Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö
VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Missä mielesi vaeltaa?

 

1 Oravanpyörä

 

1.2 Miksi voimme niin pahoin?

Me ’’milleniaalit’’ sekä nuoremmat ikäluokkamme voivat huonommin kuin koskaan, vaikka asioiden pitäisi olla paremmin kuin koskaan aikaisemmin.

Nuorilla ihmisillä on kliseisesti vaatteita ja katto pään päällä. Ainakin siitä vanhempani jatkuvasti muistuttelivat. Meillä nuorilla on mahdollisuus opiskella ja ilmaista itseämme vapaasti, sekä helppo edetä haluamallaan uralla eteenpäin. Havaintojeni ja monien tutkimusten mukaan olemme silti onnettomampia kuin koskaan. Nuorten pahoinvointia ei voi olla ignooraamatta.

On kauhistuttavaa huomata, miten nuorten ihmisten pahoinvoinnin määrä on lähtenyt aivan käsistä. Erilaiset ongelmat, kuten masennus ja ahdistus, syrjäytyminen, erilaiset riippuvuudet ja mielenterveyden ongelmat näkyvät luultavasti jokaisessa yhteisössä, yrityksessä ja laitoksessa. Vaikka ongelmat huomataan, niistä ei puhuta. Surullisinta on huomata pahoinvointia omassa kouluympäristössä ja lähipiirissä, jopa omassa tiimiyrityksessä. Tulee todella avuton olo kun tietää itsekin, miten raskasta on yrittää pysyä oravanpyörässä, kun ei voi hyvin ja elämässä tulee vastoinkäymisiä.

Suorituskeskeinen yhteiskuntarakenteemme ei anna anteeksi sitä, jos ei pysy sen määräämässä tahdissa, tai istu sen laatimaan muottiin. Kun oravanpyörästä tippuu, on siihen palaaminen hyvin vaikeaa. Koko ajan pitää saavuttaa enemmän ja enemmän, yhä nopeammin ja nopeammin. Mikään ei riitä. Sinä et riitä. Sitä yhteiskuntamme meille toitottaa.

Pahinta on, että sanoma syöpyy alitajuntaamme huomaamattamme, sillä olemme keskittyneet näennäisen kiireisesti juoksemaan minuuttiaikataulua noudattaen sekä suorittamaan elämää pallotellen menneisyyden ja tulevan välillä.

 

Mistä erityisesti henkinen pahoinvointi voisi johtua? Yksi suurimmista tarpeistamme ihmisinä on olla hyväksyttyjä ja haluttuja. Tämä ihmisen perustarve on ehkä maailman suurin markkinarako, mitä jättimäiset kosmetiikka-, hyvintointi-, elintarvike -sekä esimerkiksi lääkefirmat hyväksikäyttävät. Ennen näiden teollistuneiden laitosten markkinointiviestejä pääsi edes karkuun, jos vain sulki tv:n ja keskittyi elämiseen. Viesti siitä, että et riitä, vaan että tarvitset esimerkiksi uuden ryppyvoiteen tai ruokavalion, tunkeutui elämäämme ennen sanomalehdistä, tv-mainoksista tai aikakausilehdistä.

Vielä 20 vuotta sitten oli suhteellisen helppoa sulkea korvansa ja silmänsä suurten yritysten jatkuvalta markkinoinnilta.

Nykyään kannamme pientä vastaanotinta, älypuhelinta jatkuvasti taskussamme. Olemme koukuttuneet tähän välineeseen niin, ettemme voi olla tai elää ilman sitä. Siitä on tullut välttämättömyys esimerkiksi ravinnon ja levon ohelle. Viesti siitä, ettemme riitä, on tullut yhdeksi ylimääräiseksi, irralliseksi elimeksi. Osaksi meitä.

Olemme uponneet yhä syvemmälle ja syvemmälle ansaan. Sosiaalinen media tarjoaa meille keinotekoisen alustan täyttää tarvettamme saada läheisyyttä ja hyväksyntää. Sen ovat myös suuret yhtiöt huomanneet. Olemme päästäneet suuret yhtiöt päämme sisälle, emmekä tajua sitä arjen kiireiden keskellä – eläen tunteessa, että aika loppuu jatkuvasti kesken.

