Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Kohtuuden kirja

Kirjoitettu 27.12.18
Esseen kirjoittaja: Anne Palmu
Kirjapisteet: 2
Kirja: Kohtuuden kirja
Kirjan kirjoittaja: Juha T. Hakala
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Pidin Juha T. Hakalan Kohtuuden kirjasta, mutta en millään meinannut saada siitä kiinni. Odotin koko ajan jotain suurempaa pointtia, mutta sitä ei ikään kuin tullut. Ainakaan sen tyyppistä, jota olisin ollut vailla. Ehkä minun olisi pitänyt lukea kirjan kansi tarkemmin, sillä kirjan nimen alapuolella on lisäys: näkökulmia ääriyhteiskuntaan. Kirja on siis eräänlainen kokoelma ääripään esimerkkejä, eikä sen tarkoituskaan ole analysoida niitä mitenkään kokonaisvaltaisesti. Kirjassa käsiteltiin kummastellen monia ilmiöitä, kuten veganismia, joka on itselleni arkipäivää. Ei sillä, että itse eläisin niin kuin äärivegaani, mutta työkokemukseni kautta aihealue on itselleni erittäin tuttu, eikä mielestäni ansaitse älyttömyyden leimaa, joka mielestäni kirjassa sen kylkeen iskettiin. Pääasiassa Juha T. Hakalan kirjoitustyyli oli rento ja humoristinen, eikä muilta osin aiheuttanut ärtymystä. Kirjan nimeksi olisi sopinut paremmin Kohtuuttomuuden kirja, sillä kohtuutta siinä vähemmän käsiteltiin.

Vaikka en ehkä Kohtuuden kirjaa oivaltanut siinä mielessä, kuin sen kirjoittaja oli tarkoittanut kirjan ymmärrettäväksi, joihinkin kohtiin pystyin samaistumaan ja niitä avaan nyt enemmän. Perfektionismi, jota olen käsitellyt aiemminkin, on yksi näistä asioista. Jo Hyppösen Pelon hinta -kirjassa todettiin, että perfektionisti on enemmän epäonnistumisen pelkoa, kun rakkautta huolellisuuteen ja sama laulu jatkui tässä. Tunnistin itseni monesta perfektionistisen käyttäytymisen kuvauksesta, mutta olen tunnistanut jo jonkin aikaa sitten ja kiinnittänyt siihen ihan tietoisesti huomiota. Yritän toisinaan miettiä, mikä tehtävä oikeasti kaipaa hieromista ja missä riittää ”ihan hyvä”. Kirjassa sanotaan, että perfektionismi – – voi synnyttää mitä mielikuvituksellisimpia tapoja viivytellä asiaan tarttumista. En voi panna hommaa alulle ennen kuin minulla on oikea fiilis.”Tähän kategoriaan laskisin sen hirveän siivousvimman, joka iskee, kun jokin tärkeä homma tulisi hoitaa. Ei voi tehdä töitä kun pöytä/olkkari/koko asunto näyttää tältä! Ensin siis pitää siivota ja pian koko työhön varattu aika on käytetty -siivoamiseen! Itselläni on myös se, että aamuasussa ei voi työskennellä, vaan ensin pitää vaihtaa päivävaatteet ja muutenkin laittautua päiväkuntoon. Kirjassa oli esimerkki perfektionistin siivousurakasta, joka leviää ja leviää, eikä iltamyöhälläkään ole vielä valmis. Itselläni kävi monesti näin varsinkin nuorempana. Imurointi, lattioiden pesu ja pölyjen pyyhintä olisi hyvin riittänyt, mutta niiden lisäksi piti laajentaa kaappien siivoukseen, peilien pesuun ja kaiken mahdollisen (lattialistat, sohvat, laatikot) imurointiin. Eihän siinä, siistiä tuli, mutta kynnys siivota kasvoi, kun tiesi minkälainen urakka olisi edessä. Äitini antoi joskus hyvän vinkin puoliksi vitsillä: siivoa mieluummin usein ja huonosti, kuin harvoin ja hyvin. Mieluummin jatkuvasti jonkinlainen siisteys, kuin kerran vuodessa sellainen, että lattialistatkin kiiltävät. Hakala neuvookin, että kaikkien tehtävien kohdalla kannattaa miettiä laatutaso, johon pyrkii, eikä haaskata jokaiseen yhtä paljon resursseja. Hakala itse sanoo, että tee kaikki työsi niin huonosti kuin voit!Tämä on varmasti osaltaan huumoria, mutta sisältää viisauden siemenen. Itse ainakin tuhlaan kohtuuttomasti aikaa turhanpäiväsiin yksityiskohtiin, jotka osaltaan vaikuttavat siihen, että ajankäyttöni on kaiken kaikkiaan aika tehotonta.

