Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Kuuntelemme tuskin ollenkaan

Kirjoitettu 14.11.13
Esseen kirjoittaja: Mila Lehto
Kirjapisteet: 3
Kirja: Dialogi ja yhdessä ajattelemisen taito
Kirjan kirjoittaja: William Isaacs
Kategoriat: 2.2. Tiimityön taidot ja työkalut, 8.1. Filosofiaa, ajattelua ja mielikuvitusta yrittäjälle, 8.2. Yrittäjänä kasvun taidot ja työkalut, 8.3. Havahtuminen - ihmisenä kehittyminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

William Isaacsin kirja Dialogi esittelee kaavioita dialogista. Päätin takertua esseen verran näihin, sillä kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

 

David Kantorin neljä roolia:

Alkuunpanijat (movers) antavat dialogille suunnan. Keskustelu lähtee käyntiin heidän avullaan.

Treeneissämme akatemialla ensimmäisinä alkuunpanijoina toimivat useimiten treenien vetovastuussa olevat tiimiläiset. Jokainen vuorollaan vetää treenejä ja saa siis ohjata dialogia haluamiinsa/tiimin kanssa ennalta sovittuihin aiheisiin ja suuntiin. Alkuunpanijoina toimivat osaltaan myös he, jotka tuovat (ehkä vastustajana) aivan uudenlaisen näkökulman keskusteluun. Jos ensimmäinen alkuunpanija haluaa ostaa jäätelöt koko tiimille, voi seuraava alkuunpanija virittää keskustelua toiseen suuntaan pohtimalla, onko se nyt sitten terveellistä.

 

Kannattajat (followers) tukevat päätöksentekoa ja he sysäävät asiat loppuun asti.

Tiimissä olisi hankala tehdä päätöksiä ilman kannattajia. Jos alkuunpanija ehdottaa, vastustaja vastustaa ja sivustakatsoja tuo uuden näkökulman tilanteeseen, ratkaisuja ei synny. Kannattajien avulla löytyy koko tiimin suuret linjat.

 

Vastustajat (opposers) ovat he, jotka tekevät korjauksia ja kyseenalaistavat dialogia.

Kun asiat ovat “liian helppoja”, jonkun on hyvä ottaa jopa tarkoituksellisestikin vastustajan rooli. Vaikka asia olisi kristallinkirkas, kannattaa sitä kyseenalaistaa ja miettiä, mitä voisi tehdä paremmin. Näin myös saadaan heräteltyä keskustelua ja mahdollisesti aktivoitua sivustakatsojia.

 

Sivustakastojat (bystanders) luovat perspektiiviä keskusteluun.

Myös tiimiläiset ovat treenidialogin aikana tässä roolissa, mutta selkeimmin sen tekevät valmentajat ja varatiimiliiderit. He asettuvat usein sivustakatsojan rooliin, tarkoituksellisesti. Kysymällä ja neuvomalla he ohjaavat tiimin salakavalasti löytämään vastauksensa.

 

Kun asiaa ajattelee, jokaisesta dialogista voi löytää jokaisen roolin edustajia. Roolit vaihtelevat jatkuvasti, dialogin aloitteentekijä saattaakin loppujen lopuksi siirtyä katsomaan sivusta. Kannattaja voi hyvin muuttaa näkökulmaansa pureskeltuaan aihetta hetken ajatuksella, ja kääntyä vastustajaksi. Kaikkeen tähän vaaditaan kuitenkin läsnäoloa. Vaikka olisi helppoa ajatella niin, edes sivustakatsoja ei voi torkkua, vaan hänen tehtävänään on kuunnella ja “vaivihkaa” tuoda uutta näkemystä keskusteluun.

 

Uudet käyttäytymismallit:

Kuunteleminen voi vaikuttaa itsestäänselvyydeltä. Koko ajanhan kuulemme ääniä. Nytkin kello tikittää taustalla ja näppiksestä kuuluu naputusta. Kämppis tuli kotiin ja harppoo portaita. Äänten kuuleminen ei kuitenkaan tarkoita, että kuuntelisin. Kirjassa on loistava lainaus intialaiselta ajattelijalta, Krishnamurtilta.

