Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Madventures

Kirjoitettu 07.07.17
Esseen kirjoittaja: Jake Vitikainen
Kirjapisteet: 3
Kirja: Madventures- Kansainvälisen seikkailijan opas
Kirjan kirjoittaja: Tuomas Milonoff & Riku Rantala & Ari Lahdenmäki
Kategoriat: 1. Oppiminen, 8. Henkinen kasvu

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Alkusanat

 

Nähtyäni mainoksen, että Madventuresin kaikki jaksot tulevat uusintana töllöstä, innostuin jälleen vuosien jälkeen näitten jätkien seikkailuista. Junnuna oli tullut katsottua heidän ensimmäinen tuotantokautensa, mutta pari uusinta sarjaa oli jäänyt minulta väliin. Näin ollen innostuin niin paljon, että ajattelin katsoa kaikki jaksot uudestaan! Jo ensimmäisen tuotantokauden aikana, sytyin jätkien tyylistä tehdä matkailuohjelmaa. Olihan se siis pakko lukea myös heidän kirjansa. Kirjan nimi on siis Madventures- Kansainvälisen seikkailijan opas, jonka on kirjoittanut Madventuresit Riku Rantala ja Tunna (Tuomas) Milonoff, sekä Ari Lahdenmäki, joka on tutkinut paljon maailmaa. Tässä reflektiossa aion käydä läpi parhaita paloja kirjasta, sekä pohtia minkälainen ”seikkailija” itse olen.

 

Itse asiaan

 

”Moni paatunut reissuruuna luottaa siihen, että tuuli vie oikeaan suuntaan, karma kuljettaa ja tie johdattaa sinne, minne pitääkin. Näin usein onkin ja liiallinen suunnittelu tai aikatauluttaminen voivat tehdä matkasta helposti suorittamista ja pahimmassa tapauksessa pilata sen.”

 

Madventuresin ehkä tärkein oppi kirjassa on, rentoutuminen. Aina kannattaa levyttää kun voi ja sitten tehdä vasta jotain kun siltä tuntuu. Olen itse matkoillani hyvin paljon karttanut liiallista suunnittelua. Kaverien kanssa, kun on tullut reissattua, minun pantaani on kiristänyt, kun on pitänyt aikatauluttaa suurin osa tekemisistä. Tällaisten lomien jälkeen monesti on jäänyt sitten rentoutuminen liian vähälle ja lomalta pois tultaessa on ollut väsynyt olo. Sori kaverit! 😀

 

”Mitä enemmän hötkyilet, sitä vähemmän todellisuudessa näet.”

 

Kuitenkin kun vuosia sitten aloitin matkustelun nykyisen kihlattuni kanssa, on reissuista tullut todella rentoja ”levytys” lomia. Ei saa kuitenkaan ymmärtää väärin, että olisimme vain löhöilleet rannalla, emmekä olisi nähneet mitään muuta kuin hotellin baarin tai lähirannan. Tarkoitan siis sitä, että olemme saaneet hyvin tasapainotettua levytyksen ja tekemisen. Emme tykkää suunnitella tekemisiämme liialti, vaan pyrimme tekemään sitä, miltä juuri sillä hetkellä tuntuu. Näin olemme saaneet reissuiltamme enemmän kuin säntäilemällä paikoista toiseen.

 

”Kun olet hyvissä voimissa ja hahmotat ympäristöäsi paremmin, sopeudut helpommin ja saat matkastasi enemmän irti kuin säntäilemällä sinne tänne itse asettamiasi suorituspaineita purkaen.”

