Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö
VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Reflektio kirjasta Minä, Zlatan Ibrahimovic. Kirjapisteet: 3

 

Mitäpä tästä miehestä viitsii enää sanoa. Minulle on erityisesti jäänyt mieleen eräs perheemme Euroopan matka vuodelta 2005. Olimme Italiassa Garda-järvellä jossain pizzeriassa, ja televisiosta tuli yllättäen jalkapalloa. Muistan kysyneeni isältä, kun joku honkkeli teki kentällä maalin, että kuka tuo on? – Se on Zlatan, Zlatan Ibrahimovic. Paina mielees tuo nimi. Tekee maaleja vielä toistakymmentä vuotta. Siitä lähtien olen tuon nimen kyllä muistanut. Eikä isä ollut väärässä: Zlatan on jatkanut maalitehtailuaan yli sen kymmenen vuotta tuosta päivästä. Mitä erikoista tässä tapauksessa sitten oli? Kyseessä oli kuitenkin tavallinen Seria A:n iltaottelu. Minuun tapaus jätti lähtemättömän vaikutuksen, joka oli yksi syy, miksi pelasin jalkapalloa vielä 10 vuotta lisää. (David Beckham oli toinen syy.) Pointtina se, että ihmiset tarvitsevat idoleja ja henkilöitä, joita katsoa ylöspäin.

Mitä kaikkia tuntemuksia kirja voi tai on voinut herättää ihmisissä? Vihaa, ärsyyntymystä, kunnioitusta, ymmärrystä, ainakin. Jokuhan ajattelee, että poika on ollut vain vähän lahjakas ja onhan tällä käynyt tuurikin. Mietitäänpä vielä tarkemmin: jos itse olisit 90-luvun Ruotsissa maahanmuuttaja, mitenköhän helppoa se olisi? En uskalla kuvitellakaan tätä omalle kohdalle, koska verrattuna tähän omat lähtökohtani kuulostavat melko luksukselta. Zlatanilla on ollut yksi pelastus, minkä takia hän on pysynyt poissa pahemmista piireistä, ja se on ollut jalkapallo. Onhan hänellä taitoa ollut, sitä ei voi kiistää. Mutta pääseminen sinne, missä hän on tällä hetkellä, on vaatinut tuhansia ja tuhansia tunteja harjoittelua. Sinne ei pelkällä lahjakkuudella ja tuurilla päästä. Itseensä uskominen on kova juttu tällaisissa tilanteissa. Ei ole tietenkään haittaa siitä, jos oikeita henkilöitä on paikalla oikeaan aikaan, toisin sanoen onnistut juuri siinä tarjotussa ikkunassa.

Ihmisen tulee ymmärtää, mitä vaatii ponnistaa pohjalta ensin tietoisuuteen, siitä hyväksi ja lopuksi kaikkien tuntemaksi brändiksi. Se ei ole vuoden, eikä viiden vuoden projekti. Se on elämänmittainen tarina, jossa voi olla hyvin monenlaisia vivahteita. Zlatanin tarinasta löytyy paljon hyödynnettäviä tapoja omaankin elämään. Matkalla siihen, mihin uskoo kaikkein eniten, ei voi luovuttaa pienistä takaiskuista. Hänet on lytätty täysin useita kertoja, mutta yksi asia ei ole kadonnut: se usko, jonka avulla jaksaa puskea vaikka sen legendaarisen kiven läpi. Itseään ei kannata myöskään sitouttaa liian halvalla. Jos uskoo itseensä, täytyy oma hintansa tietää. Kirjassa Zlatan kertoo, kuinka hän oli saanut jo melko hyvän sopimuksen Malmön kanssa. Isälleen näytettyään tämä ei ollut tyytyväinen siihen, koska hän huomasi, että jos Zlatan myytäisiin, tämä ei saisi siirtosummasta mitään itselleen. Tähän olen jo törmännyt tiimiakatemialla, ja luultavasti tulen törmäämään uudestaankin. Itsensä hinnoittelu on vaikeaa. Siinä tarvitaan kokemuksen tuomaa tietoutta, ja tässä tilanteessa Zlatanin isä tarjosi sitä. Tiimiakatemialla olen kysellyt vanhemmilta yrittäjiltä, mitä tällaisesta uskaltaisi pyytää, ja usein oma ajatukseni on ollut alakanttiin, kun sitä sitten on kelaillut jälkeenpäin. Itsensä arvo tulee tietää, ja siitä täytyy pitää kiinni. Sen Zlatan nykypäivänä osaa. Itsellä edessä on vielä pitkä matka, mutta edetään kohti päämäärää, jolloin hinnoista ei tarvitsisi puhua, vaan ihmiset tulisivat hakemaan palvelut kyselemättä.

