Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Kuinka olla piittaamatta paskaakaan?

Kirjoitettu 25.07.19
Esseen kirjoittaja: Oona Tynkkynen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Kuinka olla piittaamatta paskaakaan & Bullet journal -metodi
Kirjan kirjoittaja: Mark Manson & Ryder Carroll
Kategoriat: 9.08. Henkinen kasvu

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Minua vaivaa usein se, että välitän asioista liikaa. Saan itseni solmuun pelkillä ajatuksillani. Tämä oli syy, miksi tartuin Mark Mansonin kirjaan Kuinka olla piittaamatta paskaakaan. Olen lukenut jokusen elämäntaito-oppaan, mutta tämä poikkesi kyllä joukosta suorasukaisuudellaan. Välillä tuntui, että rinnasta vihlasi sen suoruus, kun tajusi, että niinhän nämä asiat oikeastaan menevät. Eli jos tarvitset palautusta takaisin maan pinnalle, suosittelen tarttumista tähän kirjaan.

Otin kirjasta ylös minua eniten ajatuksia herättäneitä lauseita ja ajatuksia ja esittelen niitä seuraavaksi omien ajatusteni ja kokemusteni säestämänä.

 

”Pahat tunteet ovat merkki toimia. Hyvät tunteet ovat palkintoja.”

Tuntuu, että olen vellonut pahoissa tunteissa jo aika kauan, kun olen tosissani alkanut tiedostaa, että kaikki on meistä itsestämme kiinni. Suurin ongelma on ollut oma jaksaminen. Miten toimit, kun tuntuu, ettei jaksa? Olen opetellut olemaan itselleni armollisempi uupumuksen jälkeen, mikä on tarkoittanut kohdallani, että olen jättänyt joitakin tehtäviä tekemättä – kuten viimeisten esseiden kirjoittaminen. Siinä hetkessä asia on ehkä ollut ihan ok, mutta kun tehtävän tekemisestä on tullut jatkuvaa väistelyä ja siirtelyä, alkaa ahdistamaan – hirveästi. Deadline kyllä tulee, siitä ei ole epäilystä.

Itselle armollisempaa olisikin ollut hetkessä tehdä kuitenkin asioita, kuin jättää kokonaan tekemättä. Kaikki rästihommat eivät pääsisi kasaantumaan ja voisi rentoutua paremmalla omallatunnolla. Tämän ongelman kanssa minua on auttanut tehtävien aikatauluttaminen. Ratkaisua olen hakenut Bullet Journalista eli bujosta. Luin Ryder Carrollin Bullet Journal -metodi -kirjan ja sen avulla olen opetellut (ja opettelen edelleen) kirjoittamaan tehtävälistat bujoon ja aikatauluttamaan niitä sekä tunnistamaan tärkeät tehtävät ja vähemmän tärkeistä. Tämäkin essee alkoi tosissaan syntyä vasta, kun lisäsin sen tämän päivän suoritettaviin tehtäviin. Sitä ennen se oli vain piikki lihassani, joka muistutteli ja painoi mieltäni tasaisin väliajoin.

Olen opetellut myös hengittämään. Kun ahdistus tai turhasta asiasta puskeva stressi ovat iskeneet tai ovat iskemässä, yritän hengittää ja muistuttaa itselleni, että ylireagoin. Jos asia jää mielenpäälle vaivaamaan, laitan sen ylös bujooni, jotta voin palata asiaan, kun on sen aika ilman pelkoa, että unohdan sen. Jos asia osoittautuu turhaksi ylireagoinniksi, voin aina yliviivata sen muistikirjastani. Olen huomannut, kun asiat laittaa paperille, on ne helpompi nähdä kokonaisuudessaan. Sen jälkeen laittaa ne helpompi laittaa tärkeysjärjestykseen ja aikatauluttaa. Bujon avulla mikään asia ei pääse unohtumaan ja kuormittamaan työmuistia, koska sen voi aikatauluttaa vaikka kolmen kuukauden päähän ja unohtaa siihen asti, että se tulee bujossa esiin, kun sen aika on.

