Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

KISS – Keep it simple, stupid.

Kirjoitettu 20.11.13
Esseen kirjoittaja: Sarianna Hietala
Kirjapisteet: 3
Kirja: Mikä tekee yrittäjästä menestyvän - Perusyrittäjästä superyrittäjäksi
Kirjan kirjoittaja: Eero Lehti, Timo Rope, Manne Pyykkö
Kategoriat: 3. Yrittäjyys, 3.2. Yrittäjän taidot ja työkalut, 3.3. Yrityksen roiminnan kehittäminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Ihan ensimmäisenä jo kirjan esipuheessa huomioni kiinnitti eräs kohta. Esipuheessa käytiin perinteisesti läpi kirjan syntyä ja kahden kirjan tekijän, sekä pitkäaikaisen yrittäjän taustoja. Maininta joka kuitenkin sai minut heti alussa havahtumaan oli seuraavanlainen: “sekä Lehti että Rope ovat kumpikin olleet – omilla tahoillaan ja omilla toiminamalleillaan – halukkaita, ei vain seuraamaan, kummeksumaan ja joskus myös sadattelemaan näitä yrittäjyyteen ja yhteiskuntaan liittyviä ilmiöitä katsomosta, vaan kummallakin on ollut tapana sotkea lusikkansa erilaisiin soppiin pyrkien myötävaikuttamaan asioiden kehittymiseen positiiviseen suuntaan.

Kyseinen lainaus sai minut miettimään, kuinka korkea kynnys ihmisellä usein tuntuu kyseiseen aitoon vaikuttamiseen nykypäivänä olla. Kuinka helppoa onkaan vain katsoa maailman menoa vierestä kuin tv-ruutua, ja odottaa muiden tekevän työn. Miksi ei itse olisi se vaikuttava voima? Eikö ihminen usko enää omaan voimaansa, kun kyseessä on suurempaan ihmisjoukkoon vaikuttavat asiat? Pelkääkö että jos aloittaa vaikuttamisen, niin yhtäkkiä se voima vain loppuisi kesken kuin seinään? Tämä sai minut ymmärtämään että juurikin jotain tuollaista olen itse pelännyt. Että aloittaa jonkun isomman projektin, kunnes energiat yhtäkkiä vain mystisesti loppuvat ja homma jää puolitiehen. Kuitenkin omaa menneisyyttä tutkailemalla huomaan kuinka typerää onkaan kuvitella niin.

Voimat eivät ole ikinä olleet se mikä on loppunut kesken. Sitä kyllä jaksaa painaa kun niin vaan päättää. Nimenomaan päätös siitä, että en halua enää viitsiä on se joka saa luovuttamaan ennenkuin kunnolla on aloittanutkaan. Aina kuitenkaan tuo ns. luovuttaminen ei todellakaan ole huono asia, koska omaa jaksamistaan on kuunneltava ja myöskin sitä, onko tämä kyseinen asia edes oman mielenkiinnon ja vaivan arvoinen. Pointti onkin siinä, että monesti sitä vain aliarvioi jaksamisensa turhan alakanttiin, ja luovuttaa asioissa joissa sitä ei oikeasti haluaisi tehdä ja jotka ovat itselle tärkeitä. Jos kuitenkin yhä uudestaan ja uudestaan vain päättää, että: “Minä vien tämän asian loppuun asti!” niin sinne se vain kummasti on aina johtanut, ja yhtäkkiä huomaakin että tavoite onkin saavutettu.

Suurin osa ihmisistä kyllä tekee jonkin verran aktiivista vaikuttamista ihan päivittäisessä elämässään, mutta rajoittaa sen vain omaan henkilökohtaiseen elämään ja lähipiiriin. Kun kuitenkin otetaan ilmoille esimerkiksi yhteiskuntaan, ja jopa vielä suuremmin maailmaan vaikuttaminen, niin suurin osa perääntyy hyvin ripeästi takariviin, kun uskoo ettei omat rahkeet kuunapäivänä riittäisi sellaiseen. Voisiko kuitenkin olla, että se on vain ihmisen oman pään sisällä, minkä määrittelee suureksi ja minkä pieneksi vaikuttamiseksi.

Loppupeleissä jos vertailen omia suuria ja pieniä vaikutuksen paikkoja elämässäni, niin ihan yhtä paljon energiaa ne ovat vieneet. Niin sanotut pienet asiat voivat helposti viedä ihan mielettömän määrän “mehuja”, kun taas isommat jutut onkin huomannut kuviteltua sujuvimmiksi hoitaa.

Miten tämä sitten liittyy yrittäjyydessä menestymiseen? No ärsytyksen sietämisenä, toiselta nimeltään pitkäjänteisyytenä. Se että tietää, että kunhan vain jatkan tämän asian tekemistä, niin ärsyttävältä kuin sen aloittaminen ja tekeminen tällä hetkellä tuntuukaan (hyvänä esimerkkinä kirjapisteiden paniikinomainen keräys viikkoa ennen deadlinea), niin jossain vaiheessa tavoite on vain pakosti saavutettu. Tottakai tämä vaatii selkeää tavoitteiden, sekä niihin pääsemisen suunnittelua – joka myös aiheuttaa pientä/suurta ärsytystä, ihmisestä riippuen – mutta kun se on hoidettu, niin enää varsinainen tekeminen on jäljellä. Sitten vaan suunta kohti huippua/mestaruutta/mitä ikinä kukakin tavoittelee!