Osaa kirjan ääriesimerkeistä pidin vähän turhanpäiväisinä. Varmasti aina on maailmassa ollut kaistapäitä ja nykyään on lisäksi some, jossa em. jengi pääsee ääneen ja saa näkyvyyttä. Ja varmasti huonontunut työtilanne on lisännyt luppoaikaa osalla ihmisillä ja tätä aikaa kulutetaan mm. kaistapäisyyksiin. Silti nykyihmisen kyltymätön kicksien hakuisuus on mielestäni pahasti liioiteltua. Pätee varmasti joihinkin ekstrovertteihin, mutta suurin osa ihmisistä lukeutuu sen ulkopuolelle. Uskon, että ”ääripään” tavoitteluun ajaa suurimmassa osassa tapauksia jokin seuraavista kolmesta syystä:

  • uuden etsintä. Aika monet asiat alkavat olla jo tehty. Ennen Kanarian saaretkin olivat eksoottinen kohde ja niillekin matkaavista varmasti alkuun ajateltiin, että mokomat erikoisuuden tavoittelijat. Lentojen muuttuessa edullisemmiksi Thaimaa ja Intiakin alkavat nykyään olla monelle jo nähty ja uusia elämyksiä haetaan vaikkapa Nepalista.
  • identiteetti/halu erottua. Uskoisin, että useimmat ihmiset haluavat kuulua johonkin ryhmään. Varsinkin nuorena ja epävarmana (vaikka kyllä vanhanakin voi olla epävarma) tämä ryhmän haluaa tuoda selkeästi ilmi. Ryhmään kuulumisen tunne voimistuu, mitä vahvemmin ryhmään kuulumisen edellytyksiä toteuttaa. Urheilu tai vaikka ruokavalio voi mennä äärimmäisyyksiin, jos aletaan hakea ihailua oman ryhmän sisällä.
  • some eli julkisuuden/ansainnan tavoittelu. Ihmiset ovat kiinnostuneempia seuraamaan henkilöitä, jotka ovat olemukseltaan tavallisesta poikkeavia tai tekevät tavallisesta poikkeavia asioita. Tavallisesta poikkeavalla toiminnalla saa todennäköisemmin kiinnostuneita seuraajia ja somettamisella on mahdollisuus hankkia elantonsa, jopa rikastua. Uskon, että nämä itäeurooppalaiset nostokurkien reunalta roikkujat kuuluvat tähän ryhmään.

Uskoisin, että suurin osa ihmisistä siis lukeutuu ääripäiden ulkopuolelle. Ääripäät vain saavat enemmän mediahuomiota. Samaan aikaanhan meillä on ”hygge”-trendi, joka innostaa pysymään kotona ja neulomaan pitsikuvioisia mattoja ja lipittämään teetä. Strömsö tuli jo kymmenen vuotta sitten ja se on arvomaailmaltaan hyvin lähellä tanskalaista hyggeä. Vaikka ”kotoilukin” on muodikasta, allekirjoitan kuitenkin kirjan väitteen, että olemme menettäneet kykymme tarttua hetkeen.Itsekin olen joskus kokenut hävettävän hetken, jolloin kahvi on ehtinyt kylmetä kuppiin, kun en ole ehtinyt saada siitä ajoissa täydellistä kuvaa riittävän ajoissa. Aikana, jolloin kuvasin järkkärillä lähes kaikkea, tuntui, että asiaa tai tilannetta ei ollut tapahtunut, jos sitä ei ollut saanut kuvattua ja kuvaa jaettua jossain. Myöhemmin onneksi oivalsin, että tilanteiden eläminen ainoastaan kameran linssi läpi on aivan perseestä, järkevämpää on nauttia kahvinsa kuumana. Hyggeilyynkin tuntuu vahvasti liittyvän täydellisten kotihetkien jakaminen somessa.

