Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Laiskat alaiset ympärilläni

Kirjoitettu 02.09.19
Esseen kirjoittaja: Riku Kylä
Kirjapisteet: 2
Kirja: Laiskat alaiset ympärilläni
Kirjan kirjoittaja: Thomas Erikson
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Thomas Eriksonin ’Laiskat alaiset ympärilläni’ on jatko-osa suuren suosion saaneelle ’Idiootit ympärilläni’ -kirjalle. Kirja jatkaa melko pitkälti samaa linjaa, kuin sarjansa ensimmäinen osa, mutta pureutuu hieman syvemmin eri värien piirteisiin ja siihen miksi jonkun väriset henkilöt eivät välttämättä tule toimeen kovin hyvin joidenkin värien kanssa ja joidenkin kanssa taas homma toimii erittäinkin hyvin.

Sinänsähän tämä kirja ei tuonut uusia oppeja siinä, missä se toisti samaa kuin aikaisemmin lukemani ensimmäinen osa. Tässä reflektiossa perehdyn kuitenkin itseni tarkasteluun siinä missä olen mielestäni erittäin vihreä henkilö, jossa on myös reilusti punaista. Lisäksi pohdin hieman suhteitani muihin tiimiläisiini ja heidän värejään.

Vihreitä voisi kuvailla adjektiiveilla hillitty, suorittava, ystävällinen, hyvä kuuntelija ja kärsivällinen. He ovat usein myös melko introvertteja, passiivisia ja varovaisia. Täydellinen vastakohta vihreälle on punainen henkilö, joka on kilpailuhaluinen, kärsimätön, päättäväinen, tarmokas ja aikaansaava. Siinä missä joku voisi luulla heidän muodostavan täydellisen tiimin siinä missä punaiset ovat luontaisia johtajia ja vihreät työntekijöitä, mutta asia onkin päinvastoin. Punaiset ovat niin tehokkaita ja suoritusorientoituneita, että turhautuvat melko nopeasti vihreiden passiivisuuteen. Vihreät taas ovat niin ihmisorientoituneita ja ystävällisiä, etteivät he voi ymmärtää punaisen yllättävän suoraa puhetta ja ylimieliseltä vaikuttavaa käytöstä. Vihreät ovat kuitenkin niin rauhaa rakastavaa kansaa ja välttävät konflikteja, että eivät välttämättä halua väittää vastaan vaan nielevät kiukkunsa ja harmituksensa. Tämä on tiimin kannalta kestämätön tilanne.

Olen siis viherpunainen. Meillä oli palautetreenit juuri ja sain palautetta muun muassa siitä, että olen todella rauhallinen ja vakuuttava. Lisäksi annan todella tiukkaa palautetta, kuitenkaan satuttamatta ketään. Nämä koettiin hyviksi asioiksi minussa ja mielestäni ne täsmäävät myös ajatukseen, kun sanon olevani viherpunainen. Toimin kaikessa rauhassa, mutta en anna muiden jyrätä minua, enkä niele mitä tahansa. Myönnän, että olen palautteissani suora kuin todellinen punainen persoona, mutta minua ohjaa myös vihreän tuntema korkea empatia.

Tiimissä meillä tekevät persoonat ovat hyvinkin punaisia ja tulen johtajana heidän kanssaan hyvin toimeen. He ovat punaisina tyytyväisiä, kun saavat tuhertaa menemään kaikessa rauhassa ja minä vihreänä olen tyytyväinen, kun saan olla kaikessa rauhassa. Tiimissämme on myös keltainen. Hänen kanssaan minulla meinaa aina välillä maltti hieman pettää, vaikka hän onkin aivan harmiton. En vain kestä hänen jatkuvaa pirteyttään, josta en edes voi olla varma onko se aitoa. Henkilöt, joilla tiimissämme on eniten vaikeuksia löytää projekteja ovat mielestäni kovin sinisiä. He keskittyvät paljolti tutkimaan etukäteen jokaisen uhkan ennen minkäänlaista yrittämistä, tämä estää rohkeiden kokeilujen tekemisen ja myös tappaa luovuuden ja kehittymisen. Heihin sisäinen punaiseni hermostuu, mutta vihreäni vain antaa heidän ottaa oman aikansa kasata varmuuttaan. Johtajana minun olisi pitänyt antaa sisäiselle punaiselleni enemmän valtaa, jotta olisimme löytäneet heille edes jonkinlaisia projekteja.

Eräs läheinen ystäväni on erittäin punainen. Olen aina, kun olemme työskennelleet yhdessä, ollut hieman varpaillani, koska en ole voinut tietää hänen reaktioitaan. Olen myös tiedostanut, että ne tulevat olemaan erittäinkin suoria. Nämä kirjat ovat onneksi auttaneet suhtautumaan häneen hieman vähemmän pelokkaasti, mikä on helpottanut yhteistyötämme. Itseasiassa teen hänen kanssaan tälläkin hetkellä yhteistyötä ja tuntuu, että en reagoi hänen tapaansa kommentoida joitain asioita enää niinkään vahvasti, kuin joskus aikaisemmin.

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!