Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Kolme niittiä

Kirjoitettu 10.12.17
Esseen kirjoittaja: Antti Stolt
Kirjapisteet: 3
Kirja:
Kirjan kirjoittaja:
Kategoriat: 9. YPK:n ulkopuoliset, 9.01. Oppiminen, 9.03. Yrittäjyys, 9.07. Innovointi, 9.08. Henkinen kasvu

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

 

Tässä esseessä reflektoin ja pohdiskelen muusikko Jack Whiten ja talk show-isäntä Conan O’Brienin käymän Serious Jibber-Jabber-keskustelun pohjalta heränneitä ajatuksia. Lisäksi käsittelen myös Harvard Business Review-lehdessä julkaistun, Tony Mccaffreyn ja Jim Pearsonin kirjoittaman Find Innovation Where You Least Expect It-artikkelin ja samaisessa lehdessä julkaistun Adam Grantin kirjoittaman How to Build a Culture of Originality-artikkelin aihealueita.

Jack White on the White Stripes-yhtyeestä tunnetuksi noussut muusikko. Ennen läpilyöntiään White toimi myös harjoittelijaoppipoikana verhoiluliikkeessä. Erään kerran Whiten auttaessa verhoilemaan tuolia, takaverhoilu kiinnitettiin tuoliin kolmella niitillä siksi aikaa, kun verhoilijamestari työsti tuolin etupuolta. Kuva tästä tuolista piirtyi Whiten mieleen. Nuo kolme niittiä olivat vähin määrä niittejä pitämään kankaanpalan paikallaan. Nyt sitä siis periaatteessa voisi sanoa verhoilluksi. Tästä minimalistisuudesta – ja myös numerosta kolme – tuli iso osa Whiten elämää. Hän pakottaa kaiken luomansa tuon idean läpi.

Kellokorttitaiteilija

Keskustelussaan White ja O’Brien puhuivat paljon vastuusta. White mainitsi, että etenkin nuorten keskuudessa tuntuu olevan yleinen ajatus siitä, että artistina ei tarvitse tehdä yhtä paljon töitä kuin esimerkiksi kellokorttityöläisenä. Hänen mielestään kuitenkin artistina vastuu on moninkertainen, sillä artistina on vastuussa itselleen. Kellokorttityöläisenä on kyllä vastuuta, mutta silloin vastaa jollekin toiselle ja tekee mitä käsketään, ja päivän päätteeksi leimaa itsensä ulos. Artisti luo yleensä jotain täysin tyhjästä ja ”ulosleimaaminen” on kohtalaisen pysyvä päätös. Näen jotain samankaltaisuuksia artistin ja yrittäjän kohdalla. Vastuu ja paineet tuntuvat ainakin kovemmilta.

Third Man Records

Conan O’Brien mainitsee haastattelussa, kuinka Jack White on täysin luonut oman ympäristönsä ja omanlaisena estetiikan Third Man Records-levy-yhtiölleen. Jos kysymys olisi ”miltä näyttäisi, jos Willy Wonka olisi suklaatehtaan sijaan perustanut levy-yhtiön?” vastaus olisi Third Man Records. Tämä voisi olla toimiva kysymys uuden liiketoimintaidean ideoimisessa. ”Miltä näyttäisi, jos Willy Wonka olisi suklaatehtaan sijaan perustanut…?”. Taidanpa ottaa käyttöön.

Erityisen mieleen painunut oli Conanin huomautus siitä, että Jack White on kuin pahis vanhasta Batman-tv-sarjasta. O’Brienin mukaan parasta vanhoissa Batman-jaksoissa oli se, kuinka vaikkapa Arvuuttajan kätyrit pitivät samanlaisia vaatteita ja kuinka hän sai heidät mukaan tähän estetiikkaan. Third Man Recordsin värimaailma on mustaa ja keltaista. Työntekijöillä on musta puku, musta kauluspaita ja keltainen solmio. Seinät ja lattiat ovat mustaa tai keltaista. Tämä on mielikuva, jota itse mietin lähes viikoittain. Minäkin haluan olla Batman-pahis. Haluan luoda oman brändin ja tunnistettavan tyylin. Enkä nyt siis tarkoita sitä, että kaikki työntekijät pitävät samanlaista tylsää t-paitaa päällä. Sen pitäisi olla jotain tyylikkäämpää ja elegantimpaa.