 

Bisun kanssa kun vedettiin viime LC, nautin paljon varsinkin Allun ja Petrin kanssa reissaamisesta. Syynä tähän oli, että jätkien kanssa pyrittiin menemään sinne, minne veri vetää juuri silläkin hetkellä. Tekemisen suunnittelemisen aloitimme yleensä vasta, kun saavuimme uuteen paikkaan tai aamulla aamupalaa nauttiessa. Mikäli lopun tiimin kanssa oli jahkailua, emme jääneet tuskastumaan, että hei mennääs nyt vittu! Lähdimme vain sinne mihin tuuli vie. Esimerkiksi Italian Gardajärvellä, tiimillä oli hiukan hidas aamu (maljoittelulla oli hiukan ehkä osuutta asiaan), niin me poikain kanssa päätimme napata auton tulille ja lähteä etsimään aamupalaa. Sillä reissulla päädyttiin sitten golffaamaan mahtaviin maisemiin!

 

”Mene portille viimeisten joukossa.”

 

Tähän väliin on pakko mainita matkalle lähtemisestä. Olen tässä vuosien saatossa huomannut matkustaessa, että varsinkin suomalaiset tykkäävät jonottaa. Tämän huomaa varsinkin lentokentillä! Se on hieman itseäni naurattanut. Itse henkilökohtaisesti vihaan jonottelua. Tietysti joskus vain on pakko jonottaa, mutta lentokentillä sitä en ole ikinä ymmärtänyt. Kun hetki koittaa, että pääsee astumaan lentokoneeseen, suomalaiset hyppäävät heti mukavista levytyspenkeistään ja lähtevät punkemaan jonoon. Itse pyrin aina menemään koneeseen viimeisten joukossa, sillä kyllä siellä lentokoneessa saa tarpeeksi istua! Siinä istuskellessa olen monta kertaa seurannut, sitten niitä muita ketkä ottavat rennosti. Harvemmin he ovat suomalaisia! 😀 Muun maalaiset ottavat rennosti ja levyttävät niin pitkään kuin sopiva väli astua lentokoneeseen tulee. Noh, jokainen tekee tavallansa. Itse aion jatkaa rentoutumista lentokentillä ja venyttää koneeseen menoa viimeiseen saakka..

 

”Opettele jo ennen lähtöäsi muutama sana paikallista kieltä.”

 

Tämän neuvon olen huomannut auttavan siinä, kuinka paikalliset kohtelevat sinua. Varsinkin jos reissulla tulee sellaisia ”vakiomestoja”, on hauska yrittää heittää väliin jotain heidän paikallisella kielellään. Monesti pienellä heitolla saa paikallisen nauramaan tai hymyilemään. Ranskassa käydessäkin tuli pienessä viinihöyryssä jauhettua ravintolassa jotain aivan hirveää Ranska-Suomi shaibaa. Sen avulla sain kuitenkin niin ylpeät ranskalaiset puhumaan herkemmin lontoota. Tämän vinkin sain kihlatultani, sillä hän oli ollut vaihdossa viisi kuukautta siellä. Hän neuvoi, että ranskalaiset kyllä osaavat puhua hyvin lontoota, mutta he ovat niin ylpeitä omasta kielestään, että puhuvat sitä mahdollisimman pitkään ja välttelevät lontoota. Paitsi silloin, kun olet hiukan tutustunut heihin, he avaavat kielenkantimisensa ja alkavat mielellään puhua sinulle lontoota.

 

Tämän neuvon jälkeen olen sen jälkeisillä reissuilla pyrkinyt opettelemaan ainakin muutamia sanoja paikallista kieltä. Ihan perus kiitos, ole hyvä ja yksi olut kiitos! Autolla liikkuessa on tullut opeteltua myös käsimerkkejä ja kirosanoja! 😀 Tottakai! Lc reissuilla varsinkin Allun ja Petrin kanssa on tullut yllättävänkin paljon opeteltua käsimerkkejä ja auton töötin käyttöä. Auton tööttikin kun on yksi perkele täällä meillä Suomessa. Monessa muussa maassa se on kuitenkin ihan normaalia, että sitä käytetään jatkuvasti. Eikä siitä ulkomailla pahastuta. Siellä tööttäillään jos vaikkapa joku tuttu tulee vastaan. Niin helppoa kuin töötin käyttäminen on ainakin minua auttanut pääsemään enemmän sisään paikallista kulttuuria.