 

Myös normaalin kanssakäymisen loppuminen on hyvin huolestuttavaa, ja tuo lisää ongelmia ihmiskunnalle. Milloin rupesimme keskustelemaan kirjallisin viestein puhelimen välityksellä? Ennen puhelinta käytettiin lähinnä ystävien koolle kutsumiseen, ja keskusteleminen ja kanssakäyminen tapahtui ihmisten välillä. Milloin olemme vieraantuneet normaalista kanssakäymisestä?

Mielestäni ei ole ihmekään, miksi olemme joutuneet tähän tyhjyyden oravanpyörään. Se tyhjyyden tunne, mitä yritämme täyttää tykkäyksillä, viesteillä tai oman ulkonäön muuntelulla, että tulisimme hyväksytyksi, on pohjimmiltaan muuta, miltä se näyttää. Se on läsnäolon puutetta. Kun keskustelet viestien välityksellä, kukaan ei koske tai katso sinua. Periaatteessa keskustelua ei edes tapahdu. Olet yksin.

Harhakuva siitä, että olet kanssakäymisissä muiden kanssa vastaa sitä, kun joisit energiajuomia väsymykseen. Se ei korjaa sitä ongelmaa oireiden takana, eli esimerkiksi unenpuutetta. Tämä yhteiskunta ja sen paineet, joiden alla elämme, stressaa ja saa meidät toimimaan luontomme vastaisesti. Milloin heräämme siihen, että elämme hulluudessa? Miten me ja lapsemme voivat pelastua, ja kääntää elämämme suunnan takaisin juurilleen?

 

1.3 Läsnäolevan silmin

Olen aina ollut kiinnostunut hyvinvoinnista, ihmisistä ja mielenterveyden ongelmista. Viime vuosina olen ollut tosi huolissani monista läheisistäni, sekä yhteiskuntamme yleisestä tilanteesta.

Työkyvyttömyys ja esimerkiksi masennuksen takia hoitoon hakeutuvien määrä on jatkuvasti nousussa, eikä loppua näy. Miksi emme saa korjattua näitä ongelmia nykyisellä terveydenhuoltojärjestelmällä? Emmekö me ole fiksumpia ja sivistyneempiä kuin koskaan? Miksi tuntuu siltä, että paraneminen on mahdotonta, eikä hoitokierteestä pääse koskaan irti.

Se, miten asioita hoidetaan nykyisessä terveydenhuoltojärjestelmässä, on jotenkin naurettavaa. Oireita yritellään peitellä ja lievittää erilaisin lääkkein ja hoidoin, mutta todellista ongelmaa pahoinvoinnin takana ei hoideta. Toki resurssien puute vaikuttaa asiaan, mutta ongelma on myös siinä, mihin sitä rahaa laitetaan. Maksetaanko mieluummin kuluja työkyvyttömyyteen ja aikaiseen eläköitymiseen liittyen, vai näitä ongelmia ennaltaehkäisten.

Ihmisen hyvinvointi koostuu monesta muustakin asiasta kuin pelkästä unesta ja ravinnosta. Siihen kuuluu muun muassa jo aikaisemmin mainittu hyväksymisen ja onnistumisen tunne, läheisyys ja sosiaalinen kanssakäyminen.

 

Trendit ovat ikään kuin heijastumia yhteiskunnastamme, ja olen huomannut mindfullnesin, joogan, meditaation sekä itsensä kehittämiseen liittyvän kirjallisuuden nousevan jatkuvasti pinnalle.

Läsnäolon voima (Eckhart Tolle, 1997) on siis ajankohtaisempi kuin koskaan. Ihmiset ovat miettineet elämän tarkoitusta iät ja ajat, sekä pohtineet muita suuria filosofia kysymyksiä joka sukupolven kohdalla yhä uudelleen ja uudelleen. Se liittyy suuresti omaan hyvinvointiimme ja tarkoituksellisuuden tunteeseen. Nykytrendien, kuten meditaation ja stressittömyyden ihannointi kertovat tarpeestamme palata juurille, ja olla henkisesti läsnä elämässämme.

