Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Menestymisen tahto

Kirjoitettu 22.04.14
Esseen kirjoittaja: Kati Tikkanen
Kirjapisteet: 4
Kirja: Liiketoiminsuunnitelma roskakoriin, Naiset ja menestymisen tahto
Kirjan kirjoittaja: Ollis Leppänen, Sheryl Sandberg
Kategoriat: 1. Oppiminen, 3. Yrittäjyys, 3.1. Yrittäjien elämänkertoja ja yritysten historioita, 3.2. Yrittäjän taidot ja työkalut, 3.3. Yrityksen roiminnan kehittäminen, 4. Johtaminen, 4.4. Johtamisen haasteet

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Liiketoimintasuunnitelma roskakoriin on hyvä kirja, mutta siitä on vaikea kirjoittaa essee.” Totesi tiimikaverini ja kuukausi tässä menikin, että pääsin laittamaan kirjasta heränneet ajatukseni paperille. Luin myös toisen kirjan, Sheryl Sandbergin Naiset ja menestymisen tahto, jonka päätin yhdistää tähän esseeseen. Lähinnä siksi, etten nähnyt järkeväksi kirjoittaa kahta samanlaista esseetä. Molemmat kertovat hiukan eri näkökulmasta avaimia menestykseen. Miten minusta voisi tulla menestynyt uranainen? Tai yrittäjä? Miten tasapainottelen yksityiselämäni ja työelämäni välillä, kun tuntuu että ne ovat yksi ja sama asia?

Akatemialla oppii monta erilaista välinettä jotka auttavat kirkastamaan omia tavoitteita ja seuraamaan niitä. Yksi näistä on oppimissopimus. Ollis Leppänen esittelee kirjassaan eräänlaisen oppimisopimuksen muunnelman, yrittäjyyden matkakartan. Leppäsen mukaan 3-5 vuotta on sopiva perspektiivi suuremmilla, omaan yritykseen liittyviin tavoitteisiin. On siis hyvä huomioida omassa oppimissopimuksessaan, että tekee niin pitkänmatkan tavoitteita kuin lyhyitä spurtteja.

Millainen on yrityksesi 3-5 vuoden päästä? Missä olet onnistunut? Mitä sinä teet? Mistä sinut tunnetaan? Mitä sinä osaat? Ketkä ovat asiakkaitasi? Millaista palkkaa nostat yrityksestäsi? Mikä on yrityksen liikevaihto?

Hyviä kysymyksiä omaa tulevaisuuttaan miettiessä. Sen verran osaan sanoa omasta yrityksestäni, että Osuukunta Mittava Innovations on tuossa vaiheessa ajettu alas ja olen todennäköisesti osa perheemme maatilaa. Ei toki voi puhua, että minusta mikään maanviljelijä tulisi sillä kyse on lähinnä maa – ja metsätilasta sekä rakennuksista. Tämä on lähinnä muodollisuus, sillä haluan säilyttää perhetilamme ja huolehtia siitä. Rinnalle kehittelen muita bisneksiä ja ehkä myös työskentelen jollekin. En siis usko, että 3-5 vuoden päästä olen täysipäiväinen yrittäjä. Yrittäjyys on minulle ennemminkin elämäntapa. Haluan että minut tunnetaan positiivisesta energiasta. Oli hetki, jolloin tuntui että olin ihan puhki eikä mielikään pysynyt positiivisena. Silloin tajusin, miten suuri voimavara oma positiivisuus on, ja mitä tapahtuu kun sen elämänilon menettää. Se pisti tajuamaan, miten tärkeää on huolehtia itsestään.

”Yrittäjän tärkein pääkonttori sijaitsee korvien välissä” – Ollis Leppänen

Leppänen puhuu asiaa myös siinä, että yrittäjän tärkein työkalu on yrittäjä itse, ja on erittäin tärkeää pitää huolta omasta jaksamisesta. Tutkimukset osoittavat, että yrittäjät tekevät lähes poikkeuksetta enemmän töitä kuin palkansaajat, mutta työnteon lomassa pitää muistaa, että itsestä huolehtiminen lisää terveitä työvuosia tulevaisuudessa. Myös itsensä kehittämiselle eli tietopääoman kasvattamiselle pitää jäädä aikaa, muuten tipahtaa nopeasti pois kelkasta. Myös muunlaisen sosiaalisen pääoman kehittämisen on tärkeää. Tämän asian puolesta puhuu myös Sheryl Sandberg, joka kirjassaan muistelee erityisesti mentoreitaan, jotka ovat auttaneet häntä eteenpäin.

