Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Let my people go surfing

Kirjoitettu 04.06.19
Esseen kirjoittaja: Anne Palmu
Kirjapisteet: 3
Kirja: Suuri seikkailu
Kirjan kirjoittaja: Yvon Chouinard
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Luin Patagonian perustajan Yvon Chouinardin kirjan tiimiläistemme kirjaworkshopin innostamana. Let my people go surfing (suomennos Suuri seikkailu) on yksi innostavimmista lukemistani kirjoista. Olen sanonut tämän usein, mutta tämä on ehdottomasti innostavampi kuin ne aiemmat. Tämä kaikkien tulisi lukea. Ihan kaikkien. Olen aloittanutkin jo käännytystyön ja suositellut kirjaa lukuisille henkilöille. Seuraavan kerran kun minä tai joku muu taloudestamme tarvitsee vaatteita ja kirpparilta ei sopivaa löydy, Patagonia it is. Hämmästyttävää oikeasti. Jos kaikki yritykset toimisivat samalla tavalla, niin.. no, eivät toimi. Turha miettiä sitä sen enempää.

Patagonia on täydellinen esimerkki siitä, kun intohimosta tulee työ. Upeinta on kuitenkin se, että yritys on kasvaessaankin pysynyt uskollisena arvoilleen ja se, että tiukoista periaatteistaan huolimatta Patagonia on onnistunut kasvamaan yli tuhat ihmistä työllistäväksi yritykseksi 209 miljoonan liikevaihdolla (2017). Seuraavat asiat inspiroivat itseäni eniten:

 

Edellä aikaansa

Patagonia, alun alkaen Chouinard Equipment, tuntuu olevan monessa suhteessa edellä aikaansa. Yrityksen tarinan alusta tulee mieleen Jack Kerouacin kirja Matkalla, jossa töitä tehdään juuri se minimi, jotta pysytään hengissä ja pystytään keskittymään siihen, mikä on kivaa. Kerouacin kohdalla kivaa oli matkustaminen, lorviminen ja viinin litkiminen, Chouinardin kohdalla kiipeily, surffaaminen ja kalastaminen. Toiminnan kasvaessa ja ammattimaistuessa Patagoniaan palkattiin lisää väkeä ja työskentely perustui intohimoon, itseohjautuvuuteen ja luottamukseen.

Kirjan alkuperäinen nimi, Let my people go surfing, tulee Patagonian yrityskulttuurista, joka antaa työntekijöille vapauden lähteä surffaamaan silloin kuin siltä tuntuu. Surffaamista kun ei voi varata kalenteriin etukäteen, sillä aalloista ei koskaan tiedä.

Intohimo on yksi tärkeimpiä kriteerejä Patagonian rekrytoinneissa. Chouinard sanoo, että on helpompaa palkata kiipeilevä kiertolainen ja opettaa hänelle kaupallisia taitoja, kuin palkata kaupanalan ammattilainen ja opettaa hänet kiipeilemään. Intohimosta seuraa itseohjautuvuus ja itseohjautuvuudesta seuraa luottamus. Luottamuksesta seuraa, että työpaikalta saa lähteä, jos aallot sattuvat olemaan mahtavat.

 

Ilman kenkiä

Inhoan typeriä sääntöjä ja niuhottamista ja siksi kirjan kuvat ja tarinat kengättömistä lapsista ja aikuisista lämmittivät mieltäni. Patagonialla saa pitää jalat pöydällä, jos tuntuu, että se on työn tekemiseen paras asento. Tai kulkea paljain jaloin. Työntekijöiden lapsille on perustettu oma päivähoitokeskus, joka sijaitsee aivan pääkonttorin vieressä. Työntekijät kuulemma syövät usein lounaan lastensa kanssa. Lapset olivat kirjan mukaan aina kengittä päivähoidossa, kunnes alakoulun opettajilta alkoi tulla valituksia, että lapset eivät enää suostuneet pukemaan kenkiä kouluunkaan siirtyessään. Suloinen ajatus Patagonian lapsista kulkemassa paljain varpain päivähoidossa ja pääkonttorin ruokalassa.

