Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Madventures – matkaajan & seikkailijan opas

Kirjoitettu 14.05.18
Esseen kirjoittaja: Otso Qvintus
Kirjapisteet: 3
Kirja: Madventures - Kansainvälisen seikkalijan opas
Kirjan kirjoittaja: Riku Rantala, Tunna Milonoff, Ari Lähdenmäki
Kategoriat: 1.1. Oppimisen suuntaviivoja, 8.3. Havahtuminen - ihmisenä kehittyminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Tarvittiin kiinnostavaa ja vähän kevyempää lukemista. Madventures – kansainvälisen seikkailijan opas vastasi kyllä tähän huutoon. Vaikka kirja onkin hyvin informatiivinen ja tarjoaa lukemattoman määrän vinkkejä matkalle, niin ei se silti tuntunut raskaalta luettavalta. Ehkä näin kymmenen vuotta kirjan ilmestymisen ja usean Madventures-jakson jälkeen tältä tämän pitääkin tuntua: kaikki tärkeä, mitä he ovat matkustamisesta oppineet, on saatu samoihin kansiin.

Täytyy myöntää, että omaa mymmiä ei ole kyllä tullut liiaksi vielä mietittyä. Todellisuudessahan se on jo melkein oven takana (noin 1,5 vuotta)! Aika menee nykyään aivan järkyttävän nopeasti. Jos joskus yläasteella tuntui, että lukukausi ei lopu ikinä, niin akatemialla ei ole tällaista ongelmaa noussut esille. Ennemmin minä silti tämän nykyhetken otan, kuin sen että aika matelisi koulunpenkillä.

Minulle on jäänyt elävästi mieleen muutaman vuoden takainen keskustelu vanhempien kanssa lapsilisistä. Jossain vaiheessa minulle oli tullut ilmi keskusteltua kaverini kanssa, että tälle oli säästetty lapsilisistä melkoinen potti rahaa 17 vuodessa. Toki tiesin itse, että omat vanhempani olivat niitä käyttäneet koko ajan kasvaviin menoihin, kun lapsikatras kasvaa. Kysyin tästä kuitenkin, ja äiti taisi vastata jotenkin näin: ’’ Milläs rahalla sinä kuvittelet, että me ollaan näitä kaikkia matkoja tehty yhdessä? Meinaatko että mieluummin oltaisiin kituutettu joka kesä Suomessa ja näin poispäin?’’ Tämä oli melko tyhjentävä vastaus. Ja sittemmin olenkin ruvennut laskemaan: ollaanhan tässä käyty toistakymmentä maata läpi perheen kanssa vuosien varrella. Ei tällaiseen määrään ulkomaanreissuja kovin monikaan suomalaisperhe pääse. Aloinkin ajatella, että ehkä oli jonkinlainen etuoikeus, että olen päässyt käymään niinkin monessa maassa jo tähän ikään mennessä. Olihan se nyt ihan törkeän siistiä kymmenvuotiaalle, että kierrettiin kesällä 2005 Keski-Eurooppaa koko perhe. Niitä valokuvia katsellessa ei pysty kaivamaan kuin hyviä muistoja esiin.

Jokainen matka ulkomaille tuottaa minulle aivan järkyttävän siistin fiiliksen. En tiedä miten kuvailla sitä tunnetta, kun astun ulos lentokoneesta vieraassa maassa. Siinä tunteessa on jotain maagista. Kaikki se valmistelu matkaa varten konkretisoituu kerralla, ja ajatusvyöry on valtaisa sekä ennen että jälkeen reissun. ’’Otanko tämän? Tuon? Mitä nyt? Ostanko tämän? Mitä kun palaan takaisin? Olihan tuo nyt mahtavaa!’’ Kun nyt luin tätä kirjaa, huomasin samankaltaisuuksia omassa valmistautumisessani verraten Madventuresin varustelistaan ja säätöaikatauluun. Kun olin lähdössä Tampaan viime marraskuussa, minulla oli hyvin selkeä lista niistä tavaroista, mitä tarvitsen mukaan. Tilanne on tietysti täysin eri, kun en ollut lähdössä kiertämään paikkoja yksin, vaan olin menossa kaverini luokse. Mielestäni selkeästä listasta on helppo lähteä karsimaan sitten pois kaikkea turhaa. Ei tavaraa kannata matkalaukuittain ottaa mukaan. Valmistautuminen matkaan on mielestäni puolet matkasta: jos huomaa kesken matkan, että jotkin hyvin tärkeät asiat puuttuvat, saattaa olla hyvinkin syvällä kusessa. Siksi tarkistin ennen jenkkimatkaa oman listani ja laukut lukemattomia kertoja: onhan passi nyt varmasti kassissa, onko ESTA mennyt läpi, onko matka-asiakirjat yms. Vaatteiden kanssa ei ole niin nuukaa, niitä saa kyllä kohteesta. Kaverini isä on kerran sanonut, että jos mitään muuta et muista, niin lompakolla, kännykällä ja passilla pääsee jo hyvin pitkälle. Itse matkustin Tampaan pelkillä käsimatkatavaroilla. Siinä oli helppo karsia kaikki ylimääräinen tilaa vievä tavara pois.

En uskalla edes kuvitella, mitä kaikkea tämä kaksikko on voinut matkoillaan kokea. Koska jenkkireissu oli minulle selkeä virstanpylväs (ensimmäistä kertaa Atlantin yli täysin yksin), se säilyy kyllä mielessä loppuelämän. Itsellekin sattui matkalla hauskoja juttuja, ja Lontoossa välilaskun aikana turvatarkastaja kysyi, mitä ostamani tuliais-salmiakkikossupullot ovat. Vastasin: ’’vodka that has liquorice in it, that’s why it’s black.’’ Hän oli silti epäileväinen ja vei pullot jonkinlaiseen läpivalaisukoneeseen. Kysyin saatuani pullot takaisin, että epäilikö hän siellä olevan huumeita vai?  Hän vastasi: ’’ Wouldn’t be the first time someone’s tried to sneak coke in black liquid.’’ Naurahdin ja sanoin että just just aivan. Kiitin ja jatkoin syömään. Tälläiset ovat vain jotenkin niin hauskoja tilanteita, koska itse tietää, että ei salakuljeta mitään, joten voi ottaa ne rennosti. Sehän se mukavaa olisikin, jos tietämättään salakuljettaisi jotain, ja sitten siinä seliteltäisiin, että miten tämä on tänne päätynyt…

Tiedänpähän nyt ainakin, mihin kirjaan voin palata, kun pitää ruveta todellisuudessa suunnittelemaan mymmireittiä. Kahden rautaisen matkaaja-ammattilaisen työnnäyte on sellainen kultakaivos täynnä vinkkejä, etten ole kyllä toista samanlaista nähnyt. He puhuvat kirjassa myös ’’kuplan puhkaisemisesta’’, eli kuinka oikeasti päästä käsiksi alueen kulttuuriin. Se vaatii enemmän kuin pyörimisen matkakohteen keskustassa. Tämä on ehkä yksi tavoitteeni omalle mymmille: päästä oikeasti tutustumaan eri kulttuureihin syvemmin, poksauttaa kupla ja nähdä miten paljon paremmin tai huonommin asiat syvemmällä kaupunkien vilinästä voivatkaan olla.