Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Minä vs Minä

Kirjoitettu 07.01.18
Esseen kirjoittaja: Jori Heikkinen
Kirjapisteet: 5
Kirja: Aki Hintsa ja Voittamisen anatomia ja Henrik Dettmann ja johtamisen taito
Kirjan kirjoittaja: Oskari Saari ja Saska Saarikoski
Kategoriat: 4.2. Johjajan / valmentajan taidot ja työkalut, 5.1. Valmentaminen, 8.2. Yrittäjänä kasvun taidot ja työkalut, 8.3. Havahtuminen - ihmisenä kehittyminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

 

On olemassa kolmenlaisia taisteluita; me vastaan te, minä vastaan sinä ja viimeisenä minä vastaan minä. Näin luonnehti Suomen koripallomaajoukkueen pitkäaikainen valmentaja Henrik Dettmann. Ja vaikka kirjoitinkin ne nyt tuohon järjestykseen, todellisuudessa kaikki taistelut lähtevät nimenomaan tuosta minä vastaan minä kohdasta. Ihmistä rajoittaa suurimmaksi osaksi usko omasta kyvykkyydestä ja sen riittävyydestä ja riittämättömyydestä. Mihin minä kykenen ja voinko saavuttaa tätä. Lähinnä kysymykseen tulee kuitenkin, että miten saavutan mitä haluan saavuttaa.

 

”Formulalääkäri” Aki Hintsa ja Susijengin isä Henrik Dettmann ovat molemmat uranuurtajia omilla aloillaan. Hintsa aloitti uransa lääkärinä ja päätyi valmentamaan F1-mestareita, kuten Mika Häkkistä, Kimi Räikköstä ja Sebastian Vetteliä, kun taas Dettmann loi uransa suomalaisten korisseurojen kautta Saksan maajoukkuevalmentajan pestin kautta Suomen Susijengin vallankumoukselliseksi valmentajaksi. He kertovat miten he ovat mittavien uriensa aikana saaneet omista valmennettavistaan kaiken mahdollisen irti, mitä menestyvä urheilija tarvitsee menestyäkseen ja mikä erottaa huiput hyvistä.

 

Olen itse varmaan kaikissa kirjoituksissani ottanut vähintään sivulauseessa esille linkit yritysmaailmasta urheilumaailmaan ja näiden teoksien jälkeen tämän linkin relevanttius vain vahvistui. Se kuinka oikeastaan ero huippu-urheilijan ja suuryrityksen johtajan välillä on vain valinta ja motivaation lähde. Jos haluaa olla jossain asiassa huippu, täytyy siihen ajavat motivaatiot olla todella syvällä ihmisessä, ja varsinkin eri lajien huippu-urheilijoiden motivaatiot ja ajurit kestävät tuulen ja tuiskun ja kaiken paskan mitä niskaan sataa. Kaikki kärsimys tavoitteiden saavuttamiseksi on sen arvoista. Sama pätee yritysmaailmaan; jos tavoitteet ja syyt niiden tavoitteluun on selvät, ei mikään voi niihin pääsyä lopulta estää.

 

Tätä motivaatio aihettakin olen sivuuttanut jo useammassa esseessäni, mutta oikeastaan molemmat kirjat antoivat aimo annoksen lisää mietittävää ja uusia näkökulmia ja eväitä tulevaan. Varsinkin urheilu-ura on tässä viime aikoina mietityttänyt ja oikeastaan uuteen kauteen motivoituminen ja ennen kaikkea talven treeneihin motivoituminen, nimittäin käynnistymisvaikeuksia on hiukan ollut. Ajatuksen tasolla olen jossain määrin hylännyt tavoitteen pelata pääsarjatasolla pesäpalloa, mutta olisiko oikeanlaisen motivaation ja itsensä psyykkauksen kautta mahdollista ottaa vielä uusi vaihde silmään ja asettaa tavoitteet vielä muutaman vuoden päähän? Olen oikeastaan itsekin vähän säikähtänyt tämän syksyn ja alkutalven mielentilaani, että miksi ensimmäistä kertaa ikinä, jotkin asiat kuten tiimiasiat, ohittavat välillä treenaamisen? Onko omassa tavoitemaailmassani tapahtunut urheilu-uran suhteen jokin rangan katkeaminen vai mistä on kyse? Viime kausi oli vaikea ja totta puhuen sen jälkeen kävi mielessä myös se, että heittäisi piikkarit naulaan, mutta kuitenkin kesällä alkaa kolmas kausi ykköspesiksessä, eikä itselläni ole minkäänlaista varaa kyllä löysätä treenitahtiani tässä vaiheessa uraa, jos meinaa kyetä edes ensi kesän pelaamaan. Liian isoja muutoksia Hintsa varoittaa tekemään omassa elämässä, sillä ne harvoin ovat kestäviä muutoksia. Kolme pientä pitkän aikavälin muutosta parempaan päin omassa päivärytmissä on helpompi sulattaa tapoihin ja kun ne alkavat olemaan rutiinia, voidaan ottaa seuraavia parannuskohteita käsittelyyn. Olen tästä oikeastaan puhunut myös koko kevään ja syksyn myös tiimille, että isot ja nopeat muutokset eivät ole itselläni tuottaneet oikeastaan mitään pysyvää arkeen, vaan ovat alkuinnostuksen jälkeen painuneet syvälle takavasemmalle, mutta silti asioita on muuttunut hitaampaa tahtia parempaan suuntaan esimerkiksi tässä vuoden aikana. Myöskään tiimin kehityksessä ei kerta kaikkiaan pystytä ottamaan askelia, johon kenenkään kengän numero ei vielä riitä. Ainoa mihin tiimikään pystyy, on yrittää olla joka päivä parempi kuin edellisenä päivänä. Muutokselle on annettava sen vaatima aika, mutta tällä en tietystikään tarkoita sitä, että vapaa kelluminen on oikea tapa toimia, vaan pienet ärsykkeet ja kokeilut tiimin sisällä ovat keinoja löytää se parempi tapa toimia.