Näin pienen esipuheen jälkeen halusin reflektoida omia sekä esimerkiksi tiimimme kipukohtia, jotka johtuvat esimerkiksi henkisestä pahoinvoinnista ja läsnäolon puutteesta.

Halusin päästä tutkimaan ongelmiamme hieman syvemmin, enkä jäädä ihmettelemään ongelmien lieveongelmia, niin kuin me yleensä teemme. On helppo puhua tehottomuudesta ja laiskuudesta, vaikka kyse voi olla, ja onkin jostakin muusta. On helppo puhua loppuunpalamisesta ja väsymyksestä, mutta miksi asioille ei tehdä mitään, tai yritetä muuttaa toimintatapoja niin, ettei tällaista tapahtuisi vastaisuudessa?

Miksi voimme huonommin, kuin koskaan?

Miksi meillä on pakonomainen tarve polttaa itsemme loppuun alle kolmekymppisinä? Miksi aina pitää suorittaa ja tehdä hampaat irvessä, tekeekö se meistä sen parempia ihmisiä? Toivon, että voin nyt hieman enemmän läsnäolevana tiedostaa ja auttaa yhteisömme jäseniä voimaan paremmin.

 

2 Mielen toiminta

 

2.2 Autopilotilla

’’Jos elät menneisyydessä, masennut. Jos elät tulevaisuudessa, ahdistut.’’

Mielestäni toimimme nykyään kuin robotit. Olemme tulleet yksinkertaisimmiksi ja toimimme ikään kuin autopilotilla, sen enempää kyseenalaistamatta ympäristömme lähettämiä viestejä tai ärsykkeitä. Toki ympäristömme tarjoaa enemmän ärsykkeitä kuin koskaan, mikä on turruttanut kykymme herkistyä ärsykkeille. Silloin syömme yhteiskunnan asettamia markkinointisyöttejä ja jäämme koukkuun sen tarjoamiin ihanuuksiin, joilla on aina arvattua kalliimpi, usein hyvinvointiamme syövä hinta.

On paljon erilaisia syitä siihen, miksi emme ole tietoisesti läsnä. Toki traumaattisten tapahtumien myötä on syntynyt aivojen sisäisiä suojausmekanismeja, kuten posttraumaattinen stressihäiriö, jonka yhtenä oireena on poissaolevuus sekä omiin ajatuksiin karkaaminen uhkaavan tilanteen koittaessa.

Kun arki tuntuu hankalalta, on helppoa karata omiin ajatuksiin ja paeta maailmaa, eikä korjata asioita oikeassa maailmassa. Nykyään on entistä helpompi karata, sillä uusi, keinotekoinen virtuaalinen todellisuus on aina taskussamme, ja voimme elää kuvitelmassa. Siitä on tullut automaattinen reaktio esimerkiksi ikävystymiselle. Esimerkiksi muistan jo yläasteella, miten tylsistyessäni matikan tunnilla pelasin kaverini puhelimella silloista trendipeliä, Angry Birdsiä. On omituista edes kuvitella, että kävelisin 400 metriä pidempää matkaa ilman kuulokkeita musiikkia kuunnellen. Mikä ympäröivässä maailmassa on niin huonosti, etten halua olla siinä läsnä, vaan upota omiin ajatuksiin ja musiikkiin? Olenko silloin henkisesti läsnä, olemassa?

 

”Sinä et ole yhtä kuin oma mielesi.” -Tolle

Jäin miettimään lausetta moneksi päiväksi. Minulla on paha yliajatella ja pyöritellä asioita pääni sisällä loputtomiin. Se on sekä lahja että kirous, ajatella ja tuntea niin syvästi. Kuka minä sitten olen, jos en mieleni? Miten minä ajattelen eri tavalla kuin mieleni? Ajatukseni menivät hieman turhan filosofisiksi, ja pyrin viemään ajatusta käytäntöön.

