Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Köyhästä rikkaaksi

Kirjoitettu 06.04.19
Esseen kirjoittaja: Jaakko Laakso
Kirjapisteet:
Kirja:
Kirjan kirjoittaja:
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Luin kirjan Köyhästä rikkaaksi, jonka on kirjoittanut Seppo Pennanen. Kuulin, että kyseinen kirja liittyy sijoittamiseen ja yleensä sijoittamiseen liittyvät kirjat ovat vaikea lukuisia. Ne tapaavat pitää sisällään paljon vaikeaa sijoitussanastoa, jota joutuu siinä samalla googlailemaan, että pysyy kärryillä. Kirjavinkin sain isältäni, joka kehui kirjaa parhaimmaksi sijoituskirjaksi, minkä hän on lukenut. Hän sanoi, että Seppo Pennanen on tehnyt kirjasta niin helppo lukuista, että vaikka et ikinä olisi sijoittanut penniäkään mihinkään, silti ymmärrät kirjan vinkit ja jutut. Sijoittaminen kiinnostaa ja siitä on varmasti pidemmälläkin aika välillä paljonkin hyötyä. Tällä hetkellä sitä ylimääräistä ”sijoituskassaa” ei itseltäni löydy, mutta halusin panostaa itseeni ja lukea tämän kirjan sijoituksena tulevaisuuteeni. Kirjan ”alaotsikossa” kannessa lukee, että ”kuudella eurolla päivässä miljonääriksi”. Myyvä ja kiinnostava teksti, joka kyllä houkutteli lukemaan. Oma sijoittamiseni on tällä hetkellä tasoa ”20€/kk Osuuspankin Maltilliseen rahastoon”, rahani vain lymyävät siellä ja ovat tällä hetkellä tuottaneet voittoa vain 4,67€. Haha, niinpä! Tästä kirjasta halusin saada lisäpotkua tähän, omiin sijoituksiin.

 

Kirjan kirjoittaja Heikki Pennanen on noussut todella köyhistä oloista. Hän ei ole saanut hyvää koulutusta. Hän on kouluttanut itse itsensä. Pennasen toimintaa kuvaa hyvin tiimiakatemia ajatusmalli – tekemällä oppiminen. Pennanen on yrittänyt yrittämisen perään. Oppinut virheistään matkan varrella ja sitä kautta noussut ammattilaiseksi. Pennanen on tehnyt kaikkea maan ja taivaan väliltä ja ollut perustamassa yli 40 erilaista yritystä. Yksikään näistä ei ole mennyt konkurssiin. Kuvastaa hyvin kuinka hyvä oppimistyyli tiimiakatemialla on. Jos ei onnistu, niin ainakin oppii – nimittäin virheistä. Pennanen kertoo tekevänsä 4 tunnin työviikkoa. Olen kuullut paljon puhuttavan legendaarisesta 4 tunnin työviikko kirjasta. En tiedä puhutaanko siinä sijoittamisesta. Selvästikin sijoittamalla fiksusti, 4 tunnin työviikko on mahdollinen. Vaikkakaan ei se oma unelmani.

 

Kirjan ideana on pitkäjänteinen niin sanottu ”maratoonisijoittaminen”. Et rikastu siis päivässä vaan sijoitat pieniä määriä ja rikastut pitkäjänteisen sijoittamisen pohjalta… Todennäköisesti. Kirja ei tietenkään anna takeita siitä, että tuleeko näin tapahtumaan. Kirja vain kertoo Pennasen kokemuksia sijoittamisesta ja minkä hän näkee parhaaksi tavaksi.

 

Miljoonan euron eläketurva: Sijoittamalla 40 vuotta eli noin työurasi pituuden verran, pystyt lunastamaan + – miljoona euron sijoituksen. Perustuu siihen, että hajauttaa sijoitukset ostamalla indeksirahastojen ja pörssinoteerattujen rahastojen kautta. Ostaa useiden suomalaisten pörssiyritysten osakkeita. Moni yhtiö saattaa kaatua matkalla, kun taas moni saattaa nousta huipulle. Varmaa on se, että pitkällä aikavälillä tulos on positiivinen. Syy on se, että myös tulevaisuudessa osakkeenomistajat vaativat yrityksiltään voittoa. Kun myös ostamisajan hajauttaa kuukausittain, neljännesvuosittain, puolivuosittain tai kerran vuodessa. Säännöllisyys takaa sen, että ostot ajoittuvat sekä edullisiin että epäedullisiin ostoaikoihin yhtä lailla eli keskimäärin kaikki pitäisi olla hyvin. Jos ostat yhden yrityksen osaketta, yritys saattaa kaatua. Hups, enää ei olekkaan tuottoa. Hajautat sijoituksen moneen eri yritykseen. Yksi saattaa kaatua, mutta yksi saattaa taas nousta. Keskimäärin saat 10% tuoton sijoituksellesi pitkällä aikavälillä. Jos on sijoittanut vuonna 1990 euron Helsingin pörssiin niin tänä päivänä se on 18-kertaistunut.