 

”Tinkimisessä on tärkeää muistaa, että useissa maissa se on olennainen osa kulttuuria. Tinkimättä jättäminen voi olla jopa loukkaus: halveksit kauppiasta, jos et vietä hänen kanssaan niitä muutamaa hetkeä, jotka tinkimiseen, tuotteen kehumiseen ja tutkimiseen kuuluu käyttää. Tinkimisessä on muistettava myös kohteliaisuus ja ystävällisyys.”

 

Itse olen reissuillani tehnyt tätä liian vähän. Minulle on tuottanut ongelmia se, että en oikein tiedä missä tilanteessa tinkiä ja missä ei. Jos olen katukaupassa niin totta kai yritän tinkiä, mutta jossain ravintolassa.. en tiedä! Tosin paljonhan riippuu siitä, missä maassa on. Suomessahan on tietynlainen tinkimisen kulttuuri. Tähän voisin verrata asuntokaupan alaa. Täällä aina tingitään kun ostetaan asunto. Ulkomailla taas ei välttämättä. Asunto ostetaan tai ei osteta. Jossain vaatekaupassa taas ei tingitä, mutta ulkomailla kyllä. Asuntokaupassa välillä jopa ärsyttää se, että välillä tingitään ihan ilman mitään syytä. Kuitenkin myytäville asunnoille ammattilaiset ovat tehneet hinta-arvion, jossa otetaan huomioon nykyinen markkina-arvo sekä asunnon kunto ja tulevat remontit. Se on mielenkiintoinen asia, sillä periaatteessa silloinhan halveksitaan välittäjää, joka on tehnyt asunnosta arvion. Mutta monesti ei mielestäni tinkimisessä ole mitään pahaa, ehkä pitäisi enemmän kuitenkin painottaa sitä, mitä saisi kylkiäisiksi vaikka hinta olisi se mitä pyydetään..

 

”Kaikkein varminta on syödä siellä, missä paikalliset syövät päivittäin.”

 

Tiukan tinkimisen jälkeen tulee totta kai nälkä. Itse olen aina pyrkinyt toteuttamaan mahdollisimman paljon Madventuresin oppeja, että syö siellä missä paikallisetkin syövät. Valitettavasti kun matkustelee vähänkin länsimaalaistuneissa maissa, niin paikalliset syövät jossain mäkkäreissä ja burger Kingeissä. Tämä on tullut huomattua valitettavan usein. Onneksi kuitenkin vielä löytyy paljon paikallisia, jotka syövät muuallakin.

 

”Usein ruoka katukeittiöissä tai pienissä paikallisten ravintoloissa on tuoreempaa ja varmasti parempaa kuin turisteille tarkoitetuissa hotelliravintoloissa, joissa ruoka saattaa seisoa pitkään.”

 

Reissuillani ravintolaa etsiessä, pyrin kuuntelemaan mitä kieltä ravintolassa puhutaan, jos siellä on ihmisiä. Jos ravintolassa ei ole ketään, jätän sen suoraan väliin. Harvemmin on tullut petyttyä, kun on syönyt siellä missä paikallisetkin. Palvelukin on usein ollut parempaa.

 

Loppusanat

 

Madventuresin kirjassa oli paljon hyviä vinkkejä, varsinkin jos on tuonne kaukomaille suuntaamassa. Kirjasta löytyy hyviä pakkausohjeita ja vinkkejä paikalliseen kulttuuriin tutustumiseen, sekä kuinka toimia tietyissä maissa. Suosittelen myös matkailusta pitävien katsoa heidän tv-ohjelmansa, vaikka ensimmäisissä tuotantokausissa kuvan laatu ei paras olekaan. Toivottavasti myös Riku ja Tunna vielä jaksaisivat tehdä yhden reissun, jotta saataisiin vielä yksi tuotantokausi nähtäväksi! Maita varmasti vielä on koluttavana..

 

Jake Vitikainen

Bisnera

Tagit: ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!