 

No mutta palataanpas takaisin aiheeseen. Jännä huomata miten tiettyinä hetkinä tietyt asiat vaan kiinnittää huomion. Vähän lähti sivuraiteille mutta sitä tapahtuu usein, joten get use to it 😀

 

Eli mikä tekee yrittäjästä menestyvän. Kirja antaa mielestäni helposti ymmärrettäviä neuvoja ja mittareita oman yrityksen menestyksen ja toiminnan parantamiseen. Yrittäjän on oltava valmis tekemään oman yrityksensä vuoksi yhtälailla niin vessankuurausta kuin bisneslounaalla istumista. Mikään työ ei ole toistaan vähäpätöisempi, vaan niihin suhtaudutaan saman arvoisesti. Menestyvä yrittäjä ymmärtää joustavuuden tärkeyden. Ajallisesti on oltava valmis tekemään pitkää päivää, ja ymmärrettävä että aina siitä ei välttämättä pysty maksamaan itselleen tehdyn työn arvoista korvausta. On myös huomattava, että työpanoksella on suora vaikutus yrityksen tulokseen. Toisaalta kääntöpuolena yrityksen talouden salliessa on myös mahdollisuus ottaa itselleen tavallista suuremmat korvaukset. Kaiken tämän härdellin keskellä on kuitenkin muistettava, että kukaan – edes yrittäjä – ei ole kone. Hyvä yrittäjä osaakin ottaa itselleen vuosittain säännöllisesti lomaa oman henkisen sekä fyysisen jaksamisen vuoksi.

Mikä sitten erottaa tavallisen perusyrittäjän ja superyrittäjän. Näitä eroja tarkasteltiin kirjassa, ja muutamat selkeät erot nousivat kyselyissä esille. No ensinnäkin otetaan esille sukupuolijakauma. Vastaavista perusyrittäjistä 27% oli naisia ja 73% miehiä, kun taas superyrittäjistä vain 8% oli naisia ja 92% miehiä. Kirjassa todettiin että ne motiiviperustat, jotka superyrittäjyyteen liittyvät, vaikuttavat olevan vanhvemmin miehissä pinnalla. Naisilla puolestaan olisi pinnalla mukautuvuus, joka ei superyrittäjämaailmassa ole mitenkään vahvasti korrelloitunut.

Superyrittäjissä ikäluokka painottui selvästi enemmän vanhempiin, kun taas perusyrittäjissä se oli alle 45-vuotiaissa. Tähän varmasti vaikuttavat niin kokemus, ja myös yrityksen kasvuun vaadittava aika. Superyrittäjyys painottui selkeästi niihin, joilla yrittäjätaustaa oli ollut kauemmin.

Peruskoulua lukuunottamatta koulutuksella ei ollut paljoa vaikutusta. Eli sillä, oletko käynyt vain ammatti-, vai myös jonkin sortin korkeakoulun, ei ole mitään merkitystä. Superyrittäjyys ei vaadi mitään tiettyä linjausta tai korkeaa koulutustasoa. Päinvastoin yliopistotasoiset koulutukset voivat jopa hankaloittaa yrittäjyyteen vaadittavaa yksinkertaisuutta. Siellä kun tupataan tekemään asioista monimutkaisempia kuin ne todellisuudessa on (yliopistodissaustamuhaha). Tähän päteekin hyvin esseen otsikko: KISS – Keep it simple, stupid. Eli pidä hommat niin simppelinä, että tyhmäkin ne ymmärtää.

Vielä yhtenä tärkeänä pointtina nousi esille superyrittäjän halu olla aktiivisesti mukana kehittämässä yrityksen toimintaa, valmiina panostamaan markkinointiin ja investointiin, sekä ottamaan avoimin mielin uusia ideoita vastaan. Tähän myös liittyy se, että superyrittäjä kuitenkin katsoo rehellisesti sitä mikä on tärkeintä, eli taloudellinen kannattavuus. Heille kannattavuus on tärkeämpää kuin yrityksen kasvu.

Kirjassa nousi esille paljon hyviä pointteja ja ohjeita myös oman yrittäjyyden tietäni varten. Isossa mittakaavassa nämä mainitut jakaumat pitävät varmasti paikkaansa. Itse kuitenkin uskon jokaisella sukupuolesta, iästä tai mistään ulkoisesta riippumatta olevan samat mahdollisuudet superyrittäjyyteen. Sisin on se mikä tekee muutoksen, ja loppupeleissä yrittäjän omat yrittäjäpiirteet ja persoona ratkaisee. Eli kuinka hyvä kyky on saada ideat toimimaan, mitkä ovat motiiviperusteet, kuinka ymmärtää yrittäjyyteen liittyvät asiat, millä mallilla henkilön järjestelmällisyys ja ajanhallinta on, ja ennen kaikkea, kuinka aktiivisesti on valmis oppimaan.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!