Lisäksi Third Man Records on ehkä yksi niistä paikoista, joissa haluaisin käydä maailmanympärysmatkallani. Sen tiloissa on tällä hetkellä todennäköisesti ainoa musiikkitalo, jossa esiintymisen voi äänittää suoraan vinyylille. Lisäksi siellä on puhelinkopin kokoinen äänityskoppi jossa voi minuutin ajan nauhoittaa ääntä, joka sekin painetaan suoraan vinyylille. Mainittakoon myös, että Third Man Records on avannut uuden vinyylipainotalon mitä ei ole tapahtunut Yhdysvalloissa yli 30 vuoteen. Kuinka siistiä.

Kolme niittiä ja ”functional fixedness”

Aiemmin puhuin Whiten kolmen niitin periaatteesta. Kolmella niitillä tuoliin nidottua kankaanpalaa voisi nyt siis käytännössä sanoa verhoiluksi. Kyseessä on erittäin minimalistinen ja mielenkiintoinen näkökulma. Tässä periaatteessa käytetään vain niitä ydintoimintoja mitä ilman käsiteltävä asia ei toimisi, ilman mitään ylimääräistä. Se on korutonta ja yksinkertaista. Tässä tapauksessa henkilö itse rajoittaa omaa toimintaansa, hylkäämällä kaiken ylimääräisen. Tämä periaate kiteytyy mielestäni hyvin Jack Whiten lainaukseen; ”a way of limiting yourself to create more.” Tätä kirjoittaessani yritän keksiä esimerkkejä, miten voisin viedä tämän käytäntöön, mutta juuri nyt mieleeni ei tule mitään. Voisiko tätä käyttää joissain asiakasprojekteissa? Ehkä, mutta on olemassa asiakkaita, jotka haluavat sen erityisen ja ylimääräisen kuorrutuksen kakkunsa päälle. Sitten toisaalta taas esittämällä asiakkaalle ainoastaan jotain korutonta, raakaa ja asian ydintä, voi toimia merkkinä luottamuksesta; huonoa ongelmanratkaisua ei yritetä naamioida millään pramealla tai räikeällä.

Tässä näkökulmassa siis lähtökohtaisesti vältetään kaikkea ylimääräistä. Tietenkin samalla tavalla tämän kaltainen ajatustapa toimii myös toiseen suuntaan eli riisumalla tuote tai palvelu tai oikeastaan mikä tahansa kaikesta ”ylimääräisestä” sen ydinelementteihin. Tony Mccaffreyn ja Jim Pearsonin kirjoittamassa Find Innovation Where You Least Expect it- artikkelissa puhutaan juuri tästä ja siitä, miten objektin rikkominen osiin voi paljastaa uudenlaisia käyttötapoja ja ongelmanratkaisutaitoja. Artikkelissa puhutaan psykologien tutkimasta havainnosta nimeltä functional fixedness, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että nähdessämme jonkin tavallisen esineen, suljemme automaattisesti pois ominaisuudet, jotka eivät ole tärkeitä tai olennaisia kyseessä olevalle tuotteelle. Näemme siis tietyt objektit tiettyjen raamien, eli niille tyypillisten ominaisuuksien, läpi. Tämä voi olla hyvin rajoittavaa, jos haluaa löytää uudenlaisia ratkaisuja tai ongelmanratkaisumenetelmiä.

Näihin rajoitteisiin voi siis kuitenkin vaikuttaa rikkomalla objekti sen ydinosiin tai myös muuttamalla sitä, miten objektin kuvailee. Artikkelissa käytetään yksinkertaisena esimerkkinä kynttilää. Heti ei tulisi mieleen ajatella, että kynttilän sydänlangalla voisi sitoa asioita yhteen. Rikottuaan tietyn objektin osiin, Mccaffrey ja Pearson esittävät lisäksi aina kaksi kysymystä kullekin osalle:

  1. Can it be broken down further? = voidaanko se rikkoa vielä pienempiin osiin?
  2. Does our description imply a particular use? = Vihjaako kuvauksemme jotain tiettyä käyttömenetelmää?

Jos vastaus molempiin on kyllä, osia jaetaan pienempiin osiin niin kauan, ettei se ole enää mahdollista ja että osan kuvaus on niin yleistasolla, ettei se nojaa johonkin tietynlaiseen käyttötarkoitukseen. Tässä on ainakin yksi menetelmä mistä varmasti on hyötyä synnytyksissä ja muissa vastaavissa.

