Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Minä, meitsi, mä

Kirjoitettu 21.05.15
Esseen kirjoittaja: Aleksi Vikkeri
Kirjapisteet: 1
Kirja: Voimavarana Itsetuntemus
Kirjan kirjoittaja: Tony Dunderfelt
Kategoriat: 1. Oppiminen, 8. Henkinen kasvu, 8.1. Filosofiaa, ajattelua ja mielikuvitusta yrittäjälle

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

 

Tämä on kirja jonka lukemisessa meni valehtelematta 3 kuukautta. Viimein sain sen luettua ja se todellakin laittoi miettimään itseäni ja omaa minuutta.

Olen tässä kevään aikana huomannut itsessäni muutoksen, se on pieni mutta vaikuttaa omaan hyvinvointiini paljon. Kun vertaan itseäni vaikka ammattikoulu aikoihin tajuan sen että miksi olen elänyt elämääni muiden vuoksi miksi en ole panostanut itseeni ja elänyt elämääni enemmän itseni takia. Luonteeltani olen siis introvertti ja olen huono ottamaan ihmisiin kontaktia suurissa ihmismassoissa ja ahdistun helposti jos tilanteessa on paljon ihmisiä ja hälinää. Sosiaaliset tilanteet siis kuluttavat minulta paljon energiaa. Huomasin pari päivää sitten yhteisissä treeneissä sen kun piti puhua englantia koko porukan minua kuunnellessa, se ahdisti. Kunnes jakauduimme 4 henkilön ryhmiin ja aloimme jutella uudestaan asiasta, huomasin että se on paljon helpompaa ja vähemmän ahdistavampaa.

Miksi ajattelen näin?

Olen aina miettinyt että miksi minusta on tullut tällainen joka tänä päivänä olen? Ja miksi ajattelen niin miten ajattelen? Päätöksen tekoni tapahtuu todella usein tunnepohjalta ja se on saattanut minut usein tilanteisiin jossa olen ollut ns. altavastaajana. Tilanteita on tullut myös treeneissä vastaan. Ongelmana/pelastuksena on usein ollut se että en sano mielipidettäni ääneen vaan muiden kanssa keskustelun sijasta käyn omaa keskustelua pääni sisällä. Eli siis asioissa joista muut väittelevät, niin olisin voinut kirjoittaa vastauksen paperille, laittaa sen suljettuun kuoreen ja kertoa muille että avatkaa viikon päästä ja katsokaa vastaus. En yritä tässä mitään ylijumalaa itsestäni luoda vaan kerron kärjistetysti miltä minusta on tuntunut. Mielipiteen sanominen tuntuu vaan vaikealta, mitä jos muut eivät ota sitä tosissaan ja jatkokysymykset joita sanomisistani seuraa pelottaa. En osaa perustella näitä tunnepohjalta tehtyjä ratkaisuja… tai siis osaan päässäni, itselleni. En pysty vain pukemaan niitä sanoiksi muille. Tämän takia olen tuntenut ”ahdistusta” olla osa tuota porukkaa. Miksi uida virran mukana karhun kynsiin kun jotain parempaa ja oman näköistä voi odottaa toisaalla.

Onko minut kasvatettu erilailla kuin muut?

Mitä kasvatukseen tulee vanhempani on kasvattanut minut mielestäni hyvin. Olen saanut kokeilla asioita ja minua on kannustettukin siihen. Minulla on ollut rajoja jotka on luotu minun parhaakseni. Olen nähnyt enemmän maailmaa kuin moni minun ikäiseni, koska rauhanturvaaja reissuni. Tänään juuri mietin persoonallisuuttani jos olisin tehnyt persoonallisuus testin ennen ja jälkeen ulkomaan komennustani tulokset olisivat varmasti olleet erilaisia. Tai ei välttämättä erilaisia mutta muuttuneet hiukan.

”Sisäinen höpöttäjä”

Kirjassa puhutaan ”sisäisestä höpöttäjästä” (hyperajattelu kuulostaa paremmalta). Tunnistan heti itseni. Sisäinen höpötys on ns. dialogia itsensä kanssa. Useimmiten itselläni se on erittäin laadutonta dialogia, siis kun asiat jäävät vaivaamaan tai on huolia ja murheita. Totta kai on hyvä miettiä asioita mutta liiallinen asioiden pyörittely kuluttaa ja vie voimia. Tietenkin joitain asioita ei voi olla ajattelematta jos ne ovat ajankohtaisia. Ystävät ovat hyviä tässä asiassa, heidän kanssaan on keskustelu auttaa välillä ymmärtämään itseään paremmin ja vielä parempi jos ystävä ajattelee samoin, tai siis on ajatellut. Useimmissa tapauksissa minun itseni on vaikea pukea sanoiksi ajatuksiani edes parhaille ystävilleni. Tilanteissa jossa tiedän mitä haluan, astuu epävarmuus usein mukaan.. Mitähän se nyt ajattelee jos sanon näin? Millaisena ihmisenä se minua pitää? Kaikissa tapauksissa jälkeenpäin olen huomannut että turhaan murehdin. Se vain syventää suhdetta jos antaa ja kertoo itsestään enemmän, sekä toisen on helpompi ymmärtää jatkossa sinua.

