Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Kuinka innostaa muita omalla johtamisella

Kirjoitettu 11.02.13
Esseen kirjoittaja: Marika Nukarinen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Liekeissä! -Miten johtaja inspiroi ihmiset syttymään muutokselle
Kirjan kirjoittaja: Petteri Kilpinen
Kategoriat: 4. Johtaminen, 4.4. Johtamisen haasteet

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Lähden helposti ohjaamaan toimintaa ryhmissä, jos näyttää sitä että mitään ei tapahdu. Harvoin päätös on ollut tietoinen. Silti tunne siitä, että saan ryhmän vietyä maaliin asti olemalla osa sitä saa minut tuntemaan hetkellistä mielihyvää. En ole miettinyt aiemmin johtamistani oikeastaan mistään muusta näkökulmasta kuin siitä, että saadaanpahan jotakin aikaiseksi. Tulokset ovat olleet vaihtelevia riippuen ryhmästä. Petteri Kilpinen painotti kirjassaan Liekeissä! innostamisen tärkeyttä johtamisessa. Tunnistin kyseisen puutteen omassa johtamisessani ja lähdin pohtimaan, millainen johtaja olen ja miten saan kehitettyä itseäni paremmaksi, jotta voin hyvällä omalla tunnolla kutsua itseäni johtajaksi. Tein myös nopean ja helpon “empiirisen tutkimuksen” innostamisesta. Kerron siitä pian lisää.

 

Millainen johtaja olen?

Olen aikaisemmin innostunut kuin pikku koira jokaisesta vastaan tulevasta ihmisestä ja ideasta. Vieläkin innostun helposti ja tartun pieniin hullultakin kuulostaviin projekteihin, mutta isompiin en uskalla tarttua, vaikka niissä voisi olla kuinka paljon tahansa potentiaalia. Realistiseksi ääneksi kutsumani puhe päässäni on voimistunut sitä mukaa, kun mieleeni on pullahdellut omituisia riskialttiita yritys ideoita. Vasta Liekeissä!-kirjan luettua havahduin, että kyse ei välttämättä ole realistin äänestä, vaan jarrusta. Kyseinen ääni on juuri se, mikä estää minua menestymästä. Punainen meri on jo koluttu, täytyy siirtyä siniselle merelle rohkeasti kehittelemään entistä hullumpia ideoita ja ennen kaikkea: muokata niistä toteuttamiskelpoisia ja toteuttaa ne. Siinä johtamisen taitoja testataankin, kun esittelee hullulta kuulostavan idean muille ja yrittää saada muut ymmärtämään sen potentiaalin.

 

Millaiseksi haluan kehittyä?

Haluan olla se rohkea ja innostava nainen, joka muistetaan heittäytymisestä ja menestyksekkäästä riskinotosta. Ennen kun saavutan sen, aion tehdä mahdollisimman paljon virheitä ja kokeilla kaikkea. Akatemiaa on nyt takana puoli vuotta eikä minulla ole pienintäkään ajatusta siitä, mitä haluan tulevaisuudessa tehdä. Sitä ennen kokeilen kaikenlaista mahdollista ja mahdotonta. Nyt olen hyppäämässä Forumin pop-up myymälän johtoon ja tällä hetkellä kaikki enteet viittaavat siihen, että on hullua lähteä edes yrittämään. Kyseessä on kuitenkin suhteellisen pieni riski, kun kyseessä on vain kahden kuukauden vuokra, joten otan tämän haasteena!

