Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

liian iso ego tiimityöskentelyn esteenä

Kirjoitettu 22.11.20
Esseen kirjoittaja: Elisa Sihvonen
Kirjapisteet: 3
Kirja: Jazzia johtamiseen - anna osaajien loistaa
Kirjan kirjoittaja: Patrick Furu
Kategoriat: 1. Oppiminen, 1.3. Oppivan organisaation ja tiimiyrityksen kehittämistyökalut, 2.2. Tiimityön taidot ja työkalut, 4. Johtaminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Jazzia johtamiseen – anna osaajien loistaa

 

Jazzia johtamiseen lukiessani uskon, että grooveen pääsemisen isoimpana esteenä on oma ego. Liian suureksi kasvanut ego estää aidon kuuntelemisen, toisten tukemisen ja vastuun kantamisen.

 

  1. Yhteisen kielen löytäminen

 

Tätä en osaa niin vahvasti käsitellä egon kautta. Muuten kuin jos ei saa myöntää ettei tiedä, mikä yhteinen kieli on. Yhteisö ei anna siihen mahdollisuutta ja et halua, että muut saisivat tietää huonommuutesi. Toivot, ettet jää kiinni. Tämä pitäisi jo tietää, mutta et tiedä. Häpeä kasvaa liian isoksi, etkä uskalla kysyä ja täsmentää. Koska olemme opiskelijoita, emme ole vielä täysin ammattitaitoisia ”jazz muusikoita”. Se välillä unohtuu, kun tuntee, että pitäisi olla seppä syntyessään. Kaikki pitäisi olla elämässä heti just nyt kaikki minulle. Hävettää olla huono.

Tulimme tänne yhdessä löytämään yhteisen kielen. Suvaitkaamme sille siis aikaakin. Antakaamme anteeksi itsellemme ja toisillemme osaamattomuuden ja oppikaamme niistä yhdessä. Kenties valmistuessamme osaamme jo groovata ja jammailla paremmin yhdessä ja uusien tuttavuuksienkin kanssa. Puhumme samaa kieltä ja meillä on halu ymmärtää, mitä toinen osapuoli koittaa sanoa.

 

  1. Aktiivinen kuuntelu

 

Meikästä isoin este aktiiviselle kuuntelulle on oma liian isoksi kasvanut ego. Jos ei ole kosketuksissa itseensä ja omaan egoonsa. Ei voi tiedostaa, miksi tekee tietyllä tavalla. Toimii vain vaistojen varoilla.

Jos et arvosta itseäsi ja yrität saada muut arvostamaan sinua puhumalla vain itsestäsi ja saavutuksista, jotta kaikki näkisivät kuinka hieno ihminen tässä on kyseessä, ei jää tilaa vuorovaikutukselle. Se on kuin runkkaisi itseään toisen vartalolla. Se ei ole rakastelua, se on vain runkkaamista. Onko kyseessä aidosti se, että et koe muilla olevan järkevää sanottavaa ja sen takia puhut mieluummin itse itsestäsi kuin muiden kanssa?

Joskus tulee tarve todistella itseään muille ja siten myös itselleni. Oon hyvä tyyppi, kun oon tehnyt tätä ja tätä, katsokaa kuinka kuuli tyyppi mie oon, oon käyny täällä ja tuolla. Jos tarinat eivät tuo mitään lisäarvoa itselleni tai kuuntelijoille, miksi kerron niitä? Olenko näkymätön jos olen hiljaa? Nähdäänkö minut semmoisena kuin haluaisin ilman mahtavia tarinoita, joita kukaan ei pyytänyt?

Moni kysyy, mutta ei kuule. Kirjassakin oli tästä hyviä esimerkkejä. Kysyminen, mutta ei aidosti läsnä oleva kuuntelu on epäkunnioittavaa ja voi tuntua pahemmalta kuin olla kysymättä ollenkaan. Se tuntuu feikiltä. Naamarilta jonka laitat päälle. Näin kuuluu tehdä, mutta et osaa tehdä sitä. Et ole aidosti tietoinen miksi niin kannattaa tehdä.

Pohtisin miksi et ole kiinnostunut siitä mitä muut sanovat?

Aktiiviseen kuunteluun pitäisi käyttää aivotyötä. Kuulla, mitä toinen oikeasti sanoo, eikä se mitä hän suustaan päästää. Se vaatii aikaa ja vaivaa, mutta se on palkitsevaa.

