Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Mastery & Purpose

Kirjoitettu 07.10.17
Esseen kirjoittaja: Heidi Aittanen
Kirjapisteet: 4
Kirja: Mastery / Attitude of Gratitude
Kirjan kirjoittaja: Robert Greene / Nick Vujicic
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Mastery & Purpose

 

Olin seuraamassa NBF 2017 –livestriimiä jossa yhtenä puhujana oli Nick Vujicic . Hän on äärimmäisen inspiroiva puhuja. Hän puhuu unelmien tavoitteluista ja niiden saavuttamisesta. Hän syntyi ilman raajoja ja innostaa ihmisiä tavoittelemaan unelmia, vaikka se välillä tuntuisikin haastavalta. Hän kertoo omaa tarinaansa, kuinka on pitänyt unelmistaan kiinni, tehnyt töitä niiden eteen ja kuinka hän on löytänyt tarkoituksensa, joka tekee hänet onnelliseksi. Hän tuo esille sen, että kuka vain voi tehdä mitä vain, kunhan sen eteen on valmis tekemään töitä.

Olen pohtinut viime aikoina paljon sitä, mitä haluaisin tehdä tulevaisuudessa. Valmistuminen alkaa häämöttää ja ihmisiltä satelee kysymyksiä siitä mitkä ovat suunnitelmat akatemian jälkeen. Tähän tietämättömyyden pikku probleemaani sain kirjasuosituksena Robert Greenen Mastery –kirjan, jossa kerrotaan kuinka minkä tahansa taidon voi masteroida, ja kuinka kehittyä jonkin asian erityisosaajaksi. Greenen teos toi minulle ehkä taktiikkaa, kuinka voisin saavuttaa sen asian mitä haluan tavoitella. Mutta Vujicic innosti minua pohtimaan mikä on se juttu mitä oikeasti haluan saavuttaa. Mikä on minun tarkoitus?

Tarkoitus oli yksi NBF:n kantavista teemoista tänä vuonna. Moni puhuja puhui tarkoituksesta ja siitä kuinka oli pitänyt kiinni suunnitelmistaan, lannistumatta ja muiden mielipiteistä välittämättä. Kuinka he tekivät töitä juuri SEN eteen, mitä he haluavat saavuttaa. Olen aina pitänyt tarkoitusta tärkeänä. Kaiken syvin syy ja tarkoitus on se asia, mikä motivoi meitä eteenpäin. Sekä Vujicic, että Greene painottavat kovasti sitä asiaa, että muiden mielipiteistä ei tule välittää, vaan ajaa suoraan omaa draivia kohti.

Syy, miksi alun perin hain Tiimiakatemialle, oli se, että halusin yrittäjäksi. En tiennyt vielä, että minkä alan yrittäjäksi, ajattelin että se varmaan selviää matkalla. Minua kiinnostaa edelleen elämyspalvelut, mutta viime aikoina olen pohtinut että haluanko sittenkään yrittäjäksi? Olen miettinyt paljon sitä, mikä minua innostaa. Minua innostaa omat läheiset, perhe ja ystävät. Tiimiakatemialla olen myös kohdannut sen kylmän tosiasian, että yrittäminen vaatii oikeasti aika paljon aikaa. Tehokkaalla työskentelyllä ja ultimaattisella työ-vapaa-aika balanssilla voi hallita tuota ajallista ongelmaa, jossa yrittäjyys varastaa oman elämän tunnit ja viikot ja minuutit. Koska olen toistaiseksi ainakin surkea ajanhallitsija, olen miettinyt sitä haluanko edes riskeerata suhdettani läheisiin tekemällä ihan hitosti töitä ja jättämällä nuo minulle oikeasti tärkeät asiat vähemmälle ajalle. Heräsin tähän minulta varastetun ajan ikävään ongelmaan siinä vaiheessa, kun äitini kertoi minulle, että serkkuni puoliso ei usko minun olemassaoloon, koska en ole koskaan ollut samaan aikaan suvun yhteisissä tapaamisissa. Tuo totuus iski aikalailla vasten kasvoja ja silloin mietin, että minkä helvetin takia teen jotakin asiaa niin intohimoisesti, jos se ei oikeasti tee minua niin onnelliseksi kun perheeni ja läheiseni. Voisin sanoa, että olen kohdannut umpikujan, kun en tiedä mitä teen, mutta oikeastihan minulla on kaikki ovet auki. Niin kuin aikaisemmin totesin, Vujicic ja Greene painottivat sitä, että jokaisen tulisi paahtaa sitä omaa juttua kohti, oli se sitten mikä hyvänsä. Siinä ei ole mitään väärää, jos joku haluaa vaikkapa hautausurakoitsijaksi tai kaupan kassaksi, mikäli se on se mitä kyseinen henkilö oikeasti haluaa.