Pysähdyin kuuntelemaan omia ajatuksiani päivien mittaa, mikä oli hyvin vaikeaa. Olen mieleltäni hyvin nopeatempoinen ihminen, ja pyrin menemään nopeasti eteenpäin. Aloin miettimään, minne minä oikeastaan kiirehdin? Mitä minä tavoittelen?

Huomasin myös ajattelevani hyvin negatiivisesti itsestäni. Piiskaan ja moitin jatkuvasti itseäni siitä, etten ole tarpeeksi hyvä. En saavuttanut yhtään positiivista ajatusta itsestäni. Aina oli jotakin parannettavaa. En tee tarpeeksi paljon, tarpeeksi nopeasti tai tarpeeksi hyvin. Olin aina joko liian tyhmä, ruma tai saamaton.

Miksi ajattelen itsestäni näin? Synnyinkö vihaamaan itseäni? En ikinä kohtelisi ketään ihmistä näin, miten itseäni kohtelen.

Tiedostan kyllä, etten ole ongelman kanssa ainut. Heräsin yksi ilta siihen ajatukseen, että yhteiskunta on päässyt pääni sisälle. Ymmärsin sen, miksi tunnen jatkuvasti stressiä sekä riittämättömyyden tunnetta. Enkä ole ainut.

Asia on yksinkertainen. Elän maailmassa, missä en itse määritä sitä, mitä pitäisi olla. Elän maailmassa, missä Instagramin epätodelliset tähdet valaisevat tietä kohti täydellisyyttä, mitä ei ole. Juoksen sokeasti kohti omaa hautaani, enkä ymmärrä edes tuhoavani itseäni. Siitä on tullut niin automaattista. Olen suurten yritysten lypsylehmä, kun taivun uusiin trendikkäisiin tuotteisiin, jolloin minusta tulee yhteiskunnallisesti hyväksytty.

 

Tolle viittaa usein uskontoihin, ja lainaakin erästä Buddhalaisuuden suurinta kulmakiveä kertoen, että valaistuminen on kärsimyksen loppu. Ehkä tästä mielen kirkastumisesta alkoikin kärsimykseni lopun alku?

Tolle toteaa kirjassaan myös sen, että 80-90% ajatuksistamme ovat haittaavia tai hyödyttömiä. Ajatukset ovat harhautuskeino todellisilta asioilta. Huomaan arkisiakin asioita hoitaessani, että yritän harhauttaa itseäni ajatuksilla. Kun pitäisi siivota, alan miettiä, että pitäisi tehdä vielä sitä ja tätä, ja asia alkaa tuntua entistä vaikeammalta aloittaa. Kaiken sen ajan, minkä menetin turhalle miettimiselle, olisin voinut siivota ja siirtyä seuraavaan asiaan. Tosi yksinkertaisen ja pienen kuuloinen juttu, mutta se aika, jonka annan hallitsemattomalle mielelleni, on arvokasta aikaa aktuaaliselle tekemiselle. Pitää kiinnittää huomiota siihen, että ajattelee ja käyttää mieltään tehokkaammin.

 

2.3 Mielen valjastaminen

Miten oppia ajattelemaan määrätietoisemmin, ja ottaa oma elämä takaisin omaan hallintaan? Kuten aikaisemmin totesinkin, suurin osa ajatuksistamme ovat melko hyödyttömiä tai jopa tuhoisia.

Tolle kertoo hyvin, miten ihmisen mieli on vieläkin pohjimmiltaan elinjäämiskoneisto; se on hyvä hyökkäämään toisten kimppuun ja puolustautumaan niiltä. Se on hyvä keräämään, analysoimaan ja varastoimaan tietoa. Se ei ole millään tavalla luova. Luovuus tulee rauhasta ja mielen hiljaisuudesta.

Miten sitten hallita omia ajatuksiaan paremmin, jos alkukantaiset vaistot ohjaavat meitä? Olen myös huomannut, miten tunteet vaikuttavat omiin ajatuksiini. Tunne-elämäni on hyvin vahvaa, ja saatan usein katua esimerkiksi suuttuneena tekemiäni päätöksiä. Esimerkiksi vihaisena on vaikea ajatella järkevästi ja pitkällä tähtäimellä.