Joskus triggeröidyn helposti ja en aidosti kuulle toista, koska hänen sanansa satuttavat omaa egoani. Mutta jos osaan hiljentää egoni riitatilanteissa pystyn kuulemaan mitä toinen oikeasti sanoo. Tunne purkaus jostain yhdentekevästä asiasta ei ehkä ollutkaan minua kohtaan henkilökohtainen loukkaus vain hätä huuto, että mulla on paha olla, enkä osaa pyytää apua kuin raivoamalla. Tai jos, joku kertoo sinulle kuinka hirveä ihminen olet ja kukaan ei halua olla sun kaveri kun oot tuollainen. Voi pysähtyä miettimään ennen kuin toimii pelkän egon varassa. Miksi hän sanoo näin minulle? Haluaako hän, että muutan ikävää käytöstäni vai haluaako hän tuhota ja alistaa minua, jotta hän voisi tuntea itsensä paremmaksi?

En ole itsekään päässyt tähän hienoon zen tilaan jossa osaisin hetkeksi unohtaa egoni/itseni ja vain kuunnella. Siihen voi varmasti saada apua kaikilta hienoilta mies guruilta ja filosofeilta.

 

  1. Toisten tukeminen

 

Jos ei ole itsevarma itsestään pelkää muiden vievän asemasi jos annat heidän loistaa. Oletko enää merkityksellinen jos muut ovat parempia kuin sinä. Jos annat tukesi nuorille vievätkö he sinun työpaikkasi? Pidät opit ja suhteet itselläsi, jotta saisit turvattua oman asemasi. Ego on epävarma ja pelkää. Et siis luota omiin kykyihisi ja uskot olevasi huonompi. Olet kateellinen. Inhimillisiä tunteita. Jos ei pysähdy miettimään näitä tunteita ei voi päästä sinuksi itsensä kanssa ja auttaa muita.

Pistämällä muita alas et voi itsekään kehittyä. Ainoastaan antamalla hyvän kiertää ja tukemalla muita voit itsekin kehittyä ja oppia lisää.

Ensin pitää hyväksyä ja huomata omat ajatukset, jotta voi miettiä mitä niillä tekee. Haluanko olla ihminen, joka ei auta muita, koska pelkää itse menettävänsä asemansa?

Jos ei ole valmis tässä katsomaan peiliin ei voi olla johtotehtävissä, koska johtotehtävät pitää ansaita joka päivä. Ne eivät ole oletusarvoja.

 

  1. Vastuun kantaminen

 

En pysty tällä hetkellä kantamaan vastuuta oikein mistään. Vastuun kantamiseen tarvitaan terve mieli ja kroppa. Olen laiminlyönyt hyvinvointiani pitkäkestoiselle stressillä ja itseni arvottamista saavutuksillani. Se on tehnyt minusta mielellisesti sairaan. Haluaisin kantaa osan vastuutani tiimistä, mutta en jaksa enkä juuri nyt pysty.

Onko se reilua tiimiäni kohtaan?

Jos joukossa on haavoittunut sotilas, halutaanko hänet raahata mukaan tukikohtaan ja hoitaa hänen haavansa vai olisiko helpompi ampua häneltä aivot pihalle puun takana, jotta muut pääsisivät nopeammin tukikohtaan? Hitaus pistää muutkin vaaraan. Mikä olisi reilua?

Pistää yksi hengiltä vai pistää kaikki riskin alle? Ampuminen voisi aiheuttaa pelkoa, että mitä minulle käy jos joudun samaan tilaan? Auttaminen ja raahaaminen voisi aiheuttaa katkeruutta niissä, jotka joutuvat kärsimään tämän takia.

Vastauksena omaan outoon monologiini olisi, että auttakaa mua. Raahatkaa mut mukana tukikohtaan. Kun haavani ovat parantuneet lupaan ottaa jälleen osan vastuu kakusta. En pysty luvata milloin olen täysin parantunut, mutta lupaan kuntouttaa itseäni jotta voisin tehdä sen saman tiimilleni. Tällä hetkellä tarvitsen itse apua.  Se pitää joskus maksaa takaisin.

 

Loppusanat

Haluan oppia niin hyväksi kuuntelijaksi, jotta kuulen toisen ilman puhettakin.

Olen tällä hetkellä karanteenissa ja pää on vähän pipinä ja sen näköistä oli taas tekstikin. Kiitos ja anteeksi.

 

 

Tagit: ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!