Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan

Kirjoitettu 04.10.18
Esseen kirjoittaja: Katariina Kiviniemi
Kirjapisteet: 2
Kirja: Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan
Kirjan kirjoittaja: Mark Manson
Kategoriat: 1. Oppiminen, 8. Henkinen kasvu, 8.1. Filosofiaa, ajattelua ja mielikuvitusta yrittäjälle, 8.3. Havahtuminen - ihmisenä kehittyminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

 Akatemian aikana olen lukenut useampia self-help kirjoja, joista osa on ollut varsin timanttista luettavaa, toiset taas herättäneet siirappisuudellaan ja itsestäänselvyyksillään oksennusrefleksin.

 

Mark Mansonin kirjoittama ”Kuinka olla piittaamatta paskaakaan” herättää huomion jo pelkällä nimellään. Tarkemmin tutkittua kirja paljastuu hieman erilaiseksi self-help oppaaksi ja itsensä johtamisen teokseksi. Kun muissa saman aihepiirin kirjoissa pyritään meistä kaikista tekemään täydellisen elämän omaavia superihmisiä, Mark Mansonin kirjassa on hieman erilainen lähestymistapa parempaan elämään: ”Älä yritä olla ainutlaatuinen. Keskiverto on ihan ok.” Mansonin kirjassa asiat nähdään aivan eri kantilta mihin ollaan totuttu ja se on varsin virkistävää luettavaa ainaisen täydellisyyden tavoittelun sijaan.

 

Kaikki on valintoja

 

Vaikka kirjan nimestä voisi jo ajatella, että parempi olla vain välittämättä mistään, se ei ole kirjan tarkoitus. Se, että et piittaa paskaakaan jostain, ei tarkoita että olisit välinpitämätön kaikesta. Kirjassa korostetaankin oikeista asioista välittämistä ja ”kaikki on valintoja”.

 

Itse tekemämme valinnat määrittelevät vahvasti sen, keitä me olemme, mitkä asiat ovat minulle tärkeitä, mistä minä pidän ja mistä en. Tärkeää näitä valintoja tehdessä olisi tiedostaa oma arvomaailmansa. Jos arvostat rehellisyyttä, et voi valehdella. Jos rakastat eläimiä, et voi käyttää turkiksia. Jos haluat huippu-urheilijaksi, et voi rellestää samoin kuin muut. Saattaa kuulostaa hieman radikaalilta, mutta näin yksinkertaista se käytännössä on. Minulle on sanottu, että ajatusmaailmani on välillä varsin mustavalkoinen ja niin se tietyissä asioissa onkin. Itse henkilökohtaisesti en voi sietää sitä, kuinka ihmiset väittävät arvostavansa jotain, mutta toimivat vastoin sitä. Tietenkin ihmiset ovat erehtyväisiä ja epätäydellisiä, mutta nämäkin asiat ovat loppupeleissä valintoja.

 

Pienen elämäni aikana olen ehtinyt tekemään useita valintoja, jotka ovat ehkä muiden mielestä saattaneet olla hieman tyhmiä, mutta en ole hetkeäkään katunut niitä, koska nämä asiat ovat olleet minulle tärkeitä. Esimerkiksi lemmikkini (hevonen ja kissat) ovat olleet minulle aina tärkeitä ja olen usein joutunut elämään pitkälti niiden ehdoilla. Kun joskus olisi ollut kiva ostaa jotain itselleni, se täytyi jättää välistä, koska hevosella oli seuraavana päivänä kengittäjä. Nämä asiat eivät kuitenkaan harmittaneet, koska olin saanut itse tehdä valintani. Sen sijaan esimerkiksi kouluarvosanat eivät olleet minulle koskaan (eivätkä oikein vieläkään) tärkeitä. Koska en koskaan tehnyt itse sitä valintaa, että haluan saada hyviä kouluarvosanoja, en saanutkaan niitä, vaikka ulkopuolelta tullut paine oli ajoittain kova. Kirjaa lukiessani tajusin, että viimeisen noin puolen vuoden aikana olen alkanut jo varsin vahvasti omaksumaan kirjan korostamaa ”kaikki on valintoja” –sanomaa. Olen jättänyt itselleni vähemmän tärkeitä asioita sivuun, jotta olen pystynyt keskittymään itselleni oikeasti tärkeisiin asioihin, oli muut sitten mitä mieltä tahansa.