Mentorin löytäminen ei ole aivan yksinkertainen homma eikä se toimi samalla tavalla kuin internetin seuranhakupalstat. Kuten Sandberg toteaakin ”ihmiset panostavat vaistomaisesti niihin, jotka ovat selvästi lahjakkaita tai jotka voivat todella hyötyä avusta. Mentorit jatkavat mentoroitaviin panostamista, jos nämä käyttävät aikansa hyvin ja ovat vilpittömän avoimia palautteelle. ”

Olen miettinyt, että olisi mahtavaa löytää oma mentori, mutta liika etsiminen ei aja puusta pidemmälle. Täytyy olla aikaa etsiä ja nähdä vaivaa asian eteen. Mutta kirjasta sen verran heräsi ajatuksia tähän suuntaan, että jätän ajatuksen hautumaan vielä.

Toinen kirjasta herännyt pointti on palautteen saamisen tärkeys. Välillä palaute voi satuttaa, mutta lähes poikkeuksetta se vahvistaa. Epäolennaisen palautteen saaminen opettaa ummistamana korvansa ja mielensä siltä ja kasvattaa paksumpaa nahkaa. Oikeanlainen palaute voi myös satuttaa, mutta saa aikaan muutosta. Kun palaute on oikeasti mennyt perille, huomaat tekeväsi jotain eri tavalla kuin ennen.

Sandberg kuvaa kirjassaan Facebookin yrityskulttuuria. Siellä pyritään välttämään hierarkkisuutta kaikin tavoin ja pitämään työntekijöiden ja johtajien kanssakäyminen mahdollisimman helppona. Yhtenä esimerkkinä tästä on joka perjantainen työntekijöiden kysely- ja vastaustunti, jossa kuka tahansa saattaa esittää kysymyksen tai kommentin.

”Ongelman toteaminen on ensimmäinen askel sen korjaamiseen. On lähes mahdotonta tietää, millaisena muut kokevat toimintamme. Toisten ajatuksia voi toki yrittää arvailla, mutta suoraan kysyminen on paljon tehokkaampaa.” – Sheryl Sandberg

Monesti tulee itsekin mietittyä, mitä muut oikein ajattelevat itsestäni. Harvemmin tulee oikeasti kysyttyä ja vielä harvemmin saatua rehellistä vastausta. Pelkäämme, että rehellisyys satuttaa. Ja vaikka se satuttaisikin, rehellisesti sanottu palaute on parempi kuin valheellisen imarteleva palaute. Emme voi ikinä kehittyä parhaaksi, jollemme saa rehellistä palautetta. Pyrimme tiimissämme kehittämään tätä puolta erilaisin keinoin. Yhtenä näistä keinoista mainitsisin pelikentän, konfliktien ratkaisemiseen luomamme työkalun, jossa opettelemme puhumaan suoraan ja sydämestämme. Monesti tunteet ovat mukana, mutta olemme kehittyneet palautteen annossa huomattavasti alkuaikoihin verrattuna.

Huomenna käymme tiimissämme läpi toisen syklin ja erityisesti sen, miten pärjäsimme tavoitteissamme. Saan myös palautetta johtoryhmän jäsenenä. Viimeksi en tuntenut saaneeni täysin oikeaa palautetta, sillä siihen vedettiin mukana asioita jotka eivät liittyneet varsinaiseen työhön. Rehellisesti sanottuna olin loukkaantunut niin kauan kunnes tajusin ettei minun pidä välittää palautteesta, joka on epäolennaista vaan keskittyä siihen olennaiseen palautteeseen. Loppujen lopuksi tämä vapautti paljon henkistä energiaani oleelliseen eli oman toimintani parantamiseen.

