Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Kohti Unelmia

Kirjoitettu 22.08.14
Esseen kirjoittaja: Paula Äijänen
Kirjapisteet: 1
Kirja: Alkemisti
Kirjan kirjoittaja: Paulo Coelho
Kategoriat: 8. Henkinen kasvu, 8.1. Filosofiaa, ajattelua ja mielikuvitusta yrittäjälle, 8.3. Havahtuminen - ihmisenä kehittyminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Ja Taas mennän… Kesä meni ja syksy ja talvi on tuloillaan..

Syksyllä sitä uhkuu jotenkin uutta Intoa, halu aloittaa uusia harrastuksia, kokeilla jotain mitä ei vielä ole uskaltanut kokeilla, tai mistä on jo pitkään haaveillut, muttei koskaan ole uskaltanut toteuttaa. Kuka niiden haaveiden tiellä on? Kuka estää tekemästä jotain mitä aina on halunnut?Todellisuus? Pelko epäonnistumisesta? Usein haaveilut ja innostus lopahtaa johonkin turhaan ja olemattomaan. Joku sanoo, ettei niin voi tehdä, hoida nyt vanhat hommat kuntoon. Totta tuokin, ensin vanhat työt pois pyörimästä, että voi aloittaa puhtaalta pöydältä haaveilut ja uudet uskomatttomat kokeilut.

On surullista miten paljon ympärillä näkee jossitelijoita, oman elämän pyörteeseen uponneita. Ihmisiä, jotka inhoavat työtään, valittavat, eivätkä viihdy siinä missä ovat, eivätkä tee asialle mitään, odottavat eläkettä, tai jotain suurta. Että joku muu, tekisi päätöksen ja siirtäisi teleportilla toiseen ulottuvuuteen tai toideen onnellisempaan työyhteisöön. Kuitenkaan ei uskalla ottaa askelta kumpaankaan suuntaan, pelkää ehkä putoavansa, tai kokevansa jotain suurta, ehkä se on enemmän pelkoa. Kuinka yhteiskunnassa kannustetaan yrittämään, jos lannistetaan, eikä rohkaista olemaan ja tekemään mitä haluaa. Onko väärin jos epäonnistuu? Putoaa polvilleen. Kuka sitten auttaa?

On helppoa sano, ei kiitos. Lopettaa, luovuttaa. En jaksa, pysyn tässä vanhassa, enkä halua mennä epämukavuus alueelle. Enkä edes yritä, annan vaan olla. Niin, ajatus joka valtaa mielen.. Mitä jos sittenkin yrittäisin, enkä luovuttaisi, koska se tuntuu tällä hetkellä helpommalta, vaan antaisin mennä, hyppäisin tuntemattomaan ja kokeilisin omia rajojani. Toteuttaisin vaikka muutaman unelman, jonka olen aina halunnut tehdä. Aloittaisin pienestä ja siirtyin askel alkeleelta kohti jotain suurempaa.

Kesällä toteutin yhden kuiskatin haaveen, pitää omaa ravintolaa. Ravintola-alan koulun jälkeen, mietin mitä tehdä, ja joskus leikin ajatuksella omasta pienestä ravintolasta, jossa saisin itse päättää mitä ruokaa tarjotaan, ja minkälainen konsepti on. No kesän pyöritin KesäKeittiötä, helppoa grilliruokaa Jyväskylän keskustasta. Yksi haave, unelma siis toteutettu. Toteuttaminen vaatii kyllä aina omansa, oman ajan menettämisen ja perheen aika kärsii, mutta kyllä siitä myös saa paljon. Oppii uusia asioita niin itsestä kuin muistakin ihmisistä ja samalla kuinka oikeasti sitä ravintolaa pyöritetään, ja pidetäänkö tyylistäni tehdä ruokaa.

Kuitenkin kun tekee kaikkea, ei saa unohtaa niitä perusasiota. Haaveilussa ja unelmoinnissa usein unohtuu kaikki muu.

”Olen aarrettava etsivä seikkailija”

Mitäs sitten kun haave on toteutettu? Jäänkö ilman unelmia? Minulla ainakin tulee koko ajan yhä hullumpia ajatuksia, ajatusleikkejä omasta yrityksestä, vaikka joskus sanonkin, ettei minusta koskaan yrittäjää tule. Silti päivittäin suunnittelen jotain uutta, tutkin ruoka uutuksia ja leikin ajatuksilla ja kokeilen uusia yhdistelmiä ja uusia reseptejä. Halu oppia ja kokeilla uutta ei ole kadonnut mihinkään, ehkä jos pitäisin kauemmin keittiötä, turtuisin ja kyllästyisin uusiin juttuihin ja alkaisin tekemään samaa pöperöä päivästä toiseen. Vielä niin ei käynyt.

”Sinun on tiedettävä mitä haluat.”

”Älä luovu koskaan unelmistasi.”

Surullisintahan on, että minä itse murskaan unelmia. Totta kai ympäristö ja rahakin niihin vaikuttavat, mutta helposti vielä vahvista sitä ajatusta, että ei minulla ole varaa kokeilla, tai tehdä mitä haluan, olen oravanpyörässä, niinkuin monet muutkin tässä ympärilläni. Eikä välttämättä valituksen keskeltä löydä niitä ihania asioita, mistä voi ja saa olla onnellinen, perheestä, opiskelupaikasta, työstä ja elämästä ylipäätään. Helposti kirjoittelee ja keksii kaikkea negatiivistä, aiheuttaa vaivaa itselleen. Helpompi on taas istahtaa sohvalle laittaa televisio päälle ja kattoo Greyn Anatomia, tirauttaa muutama kyynel kun Derekillä on niin ihana elämä, miksei mulla ooooo.. Todellista elämää televisiosta. Pää ylös ja katsahdus ympärille, pysähtyminen ja katsottava mitä siinä on. Jatkettava kokeilemista, rohkeita seikkailuja.

Ei minusta kirjailijaa ainakaan tule, blogin voisin joskus pistää ihan mielenkiinnosta pystyyn. Ajatuksia kesältä ja uudelleen syntymisestä on, taas. Kohta se kukka taas kuihtuu ja vaipuuu talviunille, mutta ennen sitä on vielä hetki aikaa leikkiä ajatusleikkejä, ja kirjailla hulluimpiakin ajatuksia ylös.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!