Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Mindset

Kirjoitettu 14.01.20
Esseen kirjoittaja: Jussi Nieminen
Kirjapisteet: 3
Kirja: Mindset
Kirjan kirjoittaja: Carol Dweck
Kategoriat: 1. Oppiminen, 8. Henkinen kasvu

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Hejsanhopsan falleralleraa! Tällä kertaa esseiden parrasvaloon astuu teos nimeltään Mindset – Menestymisen psykologia kirjailijalta nimeltään Carol S. Dweck. Teoksessaan Carol esittää teoriansa siitä, mikä ominaisuus yhdistää menestyneitä ihmisiä ympäri maailman. Hänen mielestään jokainen voi olla yhtä lahjakas missä vain pelkän asennemuutoksen vuoksi. Keräilin tästä opit ja kopit aksua ajatellen yrittäen tiivistää ne tähän esseeseen.

Carol siis kirjassaan opettaa, että avain onneen on kasvun asenne joka voittaa lahjakkuuden ja synnynnäiset taidot joka päivä viikosta ja kahdesti sunnuntaina. Kasvun asenne perustuu siihen, että jokainen oman omien taitojensa seppä, sekä mahdollinen opettelemaan minkä vain taidon. Carolin mukaan suurinosa ihmisistä määrittelevät itsensä omien ominaisuuksiensa mukaan, joissa he ovat saaneet kehuja tai tuntevat olevansa hyviä ja kokevat ettei heidän kannata opetella jotakin taitoja, koska ovat lahjakkaita vain tietyissä asioissa. Tämän hän tietenkin murskaa kirjassaan ja kertoo kuinka tärkein on kasvun asenne, jonka ansiosta kuka vain voi olla mitä vain!

Pelkäätkö epäonnistumista? Tämä voi olla vihje siitä, että olet omaksunut muuttumattomuuden asenteen. Tällä viitataan siihen, että ajatusmaailmaasi kuuluu oletus siitä, että esimerkiksi älykkyys on pysyvä ominaisuus, jota ei voi kasvattaa. Akatemialla virheiden ja epäonnistumisen pelko on helposti tarkasteltaessa käytännön projekteissa. En itse koe, että pelkäisin epäonnistumista vaan enemmän hidasteena ollut projekteissa ahdistus siitä, ettei homma olisikaan mielekästä ja näin ollen pyrkinyt vähentämään omaa sitoutumista, jotten joutuisi epämukavuusalueelle. Kirjaa lukiessa tämä vielä piirtyi minulle entistä selvemmin Carolin esimerkkien myötä. Jatkossa yritän motivoida itseni heittäytymään projekteihin ja yrittää olla ajattelematta niiden vaativuutta.

Keskitytkö menestymiseen vai itsesi kehittämiseen? Carolin mukaan jälkimmäinen on tie todelliseen menestymiseen, sillä itseään kehittämällä ja tekemällä asioita, joista nauttii ei voi mennä metsään. Itse en koe keskittyväni näistä kumpaankaan (:D) Olen huomannut asioiden joista voin saada mielihyvää tai nautintoa pienimmällä mahdollisella panostuksella vetävän minua puoleensa. Jos jokin projekti tuntuu siltä, että siihen joutuu panostamaan enemmän kuin mitä siitä koen saavani sysään sen muille. Tässähän ei sinänsä ole mitään järkeä sillä samanlaista tilaisuutta oppia uutta ja saada samalla tradenomin tutkinto tuskin tulee ikinä eteen. Ehkä tämän valottuessa pystyn ottamaan enemmän irti tästä tilaisuudesta..

Koin saavani kirjasta motivaatiota ja mielenkiintoista näkökulmaa haasteiden tarkasteluun. Jatkossa pyrin siis oppimaan mielihyvän ammentamisen itsensä ylittämisestä erinäisissä haasteissa. Ehkä omana jarruna on kuitenkin eniten ollut ajatus siitä, että opettelen vain taidot joita akuutisti tarvitsen, enkä näin ollen hyödynnä akatemian puitteita juurikaan. Olen monesti huvittanut itseäni vaarini motolla ”Lahjattomat reenaa”, sillä se on selvästi ollut usein läsnä omassa mentaliteetissani, tee vain tarvittavat asiat.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!