Mikä on seuraava askel?

Keskustelussaan O’Brien ja White puhuivat tyypillisen menestystä tavoittelevan bändin askelista. Ensimmäisiä askelia voisivat esimerkiksi olla esiintymään pääseminen, omien biisien kirjoittaminen, kokonainen kiertue ja niin edelleen. White on vienyt omat askeleensa Grammy-palkintojen, maailmankiertueiden ja dokumenttien kautta siihen pisteeseen, että nyt Whitella on käytännössä katsoen oma tila musiikin esittämiseen, äänittämiseen, painamiseen sekä myymiseen. Meidänkin pitäisi tiiminä pyrkiä samaan. Nyt meillä on tavoitteena jokin haluttu liikevaihtonumero sekä se, että kaikilla on kirjapisteet ajoissa kasassa. Mutta se ei riitä. Tärkeämpi kysymys onkin se, että mitä seuraavaksi. Mikä on seuraava askel? Lisäksi ainakin minua itseäni motivoisi paljon enemmän se, jos tavoite olisikin jokin mielikuvituksellisempi ja hulvaton kuin vain joku numero.

How to Build a Culture of Originality

Edellä mainittujen lisäksi, käsittelen vielä lopuksi Grantin artikkelista konkreettisia ideoita mitä voisimme hyödyntää tiimimme sisällä.

Monesti puhutaan tiimityöskentelyn voimasta, mutta pitää muistaa myös yksilön voima. Artikkelin mukaan paljon on tutkittu myös sitä, että enemmän ja parempia ideoita saataisiin, jos yksilöt voisivat ideoida yksin, verrattuna ryhmätyöskentelyyn. Ryhmätyöskentelyssä parhaat ideat voivat helposti jäädä jakamatta. Tietynlaiset persoonat voivat dominoida keskustelua, jolloin muut jättävät puheenvuoronsa käyttämättä, välttääkseen selkkaukset. Lisäksi jotkut sopeutuvat ja mukautuvat enemmistön mielipiteeseen, vaikka parempikin olisi olemassa. Mekin voisimme siis hyödyntää yksilöllistä ideointia ja varata erikseen sillekin aikaa.

Artikkelin mukaan monet organisaatiot pelaavat puolustusta. Parempi ratkaisu olisi kuitenkin olla enemmän hyökkäävämpi tai ajatella kuten vihollinen. Artikkelin esimerkissä ”thought leader” Lisa Bodell laittoi erään yrityksen johtajat miettimään keinoja, miten kilpailijat voisivat panna heidän yrityksensä pois liiketoiminnasta. Johtajat ryhtyivät miettimään uusia ja rohkeita suuntia sekä strategioita. Tällainen hyökkäävä mielentila keskittyy tavoittelemaan tilaisuuksia ja mahdollisuuksia, kun taas puolustusta pelaava organisaatio haluaa vain osansa markkinoista. Vaikka tämä ei vielä tässä vaiheessa ole meidän tiimillemme ajankohtaista, olisi meidänkin hyvä miettiä mahdollisia kilpailijoita. Vertailun kohteesta voisi kuitenkin olla hyötyä. Se voi olla esimerkiksi mallin ottamista tai kopioimista tai sitten ei. Itse huomaan monesti ajattelevani lausetta ”noin minä itse en ainakaan tekisi” tai jotain vastaavaa. Tällä tavalla voisi myös olla mahdollista vahvistaa omaa näkemystään tai brändiään.

Tärkeintä kuitenkin yksinkertaisesti on tehdä asioita ja kokeilla rajoja. Pitää haastaa itseään. Kuten Whiten ja O’Brienin keskustelussa puhutaan, pitää tehdä kovasti töitä ja valmistautua. Loppujen lopuksi on ihan sama mitä tekee, kunhan tekee jotain. Pahimmassa tapauksessa huomaat, että ehkä tämä ei olekaan oma juttusi, jolloin olet askeleen lähempänä sitä mitä oikeasti haluat tehdä. Monissa kirjoissa puhutaan siitä, kuinka kannattaa suututtaa muut ihmiset. Suutu myös itse. Se voi toimia energiana. Tyytyväisyys ja mukavuus tappaa luovuuden.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!