 

“En tiedä, oletko koskaan perehtynyt siihen, miten kuuntelet. On aivan sama, mitä kuuntelet: lintua, tuulta puun lehdissä, veden pauhua, itsesi kanssa käymääsi dialogia tai läheisten ystäviesi, vaimosi tai miehesi kanssa käymiäsi keskusteluja. Jos yritämme kuunnella, se osoittautuu hyvin vaikeaksi, koska kuunteluamme sävyttävät aina omat mielipiteemme ja ajatuksemme, ennakkoluulomme, taustamme, taipumuksemme ja impulssimme – ja kun ne saavat vallan, kuuntelemme tuskin ollenkaan sitä, mitä ympärillämme sanotaan. Tällaisessa tilassa kuunteleminen on arvotonta. Ihminen kuuntelee ja oppii vain tarkkaavaisuuden ja hiljaisuuden tilassa, jossa koko tausta on odotuksen vallassa. Vasta silloin on mahdollista kommunikoida.”

 

Sanat saavat miettimään, olenko koskaan oikeasti kuunnellut. Olen pitänyt itseäni hyvänä kuuntelijana, mutta olenko antanut kenellekään mahdollisuutta puhua itselleni ilman, että olisin mielessäni vaikuttanut kuulemaani? Aionkin nyt keskittyä oppimaan, miten oikeasti kuunnellaan. Tiimiakatemian aikana olen kehittynyt tässä jo paljon. Opintojen alkuaikoina sain kommenttia siitä, että häiritsin dialogia kommenteilla. (Kiitos siitä!) Olen aina tottunut elämään keskustelun mukana ja eläytymään siihen, joten onkin ollut omituista, ettei välttämättä heti saa kommenttia kaikkeen mitä päästää suustaan. Vaikka se onkin tuntunut oudolta, olen pitänyt suuni kiinni muiden puhuessa. Sitä kautta olen myös oppinut miksi se on tärkeää. Haluan jokaisissa treeneissä kuulla enemmän, ymmärtää enemmän, oppia enemmän. Enkä vain treeneissä, vaan joka päivä, kaikkialla. Treeneistä on kuitenkin hyvä alkaa.

 

Kuuntelemisen tehokkaimmaksi apukeinoksi on kirjassa määritelty hiljaisuus. Oman sisäisen metelin hiljentäminen. Kun mieli on hiljaa, kuuleminen helpottuu ja paranee. Hiljaisuudessa kuuntelemastamme voi löytää uusia mahdollisuuksia. Hiljaisuus ei tarkoita erakoitumista erämaiseen vuoristomökkiin yksin. Usein kiire estää meitä olemasta hiljaa. Maailmassa on paljon häiriötekijöitä. Hiljaisuuden voi silti löytää myös arjessa, ympäröivässä maailmassa. Hiljaisuus on olotila, jossa voi olla vapaasti. Haluan löytää tämän olotilan itsestäni.

 

Isaacs määrittelee kunnioittamisen toisen ihmisen kokemusten alkuperän aktiiviseksi etsimiseksi. Ihmisestä monesti näkee vain yhden puolen. Kunnioittaminen kuitenkin tarkoittaa, että haluamme löytää toisesta piirteitä, joiden avulla ymmärrämme heidän tekojaan tai sanojaan. Löytäessämme nämä piirteet, näemme jokaisen oikeuden olla olemassa. Kirjaa lukiessa huomaan, että olen sekoittanut kunnioittamisen ja arvostamisen toisiinsa. Olen ajatellut kunnioittavani ihmisiä, joita arvostan. Havaitsen, että termeillä on kuitenkin aivan eri tarkoitus. Vaikka en arvoistaisi toisen tekosia, voin silti kunnioittaa häntä. Dialogissa kunnioitusta voi osoittaa esimerkiksi sillä, ettei tyrkytä omaa näkökantaansa toiselle osapuolelle, eikä yritä korostaa oman mielipiteensä paremmuutta. Silloin myös pidämme huolta niin omista, kuin toisenkin osapuolen rajoista, sekä hyväksymme tosiasian, että voimme oppia toiselta jotain.

