Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Luova hierre

Kirjoitettu 31.08.18
Esseen kirjoittaja: Juuso Nieminen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Luova hierre
Kirjan kirjoittaja: Jussi T. Koski
Kategoriat: 1. Oppiminen, 8.3. Havahtuminen - ihmisenä kehittyminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Suhtautuminen omaan itseeni luovana persoonana on käynyt Tiimiakatemian aikana aikamoista vuoristorataa ylös ja alas. Ensinnäkin se on ollut sen miettimistä mitä osaan ja mitä en osaa, mitä tykkään ja en tykkää tehdä, sekä ylipäätään luovuus sanan uudelleen määrittelyä itselleni. Jotenkin olen tuon sanan mukana mennyt aika rutkastikin ohi siitä, mitä luovuus oikeasti tarkoittaa. Mutta näin alkuun todettakoon, että olen todellakin erittäin luova ihminen, niin kuin ovat ihan kaikki muutkin. Oleelliseksi kysymykseksi jää se, mitä lopulta kukin päättää luoda ympärilleen ja tähän maailmaan.

Mitä on olla luova?

Olen aina ihan viime aikoihin asti mieltänyt luovuuden sellaiseksi eriskummalliseksi asiaksi, jota harjoittavat tietynlaiset ihmiset. Esimerkiksi sellaiset, joita löytyy kouluista opettamasta ja perinteisissä kulttuuritapahtumissa pyöriviksi, eriparisia raidallisia sukkia käyttävien ihmisten puuhailuksi. Jotenkin tuo sana on vain iskostunut päähäni aivan väärällä tavalla, liekkö tästä syyttäminen koulutuslaitosta vai yhteiskuntaa. Mutta eihän tosiaan luovuus-sanassa ole kyse siitä. Luovuus tarkoittaa jonkin asian luomista, ihan sama onko se sitten eriskummallinen metallihäkkyrä, jota väitetään taideteokseksi vai keittiökaappien uudelleen organisoimista. Luovuus on jonkin asian tai ajatuksen tuottamista tähän meitä ympäröivään maailmaan. Ja tässä kohtaa meikäläisellä napsahti. Minähän olen ihan älyttömän luova, kun vain päätän ryhtyä tekemään jotakin oman ajatteluni mukaan! Ja tuon oivalluksen jälkeen olen todellakin ryhtynyt luomaan enemmän asioita ja ajatuksia ympärilleni.

Kuten Jussi T. Kosken kirjassa Luova hierre todetaan, luovuus vaatii osakseen aikaa ajattelulle. Ja jotenkin itse näkisin, että luovuus on jonkinlaista elämän kuuntelua. Täytyy vain muuttua vastaanottavaiseksi elämän energialle, sillä sitä kautta ne ajatukset ja teot rakentuvat. Kirjassa todetaan, että yksinäisinkin luovuus on perusluonteeltaan kollektiivista, sillä kaikki ympäristössämme muokkaa ajatteluamme ja me vaikutamme siihen ihan yhtälailla takaisin vuorovaikutteisesti. Kirjassa on myös tämä yksi erittäin osuva ja mainio lainaus liittyen ihmisenä kehittymisen olemukseen:

”Hiljaisuus ruokkii ajattelua, reflektio kehittää viisautta, kuunteleminen synnyttää ihmisyyttä.”

– John Naisbitt

Ja kyllähän tuon on huomannut, että näille kolmelle asialle kun antaa omassa elämässään aikaa, niin alkaa hienoja asioita tapahtua. Ja kyse on kuitenkin erityisen simppeleistä asioista, joten on kummallista, ettei näille tunnuta antavan sitä arvostusta ja aikaa elämässämme. Itse olen varsin omakohtaisesti huomannut, että kun olen näitä kolmea asiaa tehnyt, niin sen myötä on tapahtunut kaikkein suurinta kehittymistä henkilökohtaisella tasolla. Luovuus on siis mielestäni itsensä ymmärtämistä ja sen kautta omien ajatusten tuomista maailmaan nähtäväksi. Luovuus on luomista ajatuksen, sanan ja teon kautta.

