aktiivinen pelaaja tai mukana kulkeva, ei vaikuta joukkueen kulkuun vaan on mukana, mutta ilman sitä pelaajaa peli ei kuitenkaan toimisi. Avainpelaaja, se erilainen tyyppi, jolla on joku erikoispiirre millä vie joukkuetta eteenpäin, voitontahto, pelitaito tai pelinjohtaja. Jokaista tarvitaan ja me jokainen olemme erilaisia. Jotkut kuitenkin haluavat erottua pelkäämättä. Sillä ne jotkut, kuten Zlatan pääsevät eteenpäin ja mahdollistavat unelimien elämänsä, sellaisen mistä he eivät ole voineetkaan unelmoida.

Kirjan kerronta tyyli on hyvin kerskaileva, ja särähtää moneenkin otteeseen omaan korvaan. Millainen ihminen Zlatan oikeasti on? Kuitenkin jos Zlatan olisi nöyristellyt urallaan, uskonut valmentajia, ja lopettanut kikkailut ja alkanut toimimaan kuin muut, tuskin häntä olisi palkittu Ruotsin parhaana pelaajana moneen kertaan. Siksi kirjankin täytyy olla kerskaileva, ei siinä voida alkaa nöyristelemään. Zlatan on kokenut kovia, joutunut monesti hankaliin paikkoihin, varastaessaan pyöriä tai valmentajien keskuudessa. Joukkue urheilu on kovaa, ja siinä täytyy taistella täysillä joukkueen puolesta. Ei ole varaa alkaa pelleilemään. Uran aikana Zlatan ei ole pelkäästään katsellut omaa napaa, vaikka se uran alkuaikoina oli lähes pelkästään yksilöpelaamista. Kuitenkin kunniotus ja oikeat valmentajat ovaat osanneet ohjata hankalaakin pelaajaa oikeille urille.

 

Nöyryys on jotenkin osa porukkaa, ainakin meillä, ja minulla. Ei uskalla tai osaa kerskailla tekemisillään. Jos taas alkaa kerskailemaan tekemisillään, hurjilla liikevaihdoilla, osallistumisella tai muulla tekemisellä, leimataan helposti itserakkaaksi. Hän ei olekaan nöyrä, vaan kehuu itseään. Ehkä tässäkin on hyvä, ettei asioita tee liikaa eikä liian vähän. On uskallettava nostaa itseään jakkaralle, brändättävä, tehtävä asioita ja uskallettava. Kaikki eivät kuitenkaan halua tehdä asioita erilailla, unelmoida ja laittaa tavoitteita korkealla. Voi myös olla, etteivät kaikki jaksa tai viitsi ajatella asioita syvemmin. Eletään sitä omaa elämää, ei pohdita asioita syvemmin. Tavoitteet ovat tavanomaisia, laatikon sisältä poimittuja, ei mitenkään suuruutta tavoittelevia. KasvuOpenissa 2014 puhuttiin, etteivät suomalaiset yritykset halua kasvaa. Liikevaihto on hyvää, mutta seuraavaa askelta, riskiä tulevaisuuteen ei haluta tai uskalleta ottaa. Oma palkka on turvattu, miksi riskeerata sitä? Hiukan harrastellaan yrittäjyyttä.

Mikä saisi yritykset ja ihmiset ajattelemaan isommin? Laittamaan tavoitteita korkeammalle ja tavoittelemaan taivasta?

 

Mietin tässä itseäni, omia unelmiani ja tavoitteitani. Tavoitteiden asettaminen on välillä haastavaa, eikä tekemisille ole suuntaa, löydän useimmiten kuitenkin asioita, jotka motivoivat minua. Olen pohtinut tätä, että miksen osaa laittaa itselleni tavoitteita, ajattelin, että lapsuuteni, perheeni ja koko elämäni vaikuttaa siihen. Perhe on pieni palkkainen, vanhemmat tekevät tavallista työtä, eivät kurkottele korkealle. Olenko oppinut tämän? Zlatan on maahanmuuttaja, perheellä ei ole paljonkaan rahaa, ja tuskin Zlatan on pienenä laittanut itselleen suuria tavoitteita. Zlatan on pelaillut, tykännyt siitä, opetellut kikkoja videoilta ja tehnyt sitä mistä tykkää. Zlatanille huonoista oloista tulo, vanhempien esimerkki ei ole vaikuttanut tavoitteden asettamiseen. Zlatan on päässyt korkealle ilman yritys vanhempia tai kuuluisaa jalkapallo isää tai äitiä. Onko kuitenkin helpompi, jos vanhemmat toimivat esimerkkinä? Onka Zlatan juuri sellainen olosuhteiden takia?

Elämää on välillä hassu miettiä, olen myös tullut siihen tulokseen, ettei elämää saa miettiä liikaa. Jos asioita, elämää, omaa tekemistä ja mitä sanoo miettii liikaa, sekoaa pää. Ei osaakaan enää tehdä mitään. Jos ei taas ole se ääripää, vaan ajattelee hiukan omaa tekemistä, unelmia, tavoitteita ja taustoja. Miksi minä teen asioita juuri näin? Koemme eri asioita ja koemme asiat eritavalla. Joku herkistyy ja toinen nauraa samalle asialle. Johtuuko se kokemuksista? Vai johtuuko se muureista jotka olet laittanut itsellesi? Mieli ja ihminen on hassuja juttuja. Tässä samalla, kaiken keskellä pitäisi näyttää mallia omalle lapselle, millaista on työn teko, onko se 24h työtä, vai sossun luukulla hengailua. Vai jotain siltä väliltä?

Miksi teen asioita? Zlatan rakastaa jalkapallo, rakastaa faneja ja olla esillä. Hän sanoo asiat suoraa, tekee asiat niinkuin haluaa ja oman oma itsensä. Zlatan on ilmiö, brändi ja hyvä pelaaja. Hän tietää mitä ja miksi sitä tekee. En tiedä onko Zlatan miettinyt mistä raivokohtaukset kumpuavat, johtuuko se lapsuudesta ja selvittämättömistä asioista. Minuun kuitenkin vaikuttaa eriasiat. Minua ja jokaista muuta motivoi eriasiat ja olemme taitavia eriasioissa, emme aina vaan tahdo myöntää tai sanoa sitä ääneen. Tai kaikki eivät halua, toiset sanovat. Ei voi tietää, jos ei tiedä.

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!