 

Kun tiimissä on kaksikymmentä jäsentä, eriäviä mielipiteitä löytyy varmasti. On tärkeää oppia tuomaan omansa esille muokkaamatta sitä, korostamatta sitä oikeaksi tai lyttäämättä sen avulla toista mielipidettä. Kun dialogi on huipussaan, kunnioitus on sitä luokkaa, että eriävät mielipiteet mahtuvat samaan tilaan. Omasta eriävää mielipidettä voi ymmärtää ja kunnioittaa, sen muuttamatta sitä, jonka itse kokee mielestään parhaaksi.

 

Odottaminen ei ikinä ole ollut lempparijuttujani. Odottaminen ärsyttää. Kaveri on myöhässä, liikenne tukossa, mummeli laskee kolikoita kassalla. Joskus tarinoista on jopa luettava viimeinen sivu ennen koko kirjaa. Dialogissa odottaminen tarkoittaa asioiden katsomista uudelta kantilta. Pientä irtiottoa. Haastavaa tästä tulee, kun on jo ottanut kantaa. Eikö tekisikin mieli vain seisoa oman näkemyksen takana? Saattaa tuntua, että pettää itsensä, jos ottaa jalat alle ja juoksee toiselle puolelle, jättää oma näkemyksensä irralleen. Tätä kuitenkin tarvitaan dialogiin. Kun hyppää pois oman näkemyksensä takaa, aukeaa suurempi kuva tilanteesta. Oma mielipide voi olla kuin aurinkolasit. Kun ne ottaa pois silmiltä, maailma kirkastuu. Ainakin vähän.

 

Odottamista on vaikea harjoitella. Usein nähdessämme tai kuullessamme virheen korjaamme sen automaattisesti. “Se on kädet, ei käet!” Tässä vaiheessa tulisi kuitenkin pidätellä reaktiota ja tutkia ongelmaa. Mitä tapahtuu, miltä ongelma näyttää? Odottajan tulee välttää mielipiteen muodostamista liian äkillisesti, jotta ongelmaa voi tutkiskella.

 

Myös suora puhe saattaa kuulostaa helpolta. Kunhan kerromme mitä mieltä olemme. Itseemme on kuitenkin vaikuttanut monet ja monet eri ihmiset ja ympäristöt kertoen, miten tässä maailmassa tulee käyttäytyä. Sen takia suoraa puhetta ei saa milloin tahansa, keneltä tahansa. Jotta pystyy puhumaan suoraan, tulee tuntea itsensä.

 

Suora puhe tarkoittaa myös tietämystä siitä, milloin tulee vaieta. Kaikkea, mitä mieleen juolahtaa, ei ole tarkoitettu ääneen puhuttavaksi. Suora puhe on vakuuttavampaa, kun osaa sanoa oikeat asiat. Henkilökohtaisesti koen tämän hankalaksi. Olen tottunut sanomaan sen, mitä sylki suuhun tuo. Kuitenkin nyt muutaman kuukauden aikana kuuntelutaidon kehittyessä olen myös oppinut hiljenemään. Kuuntelemaan käsiteltävän asian loppuun asti.

 

 

Kun otin kirjan käteen, ei oikein huvittanut lukea sitä. Monta sataa sivua puuromaista tekstiä, blaah. Kun tuli muistutus, että kirjan palautuspäivä umpeutui viikko sitten, päätin tarttua haasteeseen. Kohta olinkin uppoutunut kirjaan täysin. Isaacs on käyttänyt mahtavia vertauksia ja paljon käytännön oppeja. Huomasinkin lukeneeni ja kirjoittaneeni esseetä myöhään yöhön. En ollut ennen ymmärtänyt dialogia niin syvältä. Uskon, että kirjan luettuani osaan ottaa paremmin osaa tiimin dialogiin sekä ymmärtää sitä paremmin. Minun tulee, ja haluankin, tuntea itseni paremmin, kuunnella itseäni ja löytää hiljaisuuden, jotta voin ymmärtää muita paremmin.

 

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!