Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Minä tein sen (80 sivua myöhemmin)

Kirjoitettu 30.10.17
Esseen kirjoittaja: Tomi Rytkönen
Kirjapisteet: 3
Kirja: Kehitä kokeillen - Organisaation käsikirja
Kirjan kirjoittaja: Lotta Hassi, Reetta Maila & Sami Paju
Kategoriat: 9.01. Oppiminen, 9.03. Yrittäjyys, 9.05. Valmentaminen, 9.07. Innovointi

Minä tein sen (80 sivua myöhemmin), 5.0 out of 5 based on 1 rating
VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 5.0/5 (1 vote cast)

Minä tein sen.

Kirjoitin hetki sitten lähes 80 sivusta koostuvan kertomuksen siitä prosessista, jossa kehitän yrittäjyyskasvatuksen asiantuntijapalvelua. Aloitin opinnäytetyöni tekemisen viime tammikuussa ja nyt lokakuussa se sai vihdoin lopullisen muotonsa ja pystyi lähtemään kohti lopputarkastuksia.

Koska opinnäytetyössäni yksi tärkeimmistä kulmakivistä oli kokeilemalla kehittäminen, ajattelin ottaa tarkempaan tarkasteluun myös reflektion muodossa, kuinka kokeilemalla kehittämisen malli toimi palvelun kehittämisessä sekä millaisia kokemuksia ja oppimista sen kautta sain koettua.

Minulle käytännönläheisyys ja hands-on tyylinen tekeminen on ollut aina lähellä, sillä se on mahdollistanut omien ajatuksieni ja ideoideni viemisen konkreettiseen muotoon, kuten esimerkiksi valokuvauksen, graafisen suunnittelun tai muiden luovien töiden kautta. Mopo- ja kevari-ikäisenä muut kaverini tilasivat tarransa kulkupeleihinsä netistä valmiina, kun taas minä halusin suunnitella ja toteuttaa omat tarrani itse, jotta niistä tulisi ainutlaatuisia.

Kuitenkin ainutlaatuisuutta tärkeämpänä pidin aina sitä, että saisin muodostettua niistä juuri sellaisia, millaisia niiden haluaisin olevan. Useiden kokeilujen ja virhesuunnitelmien kautta sain lopulta tarrat, jotka tekivät kokonaisuudesta jotain juuri minun näköistäni.

Tästä on mielestäni kyse myös kokeilemalla kehittämisessä. Lotta Hassin, Reetta Mailan ja Sami Pajun Kehitä kokeillen – Organisaation käsikirja on kuin oppikirja kaikille käytännönläheisille kehittäjille. Unohdetaan epäluotettavat tiedot, olettamukset ja väitteet, on nimittäin suunnattava itse pelikentälle hankkimaan oikeaa ensikäden tietoa asiasta, jota haluaa viedä eteenpäin.

Kokeilemalla kehittämisen malli sai minut kiinnostumaan: voisinko yhdistää opinnäytetyöni tutkimusta yrittäjyyskasvatuksen asiantuntijapalvelun kehittämisestä käytännönläheisiin valmennuskokeiluihin, joiden perusteella saisin todellista tietoa asiasta, joka auttaisi minua kehittämään palveluani.

 

Palvelua kehittäessä on mentävä Kehitä kokeillen –menetelmän mukaisesti ovesta ulos testaamaan, kuinka uusi idea tai palvelu toimii todellisessa tilanteessa.

 
Lähdin muodostamaan sarjaa tällä ideologialla kolmesta eri valmennuskokeilusta, jotka toteuttaisin ammatillisissa oppilaitoksissa eri puolilla Suomea. Näille kokeiluille oli Kehitä kokeillen –menetelmien mukaisesti tärkeää muodostaa runko ja tavoitteet, jotta ne voisivat onnistua mahdollisimman hyvin.