Ehkä mielenkiintoisin asia Kohtuuden kirjassa oli seuraava virke: kehittyneiden länsimaiden ihmisille lopulta ainoa jäljelle jäävä luksus on elää niin yksilöllisesti kuin mahdollista. – – Voisiko sitä lähestyä ikään kuin negaation kautta: että se [yksilöllisyys]olisi eräänlaista perusteltua puutetta?Tietysti nykyään voi erottua rahallakin, mutta sitä pitää olla sitten jo aika paljon, sillä kaikilla on jo aika lailla kaikkea. Hakalan kirjassa hieman jumitettiin siinä ajatuksessa, että länsimaiselta nykyihmiseltä löytyvät kaikki mahdolliset piippaavat ja vilkkuvat härvelit kotoaan ja sivutettiin se, että trendi on jo jonkin aikaa sitten kääntynyt päinvastaiseen. Helpompaa on erottua sillä, mitä ei ole. Nykynuoriso ja nuoret aikuiset nimenomaan eivät halua munankeittimiä ja rikkaimureita, vaan he konmarittavat asuntonsa turhasta rojusta, jauhavat kahvipapunsa itse ja keittävät kahvinsa mutteripannulla. Tässä kärjistän hieman, sillä edellä oleva kuvaa erityisesti kaupunkilaisnuoria ja -aikuisia. Minäkin haluan tehdä asiat eri tavalla kuin vanhempani tekivät, eikä minulla esimerkiksi ole telkkaria olohuoneessa (lapsuuden kodissani tv oli aina päällä) ja meillä ei myöskään ole mikroaaltouunia. ”Milleniaalit” panostavat enemmän laatuun kuin määrään. Vaikka toisaalta kaiken karvaiset keittiöhärvelit ovat out, samaan aikaan tietokoneet, kännykät, älykellot ja -sormukset ovat kovassa huudossa. Koomista, että seurataan elintoimintoja kellon tai kännykän näytöltä, mutta halutaan jauhaa kahvipavut itse vanhanaikaisella kahvimyllyllä. Tarkoituksenani ei ole arvostella, kuulun itsekin nimittäin tähän ihmisryhmään. Haluan, että tietotekniset härvelit ovat ajantasalla, mutta kahvia voin keittää vaikka edellä mainitulla mutteripannulla. Tv saa olla kuinka pieni ja vanha tahansa, mutta musiikkilaitteista pitää kuulua kunnolla. Pieniä asioita, jotka kuitenkin ovat tärkeitä rakennettaessa sitä omaa juttua ja identiteettiä.

Edelliseen aiheeseen liittyen katsoin erästä tv-sarjaa, jonka jakso käsitteli siisteyttä ja järjestystä nimenomaan kaupunkilaisen nykyihmisen elämässä. Löysin itseni ihastelemasta erään ohjelmassa vierailleen asuntoa, jossa oli ihan äärimmäisen vähän tavaraa ja kaikki täydellisesti järjestyksessä. Vain vähän astioita ja kaikki valkoisia. Vaatteet mahtuivat yhdelle rekille ja kaikki olivat mustia, valkoisia tai mustavalkoisia. Ajattelin, että ”ah miten vapauttavaa, ei rojua eikä ryönää joka nurkassa ja kaapissa. Ja miten vähän vaatteita! Varmasti vielä laadukkaita, eikä mitään halpisketjuretkuja”. Nykypäivän yltäkylläisyydessä voi siis erottua myös omistamansa tavaran vähyydellä. Itse sain sellaisen raivauskipinän, että aion suorittaa konmarin kakkososan tässä ihan lähiaikoina.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!