Aina työtehtävät ja projektit eivät ole luonnostaan toisia (tai edes itseään) motivoivia, joten tein pienen testin:

Minulla oli projektin tynkä, josta en ollut varma olisiko minulla aikaa sen vetämiseen, joten päätin yrittää saada jonkun muun hoitamaan sitä. Esittelin sen nopeasti muutamalla lauseella, joita en ollut kunnolla muodostanut, eikä niissä ollut mitään erityistä, miksi juuri kyseinen projekti olisi todella houkutteleva. Tämän tapauksen jälkeen jäin ihmettelemään, että mistä innostumattomuus johtui, kun kyseessä oli kuitenkin hyvä projekti. Niinpä päätin kokeilla myöhemmin uudestaan eri taktiikalla. Olin ruokalassa istumassa muutaman tiimikaverin kanssa. Sanoin vieruskaverilleni, että nyt aion saada ihmisiä mukaan kyseiseen projektiin. Pöytään tuli kolme ihmistä. Kerroin heille innostuneella äänellä ja ilmeellä, että juuri nyt olisi hyvä aika ryhtyä suunnittelemaan ravintolan tulevia tapahtumia, kun heidän ulkoasunsa on muuttumassa. Pitää hyökätä kimppuun ennen kuin muut saavat asiasta vihiä.  Kiinnostaisiko teistä jotakuta lähteä mukaan tähän projektiin? Kaksi kolmesta vastasi heti, että he haluaisivat olla mukana projektiryhmässä. Tällä hetkellä ymmärsin, kuinka paljon merkitystä sisällön lisäksi paketilla on ja kertoessani muille projektin hyvistä puolista, sain itseenikin valettua uskoa.

Muuttamalla oman ilmaisunsa innostuneemmaksi ja sanavalintani sen mukaisiksi, sain muut puolelleni (lähes liekkeihin!). Seuraavaksi testataan, kuinka hyvin saan pidettyä tulevan projektiryhmäni motivaation korkealla mahdollisista epäonnistumisista huolimatta, etenkin kun minä ja Saija (jonka valitsin kaverikseni) olemme molemmat kovia aloittamaan, mutta huonoja saattamaan projektia loppuun.

 

Miten pääsen tavoitteeseeni?

En ole ottanut vielä käyttööni viikkosuunnitelman tekemistä. En ole uskaltanut aloittaa, etten joudu huomaamaan joko sitä, että tekemistä ei ole riittävästi tai että sitä on liikaa. Kyseessähän on naurettava tekosyy.  Jos tekemistä on liikaa, sitä priorisoidaan ja delegoidaan mahdollisuuksien mukaan. Jos sitä on liian vähän, niin hankitaan lisää. Viikkosuunnitelman käyttö tehostaisi ajan käyttöä ja se helpottaisi myös johtamisessa. Järjestelmän myötä kirjaan tarkemmin mitä teen ja milloin, eikä aika kuluisi tehottomasti sähköpostia selaillen ja päätä raapien. Kun työskentelisin tehokkaasti, minua kutsuttaisi tehokkaaksi. Kaiken kaikkiaan järjestelmällisyys ja suunnitelmallisuus edistäisivät tehokasta ajan hallintaa. Tähän mennessä olemme projektien suhteen sopineet päivät, jolloin katsomme mihin olemme edistyneet. Tapaamisessa jaan lisää tehtävää lähinnä hatusta heittämällä ja sovimme tehtävien aikatauluista siihen malliin, että uskomme kaikki toistemme kykyyn hoitaa tehtävät sopivan ajan sisällä. Tarkka suunnittelu ja aikataulutus ovat puuttuneet kokonaan.  Kuin ihmeen kaupalla olemme saaneet tehtävät hoidettua, mutta olisimme saaneet kaiken rykäistyä kokoon lähes puolet vähemmällä ajalla, jos olisimme suunnitelleet ja sopineet tarkemmin.

 

Käytäntöön vietävät asiat:

  1. Innostutan muut omalla innostuksellani
  2. Kiinnitän huomiota ilmaisutapoihini
  3. Viikkosuunnitelman laatiminen ja käyttäminen
  4. Palaverien suunnittelu etukäteen
  5. Aikataulutus heti projektin alkamisesta lähtien

Marika Nukarinen

Osuuskunta Millio

marika@millio.fi

040 3557238

Tagit: , , , , , , , ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!