Onhan Zlatan hieman itsekäs ja arrogantti ihminen. Ei hän sitä itsekään kirjassa kiellä. En itse ole varma, haluaisinko todella ylimielistä henkilöä omaan joukkueeseeni, oli tämä kuinka hyvä tahansa. Oikeuttaako todellista ylimielisyyttä mikään? Mielestäni oma arvonsa pitää tuntea, ja sen voi tuoda esille, jos on oikeasti täysin ylivoimainen jossain asiassa. Liian itsearvonsa tunteva ei saisi olla, ja Zlatan on ollut sitäkin kyllä. Tässä voisin verrata omaa kasvutarinaani ala-asteelta tähän päivään. Ala-asteen ehkä pahimmat kovikset, joiden kanssa olin kuitenkin jonkinlaisia kavereita, ovat nyt jossain aivan muualla kuin minä. Ja ovatko he mielestäni huonommassa asemassa kuin minä? Mielelläni voin sanoa, että ovat kyllä. Eikä se ole minusta edes ylimielisyyttä. Se on sitä, että jaksoin tehdä enemmän töitä kuin he. Tuntuuhan se nyt hyvältä, koska oma työnteko on kuitenkin tuottanut tuloksen, jolla olen voittanut jonkun muun.

Mutta mikä on minun mielestäni kirjan pääopetus? Kirjahan on verrattain pitkä opus, ja kuitenkin iso osa siitä liittyy luonnollisesti aiheeseen, eli ottelutilanteiden läpikäyntiin. Minä nostaisin tästä kirjasta isoimpana ajatuksena esille sen, että oli oma taitotaso mikä tahansa, draivia omaan tekemiseen ei saa menettää. Vaikka välillä jonkinlainen suvantovaihe iskisi, eikä haluaisi uskoa ja jatkaa, täytyy vain työntää itseään eteenpäin. Omalle kohdalle tämä tarkoittaisi siis sitä, että akatemian aikana löytäisin todellisen juttuni, enkä lopettaisi sen tekemistä, vaikka kuinka pahalta tuntuisi. Näin useat suuret bisnekset ovat saaneet syntynsä, ei niin ole kukaan uskonut paitsi perustaja itse. Enkä tarkoita, että minun pitäisi nyt perustaa uusi Supercell. Tarkoitan sitä, että löytäisin jutun, jolla voisin tehdä rahaa oikeasti kuukausittain, eikä minun tarvitsisi koko ajan laskeskella joka penniä. Sellaisen tulevaisuuden minä haluaisin. Zlatan on tulevaisuutensa jo saavuttanut. Hänelle unelmasta tuli työ, joka elättää hänet ja perheensä. Tämä on ehkä oikea virke kuvaamaan myös minun tulevaisuuttani. Ei ole pakko olla pilvissä, mutta kyllä menestys kelpaisi. Palataan siis lähtöpisteeseen: kehitetään, työstetään, tehdään, tehdään, tehdään ja katsotaan sitten uudestaan. Mutta lopussa kiitos seisoo. Uskon omallakin kohdalla niin käyvän. Jatketaan harjoituksia!

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!