Varsinkin kokeiluja, mutta oikeastaan myös lähes mitä tahansa käytännön bisnestä suunnitellessa, on tärkeää muodostaa ainakin seuraavat asiat:

  1. Päämäärä (mitä haluan oppia)
  2. Kokeilun toteutus
  3. Koehenkilöt
  4. Valmistelut
  5. Palautteen kerääminen
  6. Materiaalit

Koin kokeilusuunnitelman tekemisen yhtenä suurimmista askelista, joka vei minua eteenpäin oman opinnäytetyöni kanssa. Ensimmäistä kertaa konkretisoin ajatukseni valmennuksista eräänlaiseksi suunnitelmaksi, jossa oli määritetty tavoitteet, toteutukseen liittyvät käytännön asiat, niihin liittyvät henkilöt ja kaikki tarvittavat materiaalit.

 

Olin valmis menemään eteenpäin. Konkretisointi onkin yksi tärkeimmistä vaiheista mitä tahansa bisnestä luodessa. Homma täytyy tehdä ensin itselleen selkeäksi, sillä miksi kukaan haluaisi ostaa sinulta jotain, mistä et itsekään ole kärryillä?

 
Valmennuskokeilut päästiin toteuttamaan Vaasassa Vamia ammattiopistolla ja Äänekoskella POKE ammattiopistolla. Siinä missä itse työpajojen, valmennuksien ja puheiden pitäminen ei minua enää jännitä, enemmänkin jännitin, että tällä kertaa valmennus täytyisi toteuttaa tietyllä kaavalla. En yleensä pidä kaavoista ja rakenteista, vaan haluan soveltaa hyvin vapaasti käytännössä osaamistani valmennustilanteessa. Nyt minulla kuitenkin oli Kokeilusuunnitelman mukaisesti tavoitteet ja menetelmät määritettynä hyvinkin tarkasti ennakoon.

 

“Kokeilemalla kehittämisen periaatteet hyväksyvät sen, että prosessi ja lopputulos ovat lähtötilanteessa epävarmuuden peitossa. Niihin asioihin, joista ei ole vielä tietoa, pyritään löytämään vastauksia kokeilujen kautta.”

 

Asiakasymmärryksen luominen olikin haastavimpia osuuksia koko käytännön valmennuksissa. Olin suunnitellut, että kerään opiskelijoilta palautetta valmennuksista post it –lappujen avulla sekä haastattelen opettajia valmennuksen jälkeen. Jälkeenpäin mietittynä voisi ajatella, että sainko kuitenkaan todellista palautetta? Opiskelijoiden palautteet vaihtelivat kaikesta aina “ihan ok” linjasta todella monipuolisiin kommentteihin siitä, mitä muutoksia he kaipaisivat valmennukseen. Opettajien haastatteluista saatiin puolestaan hieman syvällisempää tietoa, mutta voiko tätäkään pitää tarpeeksi luotettavana? Tämä on yksi kaikista suurimmista haasteistani koko kehittämällä kokeilemisen prosessin aikana, jonka vuoksi haluan katsoa sitä hyvin kriittisestä näkökulmasta.

Sain kuitenkin kehitettyä asiantuntijapalveluni. Se onnistui omasta mielestäni hyvin. En tiedä oliko se Kehittämällä kokeilemisen tarjoaman rakenteen ansiota vaiko omasta kyvystäni soveltaa asioita käytäntöön. Koen kuitenkin helpotusta, että jokaisessa valmennuksessani ei tarvitse noudattaa tietynlaisia tutkimuksen linjauksia tai kehittämisen malleja, vaan saan käyttää omaa luovuuttani, jonka avulla pyrin innostamaan valmennettavia.

Kehitä kokeillen tarjosi minulle kuitenkin ketterän kehitysmallin palvelulleni. Samaan aikaan se ruokki juuri sitä, että pääsin soveltamaan lukemaani teoriatietoa suoraan käytäntöön.

Joten voin ylpeänä toistaa: minä tein sen.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!