Kirjaa kiteytti hyvin, miten tunteet ovat mielen ja kehon kohtaamispiste. Aloin ymmärtää Tollen vertauskuvaa eliinjäämiskoneistosta. Oletko esimerkiksi miettinyt, miksi kädet hikoavat hermostuessa tai vatsaan alkaa sattua jännittäessä? Aivot reagoivat kuviteltuun uhkaan, jota ei ole välttämättä edes olemassa.

Tunteet ovat mielen heijastumia kehossa, kertoo Tolle. Jopa niin vahvoja, että tutkimuksetkin ovat osoittaneet vahvojen tunteiden aiheuttavan muutoksia jopa ihmiskehon biokemiassa. Eli omaa mieltä ja ajatuksia hallitsemalla pystyt hallinnoimaan tunteita, ja niitä hallinnoimalla pystyt ohjaamaan kehoasi paremmin. Siksi esimerkiksi tietoinen rauhoittuminen ja syvään hengittäminen rauhoittaa keskushermostoa, mikä sitten lievittää esimerkiksi jännityksen fyysisiä oireita.

 

Ajatus siis valehtelee, ja tunne kertoo totuuden.

Keho harvoin reagoi ilman syytä. Kun on hetkessä läsnä, rauhallinen ja tietoinen omasta olotilastaan, ei tule käytettyä turhaa energiaa stressaamiseen. Se on kauhean uuvuttavaa, jos repii stressiä joka tehtävästä ja esiintymisestä, mitkä ’’on pakko’’ tehdä. Sitä ei edes ymmärrä, kun on hirveä kiire ja vauhti päällä. Kun kalenteri on täynnä, harvoin tajuaa pysähtyä kuuntelemaan itseään. Stressitasot nousevat salakavalasti, ja syke on korkealla iltaisin ja uupumus ei häviä edes nukkumalla.

Kehon biokemiallinen koostumus alkaa muuttua, kun hormonitasot alkavat muuttua. Asiaa on hankala huomata tarpeeksi ajoissa, jos suorittaa arjen oravanpyörää orjallisesti laput silmillä. Siksi mielestäni on oleellista, että pysähtyy oikeasti miettimään, mitä minä olen oikeasti tekemässä. Onko tämä kaikki hössötys tarpeellista, ja viekö se minua eteenpäin? Vaikka tämäkin asia kuulostaa tosi yksinkertaiselle, on yllättävän vaikea pysähtyä arjen keskellä miettimään tällaisia asioita. Varsinkin arki Tiimiakatemialla voi tuntua kaaokselle, kun on erilaisia asiakasprojekteja, talon tapahtumia ja tiimin omia deadlineja sekaisin, ja kalenterissa ei näy tilaa omille harrastuksille.

 

Mielestäni meidän Timi Mahtiasta oli napannut hyvän pointin James Hewittin (Hintsa Performance) Nordic Business Forumissa 2018 pidetystä puheenvuorosta.

Kiteytettynä Hewitt kertoi, miten oma työaika tulisi optimoida, eikä ole mitään järkeä täyttää kalenteriaan täyttämisen iloksi täyteen. Myös oman rytmin löytäminen työajan ja palautumisen välille on tärkeää, sillä jokainen henkilö on yksilö omalla biologisella kellollaan, mikä voi vaihdella jopa parilla tunnilla. Hän puhui myös siitä, miten hyvinvointi yrityksessä on jäätävä etu markkinoilla. Yksi tärkeimmistä pointeista mielestäni oli se, kun Timi kertoi Hewittin puhuneen siitä, että aina ei olla tarvitse olla täydellinen. Se riittää, että oppii ymmärtämään, mikä on ’’riittävän hyvä’’.

Olin itse nuorempana hirveä ylisuorittaja, ja olen iän ja elämänkokemuksen myötä ymmärtänyt, miten tyhmää se on. Mielestäni se on (alitajuista) sisäisen tyhjiön täyttämistä, mutta ylisuorittaminen ei ole vastaus mihinkään.