”On hyödyllistä muistaa, että täydellistä palautetta, kuten totuuttakaan ei ole. Palautteet ovat havaintoihin ja kokemuksiin perustuvia mielipiteitä, jotka kertovat meille, millaisen vaikutelman muut meistä saavat.” – Sheryl Sandberg

Olen saanut palautetta, jossa puhun enemmän ”minä” kuin ”me” muodossa. Millä tavalla minun siis tulisi puhua? Jos jaan tekemiäni asioita tiimilleni, tulisiko minun erityisesti mainita muita tilanteeseen vaikuttaneita ihmisiä? Jaanko liikaa omasta tekemisestäni enkä muista huomioida sitä mitä muut tekevät?  Lähinnä palaute sai reflektoimaan omia sanomisia enemmän ja siksi se olikin loppujen lopuksi varsin hyödyllinen.

Mikäli haluan kehittyä johtajana, minun on uskallettava asettaa itseni myös negatiivisten puheiden kohteeksi. On varmaa, että kun tekee päätöksen, löytyy aina se joku joka ei ole asiaan kovin tyytyväinen. Jotkut pitävät epätyytyväisyyden tilanteeseen itsellään ja valittavan korkeintaan kotona kun taas jotkut tuovat sen julki niin muiden edessä kuin kahdenkeskisissä tilanteissa. Johtajuus on tasapainoilua erilaisten ihmisten välillä. Kun kumarrat toista, pyllistät toiselle. Niin se vain menee ja mitä nopeammin asian oikeasti tajuaa ja vie konkreettisesti tekemisen tasolle, elämäkin helpottuu. Olisi hienoa, jos voisin sanoa etten välitä siitä mitä muut ajattelevat. Valehtelisin silloin. Välitän siitä, mitä muut puhuvat minusta tai jopa siitä mitä he ajattelevat. En kuitenkaan niin paljon kuin ennen akatemialle tuloa. Voin sanoa, että olin jopa riippuvainen siitä mitä muut minusta ajattelivat. Nykyään en vieläkään halua ajatella että joku inhoaisi minua ihmisenä mutta osaan myös nähdä ettei asia loppujen lopuksi hetkauta omaa elämääni suuntaan taikka toiseen.

Sandbergin kirja puhuu paljon sukupuolten välisistä eroista ja vaikka en itse kaikkea allekirjoita, näen että iso osa naisista ja iso osa miehistä toimii hyvin eri tavalla, eivätkä nämä tavat aina tunnu kohtaavan. Tiimissämmekin on välillä ollut ”tytöt vs. pojat” asettelua. Tällainen asetelma heikentää jo entisestään halua ymmärtää erilaisia ajatuksia. Yksi tiimiläisistäni tokaisi että häntä alkaa vituttamaan jo pelkästään se, että jotkut avaavat suunsa. Minusta tämä on aika epäreilua henkilöä kohtaan, sillä kun otat jo valmiiksi sen asenteen, eväät itseltäsi mahdollisuuden kuulla mitä henkilö oikeasti sanoo.

”Kaikki me, myös minä, olemme puolueellisia, myönsimmepä sitä tai emme. Kuvitelma omasta objektivisuudesta voi itse asiassa pahentaa asiaa, sillä se saa aikaan jotain, jota yhteiskuntatieteilijät kutsuvat ”puolueellisuuden sokeaksi pisteeksi”. Kyseinen sokea piste tekee ihmiset niin varmoiksi omasta objektivisuudesta, että he eivät huomaa korjata puolueellisuuttaan”.

Erityisesti Sandberg tuo esille erilaiset tavat arvottaa naisten ja miesten kykyjä. Mutta vaikka tätä ei vetäisikään sukupuoliasiaksi, se pätee myös sosiaaliseen kanssakäymiseemme. Emme monesti huomaa tilanteita, joihin luulemme suhtautuvamme täysin objektiivisesti mutta oikeasti olemme jo valmiiksi puolueellisia.

Molemmista kirjoista jäi päälimmäisenä asiana mieleen rohkeus tarttua omaan juttuun. Oli se sitten johtotason tehtävät, yrittäjänä toiminen tai vaikka vanhemmuus, on tärkeää muistaa keskittyä omaan juttuun ja pitää huolta itsestä. On myös uskallettava olla eri mieltä ja pidettävä oma mielipide, kun tuntuu että koko maailma on vastaan sitä. Sain myös kirjoista rohkeutta lähteä toteuttamaan omaa juttua ja erityisesti etsimään uusia alkuja. Myös tulevaisuuteen katsomien on tärkeää, mutta päätökset on alettava tekemään tänään. Huomenna se saattaa olla jo liian myöhäistä.

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!