Auttamien ja auttaminen, kuitenkin kaksi eri asiaa

Ryhmä työskentelyssä on tärkeää olla ympärillä ihmisiä joihin voi luottaa ja ”nojata”. Olen elämässäni huomannut että jos olet helppo ja luotettava työtoveri ja ympärilläsi on ”vääriä” ihmisiä he käyttävät sinua hyväkseen häikäilemättä. Ammattikoulussa ollessani olin se jonka kanssa kaikki halusivat tehdä projektit ja esitelmät koska kaikki tiesivät että olen ahkera ja teen asiat hyvin, sekä pyrin luomaan priimaa. Jyväskylään muuttaessani huomasin että olin ns. yksin. Uusi paikkakunta, uusi opiskelupaikka, eikä ketään kenet tuntisin. Ihminen joka ei uskalla lähestyä ketään ja asuu ”hamsteripallossaan” on heikoilla. Sitten aloin miettimään että onko minun edellisellä asuinkunnallani ketään kenelle voisin soittaa ja pyytää lähtemään kahville, siis juttelemaan niitä näitä… Ei ole. Kaikki ketä pidin ystävinäni eivät olleetkaan niitä. He käyttivät minua ”työkaluna” opiskeluissaan. Toisaalta se näin jälkeenpäin mietittynä oli hyvä juttu koska osaan ne asiat varmasti paremmin kuin kukaan siivelläeläjistäni. Huomaan edelleen kun jotain tehtävää ollaan minulle antamassa, mietin että luotanko ihmiseen joka hommaa on antamassa ja olenko hänelle vain työkalu. Välittäminen on tässäkin avainasemassa. Oman työtehtävien lisäksi haluan keventää muiden taakkaa, se on välittämistä. On hienoa huomata myös se että toinen osapuoli kysyy ”onko liikaa hommaa” ja ”tarvitsetko apua”. Se merkitsee minulle ainakin paljon ja auttaa tuntemaan itsensä tärkeäksi.

 

Mitä minä oikeastaan tahdon?

Varmasti jokainen meistä on joskus ollut siinä tilanteessa että on elänyt elämäänsä muiden kautta, kun ei ole tiennyt mitä tehdä omallaan ja mitä haluaa itse. Oli kyse sitten projekteista tai mielenkiinnon kohteista. Opiskelumaailmassa, varsinkin tiimiakatemialla on etsittävä se oma tie ja kerättävä saman henkiset ihmiset mukaan. Ihmiset kenen kanssa viihtyy ja on mukava työskennellä. Ei kaikkien ole pakko olla innoissaan extreme-urheilusta, mutta kaikki tiimiläiset voivat kuitenkin tukea sitä jäsentä joka haluaa sitä tehdä ja saada sen parista ammatin. Tässäkin asiassa on niin monta asiaa jotka osuvat kohdalleni. Jos ei ole löytänyt vielä sitä ”omaa juttua” niin on väkisinkin tehtävä jotain mistä muut tykkää. Se ”oma juttu” löytyy kokeilemalla ja rajoja rikkomalla, sekä mikä tärkein pitää puhua. Itse olen huono esimerkki siinä, en hirveästi puhu toisille varsinkaan jos en heitä tunne. Tuntemattoman kanssa juttelu on epämukavuusalueellani. Itseään pitää vain kuunnella, mennä tunteen mukana ja luottaa siihen että se tuottaa jotain hyvää. Kolikolla on aina puolensa. Tunnetasolla päätöksen teko on toiminut minulla koska luotan siihen ja pidän periaatteeni hyvinä. Itseään ei pidä muuttaa sen takia jos asiat eivät heti mene miten niiden on kuvitellut menevän. Tässä kotona pöydän ääressä istuessani voin katsoa ympärilleni ja näen asioita joista pidän. Yksinkertaisuus, järjestys ja rauhallisuus, vaarallisuus ja omien rajojen kokeilu, katsoin siis olohuoneeseeni ja näin selkeän ja huolitellun sisustuksen (tavarat järjestyksessä), sekä kypäräkameran ja lumilaudan. Näiden havaintojen perusteella voi päätellä jo paljon. Pitää vain kiinnittää huomiota yksityiskohtiin ja osata tulkita niitä.

Tagit: ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!