Se johtaa ainoastaan siihen, että olet loppujen lopuksi pahimmillaan työkyvytön. Olen ylpeä siitä, että olen ymmärtänyt asian niin nuorena. On välillä vaikea kommunikoida ihmisten kanssa, jotka eivät ole tätä vielä tajunneet tai ymmärtäneet. Toki, ihmisillä on erilaisia arvoja. Vaikka mielestäni ylisuorittaminen on turmiollista, arvostan silti omistautumista ja tehokkuutta. Mielestäni se, että optimoi oman ajankäyttönsä ja ottaa aikaa välillä itselleen, ei sulje sitä, etteikö ihminen olisi ahkera ja omistautunut työlleen.

Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen kertoo minulle lähinnä siitä, että on niin omistautunut työlleen, että pitää huolen siitä, että pystyy työskentelemään ja käyttämään omia voimavarojaan mahdollisimman tehokkaasti ja järkevästi.

 

 

2.4 Ei mitä, vaan miten

’’It’s not the load that weights you down-

It’s the way you carry it.’’

Mielestäni Tolle ajattelee hyvin järkevästi iskien ongelman ytimeen todetessaan, että ongelma ei välttämättä ole siinä, MITÄ sinä teet. Ongelma on siinä, MITEN sitä teet.

Kun tekeminen ei tunnu hyvältä ja motivaatio on kadoksissa, tulee usein mietittyä, olenko oikeassa paikassa.

Viime kesä oli minulle vaikeaa aikaa, koska tunsin olevani tosi eksyksissä itseni ja urani kanssa. Vaikka identiteettikriisejä on tullut aikaisemminkin, tämä tuntui erityisen pahalta, koska tuntui, että en todellakaan tiedä, mitä seuraavaksi teen, tai miten lähden tilannetta ratkaisemaan. Kaikki tuntui vaikealta. Tulevaisuus oli iso, tuntematon ja pimeä möykky, joka pimensi ajatusmaailmaani erityisesti öisin. Tulisinko koskaan olemaan tarpeeksi hyvä?

Edeltävänä syksynä tuntui, että olen yhä lähempänä ja lähempänä sitä juttua, mikä tuntuu oikealta. Tuntui, että olen löytämässä suuntaa omalle urapolulleni, ja maailma tuntui olevan avoinna. Lukuvuoden edessä asetin itselleni tavoitteita, ja pääsin niihin melkolailla ongelmitta. Vuodessa kehityin huomasti niin henkisiltä taidoiltani, sekä työtaidoiltani.

Haukkasin varmaankin liian ison palan kerralla. Tiimiakatemialla vuosi tuntuu menevän todella nopeasti, vaikka se on aika pitkä aika. Se kehityksen määrä, minkä koin suhteutettuna vuoden aikana, oli enemmän kuin tarpeeksi. En osannut ajatella tätä, sillä nykymaailmassa mikään ei riitä. En ollut paras missään. Ja alkoi tuntua, etten pääse omiin tavoitteisiini sitten millään. En ollut löytänyt mieleistä kesäprojektia, enkä oikeastaan edes tiennyt, mikä minua olisi edes kiinnostanut. Olin hukannut suuntani, sillä en ollut kuunnellut itseäni, vaan sokeasti oman tiimin ja yhteiskunnan asettamia ajatuksia ja ideologioita. Tuntui yksinäiseltä, koska tuntui, että tiimiläisiäni ei kiinnostanut samat asiat ja mielenkiinnon kohteet. Suurin osa tiimiläisistäni oli kiinnostunut kahvilaprojektien pyörittämisestä, mikä ei ole ollenkaan oma juttuni. Se, etten ollut asiasta kiinnostunut, sai minut miettimään, oliko omissa kiinnostukseni kohteissa jotain vikaa.

Näin jälkeenpäin ymmärrän myös, että yksi suurimmista syistä, miksi menetin otettani työnteon mielekkyyteen, johtui riittämättömyyden ja tarkoituksettomuuden tunteesta. Ihmiselle on elintärkeää se, että tuntee itsensä tärkeäksi ja hyödylliseksi maailmassa. Elämällä on oltava jokin tarkoitus.