Luovuus ympärillämme

Olemme luoneet ympärillemme yhteiskunnan ja kulttuurin, jotka ihannoivat kiirettä ja jatkuvaa toimeliaisuutta. Ja se on suorastaan myrkkyä luovuudelle sekä varsinaiselle elämänilolle. Kaikkialta kuulee viestiä, kuinka joku henkilö on ollut tehokas ja tehnyt sitä sun tätä edetäkseen elämässään. Yleisesti vaikuttaa, että työelämän täytyy olla ihan supertehokasta ja aikaansaavaa. Jotenkin tuntuu täällä Tiimiakatemiallakin, että meidän täytyy lähteä mukaan samaan kiireen kulttuuriin, kun pitäisi tehdä sitä sun tätä ja mikään ei tunnu olevan riittävää. Tiimiyrittäjien täytyy venyä viiteen eri paikkaan, luoda ja pitää yllä talon kulttuuria, kirjata kirjapisteitä sekä opintoja, lukea kirjoja, käydä asiakkaissa ja tehdä rahaa. Kyllähän tämä kaikki on mahdollista, mutta ei näitä asioita hyvin tee jos kaikki täytyisi tehdä kiireessä.

”Kiireen kulttuurissa menetetään mahdollisuus reflektoida, pohtia ja sulatella asioita, mahdollisuus viisastua ja tehdä moraalisia päätelmiä.”

– Kirjasta Luova hierre

Onko väärin, että olen itse käyttänyt suurimman osan ajastani Tiimiakatemialla reflektoimiseen, asioiden pohdiskeluun ja itseni tutkiskeluun? Itse ajattelen, niin kuin Tony Robbins sanoo, että menestymisessä on kyse 80% psykologiasta ja 20% tekemisestä. Jos käyttäisin noita suhdelukuja toisinpäin, päätyisin tekemään jotakin, joka ei johda minua yhtään sinne, minne minä aion mennä. Näen kyllä sen tärkeyden, että on hyvä tehdä jotakin, jotta voi edetä, mutta jos ei jätä aikaa reflektoimiselle ei päädy koskaan mihinkään. Arnold Schwarzenegger toteaa myös osuvasti, että tärkein asia mitä ihmisellä täytyy olla, on selkeä visio siitä mihin on menossa. Jokainen meistä voi omistaa parhaimman aluksen ja parhaimman miehistön mitä maan päältä löytyy, mutta jos kapteeni ei tiedä mihin on menossa, alus päätyy ajelehtimaan ympyrää. Arvostetaanko yhteiskunnassa ja yhteisöissä enää viisautta ja ajattelua, jotka syntyvät hiljaisuudesta ja rauhallisesta eteenpäin menemisestä?

”Kiiruhda hitaasti.”

– Kirjasta Luova hierre

Se mihin me tällä hetkelle olemme yhteiskunnassa ajautuneet on reaktiivinen informaation kuluttaminen, kun suurin osa ihmisistä kulkee kännykät kourassa selaten niitä varsin päämäärättömästi. Sen lisäksi kuten kirja Luova hierre toteaa, informaation liika kohdentaminen ja yksilöityminen tappaa luovuutta ja fragmentoi yhteiskuntaa. Me päädymme helposti Facebookin, YouTuben ja yleisesti markkinoijien luomaan kuplaan, jossa meitä ajatetaan samanlaisen sisällön äärelle kuin aiemmin. Monille ihmisille voi muodostua vaikeaksi luoda itsensä uudelleen, kun mitään uusia aistiärsykkeitä ei ole missään kohtaa saatavilla. Haasteeksi saattaa siis muodostua se, mistä löydämme enää itsellemme jotain luovuutta ruokkivaa uutta sisältöä? YouTube löytää esimerkiksi hyvin samankaltaista sisältöä tarjoamaansa feediin, mitä olen aikaisemmin kuluttanut, mutta mistä ne uudet inputit sinne sitten päätyvät? Sen olen huomannut, että kun pariin kertaan jotain ns. uutta sisältöä sinne algoritmiin syöttää, niin samasta aiheesta alkaa löytyä pikkuhiljaa aika nopeastikin uusia videoita. Mutta itse olen tosiaan nämä inputit joutunut sinne hakemaan näiden informaatiovankiloiden ulkopuolelta.