 

Kuvat

Vähän edelliseenkin liittyen, kirjan parhaimpia puolia olivat kuvat. Kuvat, vaikkakin mustavalkoiset, toivat tekstissä kuvattua fiilista loistavasti esille ja herättivät paljon ajatuksia. Hurjat kiipeilykuvat, upeat maisemat ja rennot työntekijät kuvattuna toimistollaan paljain varpain toivat Patagonian arvot paremmin ilmi kuin pelkkä teksti. Tuli oikein kateus noita intohimoisia ihmisiä kohtaan, jotka viettävät viikkoja ja jopa kuukausia luonnossa kiipeillen, vaeltaen ja puolustaessaan itselle tärkeitä arvoja. Viimeisestä puheenollen, Patagonian työntekijöillä on oikeus parin kuukauden palkalliseen vapaaseen, jos he haluavat lähteä osoittamaan mieltään metsien, jokien tai muun tärkeäksi kokemansa asian eteen. Missähän muualla onnistuisi sama?

 

Jatkuva kehittäminen

Patagonialla kehitetään jatkuvasti parempia vaihtoehtoja toteuttaa asioita ja nimenomaan ympäristön kannalta parempia asioita. Patagonian hallitus päätti jo vuonna 1994 siirtyä käyttämään luomupuuvillaa kahden vuoden siirtymäajalla. En ole varma olinko edes kuullut termistä luomupuuvilla tuohon aikaan. Kun vuonna 2010 työskentelin suuressa ruotsalaisessa vaateketjussa, ei luomupuuvillasta vieläkään ollut juuri puhetta. Vaikka suurten vaateketjujen arvot eroavat Patagonian arvoista niin kuin yö ja päivä (ja Patagonia on se päivä), kuvastaa se kuitenkin, että luomutrendi oli hyvin pienissä kantimissa vielä tuolloin, vaikka Patagonia oli ryhtynyt toimiin jo lähes 15 vuotta aiemmin. Luontoa tuhoavat jättiläiset kuitenkin yrittävät ratsastaa vallitsevilla trendeillä, vaikka heidän valikoimansa puuvillasta 0,000001% olisi luomua.

Siistiä tässä puuvilla-asiassa onkin, että vaikka suuri yleisö ei vielä edes tiennyt normipuuvillan haitoista, Patagonia reagoi asiaan, vaikka se lisäsi heidän kustannuksiaan ja pienensi katetta.

 

Paras

Parhauden käsite on mielenkiintoinen, sillä se on usein hyvin subjektiivinen; mikä on paras yhdelle, ei ole toiselle jne. Sama pätee laadun käsitteeseen. Olen törmännyt ongelmaan useasti viime aikoina, kun olen etsinyt laadukkaita, mielellään kotimaisia vaatteita. Laadulla minä tarkoitan sitä, että vaatteen voi pestä lukuisia kertoja ilman, että se ilmestyy nyppyyntyneenä muotopuolena pesukoneesta, napit pysyvät kiinni, vetoketju kulkee hyvin ja taskut eivät repeä ensimmäisen vuoden aikana. Tätä laadulla tarkoittaa myös Patagonia. Monet kotimaiset vaatemerkit näkevät, että laatu tarkoittaa silkkiä ja angorakanin turkkia, jotka pitää pestä käsin tai kuivapesulassa. Paras siis tarkoittaa minulle helppokäyttöisyyttä ja kestävyyttä, jollekin toiselle taas hienoja materiaaleja, joiden kanssa pesua kannattaa välttää viimeiseen asti.

Liiketoiminnallisesti ja ympäristön kannalta paras ovat myös täysin eri asiat. Liiketoiminnallisesti ei ole järkevää panostaa asioihin, joita suuri yleisö ei näe. Ympäristöasioista iso osa kuuluu tähän kategoriaan. Patagoniakin olisi voinut mennä vielä monta vuotta tavallisella puuvillalla, ennen kuin luomupuuvilla olisi tullut sille todella ajankohtaiseksi. Samoin henkilökunnan kasvispainotteinen luomulounas on menoerä, jolla ei ole välttämättä suoraa yhteyttä taloudelliseen tulokseen. Tietysti kaikki vaikuttaa kaikkeen, eikä ympäristöasioista voi rehellisesti pauhata, jos samalla tukee tehotuotantoa. Jotkut asiat kuitenkin näkyvät kuluttajille enemmän, jotkut vähemmän. Patagonia huolehtii molemmista.

