Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Medici-Ilmiö

Kirjoitettu 12.12.17
Esseen kirjoittaja: Samuel Pöyhönen
Kirjapisteet: 3
Kirja: Medici-Ilmiö
Kirjan kirjoittaja: Frans Johansson
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Medici-Ilmiö –                    Frans Johansson

 

Kirja on innovatiivisuuden kulmakivi. Kirjasta löydät miten päästä ajatusten välimaastoon. Miten murtaa assonaatioesteet ja miten niiden kautta pääsee innovaatisuuteen.

 

Kahdenlaisia ideoita

 

Ideoita on kahdenlaisia. Määräsuuntainen ja välimaastoidea. Määräsuuntainen idea on suunniteltu etukäteen ja sillä on selkeä tavoite. Määräsuuntainen idea voi olla esimerkiksi, että yritys innovoi vanhaan järjestelmään uuden tehokkaaman prosessin. Yleensä määräsuuntainen idean tulos on hyvin ennakoitavissa ja tuloksen pystyy saavuttamaan nopeasti.  Asiantuntijat ovat tehneet määräsuuntaisia ideoita pilvin pimein markkinoille. Välimaastoideassa puolestaan tarvitaan vahvaa asiantuntijuutta vaan innovaatiuutta. Välimaastoideat leviävät yleensä nopeasti laajalle alueelle. Välimaastoidealle on ominaista, että ne ovat yllättäviä ja kiehtovia. Ne avaavat uusia näkymiä ja jopa aloja. Ne vaikuttavat myös maailmaan ennennäkemättömin tavoin.

 

Välimaastoideassa on myös ominaista yhdistää kahdelta tai useammalta alalta käsitteitä yhteen. Epätavallisia käsitteitä yhdistellen saattaa syntyä jotakin ennennäkemätöntä.  Välimaastoidean käsitteet ovat niin epätavallisia, jotta kukaan ei pidä niitä mahdollisena.

 

Mikä johdattaa välimaastoon?

 

Kulttuureilla on tässä suuri merkitys nimittäin kulttuurit ovat yhdisteitä eri ihmisryhmien tavoista. On todennäköisempää, että monikulttuurinen henkilö tai tiimi pystyy innovoimaan nopeammin ja paremmin kuin samasta kulttuurista tulevat. Monikulttuurinen innovaatio kolahtaa suurempaa yleisöön eri puolella maailmaa. Välimaastoon voi päästä myös luovuudella, joka on helpoimmillaan sitä, että purskahdat nauruun vitsin kerronnassa. Mistä se nauru oikein kumpuaa? Yleensä vitsi alkaa normaalisti ja loppupuolella tuleekin vitsin mullistava osuus, joka saa meidät nauramaan. Katkos ja käsitteiden yhteentörmäys herättää reaktion, naurun. Tälläisiä reaktioita tulee päivän mittaa paljon, mutta ne pitää osata tunnistaa.

 

Tutkijat ovat huomioineet myös asian, että ihmiset ovat aikapaineen alla vähemmän luovia kuin muutoin. Luovuus vähenee kiireisenä päivänä ja siitä seuraavia kolmea päivää eteenpäin. Jossakin tapauksissa deadlinet auttoivat hetkellisesti luovuudessa. Joten varaa aikaa välimaastoideoille muuten ne ei synny.

 

Assosaatioesteet

 

Assosaatioesteet tarkoittavat miten mietimme jotain asiaa tai miten me sen ratkaisemme. Yleensä mietimme järjestelmällisesti ja loogisesti asioita, koska niin aivomme on kehittyneet. Aivomme tykkää asioista, jossa on jokin rakenne, jonka mukaan kulkea.

 

Korkeat assosaatioesteet ovat paljon yleisempiä kuin matalat assosaatioesteet. Ihmisillä kellä on korkea assosaatioesteet ovat juuri näitä järjestelmällisiä henkilöitä. Hän muistaa miten edelliskerta sujui ja jatkaa samalla tavalla kuin viimeksi.

Henkilöillä, jolla matalat assosaatioesteet pystyvät yhdistelemään asioita ja käsitteitä epäloogisesti, joita ei loogisesti ajatellen pysty yhdistämään toisiinsa ainakaan kovinkaan helposti.  Juttuhan on myös siinä, että käsitteiden välinen yhteys ei ole niin ilmeinen, että se oli kaikkien mielestä hyvä idea. Henkilöt, jolla erilaiset assosaatioesteet lähestyvät mahdollisuuksia eritavoin ja lopputulos on aivan eri.

 

Esteiden kaataminen

 

Esteiden kaatamisia voivat tarvita kaikki yrityksistä oppilaitoksiin. Oppilaitoksen oppilaat pystyisivät vierailla yrityksissä ja ideoida sinne uusia menetelmiä. Tästä hyötyvät oppilaat sekä yritykset.

Myös ominpäin oppiminen on menestymisen piirre, koska on paremmat mahdollisuudet lähestyä niitä eri näkökulmista.

 

Voit kokeilla seuraavaa tapaa.

 

  1. Ajattele ensin jotain sinulle haasteellista tilannetta, tuotetta tai käsitettä ja mieti, mitä oletuksia siihen liittyy.
  2. Kirjoita ne muistiin ja käännä ne päälaelleen.
  3. Mieti lopuksi, miten päinvastaisista oletuksista saisi mielekkäitä

Esimerkki:

Ravintolassa on ruokalista -> Ravintolassa ei ole ruokalistaa.

Koulussa luetaan kirjoja -> Koulussa ei lueta kirjoja.