Aloin miettiä, onkohan minusta mihinkään, vai pitäisikö minun vain siirtyä ’’Siwan kassalle’’ töihin, sitäkään työtä yhtään väheksymättä. Mutta tavoitteisiini verrattuna se olisi jokseenkin alisuorittamista. Se ei auttanut yhtään, että annoin näiden negatiivisten ajatusten ikään kuin imaista itseni pimeään tunneliin, jossa en nähnyt valoa. Ajattelin tosissani, että olen täysi luuseri, kun en tämän ikäisenä tiedä, mitä tehdä elämälläni. Olisi niin helppoa, jos olisi jo lapsena tietänyt haluavansa olla lääkäri, ja aloittaa sitä uraa kohti uiskentelu ajoissa. Pointtina on se, että pidin omia, negatiivisia ajatuksia yhtenä totuutena. En hallinnoinut tai edes kyseenalaistanut niitä ollenkaan.

 

Nyt ymmärrän, että olin päästänyt pienen ylisuorittajan sisälläni valloilleen, taas kerran. Elin samaan aikaan menneisyyden traumoissa, peloissa ja epäonnistumisissa, sekä tulevaisuuden pelottavassa maailmassa, jossa en tulisi ikinä olemaan mitään. Tajusin, että omat tavoitteeni eivät olleet kovin järkeviä ja fiksuja, vaan yritin haukata liian suurta palaa kerrallaan. Halusin tavoitella täydellisyyteen. En nähnyt muuta, kuin omat tavoitteeni, jotka olivat kohtuuttomia.

Toki tavoitteiden tuleekin olla korkealla, että yrittää tarpeeksi, ja onnistuu ylittämään itsensä. Mutta se, että minulla on unelmieni työpaikka, ydinperhe ja omistusasunto alle 25 vuotiaana haiskahtaa ehkä hieman perfektionistiselta ylisuorittamiselta…

Mutta kun en osannut kyseenalaistaa omaa mieltäni, se tuntui ihan järkevältä siinä hetkessä.

Miten sitten ehkäistä sitä tarkoituksettomuuden tunnetta, joka sysää monet enemmän tai vähemmän ylisuorittavat ihmiset epätoivon partaalle? Jos minulla olisikin tällä hetkellä unelmieni työpaikka ja vaikka se ydinperhe, jota kaipaan, olisinko sen onnellisempi, jos en osaa nauttia hetkestä, vaan keskityn aina tulevaan?

Mielestäni Tiimiakatemian toimintamalli (oppiminen tekemisen kautta) ja Tollen ajatus tekemiseen keskittymisestä pelkkien päämäärien tavoittelemisen sijaan toimivat hyvänä inspiraationa pitää jalat maassa, ainakin itselleni. Päämäärien, deadlinejen yliajatteleminen tai stressaaminen ei vie mitään projektia eteenpäin. Toki ne pitää pitää mielessä (ja erityisesti kalenterissa), että projektit kulkevat eteenpäin.

Mielestäni Tolle sanoo hyvin, milloin kannattaa alkaa huolestua omasta tekemisestään:

’’-elämäsi matka ei ole enää seikkailu, se on muuttunut pakonomaiseksi tarpeeksi saapua perille, saavuttaa ja onnistua.’’

 

Kun pakonomaisesti murehtii, mitä huomenna pitäisi tehdä, on hankala nauttia hetkestä.

Ja kun asiaa miettii syvällisemmin, voimme toimia vain nyt, joten tulevaisuus on pelkkää harhaa. Olenko minäkin niin herpaantunut nykyhetkestä? Valitettavasti minulla näyttää olevan hirveä kiire tulevaisuuden itseni luokse, mikä järjellä ajateltuna tuntuu aika absurdilta. Se, että kuvittelen huomenna asioiden olevan paremmin, jos tänään teen hommia hampaat irvessä, on melko surullinen ajatus. Jokainen päivä ja hetki on arvokas, jos teet niistä sellaisen. Ei työnteon tarvitse olla ikävää ja inhottavaa. Olen huomannut, että monelle ihmiselle ’’hyvä työntekijä’’ on sellainen, joka uhraa koko elämänsä työlleen, esimerkiksi omaa vapaa-aikaansa laiminlyöden. Mielestäni työ kuitenkin on asia, jonka voi valjastaa yhdeksi oman elämänsä ja itsensä ilmaisukeinoksi, jolla tehdä hyvää.

