Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Mandelan tietä mukaillen

Kirjoitettu 14.05.18
Esseen kirjoittaja: Otso Qvintus
Kirjapisteet: 2
Kirja: Mandelan tie
Kirjan kirjoittaja: Richard Stengel
Kategoriat: 1.1. Oppimisen suuntaviivoja, 8.3. Havahtuminen - ihmisenä kehittyminen, 8.4. Ihmisen tulevaisuus

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Kirjoitin muistaakseni lukiossa esseen/kertomuksen apartheid-politiikasta ja sen vaiheista. Luonnollisesti Nelson Mandelalla oli myös tuossa esseessä suuri rooli. Silloin en tajunnut niin selkeästi, miten suuri vaikutus pelkästään yhdellä ihmisellä on voinut olla kokonaisen valtion tulevaisuudelle. Mandelan tarina on hyvin voimakas ja päämäärätietoinen. Mandelalta kysyttiin usein, miten melkein kolmekymmentä vuotta vankilassa muutti häntä. Hän sivuutti aihetta, kunnes eräänä päivänä hän oli kertonut kirjan kirjoittaja Stengelille, että vankila oli tehnyt hänestä kypsän. Käytännössä hän oli hankkinut vankilassa itselleen kovemman ulkokuoren: ei impulsiivisuus tai innokkuus ollut minnekään hänestä poistunut. Hän oli vain oppinut hallitsemaan näitä asioita paremmin. Ehkä siinä on yksi selkeä syy, miksi juuri hänestä tuli 1994 Etelä-Afrikan presidentti.

Jos lähden miettimään, mitä Mandelan elämäkerta voisi muistuttaa nykypäivän organisaatioissa, muodostuu mielenkiintoinen tarina. Esimerkkinä voisi toimia nuori, jokusen vuotta työelämässä toiminut tummaihoinen David. Hän on töissä suurehkossa konsernissa ja suoriutuu tehtävistään erittäin hyvin. Kuitenkaan hän ei saa tekemästään työstä minkäänlaista arvostusta. Esimiehet ja ylin johto tiedostavat, että hänessä olisi paljon potentiaalia, mutta silti hän saa tehdä perusjuttuja, joista suoriutuisi kuka tahansa. David puhuu täydellistä suomea ja on syntynyt Suomessa. Eräänä päivänä hän kyllästyy siihen, että esimiehet eivät arvosta hänen tekemisiään. Hän päättää perustaa parin muun yhtiöstä jo irtautuneen kanssa oman yrityksen. He ovat alkaneet kehitellä entisen työnantajansa työsuoritteista jotain parempaa. He ovat oivaltaneet, että entinen työnantaja oli sekä kangistunut kaavoihin että jäämässä ajasta jälkeen. He kehittävät yhdessä järjestään paremmat tuotekokonaisuudet samalle alalle kuin entisellä työnantajalla. Myös entisen työnantajan asiakkaat huomaavat tämän ja alkavat pikkuhiljaa lipua uuden yrityksen asiakkaiksi. Entisen työnantajan rahavirrat alkavat kuihtua olemattomiin. Vanhoillinen johto tajuaa aivan liian myöhässä, minkälaisen munauksen he olivat tehneet, kun eivät olleet arvostaneet Davidin taitoja. Osa johdosta pyytää päästä tapaamaan Davidia. Heidät otetaan vastaan Davidin toimesta. He keskustelevat rakentavasti, ja ylin johto miettii, miksi he toimivat miten toimivat. David vastaa tyynesti: ’’Ennakkoon ei voi ennustaa, mitä voi tapahtua. Minä kyllästyin, ja halusin tehdä oikeasti jotain, jolla on merkitystä. Ymmärsin, että halutessani minulla on mahdollisuus kurottaa korkealle, vaikka se vaatisi vuosien työn. En osannut kuvitella, mihin asti asiaansa uskomalla voikaan päästä.’’

Tämä kertomus on täyttä fiktiota. Yritin luoda siihen samankaltaisuuksia soveltaen Mandelan kehitystarinaa. Onko tässä tarinassa sitten rasismilla tai syrjinnällä minkälainen osa, sitä voi itse jokainen miettiä.