Mark Manson neuvoo kirjassaan ’Kuinka olla piitammatta paskaakaan’ omaksumaan ”tee edes jotain” -periaatteen. Tässä periaatteessa tai ajatusmallissa on saavutus, kun saa tehtyä jotain, vaikkei onnistuisikaan täydellisesti. Tiimiakatemian ensimmäinen valmentajamme Essikin yritti minulle sitä jo opettaa: done is better than perfect. Tätä opettelen edelleen, mutta täytyy myöntää, että edistystäkin on tapahtunut. Bujon kanssa kompastuin ensimmäisen kerran liialliseen tyylittelyyn; kaiken piti olla kaunista. Nyt kun keväällä aloitin lukemaan Bullet Journal -metodia päätin keskittyä hiomaan tekniikkaa ennen ulkonäköä. Toisin sanoen olen opettelut käyttämään metodia kunnolla ennenkuin alan taiteilla sivuista taideteoksia.

 

”Teot inspiroivat. Inspiraatio motivoi. Motivaatio saa tekemään, joka taas inspiroi.”

Tekemisen kehä. Kun saa ensimmäisen teon tai miksei työnkin tehtyä, siitä inspiroituu, mikä taas tuo motivaatiota tehdä lisää ja edelleen syntyy lisää tuloksia. Lopputulemana siis: aloita tekemään, jolloin saat aikaan tekoja, jotka siivittävät sinut eteenpäin. Eli muista ”tehdä edes jotain”, niin pääset eteenpäin. Omalla kohdalla nämä rästiesseet ovat hyvä esimerkki tekemisen kehästä. Kun sain viimein bujon avulla tartuttua ensimmäisen esseen kirjoittamiseen ja sain sen valmiiksi, sain inspiraation seuraavaan ja halusin heti ruveta tekemään sitä. En toki kirjoittanut seuraavaa esseetä kokonaisuudessaz samalta istumalta, mutta motivaatio kirjoittamiseen oli taas syttynyt ja kirjoittamisen pariin palaaminen oli helpompaa. Pyörä oli alkanut pitkän ”pölyttymisen” jälkeen taas pyöriä.

 

Opettele epäonnistumaan. Lapsikaan ei ole silleen, että ei tää kävely olo minun juttu, kun hän kaatuu toistuvasti.

Tämä toteamus oli minulle kirjan parasta antia. Kampailen jatkuvasti oman kärsimättömyyteni ja perfektionismini kanssa. Jos en osaa jotain heti, niin tunteisiin menee – pahasti. Olenkin alkanut toistella tuota ajatusta päässäni. Kukaan ei ole seppä syntyessään ja se omalla kohdallani unohtuu aika usein. En vain kestä sitä ajatusta, että en osaakaan niin kuin olen päässäni kuvitellut (tiedän, kuulostaa lapselliselta). Ostin keväällä piirtopöydän itselleni ja ajattelin, että sen käyttäminen on ihan helppo juttu, sama kuin piirtäisi paperille. No eipä ollutkaan. Eikä riitä yksi tai kaksi kertaa, kun hermot menivät totaalisesti ja olin valmis heittämään koko masiinan seinään. No onneksi en kuitenkaan niin tehnyt ja Mansonin kirjaa lukiessa ymmärsin, kuinka tyhmää turhautumiseni oli ollut. Armollisuus itseä kohtaan on ainakin henkilökohtaisesti ollut minulle vaikea laji, mutta sitäkin opettelen – ihan niin kuin lapsi opettelee kävelemään.Välillä tulee näitä pahoja takaiskuja, kuten tuon piirtopöydän kanssa, mutta sitten taas muistaa hengittää ja jatkaa harjoittelua.

 

”Elämä on loputonta kiipeämistä. Mutta elämän ilo piilee juurikin kiipeämisessä.”