 

Yksin on huomattavasti helpompi tehdä valintoja, kuin 7 henkisessä Globaattorissa. Valintoja tehdessä pitäisi tiedostaa oma arvomaailmansa, mutta mitä sitten kun arvomaailmat eroavat toisistaan?  Toinen saattaa arvostaa enemmän rahaa ja statusta, toinen mukavaa työtä ja hyviä tyyppejä ympärillä. Kun mietin 3 vuoden takaista Globaattoria, en tunnistaisi meitä edes samaksi tiimiksi, enkä nyt tarkoita ihmismassan katoamista. Vaikka ihmisillä on erilaisia arvomaailmoja, olemme oppineet keskustelemaan niistä avoimesti ja sujuvasti ja löytäneet aina jonkinnäköisen ratkaisun. Vaikka valinta ei aina miellyttäisi kaikkia (kuten mikä olisi yhteinen kohde mymmillä köhköh), olemme valinneet tiimin olevan meille tärkeä ja sitoutuneet yhteisiin päätöksiin, vaikka ne eivät olisikaan täysin omia valintojamme.

 

Summasummarum: Älä ole piittaamatta paskaakaan mistään, piittaa vain tärkeistä asioista.

 

Paskamainen palautesilmukka

 

”Ajatukset kiertävät just tuota kehää koko ajan. Täysin idioottimaista. Pitäisi lopettaa, itsensä morkkaaminen on idiootin hommaa. Äh, nyt on idioottimainen olo siksi, että nimittelen itseäni idiootiksi. Ei pitäisi haukkua itseään. No voi helvetin helvetti, tein sen taas! Siinä se nyt nähdään! Helvetin idiootti. Argh!”

 

Hyvät naiset ja herrat, saanko esitellä: Paskamainen palautesilmukka.

 

Tämän kaltaiset ajatukset ovat varmasti pyörineet meidän kaikkien pääkopisamme joskus. Miksi sitten päädymme ajattelemaan näin? Suurin syy on tässä:

 

”Kulutuskulttuurin ja ”he-hei, elämäni on coolimpaa kuin sinun” -henkisen somemaailman

myötävaikutuksella yhteiskunta on tuottanut kokonaisen sukupolven, joka uskoo, että edellä kuvatun kaltaisia kielteisiä tunteita, kuten ahdistusta, pelkoa ja syyllisyyttä, ei tule hyväksyä.”

 

Kun avaan oman instagramini, pystyn täysin tunnistamaan mistä kirjasta lainatussa tekstissä puhutaan: Aina täytyy olla kauniimpi, hoikempi, paremmassa asemassa töissä, enemmän rahaa, parempi puoliso, parempi elämä ja niin edespäin. Keskiverto ei enää riitä, sinun ja sinun elämäsi tulee olla täy-del-list-tä. Jos ja kun se ei ole, syntyy ahdistus. Sitten alkaa ahdistaa, koska olet niin ahdistunut. Seuraavaksi suutut itsellesi, koska olet niin ahdistunut moisesta.  And so on. Kirjasta löytyy kuitenkin ratkaisu tähän nykypäivän ongelmaan: Elämä on joskus paskaa, ja se on ihan okei. Ja tsadam, näin saadaan paskamainen palautesilmukka aivan solmuun.

 

Olen itsekin usein syyllistynyt paskamaisessa palautesilmukassa pyörimiseen, mutta olen pikku hiljaa oppinut pääsemään pois siitä, tai ainakin vähemmälle. Olen osittain tajunnut, ettei kaikki ole niin äärimmäisen tärkeää ja pyrkinyt sortumaan vähemmän ns. ”first world problems” kategoriaan uppoaviin ongelmiin (Esimerkiksi polkupyöräni varastettiin vähän aikaa takaperin. Harmi, mutta nyt sain hyvällä omalla tunnolla ostaa kauan himoitsemani uuden polkupyörän, johon minulla on tällä hetkellä varaakin. Asia ratkaistu. Ei märehditä.) Vaikka sanotaankin, että tyytyväisyys tappaa kehityksen, mielestäni joistakin asioista voidaan myöntää asioiden olevan ihan okei tällaisena kuin ne nyt jo ovat.

 

 

Mitä hyötyä tästä kirjasta on?

 

Täytyykö nyt siis kaikkien luopua tavoitteistaan ja olla vain tyytyväisiä siihen mitä jo on? Ei.

Yksinkertaisuudessaan, kirja auttaa lukijaa kohtuullistamaan elämälle asetettuja odotuksia ja valitsemaan, mikä on tärkeää ja mikä ei. Sen tarkoitus ei ole muiden self-help kirjojen tapaan poistaa kärsimystä elämästä, vaan laittaa ihmisen ajattelemaan, minkä vuoksi he ovat valmiita kärsimään ja minkä eivät.  Kun ihminen on valinnut jonkin asian itselleen tärkeäksi, vastoinkäymiset eivät sitä hetkauta.

 

Kirjasta saadut oleellisimmat oivallukset:

 

  1. ”Älä piittaa paskaakaan” ei ole välinpitämättömyyttä vaan oikeista asioista välittämistä.
  2. Välitä jostakin vastoinkäymisiä tärkeämmästä, niin vastoinkäymisillä ei ole väliä.
  3. Välittäminen on aina valinta, tajusipa sitä tai ei.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!