Mikä tekee ihmisestä sellaisen, että hän jaksaa uskoa omaan asiaansa hyvin vahvasti ja erittäin pitkään? Tarkoituksen ei välttämättä tarvitse pyhittää keinoja, vaan ydinperiaatteeseen pääsemiseen voidaan soveltaa vain erilaisia lähestymistapoja. Silloin kun ihminen omaa vahvan itseluottamuksen ja -tunnon, hänen usko asiaansa ei järky. Epäilykset vallitsevasta tilasta saavat hänet loukkaantumaan. Päinvastoin on huonon itsetunnon omaavan ihmisen kanssa: epäilyt vain vahvistavat tämän kuvaa itsestään. Mielestäni tämä kuvaus kirjassa on erittäin hyvä tiivistys Mandelan päämäärätietoisuudesta. Vaikka aikaa menisi kuinka kauan, usko omaan periaatteeseen säilyy. Eikä tämä ole mitenkään uutta yritysmaailmassakaan. Uusia keksintöjä ja kehitelmiä pulpahtelee esille tämän tästä. Pystyssä pysyvät kuitenkin vain ne, joilla on järkähtämätön usko (itsetunto ja -luottamus) omaan tekemiseen.

’’Hyvä johtaja ei julista omaa mielipidettään suureen ääneen ja määrää muita seuraamaan häntä. Hän kuuntelee, hän tekee yhteenvedon ja yrittää sitten muokata mielipidettä ja ohjata ihmisiä kohti toimintaa. Vähän samaan tapaan kuin nuorukainen paimentaessaan karjaa lauman takaa.’’ Jotta voi ohjata muita, ei pidä olla suuna päänä neuvomassa ja käskemässä, että tämä tehdään nyt näin. Stengel kuvailee afrikkalaisen käsitteen ubuntun kirjassaan tiivistetysti niin, että epäitsekkäässä kanssakäymisessä muiden ihmisten kanssa omat parhaat puolet kehittyvät. Voisiko Tiimiakatemian perusajatuksia liittää tähän vaikkapa treenien kautta: käymme dialogia, jossa pyrimme kehittämään keskustelemalla parhaita mahdollisia ratkaisuja. Mielestäni on hyvin tärkeää, että toisia ihmisiä arvostetaan ja kunnioitetaan. Sitä kautta on mahdollista kehittää omia taitoja ja ajattelukykyä. Treenienkin kautta olisi mahdollista löytää vielä niin paljon uutta, piilossa olevaa voimaa. Se vaatii yhä epäitsekkäämpää kanssakäymistä: kuuntelua, kuuntelua ja sitä kautta oppimista. Jos minä joskus johdan tiimiä tai yritystä, haluaisin tehdä sen yhteistoiminnallisesti; ohjata ihmisiä eteenpäin keskustelemalla ja kuuntelemalla. Mutta tilanteen vaatiessa johtajan täytyy osata olla myös jämäkkä: jos jokin asia ei muutoin etene, jonkinlaiset ohjakset on otettava käyttöön. Johtajan tarvitsee myös osata näyttää itse mallia, jos jotain uutta asiaa aletaan ajamaan sisään. Ei siinäkään tietysti pidä olla suuna päänä huutamassa kuin armeijassa. Asiassa tarvitsee vain olla sitten jämpti.

Yksi kirjan vaikuttavimmista lausunnoista löytyy kirjan lopusta, kun Mandela puhuu siitä, miten jokaisen tulisi löytää oma puutarhansa. Joidenkin mielestähän tämä kuulostaa hyvin kliseiseltä lausunnolta tyyliin:    ’’Do what you love, love what you do.’’ Mutta erottava tekijä on ainakin minulle se, että se tulee sellaisen miehen suusta, joka on viettänyt melkein 30 vuotta vankilassa. Voin rehellisesti sanoa, että etsin edelleen omaan puutarhaani sisältöä. Puutarhahan voi koostua monesta osa-alueesta: juureksista, vihanneksista, sesongin tuotteista ja hedelmistä. Minulle puutarha tarkoittaisi ehken paikkaa, jossa voi tyhjentää ajatukset ja rauhoittua. Onko se sitten ympäröity ystävillä, perheellä vai järvellä, en osaa sanoa. Puutarhan rakentamisen pitääkin mielestäni olla rauhallinen jatkumo: ei satoa heti voi korjata. Se täytyy ensin kasvattaa.