Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Kirjoita, Vaikuta ja Menesty

Kirjoitettu 05.01.13
Esseen kirjoittaja: J M
Kirjapisteet: 2
Kirja: Kirjoita, Vaikuta ja Menesty
Kirjan kirjoittaja: Tom Lundberg
Kategoriat: 6. Markkinointi, 6.2. Myynnin ja markkinointiviestinnän taidot ja työkalut

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Suunnittelin lukevani Lundbergin’ Puhu, Vaikuta, Menesty’ viime keväänä, mutta jostain syystä se tippui lukusuunnitelmastani. Nyt kuitenkin ajankohtaisemmaksi valikoitui samaa sarjaa oleva kirjoittamiseen liittyvä teos. Lähdin oikeastaan hakemaan tästä opuksesta apuja ja neuvoja esseiden kirjoitukseen, sillä olen tuntenut tämän väkerryksen ja etenkin aloittamisen aina vaikeaksi. Kirja ei vastannut ihan odotuksiani, mutta toisaalta olin positiivisesti yllättynyt kuinka paljon uutta opin kirjoittamisesta ammattina. Sain muutamia koppeja omallekin tämänhetkiselle uralleni, joten kirja teki tehtävänsä. Tämä reflektio ei todellakaan vastaa mitään kirjasta oppimaani, mutta aion kyllä toteuttaa tulevaisuudessa esseen myös tämän kirjan oppien mukaan.

Kirjoittaminen ammattina

En ole koskaan aiemmin perehtynyt kirjailijoiden tai kirjoittajien ammatteihin sen tarkemmin. Vaikka kirjoittaminen on osa päivittäistä työtämme myös Tiimiakatemialla, niin enpä olisi osannut kuvitella kuinka paljon kirjoittaja käyttää aikaa ja valmistelua asiaansa. Tärkeintä kirjoittajalla on pitää mielessään kohde, jolle kirjoittaa. Muita valmisteluun tarvittavia asioita on kirjan oppien mukaan esimerkiksi:

–         Kiinnostava aihe

–         Aiheeseen tarpeeksi perehtyminen

–         Oman näkökulman kartoittaminen ja siinä pysyminen

–         Miettiä onko kirjoituksestasi hyötyä kohteelle, joka sen lukee

–         Positiivisuuden kautta miettiminen

–         Omien arvojen kunnioittaminen

Uskon, että juuri tämä valmistelu vaihe on sitä mielenkiintoisinta aikaa kirjoittajan ammatissa. Mikään valmistelu ei varmasti ole koskaan samanlainen ja eri asiat vaativat erilaista valmistelua. Esimerkiksi Lundberg kertoi kirjassaan omakohtaisen kokemuksen haastattelustaan Vesa Keskistä kohtaan. Yksi tärkeä Lundbergin mainitsema pointti oli olla rehellinen lukijoilleen. Kirjoittajat pääsevät vaalimaan paljon omia arvojaan ja mielipiteitään, sillä he julkaisevat ne muiden nähtäväksi. Itsevarmuus on siis oltava kohdillaan ja näkökulmat on aina perusteltava. En tiedä pystyisinkö itse tähän, koska jo esseiden julkaisu esseepankissa on vaikeaa.

Seuraavaksi Lundberg avaa itse kirjoittamiseen tarvittavaa informaatiota esimerkiksi tekstin jäsentelyyn koskien. Kirjoittajille nämä ovat varmasti arkihommaa, mutta kirjan luettuani olen tarkemmin alkanut tutkiskelemaan esimerkiksi sanomalehtien kirjoituksia ja huomannut, että eivät ammattikirjoittajatkaan ihan priimuksia ole. Erityisesti tekstiä kirjoittaessa sen aikajärjestys on tärkeä, jotta lukijan on helppo ymmärtää. Aikajärjestykseen olennaisesti kuuluvat siis asian ”ongelma”, sen syyt ja seuraukset. Omien mielipiteiden ja näkökulmien esittely tekstissä kaipaa aina perustelua.

Itse kirjoittamisen kielestä Lundberg mainitsee mm. persoonamuodon ja sanojen valinnan olevan tärkeää. Persoonamuodoissa hyppiminen aiheuttaa lukijalle hämmennystä ja olen huomannut, että itse sorrun toisinaan juuri tähän ongelmaan. Toinen ongelmani on liian pitkien lauseiden kirjoittaminen ja kirja antoikin suoria esimerkkejä, kuinka näitä lauseita voi
korjata.

Kirjassa puhutaan myös kokonainen kappale kirjoituksen pääkohdista. Ne ovat alku, keskikohta ja loppu. Kappaleessa tuli tärkeä pointti siitä, että huikeakaan loppu ei pelasta jutun huonoa alkua. On myös todennäköistä, että kun alku on huono, niin juttua ei lueta muutamaa lausetta pidemmälle. Avauksen on tärkeä sisältää kolme asiaa; avaus, siirtymälause ja teema. Nämä ovat tärkeät esiintyä jo ensimmäisessä kappaleessa, jotta lukija jaksaa siirtyä itse juttuun. Avauksessa on myös tärkeä luvata jutustasi juuri se mitä pystyt lukijalle antamaan. Keskikohdassa on taas tärkeä ottaa huomioon se, että se on yhteydessä avaukseen. Punainen lanka ja teema on säilyttävä koko jutun halki. Kirjoituksen loppuun kannatta sisällyttää Lundbergin mainitsema rakenne; johtopäätökset, ratkaisu, tulevaisuus ja loppulause.

Kirjan loppupuolella puhuttiin kirjoittajan tyypillisimmistä virheistä, joita kieltämättä tapaa päivittäin esimerkiksi sanomalehteä lukiessa. Mm. jutun heikko rakenne, näkökulman puute, kirjoituksen kohteen puuttuminen ja vaikeasti ymmärrettävä kieli ovat syitä, etteivät lukijat jaksa lukea juttua loppuun. Lundbergin mukaan tarinanmuotoon kirjoitetut tekstit vetoavat lähes parhaiten lukijoihin. Tässä olen kyllä samaa mieltä ja esimerkiksi Hää- ja Juhlamessujen messuoppaaseen pähkäilimme, että tällaiset jutut vetoavat kävijöihin varmasti parhaiten.

Mitä mieltä?

Kuten aiemmin mainitsin, nämä opit eivät suoranaisesti ole verrattavissa Tiimiakatemialaisten arkeen. Tiimiakatemialaisten kirjoitustaito kuitenkin on ollut yllättävän heikkoa esimerkiksi sähköpostia luettaessa, mutta onneksemme oheen on järjestetty erinäisiä koulutuksia juuri näitä taitoja varten.

Pidän tyylistä kirjoittaa esseet reflektioiden muotoon, jolloin ne ovat huomattavasti vapaampia ja mielipiteet tulevat hyvin esiin. Näitä lukemalla myös oppii lähellä työskentelevistä ihmisistä paljon.

Kirja ei tosissaan vastannut ihan täysin hakemaani, mutta koppeja tuli paljolti. Teos sisälsi todella paljon esimerkkejä kirjoituksista, joista viereen oli kirjoitettu toinen helpommin luettava versio. Niitä lukiessa ymmärsin, että oma kirjoittamiseni on varmasti lukijalle aika vaikealukuista. Etenkin sorrun usein pitkiin lauseisiin ja käytän pitkiä sanoja, jotka olisivat
helposti korvattavissa lyhyemmillä.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!