Tolle toistaa kirjassaan, että meillä ei ole muuta kuin tämä hetki, tässä ja nyt. Ei ole ikinä ollutkaan. Aika on vain ihmisen keksimä käsite, jota pidämme yleisenä totuutena. Aika ja tulevaisuus ei pelasta meitä, vaan me itse. Tässä hetkessä.

Tollen ajatukset herättivät minussa pientä pelkoa ja ahdistusta siitä, miten lyhyt elämämme on, ja miten huolimattomasti olin sitä kuluttanut. Hirveä kiire tehdä kaikkea sellaista, mikä ei ole tärkeää tai välttämätöntä. Käytän aikaani tosi huolimattomasti. Elän koko ajan siinä uskossa, että sitten kun valmistun ja minulla on upea työpaikka, kaikki tulee olemaan hyvin ja elän elämäni onnellisena loppuun asti. Sitten kun. Miksi ei nyt?

Sinnekkö minulla on koko ajan kiire? Tulevaisuuden itseni luokse? Miten hän on jo siellä, kun minä olen täällä? Miksi minun pitää tulla joksikin, jos olen jo jotakin? Olen jo olemassa, ollut olemassa 21 vuotta ja toivon mukaan tulen olemaan olemassa jatkossakin.

 

3 Loppusanat

Läsnäolon voima oli hyvin herättelevä kirja, joka herätti todella paljon ajatuksia. Kirjan lukeneena osaan paremmin eritellä esimerkiksi ympäristön ärsykkeiden vaikutuksia itseeni. Olen huomannut, että olen hyvin empaattinen ihminen, ja olen herkkä muiden tunnetiloille. Jos joku on surullinen, tulen usein itsekin surulliseksi. Valitettavasti olen huomannut myös negatiivisten ja huonosti käyttäytyvien ihmisten läsnäolon vaikuttavan minuun vahvasti. Jos esimerkiksi tietää, että toimistolla osalla on huono päivä, tai jopa viikko, menossa ja tulee saamaan siitä osansa, ei itsekään pompi riemusta aamulla herätessään.

Vaikka muu tiimi olisikin hyvällä päällä, voi yhden ihmisen negatiivinen energia viedä koko hyväntuulisuuden mennessään.

Olenkin viime aikoina miettinyt, miksi olen niin vaisu ja jopa pahantuulinen. Esimerkiksi läheisten ystävieni seurassa olen todella eloisa, enkä murehdi hirveästi mistään. Saan heiltä positiivista energiaa ja kannustusta, mitä arvostan todella paljon.

Läsnäolon voiman avulla pystyn jatkossa erottelemaan muiden tunteet omistani, vaikka se voi olla vaikeaa. Negatiivinen ajattelu on turhaa, vie energiaa ja motivaatiota itseltä ja muilta. Se on hyvin tarttuvaa, ja saastuttaa ilmapiiriä.

Tolle siteeraa Raamattua kertoen, mitä Jeesus kysyi opetuslapsiltaan liittyen negatiiviseen ajattelemiseen ja murehtimiseen: ’’Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa?’’

Raamattu on vanha teos, joten vaikuttaa siltä, että ihmisen luontainen tarve murehtia on ollut läsnä iät ja ajat, ja sen kanssa on painittu aina. Oman asenteen muuttaminen on vaikeaa ja se vaatii aikaa, mutta haluan uskoa, että jokapäiväisellä läsnäololla onnistun vahvistamaan omaa mieltäni sen verran, että sekä haluan että pystyn olemaan läsnä stressaavimmissakin tilanteissa.

’’Kun oma sisäinen maailmasi on kunnossa, ulkopuolella oleva asettuu paikalleen.’’ -Tolle