 

Rohkeus

Patagonia tukee rahallisesti Planned Parenthood -järjestöä, joka on uskovaisten silmätikku auttaessaan mm. ehkäisyasioissa. Tästä johtuen Patagonia on joutunut Christian Action Council -järjestön boikottilistalle useaan otteeseen. Kirjassa oli loistava tarina vuodelta 1993, jolloin edellä mainitun CAC-järjestön edustajat uhkasivat tulla Patagonian myymälään osoittamaan mieltään. Tähän Patagonia vastasi, että he lahjoittavat 10$Planned Parenthood -järjestölle jokaisen paikalle saapuneen mielenosoittajan nimissä. Kukaan ei saapunut. Tällainen rohkeus on ihanaa vaihtelua sille näkemykselle, että kaikkia täytyy miellyttää.

Patagonia on lahjoittanut kolmenkymmenen vuoden aikana 22 miljoonaa dollaria erilaisten aktivistiryhmien tukemiseen. Kuulostaa upealta, että noin suuri yritys uskoo (ja tietää), entä kansalaisaktivismi pystyy muuttamaan asioita ja sanoo ihan julkisesti, että (väkivallaton) kansalaistottelemattomuus on välillä ainoa toimiva vaihtoehto.

 

Samaistumiskohdat

Patagoniassa kiehtoo se, että se on tavallaan iso pieni yritys. Se on siis suhteellisen iso, joka kuitenkin käyttäytyy kuin uusi, kiihkeä ja räväkkä yritys, joka ei ole vielä ehtinyt muuttunua mukavuuden haluiseksi ja laiskaksi.

Työskentelemässäni ekokaupassa on joitain samoja piirteitä, tosin mikrokoossa. Voitoista ei makseta optioita vaan ne käytetään hyväntekeväisyyteen, toimitusjohtaja maksaa ostoksensa omasta pussistaan eikä omista autoa. Valikoimaa valittaessa ollaan superkriittisiä, jotta valitut tuotteet täyttävät tarvittavat kriteerit. Tiedon lisääntyessä tuotteita ollaan valmiita myös poistamaan valikoimasta, myös siinä tilanteessa, että yritysostojen yhteydessä vastuullinen, ”hyvä” yritys siirtyy vastuuttoman, eli huonon yrityksen omistukseen. Myöskin ekokaupan kaikki työntekijät ovat aika lailla samanhenkisiä ja jo ennestään tuttuja monien marginaalituotteiden kanssa.

 

Rehellisyys

Kirjasta huokuva rehellisyys oli kuitenkin parasta. Epätäydellisyys tekee kokonaisuudesta uskottavan. Chouinard sanoo kirjan viimeisillä riveillä, että Patagoniasta ei koskaan tule täysin sosiaalisesti vastuullista yritystä. Se ei tule koskaan valmistamaan täysin kestävää, ympäristöä vahingoittamatonta tuotetta. Mutta se on sitoutunut yrittämään.

Suurin osa yrityksistä tekee juuri päinvastoin, eli liioittelee minimaalisten tekojensa merkitystä. Chouinard sanoo myös, miten haastavaa yksilöiden on kantaa vastuuta ja ryhtyä konkreettisiin tekoihin omassa elämässään. Vaikka patagonialaiset ovat varmasti keskivertoa tiedostavampia ja yritys kannustaa henkilökuntaansa ympäristöystävällisiin valintoihin, heidänkin parkkipaikkansa on täynnä polttomoottorilla kulkevia autoja, jopa niitä paljon parjattuja katumaastureita.

Patagonian sivuilta ilmeni, että Yvon Chouinardilta on juuri ilmestynyt uusi kirja: Some Stories – Lessons from the edge of business and sport. Uudessa kirjassa kuvatkin näyttävät olevan värillisiä. Täytyy etsiä se käsiin.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!