Ollako vai eikö olla luova?

Koska en tosiaan ole missään aikaisemmassa elämäni vaiheessa nähnyt itseäni luovana tyyppinä, on minulle tuottanut suurinta tuskaa hyväksyä itseni luovana persoonana. Luovuudessa yhdistyy mielestäni hyvin se ajatus, jonka kirjakin alleviivaa luovien ihmisten vastakkaisiksi käyttäytymis- ja toimintamalleiksi. Eli ajatus siitä, että asiat ovat sekä-että, eikä niinkään joko-tai. Kyse on siitä, mitä päätämme olla ja millaiseksi luomme itsemme. Luovana ihmisenä voi olla sekä-että, voi olla introvertti tai ekstrovertti, leikkisä tai kurinalainen, mielikuvituksekas tai realistinen. Luovalle ihmiselle nämä asiat eivät sulje toisiaan pois, vaan on mahdollista olla molempia. Tästä syystä itselleni on vaikea ymmärtää sitä kun ihmiset yrittävät rajata asioita jompaan kumpaan lokeroon! Meillä on vapaus olla ihan mitä tahansa, mutta sitten yritämme rajoittaa itseämme johonkin pieneen nurkkaan. Voimme olla kaikkea mitä on, jos vain valitsemme sen. Kaikki eivät kuitenkaan valitse kaikkea, koska haluamme joka tapauksessa kokea itsemme jonakin itsellemme ominaisena. Mutta on tärkeää ymmärtää, että asiat ovat tosiaan sekä-että, eikä joko-tai.

”Todella onnellista ja tarkoituksellista elämää ei voi saavuttaa, ellei voi kokea kuuluvansa johonkin, joka omaa minää pysyvämpää ja suurempaa.”

– Kirjasta Luova hierre

Edellä esitetty lainaus on mielestäni tärkeä siitä syystä, että henkisyys on oleellisesti läsnä onnellisessa ja luovassa elämässä. Siitä asiasta nykyinen länsimainen yhteiskunta on ajautunut hyvinkin kauas, mutta se on toisaalta tärkeä osa tätä kehitysprosessia, jota koemme täällä maan päällä. On tärkeää kokea ja ymmärtää se, mitä ei ole, jotta voi olla sitä, mitä on. Henkisyys liittyy hyvin oleellisesti sekä-että ajatukseen, koska olemme kaikki se, mitä on, ja voimme itse valita sen mitä olemme. Ja tuo ”omaa minää pysyvämpi ja suurempi” voi olla yksinkertaisesti määriteltävissä elämäksi. Eli ymmärrykseksi tai tietoisuudeksi olla osa elämän kiertokulkua.

Kirja Luova hierre neuvoo nauttimaan omasta tekemisestä ja tekemään mitä haluaa. Ja tästä luovuudessa juuri onkin kyse, asia ei ole yhtään sen monimutkaisempi. On siis aivan mahtavaa, että saan olla ja tehdä ihan mitä haluan! Ja tämähän nyt on oikeasti hyvin yksinkertainen asia, mutta en ole itse koskaan tehnyt sitä mitä haluan. Olen aina vain mennyt porukan mukana johonkin, koska en ole pysähtynyt miettimään asiaa. Eli en siis ole varannut aikaa hiljaisuudelle ja reflektoinnille, että ymmärtäisin mitä itse haluan. Siksi olen Tiimiakatemialla käyttänyt aikaani niin paljon näihin asioihin. Elämästä on viimein lupa nauttia, ai että!