 

Tiimin sisällä on myös meidänkin tapauksessa 9 erilaista henkilöä, joilla on täysin, tai vähintäänkin suurimmaksi osaksi erilaiset tavat sisäistää asiat, erilaiset motivaatiot, ja ennen kaikkea erilaiset tavoitteet tulevaisuuden suhteen. Rohkenen väittää, ettei edes puolilla meidän tiimistä ole oikeasti edes tavoite olla 5 vuoden päästä yritysjohtajia, mikä on ihan ok. Tämä sanottuna olisi mielestäni äärimmäisen tärkeää pitää keskustelu niin avoimena, että nämä pidemmän aikavälin tavoitteet tulisivat myös koko tiimin tietoisuuteen, jolloin niihin pystyttäisiin myös suhtautumaan sen vaatimalla tavalla. Pidän sitä kuitenkin rikkautena tiimissä, ettei tavoitteet tai keinot niihin pääsyyn ole missään nimessä samanlaisia. Myös Wire tarvitsee jokaista jäsentään heikkouksineen ja vahvuuksineen. Loistava sanonta Dettmannin kirjassa oli että ”liian usein yhteistyökumppania etsittäessä, sitä etsitään peilistä, kun pitäisi etsiä ikkunasta.” Tämä liittyi Dettmannin neuvoon apuvalmentajan etsimiseen.

 

Hintsa puhuu kirjassaan huippu-urheilijoiden ja yritysjohtajien kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Se on Hintsan mukaan syy miksi etiopialaiset pitkän matkan juoksijat pesevät askeettisista olosuhteistaan huolimatta suomalaiset juoksijat, jotka saavat harjoitella keihäänkärkiteknologian avustamana upeissa harjoitushalleissa myös talven pimeydessä. Kun ihminen on tasapainossa ja onnellinen, eli hän kokee, että hänellä on kaikki tarvittava elämiseen, ja urheilu tai muu elinkeino on oman motivaation ja tavoitteellisuuden väline ja toteuttamiskeino, hän on kykenevä oman potentiaalinsa täydelliseen ulosmittaukseen. Esimerkkinä Kimi Räikkönen, joka ei treenitavoiltaan tai julkikuvaltaan sopinut minkäänlaiseen perinteiseen F1-kuljettajan muottiin, mutta lahjojensa ja oikeanlaisen tilan antamisen myös yksityiselämään, teki hänestä maailmanmestarin. Omassa elämässäni koen kaiken olevan suhteellisen hyvin tasapainossa, mutta yksi asia, mitä en pidemmän päälle siedä, on se, että elän jonkun tai joidenkin muiden pillien mukaan. Noh, tämä nyt ei vielä tässä vaiheessa elämää sietämättömäksi ole käynyt, mutta olen huomannut sen syövän valtavasti energiaa itseltäni sen sijaan että itse tekisin omat aikatauluni ja muut suhtautuisivat niihin. Paljonhan tässä tietysti on tapahtunut viimeisen vuodenkin aikana, kun on tullut tyttöystävää ja yrityselämä on ottanut askelia vakavempaan suuntaan, samalla kun urheilu-ura on pitänyt omaa pintaansa toisessa päässä. Olen kuitenkin (ainakin omaksi) onneksi melko kärkäs tämän lähipiirilleni sanomaan ja tuomaan julki, jos alkaa kiristää.

 

Parantamisen varaa kuitenkin omassakin tasapainossani on. Paranneltavaa on normaali arkirytmissä, jossa syön mitä sattuu, millon sattuu ja nukun sen aikaa, kun kerkeän, ehkä keskimäärin n. 6h yössä, mikä ainakin Hintsan mukaan on aivan liian vähän pitkällä aikavälillä. Lyhyen ajan pieni tavoitteeni on muuntaa syömisrytmiäni niin, että alan aluksi syömään joka aamu jonkin aamupalan. Se on jäänyt oikeastaan pois rytmistä armeijan jälkeen, joten sen opettelu voi olla aluksi tuskaista, mutta uskon että se muutos ei elämääni liian isoa täyskäännöstä tee. Olen muutenkin päättänyt alkaa miettiä enemmän mitä syön ja millaisella rytmillä, sillä urheilijana se on yksi kriittisimmistä asioista, ja se on oikeastaan aina ollut, jos nyt ei retuperällä, niin ainakin täysin suunnittelematonta.

 

Loppukaneettina voidaan sanoa, että molemmat, sekä Dettmann että Hintsa, korostavat tavoitteellisuutta ja motivaatioita menestymisen takana, eikä oikeastaan muita vihollisia ole kuin minä itse. Henkinen hyvinvointi on sekä yksilölle, että tiimille avain menestykseen, sillä se saa pitämään asiat kirkkaana mielessä ja tavoitteet selkeänä ja saavutettavissa olevilta. Ei tarvitse olla maailman paras huomenna, kunhan on parempi kuin eilisen minä.