 

Kun sinulla on esimerkit, niin etsi päinvastaisiin oletuksiin ratkaisut, jotka miellyttävät sinua tai tiimiäsi.

 

Toinen tapa on luoda itselleen rajoituksia toimintaan. Esimerkiksi voi rajoittaa jotain käytäntöä kuten, vaikka kuiskisit toverille tai et puhuisi ollenkaan. Luomalla rajoitteita voit löytää uusia rajapintoja, josta sitten keksiä uusia ideoita, jotka eivät muuten juolahtaisikaan mieleen. Mitä kauempana käsitteet ovat toisistaan sitä luovempi ratkaisu on.

 

Miten yhdistelmiä löytää

 

Jos mietit, että miten niitä yhdistelmiä löytää? Ensinnäkin etsi sellaisia ihmisiä, jotka ovat erilaisia kuin sinä. Jos haet uutta työpaikkaa niin mene niin erilaiseen työyhteisöön kuin mahdollista. Jos menet sellaiseen työpaikkaan missä on paljon sinun kaltaisia, työ tulee olemaan tehokasta muttei innovatiivista. Tiimiakatemiassakin tehdään Belbinin tiimiroolitesti, jotta tulevasta tiimistä tulisi mahdollisimman monipuolinen.

 

Aivoriihin avulla on myös mahdollisuus päästä välimaastoon. Aivoriihi on oikein tehtynä todella tehokastapa tuottaa ideoita. Tämä olisi mainio tapa ideoida tiimeissä. Aluksi annetaan jokaisen miettiä noin 20 min omia ideoita yksin. Sen jälkeen tuodaan koko tiimille kaikkien ideat. Aletaan purkamaan niitä ja etsimään niistä ongelmia ja samalla idea kehittyy eteenpäin. Jokaisen tiimiläisen ideat on kirjoitettu paperille. Papereita aletaan kierrättämään tiimin sisällä ja jokainen kirjoittaa tai piirtää aina jotain uutta idean päälle. Aivoriihin vetäjä voi aina tilanteen mukaan muokata tilannetta paremmaksi.

Aivoriihi toimii myös ongelman ratkaisussa samalla tavalla kuin uusissakin ideoissa.

 

Rahasta ja palkkiosta ei kannata puhua vielä alussa, koska se saattaa tyrehdyttää luovuuden heti alkuun. Ulkoiset odotukset ja palkkiot saattavat tukahduttaa sisäisen motivaation. Jos motivaatio kumpuaa sisältäpäin niin luovuus kukoistaa paremmin. ”Rahaa on hyvä olla, mutta luovaa työtä tehdessä on parasta olla ajattelematta sitä liiaksi”

 

Aivoriihtä tarvitsee jokainen tiimi, etenkin Osuuskunta Waisto. Aivoriihestä voi syntyä vaikka mitä pitkäaikaista ja menestyksellistä liiketoimintaa. Meidän tiimi voisi pitää aivoriihen treeneissä jokaisena kuukautena ainakin yhdesti. Ajatuksia ja ideoita on meillä paljon, mutta jos haluamme jotain innovatiivistä niin ideat pitää saada yhteen.

 

 

Valmistaudu epäonnistumiseen

 

Välimaastoideassa on tyypillistä epäonnistuminen. Välimaastoidean tavoite on yleensä tuntematon ja kehityksen suunta voi mennä mihin suuntaan vain. Suomalaisessa yrityskulttuurissa epäonnistuminen on kaameaa tai jopa kamalaa. Näin sen ei pitäisi olla. Virheitä saa tehdä tai jopa pitää tehdä, että tiedetään toimiiko se oikeasti vai ei. Meidän on hyväksyttävä, että virheet ja epäonnistumiset kuuluvat välimaastoon, ja virheiden kautta parannetaan innovointia. Se on helpommin sanottu kuin tehty.

 

Osuuskunta Waistonkin ensimmäiset projektit ovat epäonnistuneet osittain. Tiedämme nyt virheemme ja seuraavalla kerralla yritämme välttää niitä. Mutta onneksi meidän tiimissä ei epäonnistumisesta tuomita vaan enemminkin kannustetaan eteenpäin.

 

Riskejä

 

Tarvitaan rohkeutta, jos haluaa vielä välimaasto idean loppuun asti. Riskejä pitää myös ottaa aika-ajoin. Riskit voivat tuntua toisista hurjilta ja toisista normaalilta. Se riippuu mistä näkökulmasta riskejä katsoo ja miten ne tuo esille. Samoja riskejä voi esittää monella eri tavalla ja yleensä ne päätyvät samaan lopputulokseen.

 

Opittu

 

Meidän tiimin täytyy löytää tasapaino kiireen ja luovuuden välillä. Töitä riittää aina tehtäväksi eli ne ei ikinä lopu. Mitä enemmän me harjoittaisimme luovuutta, sitä enemmän saisimme irti ideoista. Voisimme myös hakeutua enemmän ulkomaalaisiin tiimiakatemialaisiin, koska sieltä tulee uusia käsitteitä ja joita voimme yhdistää suomalaisiin käsitteisiin. Samalla verkostoituminen todella erilaisten ihmisten kanssa pitäisi ottaa esille ja käytäntöön. Yleensä jos tuntemattomilla ihmisillä juttu luistaa, niin selviää, että he ovat aika lailla samanlaisia persoonia, mikä ei välttämättä ole hyvä juttu. Voisimme lähteä useasti vuodessa ulkomaille hakemaan uusi käsitteitä ja hyödyntää niitä Suomessa tai ulkomailla. Tästä tämä kehittyy paremmaksi kokoajan kuukausi kuukaudelta.

 

 

 

Tagit: , ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!