Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Kuinka olla piittaamatta paskaakaan

Kirjoitettu 18.10.20
Esseen kirjoittaja: Elias Litmanen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Kuinka olla piittamatta paskaakaan
Kirjan kirjoittaja: Mark Manson
Kategoriat: 1. Oppiminen, 8. Henkinen kasvu, 8.1. Filosofiaa, ajattelua ja mielikuvitusta yrittäjälle, 8.2. Yrittäjänä kasvun taidot ja työkalut, 8.3. Havahtuminen - ihmisenä kehittyminen, 8.4. Ihmisen tulevaisuus

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Perkele, olisi se vaan niin helppoa kun kaiken voisi painaa villaisella ja ei välittää hölkäsen pöläystä maailmasta ympärilläsi. Ehkä maapallo silloin pyörii sinun ympärilläsi? En tiedä, en ole ikinä kokenut tuollaista fiilistä vielä tällä pallolla tallustaessani. Enkä ole varma, että haluaisinko edes kokea sitä. Luin siis kirjan, jossa käytännössä kerrotaan kuinka välität liikaa asioista ympärilläsi ja miten voit päästä siitä eroon. Ajatuksena siis se, että käytät liikaa omaa jaksamista ja energiaa ressaamalla kaikkea ns ’’turhaa’’.

 

Tämä on hyvin ominainen luonteenpiirre meikäläiselle, piittaan liikaa vähän kaikesta. Se voi omalta osaltaan ajaa ajoittain aika tiukkoihinkin paikkoihin, kun tuntuu että kannat esimerkiksi kaikki tiimin murheet liiderinä omilla harteillasi, vaikka asian laita on todellisuudessa hyvin erilainen. Tämä oli ensimmäisenä akatemia vuotenani aika suuri ongelma, koska halusin vain parasta tiimilleni, mutta kolikon kääntöpuoli oli se, että saatoin tehdä jostain tiimiläisen ongelmasta omani. Tarjosin auttavaa kättäni ja autoin minkä pystyin, ressaamisesta puhumattakaan. Se vei oman jaksamisen kieltämättä aika tiukoille, kun aina priorisoin muuden ongelmat omieni edelle. Vain siksi, koska välitin tiimistäni ja koin, että liiderinä niin on vain tehtävä. Tyhmää, eikö vain?

 

Olenko sitten yhtään viisastunut tässä akatemian aikana? Vastaus on, että en ihan hirveästi, mutta kovasti yritän tähdätä siihen, että keskittyisin vain oleellisiin asioihin. Älysin että yksi ongelmistani on se, että murehdin sellaisia asioita, mihin minulla ei ole minkäänlaista osaa eikä arpaa. Mikä saatanan järki siinä nyt on? Sille olen kyllä laittanut pisteen ja päättänyt, että se on ihan turha stressata asioista, joihin en voi itse vaikuttaa. Se säästää huomattavasti henkisiä resursseja ja jaksamista, jos on yksi murheen aihe vähemmän mietittävänä. Tässä päästäänkin kirjan perimmäisen idean äärelle, mitä vähemmän stressaat asioista ympärilläsi, sitä enemmän keskityt vain oleellisiin asioihin. Keskittymällä vain oleellisiin asioihin, pääset paljon helpommalla kohti asetettuja tavoitteita. Hyvin yksinkertaista ja loogista.

 

Onneksi olen kolmantena vuonna päässyt jo vähän piittaamattomuuden makuun. Kirjoitin jo oppimissopimukseeni heti syksyn alussa ennen tämän kirjan lukemista, että minusta tulee kyrpä. Tällä tarkoitan sitä, että olen aina ollut kylläkyllä mies eli jos minulta kysyy jotain tai käsketään tekemään, minä aina teen hymyissä suin pyydetyt asiat. Eihän siinä ole mitään väärää vaikka onkin sellainen, jos edes joskus osaisi kieltäytyä. Minä en osaa. Onneksi päätin tehdä tähän muutoksen ja nyt pyrin aina sanomaan EI, jos asia ei kiinnosta/ kosketa minua millään lailla. Näin yritän kohdistaa ne vähäiset aivosolut keskittymään vain olennaisiin ja minua edistäviin asioihin, sillä se on uskomatonta kuinka paljon pystyy välttelemään omia hommia aina auttelemalla muita. Ihan rehellisyyden nimissä voin myöntää, että olen onnistunut olemaan kyrpä vain ehkä 40 prosenttisesti. Se on yllättävän vaikeaa minulle. Kaiken tämän takana on kuitenkin hyvä periaate. Kuinka minä pystyn keskittymään vain oleellisiin ja minua kiinnostaviin asioihin.

 

On ollut yllättävän vapauttavaa kieltäytyä ns. nakkihommista ja olla piittaamatta niistä paskaakaan. Olen huomannut reenitilanteissa, että nyt siellä ei oikein ole halukkaita tekemään nakkihommia kun minä olen tukkinut suuni. Nyt muut tiimiläiset joutuvat pohtimaan, että kenellä riittäisi aikaa tehdä nyt tämä homma X. Huojestuttavinta on ollut huomata, että minua ei kiinnosta pätkääkään, kuka homman loppujenlopuksi hoitaa tai millä aikataululla. Kai olen siis jotain oppinut. Yksi asia on kuitenkin varma, nyt on jonkun muun vuoro olla kylläkyllä mies.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!