Tiimiakatemia on huikea paikka oppia yrittäjyydestä, itsestään ja toisista. Minun mielestä Tiimiakatemian pointti ei ole pelkästään ”Synnyttää rohkeita yrittäjiä” vaan ”Synnyttää rohkeita tyyppejä”. Minun mielestä Tiimiakatemian syvin tarkoitus on tarjota nuorille yrittäjille mahdollisuus avata oman tulevaisuutensa ovet. Sen tarkoitus on auttaa meitä löytämään se meidän oma juttumme ja antaa rohkeutta lähteä tavoittelemaan sitä. Tiimiakatemian ei pitäisi väheksyä kenenkään valintoja eikä projekteja. Sen pitäisi ymmärtää tukea yksilöitä ja tiimejä päätöksissä ja valinnoissa mitä he tekevät. Sen ei pitäisi asettaa meitä erilaiseen valoon, riippuen siitä kuinka erilaisia juttuja me yksilöt haluamme tehdä. Olen oppinut Tiimiakatemialla kuuntelemaan itseäni ja kuuntelemaan muita, olen oppinut tukemaan muita sillä tiellä minkä he valitsevat ja olen oppinut olemaan tuomitsematta ketään akateemisten valintojensa perusteella.

Tiimiakatemialla on kuitenkin yksi asia pielessä. Sosiaalinen paine painaa tiimiyrittäjiä. On olemassa normit joiden pitäisi päteä valmistumisen jälkeen. Jokaisen pitäisi päästä HETI töihin valmistumisen jälkeen. Jokaisesta meistä pitäisi tulla yrittäjä. Jokaisen meistä pitäisi menestyä urallamme huikeisiin atmosfääreihin, muuten emme ole yhtä onnistuineita. Jokaisen pitäisi saavuttaa jotain ultimaattisen suurta. Koska ”Ette te voi työttömyyskassan piiriin mennä, se on tosi noloa jos tiimiakatemialta valmistuttua jää työttömäksi. Sehän näyttää tosi huonolta talon tilastoissa.” Tuo on ihan oikea lause, jonka kuulin toimistolla yhdeltä valmentajalta. Niin kuin sanoin, sosiaalinen paine painaa tiimiyrittäjiä. Olen jostain syystä itsekin alistunut tuohon paineeseen. Ihan kamala stressi siitä että mitä teen valmistumisen jälkeen ja kamalaa jos joku kysyy siitä, enkä osaa vastata. Tuollainen alistuneisuus vaatii minun mielestäni jokaisen kohdalla omaa henkistä havahtumista, jotta ajattelutavasta pääsee eroon. Motivaatiopuhujat ovat yksi oiva keino sellaiseen, ainakin se toimi minulla.

Sosiaalinen paine ei kuitenkaan paina ainoastaan Tiimiakatemialla, vaan yleinen käsitys jostain syystä on se, että pitää menestyä ja saada vaikutusvaltaa ja edetä uralla korkealle. Liian monella meistä on sosiaalinen paine sopeutua ja liian vähän rohkeutta erottua joukosta, vaikka tavoittelemalla niitä ei niin mainstream unelmiaan. Se mitä aion itse muuttaa kaikessa toiminnassani, on juurikin se, että en enää sorru tuon sosiaalisen paineen alle. Jos haluan, voin alkaa pitämään kissataloa löytökissoille tai lähteä Australiaan hoitamaan kenguruita. Jos halua, voin löytää unelmaduunini rivityöläisenä jossain isossa firmassa. Se, mitä minä valitsen omalle tulevaisuudelleni, ei ole kenenkään muun tuomittavissa. Minun ei täydy sopia mihinkään ennalta määrättyyn muottiin, jos en halua. Jos saan ajatukseni selkiämään, minun ei tarvitse hävetä sitä, että yrittäjyyspainotteisen koulun jälkeen minusta ei tulisikaan yrittäjää.

Olen imenyt viime aikoina sisääni aika paljon henkisen kasvun juttuja, mutta olen huomannut että ne ovat tarjonneet minulle myös aivan huikean määrän oppia. Olen myös huomannut, että inspiroituminen jostain asiasta, avaa aivonystyräni ja rohkeuteni aivan uusiin sfääreihin. Masteryssa kehotettiin kasvattaa rohkeutta ajattelemaan asiat uudella tavalla. Ja jotenkin minusta tuntuu että nyt, vasta näin 26 –vuotiaana vihdoinkin uskallan ajatella valtavirran vastaisesti. Vujicic taas puhuu paljon oman tarkoituksen ymmärtämisestä ja siitä, kuinka pitää olla kiitollinen ja vaalia asioita jotka tekevät sinut onnelliseksi. Olen oppinut vaalimaan asioita jotka tekee minut onnelliseksi, mutta oman tarkoitukseni löytäminen on vielä vaiheessa. Tähän voisin soveltaa taas Masteryn oppeja. Suuri osa kirjaa käsitteli mentori –oppilas suhdetta. Seuraava steppi minun kohdalla voisikin olla löytää mentori, joka on paininut samojen oman tarkoituksen etsimisongelmien kanssa. Ehkä oma mentori voisi auttaa minua löytämään sen oman sisäisen ääneni.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!