Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Lujasti lempeä

Kirjoitettu 21.05.17
Esseen kirjoittaja: Iiris Nokka
Kirjapisteet: 1
Kirja: Lujasti lempeä
Kirjan kirjoittaja: Maaret Kallio
Kategoriat: 1. Oppiminen, 8. Henkinen kasvu, 8.2. Yrittäjänä kasvun taidot ja työkalut, 8.3. Havahtuminen - ihmisenä kehittyminen, 8.4. Ihmisen tulevaisuus, 9.08. Henkinen kasvu

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Pinkkuvuoden esseitä

Maaret Kallio oli jo aikaisemmin tuttu Ensitreffit alttarilla –sarjasta, jonka lisäksi hän kirjoittaa Lujasti lempeä -blogiaan hs.fi -sivustolla. Tämä kirja on juurikin sellanen, mihin oon ihan heikkona. Ihanaa, rauhallista elämän pohdintaa ja sen hyväksyntää, miten asiat on nyt.

Kirjassa puhutaan superelämästä, joka tuntuu olevan trendi elämässä kiireen lisäksi. Mikä on superelämä? Se on sitä, kun sinulla on siisti työ, jossa pyrit eteenpäin, upeat harrastukset ja täydellinen parisuhde. Se on sitä, että tiedät tavoitteesi, kotisi on puhdas ja voit kaikin puolin oikein hyvin. Superelämä on se kupla, johon kaikki pyrkivät. Tätä kuplaaa rakentamassa ovat olleet esimerkiksi blogit ja tunnetut henkilöt, joiden elämät tuntuvat olevan vain niin helppoa ja hyvää.

Superelämä on kuin populismia: se lupaa paljon, muttei anna sitä kaikkea. Koska se on mahdotonta.

Kyllä miä itsekin pyrin jonkinlaiseen superelämään: pitää ehtiä liikkumaan, tekemään ruokaa, pyykkäämään, tavoitella unelmia, hoitaa parisuhdetta, tavata kavereita… Lista on loputon. Miksi sellaseen elämään pyritään? Voiko kaikilla elämän osa-alueilla olla paras? No, ensinnäkin miä oon ainoa joka mun elämää elää. Oon siis sekä huonoin että paras, ei kukaan muu voi elää mun omaa elämää. Ja asioita vaan pitää priorisoida: jos joku viikko jahtaat sun unelmia hullun lailla, koti voi näyttää just siltä. Tai jos koti kerrankin kiiltää, se aika on joltain muulta asialta pois.

Miä voin leimata sekä itteni että jonkun muun. Leima on sellanen helppo, pinnallinen määritelmä joka lakaa huomaamattaan toteuttaa itseään. Ehkä pahimpia leimoja on ne, mitä itte itelleen leimailee. Jos esimerkiksi sanon, että ”Olen tällainen ainainen myöhästelijä”, kuin suoraan annan itselleni luvan olla myöhässä. Mutta eihän se ole pelkästään mun harmi, jos oon aina myöhässä. Se on ihan samalla lailla esimerkiksi tiimikavereilta tai projektiryhmältäkin pois. Ei kenenkään aika ole arvokkaampaa kuin toisen. Ajattelin tosi kauan itte, etten osaa englantia. Se lähti ehkä mun kavereista, mutta pikku hiljaa sisäistin sen asian itekkin: ”Hei olen Iiris, en oikein handlaa englantia.” Pötypuhetta. En miä mikään lahjakkuus ole koskaan ollut, mutta kyllä miä sillä nyt oon pärjännyt! Onneks oon vähitellen saanut karistettua tuon turhan leiman pois tästä mun päältä.

Ainakin omista leimoista suurin osa on saanut kipinänsä jostain muualta: kavereilta tai vaikka perheeltä. Lähipiiri on sellanen, joka helposti vaikuttaa itseensä ja saa oman pään sisällä aika suuren painoarvon. Mutta tässäkin kohalla ois vielä mahollisuus sanoa niille joillekin leimoille vaan ei. Ei antaa niille mitään painoarvoa ja jatkaa tyytyväisenä elämää. Mutta helpomminhan tää on sanottu kun tehty, koska yleensä tämä toteamus alkaa toteuttamaan itte itteään, sen enempää kyselemättä. Jos mietitään vaikka vanhaa koululuokkaa tai ihan omaa tiimiä, jokaisella on siellä tietynlainen rooli: on nörtti, pelle, urheilija… Mitä jos sellasia rooleja ei olisi, tai ne vaihtaisi omistajaa ihan sen enempää miettimättä?

Kaikista surullisinta näissä leimoissa on se, että mahdollisuudet kehittyä lakastaan maton alle, kun vain leimataan itsensä jonkunlaiseksi. ”Miä oon huono myyjä.” No, siinäpähän sitten ollaan huonoja myyjiä. Turha sitä nyt on edes alkaa ratkomaan, jos kerta asiat näin ovat. Oma tahto kehittyä ja oppia kuolevat tällasen leiman mukana.

Ei negatiivisuutta ilman positiivisuuttakin: leimoja on myös positiivisia! Ehkä en ole paras ruuanlaittaja tai piirtäjä, mutta miä uskon niissä jutuissa silti itteeni. Oon vaan vähän niin kun päättänyt, että tän asian miä osaan, tässä miä oon hyvä. Ja sen itsevarmuuden nojalla usein myös onnistun ja oon tyytyväinen lopputuloksiin.

Näiden asioiden, kuten kaiken muunkin kanssa pitäisi vähän kerrallaan muuttaa asioita haluttuun suuntaan. Vähän niin kuin dieetit tai alkoholi, ne ovat tosi nopeita ratkaisuja ongelmaan. Mutta kas kummaa, ongelmat tulevat kyllä yhtä nopeasti takaisin, ehkä jopa korkojen kanssa. Aina tällaisen henkisen kasvun kirjan jälkeen tekisi mieli muuttaa koko elämä nyt ja heti –kokonaan tietysti. Silloin huomaan sen, kuinka hetken tutkailen esimerkiksi omia ajatuksiani oikein superkyylänä, mutta unohdan sen myöskin aika nopeasti. Ehkä näistä pitäisi koota joku lappu jääkaapin oveen? Perustella itselleen, miksi tällainen kannattaa?

Lopussa esiin tuli vielä yksi tosi tärkeä juttu: muuta niitä asioita, joihin voit vaikuttaa. Eniten pystyn vaikuttaa omaan itseeni, joten siitä olisi aloitettava. Turha vaivata mieltään asioilla, joihin ei vaan voi itse vaikuttaa. (Tämäkin lisätään siihen jääkaapin lappuun).

Iiris Nokka

https://tavotteenamia.wordpress.com/

Tagit: , , , , ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!