Ajatus tuntuu alkuun aika lohduttomalta – varsinkin kun on kamppaillut oman jaksamisen kanssa. Eikö tämä koskaan helpota? Mutta kun ajattelen asiaa enemmän niin tottahan se on; parhaat fiilikset koetaan matkan aikana. Tiimiakatemia niin kuin elämäkin on loputonta kiipeämistä. Aina on jaksettava ponnistella kohti uutta. Ja kun jotain saavuttaa, on aika tähdätä seuraavaan juttuun. Toisaalta se on rankkaa, mutta toisaalta taas se tekee elämästä elämisen arvoista. Mikään ei tunnu enää miltään, jos toistaa jatkuvasti samaa kaavaa eikä kehitä itseään. Uudet haasteet laittavat meidän epämukavuusalueelle, mutta samalla ne tuovat sisältöä ja vaihtelua elämäämme. Rankan, mutta antoisan päivän jälkeen sohvalla lasillinen viiniä maistuu paljon paremmalta, kun sohvalla löhötyn päivän jälkeen. Manson haastaa kirjassaan meitä muokkaamaan tulevaisuuttamme aktiivisesti ja kyseenalaistamaan arvojamme, jotta pysyisimme hereillä emmekä jumittuisi eiliseen.

 

Jokainen on itse vastuussa kaikesta elämässään tapahtuvasta olosuhteisiin katsomatta. Olosuhteet eivät ole aina meidän hallinnassa, mutta se on miten niihin suhtaudumme. Ihmisellä on aina vastuu omasta ankeudestaan. Aina voi valita miten asioihin reagoi.

Elämä koettelee meitä aika ajoin. On kuitenkin meidän käsissämme, kuinka me koettelemuksiin suhtaudumme. Olen pyrkinyt kääntämään ajatukseni positiiviseen suuntaan, vaikka se ei ole aina helppoa ainakaan minulle. Olen ruvennut ajattelemaan, että asiat tapahtuvat syystä. Kaikella on tarkoituksensa, vaikka siinä hetkessä ei siltä tuntuisikaan. Kevät oli omalta osalta melkoista vastoinkäymisestä toiseen menemistä monella eri elämän osa-alueella. En kuitekaan lannistunut, vaan otin vastaan, mitä elämä toi. Nyt kuukausia myöhemmin voin katsoa itseäni ylpeänä siitä, miten selvisin kaikesta paskasta, mitä eteeni tuolloin tuli.

 

Kuinka olla piittaamatta paskaakaan, ei tarkoita välinpitämättömyyttä, vaan kykyä erottaa merkittävät asiat merkityksettömistä ja välittää vain merkityksellisitä. Merkitykselliset asiat määrittelet itse arvojesi, kriteereidesi ja mittareidesi kautta.

Kirjaa lukiessani opin, niin sen että omat arvoni ovat vinoutuneet perfektionismini takia. Olen aiheuttanut itselleni jatkuvaa pahaa oloa mittaamalla elämääni pelkän osaamiseni ja tarpeellisuuteni kautta. Jos en ole osannut jotain, se tarkoitti, että olen epäonnistunut. Olen tehnyt itseäni tarpeelliseksi ja tärkeäksi oman jaksamiseni kustannuksella. Perfektionismi on minulle luonteenomaista, siksi siitä eroon pääseminen on ollut vaikeaa, mutta tiedän että se ei ole mahdotonta. Joku päivä vielä huomaan, että en enää määritä itseäni tekemisteni kautta ja olen vapaa oman pääni kahleista. Manson totesi kirjassaan: ”Antaudu epävarmuudelle, se vapauttaa”. Niin aion tehdä.

Myös bullet journalin yksi perimmistä tarkoituksista on auttaa erottamaan merkitykselliset ja merkityksettömät asiat toisistaan. Elämä on paljon parempaa, kun keskittyy itselle merkityksellisiin asioihin ja unohtaa merkityksettömät. Kun turhat asiat karsiutuvat pois, jää aikaa asioille, jotka tuottavat itselle iloa ja onnea. Samalla bujo toimii ylimääräisenä muistina. Kun päähän pilkahtaneet ajatukset kirjaa heti ylös bujoon, ei ikinä tarvitse pelätä, että mikään tärkeä unohtuisi ja on vapaa elämään hetkessä vailla huolen häivää.

 

Esseessä on yhdistetty ajatuksia Mark Mansonin Kuinka olla piittaamatta paskaakaan ja Ryder Carrollin Bullet Journal -metodi -kirjasta.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!