Luovuus osana omaa tiimiprosessia

On erityisen tärkeää, että tiimeissä ja yrityksissä on riittävästi erilaisia ihmisiä. Tästä myös kirjan nimikin juontuu, eli erilaisten ihmisten ja näkökulmien luovat ”konfliktit” saavat aikaan luovaa hierrettä, josta syntyy sitten mahtavia asioita. Tiimiprosessissa on joka tapauksessa tärkeää avoimen ilmapiirin luominen ja esimerkiksi oppimissopimuksen tekeminen, jotka mahdollistavat näiden erimielisyyksien esiin tuomisen. Mehän emme koskaan tehneet jostain käsittämättömästä syystä oman tiimimme kanssa oppimis- tai tiimisopimusta (ehkä omat VTL:t eli vuokratiimiliiderit eivät muistaneet painottaa asiaa), mutta olemme onneksi pystyneet pitämään yllä avointa ilmapiiriä muuten. Dialogitaidot ovat tärkeät ajatusten vapaassa vaihdossa ja niitä olemme omassa tiimissä pyrkineet painottamaan.

Joka tapauksessa meidän on mielestäni hyvä vielä treenata kuluvan syksyn aikana tiimin luovuusprosessia. Minusta tuntuu, että emme ole hyödyntäneet yksilöiden luovuudesta osana tiiminä vielä edes puoliakaan. Olemme menneet aika säästöliekillä, sillä jokaisella on aivan varmasti vielä lisää annettavaa ideoiden ja ajatusten muodossa. Nyt kun oma valmistumistamme edeltävä ideointitapahtuma eli 24H-synnytys viimeisenä koitoksena lähestyy, on varmasti hyvä hioa osaamisemme huippuunsa. Jotenkin esimerkiksi kirjasta otettu lainaus: ”Tutkimustulokset osoittavat ihmisten synnyttävän enemmän ja parempia ideoita yksin kuin ryhmässä”, sai itseni mietteliääksi. Minusta nimittäin tiimitasolla meidän kollektiivinen luovuus ei tosiaankaan ole vielä ”puhjennut kukkaan”. Ryhdyinkin miettimään onko meidän ehkä järkevä kokeilla seuraavassa synnytyksessä ennen 24H-tapahtumaa, pystymmekö tuottamaan parempia ideoita täysin itsekseen rauhassa pohtien ja sen jälkeen näitä ajatuksia muille esittäen, jotta syntyisi sitä luovaa hierrettä? Kun ideoimme ryhmässä, minusta tuntuu, että osalle meidän tiimin jäsenille syntyy tämä luovuutta rajoittava ryhmäpaine olla ”järkevä”, jolloin ajatustenvaihto tyrehtyy täysin. Joten sen sijaan, että olemme yhdessä tilassa ja yritämme keksiä porukalla jotain uusia ajatuksia, voisimme kokeilla tuota, että annamme yksilöille hieman aikaa sulatella ratkaistavaa ongelmaa, jonka jälkeen ilmapiiri luultavasti vapautuu aivan toisella tavalla. Tämähän on nyt aivan hatusta vedetty hypoteesi, mutta siinä on yksi vaihtoehto, jota kokeilla.

Yhteenvetona tämän kaiken voisi summata niin, että luovuus on aivan mahtava asia! Sitä minun ja tiimin täytyy kehittää kuluvan syksyn aikana uusille leveleille, ja nauttia siitä vapaudesta, jonka luovuus mahdollistaa. Meidän tulee olla vapaita ja samalla kuitenkin kriittisiä sitä kohtaan mitä tuotamme. Kaikkea luotua ei pidä toteuttaa, vaan pitää muistaa tarkastella aikaansaannoksia sekä mielikuvituksekkaasti, että realistisesti.

Tagit: ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!