 

Yritän parhaani mukaan availla omia ajatuksiani sekä kirjan sisältöä yhdistettynä. Se on vaikeaa, sillä saattaa kuulostaa, että kerron vain faktoja kirjasta. Myönnän, tätä on todella vaikea peilata tiimiakatemia toimintaan. Me tuskin olemme sijoittamassa työuramme edestä rahaa, koska osuuskuntamme ajetaan alas tiimiakatemia ajan loputtua. Toki, olisi hauskaa ja mielenkiintoista tehdä kokeilu yrityksen kassasta sijoittamiseen. Ottaa riski ja sijoittaa lyhyellä aikavälillä johonkin pörssiyhtiöön. Luulen, että nykyisellä sijoittamistietotaidolla tulisimme tekemään tappiota. Mutta kuten kirjan kirjoittaja Pennanenkin on sanonut, että hän on oppinut sijoittamista virheidensä kautta. Siinä pääsisi kokeilemaan käytännössä ja näkisi millaista se oikeasti on. Minulla itselläni ei ole suuria sijoituksia vetämässä tällä hetkellä. Enkä niitä näin opiskeluvuosina tule juuri tekemäänkään, koska minulla ei ole jatkuvaa tuloa, jota pystyisin siihen käyttämään. Tietenkin sitä voisi vielä pienesti kokeilla, mutta en koe, että se olisi vielä kannattavaa.

 

Haluan laittaa tähän mielestäni äärimmäisen hyvän esimerkkitapauksen. Nämä ovat tietenkin olettamia ja perustuvat menneisiin keskiarvoihin.

 

Tupakka-askin hinta kuusi euroa sijoitettuna päivittäin 40 vuotisen työuran ajan 10% tuotolla:

 

Vuodet          Kertymä        6,00x365pv                         Sijoitus          Tuotto           Yhteensä

 

1                                         2190                                   2190              219                2409

2                    2409             2190                                   4599              460                5059

3                    5059             2190                                   7249              725                7974

10                  32713           2190                                   34903            3490              38393

20                  123242         2190                                   125432          12543           137975

30                  358052         2190                                   360242          36024           396266

40                  967088         2190                                   969278          96928           1066205

 

Yllä olevasta taulukosta on nähtävillä 40-vuoden pitkäjänteisen sijoittamisen tulos. Eikä se vaadi, kuin 6 euroa päivässä. Korko tietenkin saattaa olla + – 10%, mutta Pennanen sanoo varmaksi, että se ei alle 7% mene. Tuotto 40 vuodessa lähentelee 100000 euroa.

 

Se on jännä ajatella, että esimerkiksi Nalle Wahlroosin takia monet Nordean, Sampon tai UPM:n osakkeenomistajat ovat saattaneet rikastua. Aivan kuten Wahlroos itsekin. Jos kirjasta oikein tulkitsin, eli siis jos omistan vaikkapa yhden Nordean osakkeen, saan osallistua Nordean yhtiökokoukseen??? Tarkoittaako tämä sitä.

 

 

Todella jännä miettiä sijoitusneuvojan tehtäviä. Tehtäviä hänellä siis periaatteessa on vain ikään kuin ehdottaa tai saada asiakas sijoittamaan. Noh, mihin asiakkaan sitten kannattaisi sijoittaa? Eikös sijoitusneuvojalla ole tähän vastaus. No, pitäisi olla ja onkin. Kuitenkin heillä on pienimuotoinen koira haudattuna. Tietenkin sijoitusneuvoja haluaa saada sinut sijoittamaan siihen ”tuotteeseen”, josta hän ja hänen yrityksensä saa kolmen prosentin tuoton joka vuosi. Tuskin sijoitusneuvoja hiiskahtaakaan indeksirahastoista, koska tällöin tuotto olisi vain 0-0,5 prosenttia vuositasolla. Toki, jos on uhkana, että asiakas menee kilpailijalle, tällöin saattaa indeksirahastotkin nousta pinnalle. Mutta näin se on nähtävä, ovat ne sijoitusneuvojatkin myyjiä ja haluavat ajaa omia sekä yrityksensä etuja lähtökohtaisesti. Ei siinä siis mitään väärää ole. Oma mielikuvani kuitenkin sijoitusneuvojiin muuttui luettuani kirjan.

 

Väitän, että kirjan opit ovat vaikeasti tiimiakatemia toiminnassa käytäntöön vietäviä. Mutta luin kirjan lähinnä siksi, että jossain kohtaa elämääni opit ovat todellakin vietävissä käytäntöön. Ja tulevaisuuttahan täällä ollaan rakentamassa. Nyt voin kyllä sanoa, että vaikka kirjan kirjoittaja Pennanen ei saa kehottaa, pyytää tai käskeä ketään sijoittamaan rahojaan, koska hänellä ei sijoittajan tutkintoa ole. Joudun silti myöntämään, että kirja aiheutti minussa call to action -vibat. Tulen ehdottomasti ainakin kokeilemaan indeksirahastosijoittamista. Totta kai välittömästi kävin katsomassa Osuuspankin sivuilta jo indeksirahastokohteita ja niiden minimaalisia kuluja. Hyviä käytännön elämän oppeja. Suosittelen kaikille ketkä ei ymmärrä sijoittamisesta mitään. Haluan turvata eläkepäiviäni mieluummin nyt, kuin ihmetellä sitten eläkkeelle jäävänä, että kylläpäs joka kuukausi tulee pieni siivu tilille. Kiitos!

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!