Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Mike Tyson – Tyly Totuus

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Olen lukenut lähinnä tietokirjallisuutta akatemian aikana. Lähinnä markkinoinnista ja johtamisesta. Ajattelin, että tähän väliin olisi hyvä lukea elämänkerta henkilöstä, joka on toteuttanut visionsa ja ottaa opiksi tästä polusta. Koska nyrkkeily on yksi minulle rakkaimmista asioista, niin päädyin Mike Tysonin elämänkertaan.

 

Mike Tysonilla oli selkeä ja inspiroiva visio heti ensimmäisistä treenihetkistään lähtien.

Hän oli päässyt nyrkkeilyuransa alussa näyttämään taitojaan kokeneelle nyrkkeilymanagerille, Cusille. Tyson näytti 5minuutin ajan Cusille taitojaan sparratessaan sen aikaista valmentajaan vastaan, kunnes Cus keskeytti heidät ja sanoi, että tämä riittää.

”Näytit loistavalta” ”Olet mahtava nyrkkeilijä.” ”Jos kuuntelet minua, niin teen sinusta kaikkien aikojen nuorimman raskaansarjan maailmanmestarin.”

Näistä sanoista lähtien Tysonilla oli selkeä ja inspiroiva visio. Itseasiassa kaikki KIRMA -työkalun kohdat täyttyvät tuossa lauseessa. Se on konkreettinen, innostava, realistinen*, mitattava ja aikaansidottu.

Tuo realistinen kohta toki ottaa korvaan, sillä todellisuudessahan tavoite on erittäin epärealistinen vasta muutaman kuukauden treenanneelle. En näe itse siinä mitään väärää. Mielestäni on oikein, että visio onkin epärealistinen.

Alusta asti Tysonille myös opetettiin suggestiota, jota hän toisti itselleen uudestaan ja uudestaan. ”Olen maailman paras nyrkkeilijä, kukaan ei voita minua.”

Toinen vaihtoehto olisi asettaa ensin visioksi olla nyrkkeilijä. Sen jälkeen top100 nyrkkeilijä ja kokoajan nostaa visiota. Siinä olisi vain se ongelma, että kun visiona olisi olla nyrkkeilijä, niin yleensä tekeminen seuraa visiota. Tekeminen olisi alussa helpompaa ja vähäisempää, koska visio olisi olla vain ”nyrkkeilijä”.

Tyson lähti alusta asti työskentelemän sen kirkkaimman vision perään ja piti treenin sillä tasolla. Ehkä KIRMA pitäisi muuttaa KIEMAksi. (epärealistinen).

 

Kun musiikkia tehdään, niin siinä on tärkeää, että kuuntelijalla on tunne siitä, että kappale etenee. Sama koskee totta kai myös visiota. Mielestäni on oikein, että on tavoitteita matkalla kohti visiota, jotta saadaan tunne siitä, että visio lähestyy, eikä ”junnata paikallaan.” Kuitenkin itse kirkain visio tulisi tiedostaa, sillä se määrää tekemisen tason.

 

Mike Tyson eli visiotaan toteen.

Tysonin elämän keskipisteenä oli vain ja ainoastaan työskentely kohti maailmanmestaruutta. Kaikki muu elämänsisältö, koulu, tytöt, kavereiden kanssa hengailu, tuli vasta työnteon jälkeen. Nämä asiat aikataulutettiin ja priorisoitiin vasta nyrkkeilyreenin jälkeiseksi. Toisinsanoen Tysonin elämä koostui työstä kohti maailmanmestaruutta.

Elämä ei kuitenkaan mene niin puhtaasti suunnitellusti kuin aina haluaisi. Nyrkkeily oli elämän tärkein asia, josta ei tingitty, mutta myös Tysonilla tuli vastoinkäymisiä vastaan. Läheisten kuolemia, alkoholia ja biletystä. Kovimpana iskuna varmasti valmentajan Cusin kuolema, muutamaa ottelua ennen maailmanmestaruusottelua.

Työskentely maailmanmestaruuden eteen jatkui Cusin kuoleman jälkeen, mutta Tysonilta puuttui kehityksen suunta siitä lähtien. Tyson kertoo, että kaikki kehuivat hänen ottelujaan siitä lähtien, mutta Cus olisi aina nähnyt tekniikassa parannettavaa.

Tysonin taidot olivat kuitenkin kehittyneet niin koviksi, että hän voitti lopulta maailmanmestaruuden helposti ja tuli samalla kaikkien aikojen nuorimmaksi maailmanmestariksi.

Tämä toimii hyvänä muistutuksena siitä, että jokaisella tulee elämässä ongelmia ja vastoinkäymisiä vastaan. Kuitenkin todelliset mestarit eivät kaadu näihin vastoinkäymisiin vaan ne vain hidastavat hieman matkaa kohti visiota. Vastoinkäymisiä sattuu ja virheitä tekee jokainen, mutta pointtina on ottaa niistä nopeasti opiksi ja jatkaa kovaa työtä.

Tässä näkee myös akatemialla aika isoja eroja. Toiset jahtaavat unelmia, tekevät virheitä ja ottavat niistä opiksi. Toiset tyytyvät katsomaan vierestä ja arvostelemaan muiden tarinaa. Itse olen onneksi uskaltanut lähteä rohkeasti kokeilemaan asioita ja tehnyt paljon isoja virheitä. Ne virheet on kuitenkin mahdollistanut ne kaikki opit ja taidot, joita nyt viimeisenä vuotena ja akatemian jälkeen pääsen hyödyntämään.

Lähdin akatemialta hakemaan taitoja pyörittää omaa yritystä, ja näitä taitoja olen oppinut runsaasti. Eniten olen keskittynyt kartuttamaan kokemusta johtajana ja opetellut konseptoinnin ja asiakaslähtöisen suunnittelun saloja.

 

Mike Tysonilla oli valmentaja.

Mike Tysonilla oli erittäin hyvä valmentaja, jonka ansiosta Tysonin tekemä työ vei häntä kokoajan lähemmäksi visiota tulla maailmanmestariksi.

Hänellä oli valmentaja, jolla oli kokemusta ja tietämystä, mitä maailmanmestariksi tuleminen vaatii.

Tiimiakatemialla meilläkin on omat tiimivalmentajamme, sekä opimme paljon vanhemmilta tiimiyrittäjiltä. Monesti myös suositellaan mentoria. Eritoten tässä elämäntilanteessa, kun aika tiimiakatemialta jättää ja mahdollisesti jatkan yrittäjänä toimimista, niin on erittäin tärkeää, että saan oikeita henkilöitä mentoreiksini. Muuten voi olla aika tuskaista tietä kulkea.

 

Ernesto Pylväläinen

ernesto@aitoidea.fi

Ideaosuuskunta Aito, Tiimiakatemia

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!