Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Mitä tulevaisuuden asiakas haluaa – trendit ja ilmiöt, Elina Hiltunen

Kirjoitettu 19.05.18
Esseen kirjoittaja: Mari Leskinen
Kirjapisteet: 3
Kirja:
Kirjan kirjoittaja:
Kategoriat: 1. Oppiminen, 7.4. Tulevaisuuden mahdollisuudet

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Tämä on tosi hyvä kirja, kun suunnittelee eteenpäin jotain uutta tai vanhaa projektia. Tällä pääsee laatikon ulkopuolelle suhteellisen vaivattomasti ja näkee vilahduksia tulevaisuudesta.

Kirjassa kerrotaan, että ihmisistä on tullut jopa lyhytjänteisempiä kuin kultakaloista, kertovat tutkijat brittiläisen The Telegraphin mukaan. Tästä aiheesta googlailin vähän lisää tietoa. Tutkimuksissa tarkasteltiin ihmisten aivosähkökäyrää, EEG:tä ja tulokset osoittivat, että ihmisen keskittymiskyky on kutistunut kahdeksaan sekuntiin, kultakalat pystyvät keskittymään yhdeksän sekuntia. Vielä vuonna 2000 aika oli 12 sekuntia. Tämän tutkimuksen on teettänyt teknologiajätti Microsoft. Tutkijat uskovat, että ihmisen lyhytjänteisyyden ja älypuhelinten käytön lisääntymisen välillä on yhteys. Miten ihmisten keskittymiskyvyttömyys tulee vaikuttamaan tulevaisuuteemme?
https://www.savonsanomat.fi/ulkomaat/Tutkijat-Ihmisen-keskittymiskyky-on-jo-lyhyempi-kuin-kultakalalla/535223

Megatrendit
John Naisbitt esitti ensimmäisen kerran käsitteen megatrendit vuonna 1982. Megatrendit ovat globaaleja, ulottuvat historiassa vuosien taakse ja määrittelevät vahvasti nykyisyyttämme ja myös tulevia vuosia. Megatrendien tunnistaminen on erityisen tärkeää yrityksille, jotta ne osataan ottaa huomioon liiketoiminnan suunnittelussa.
Alla on listattuna megatrendejä, jotka vaikuttavat jo parhaillaan elämäämme ja näiden vaikutus voi tulevaisuudessa olla merkittävä, mitä tahansa liiketoimintaa silmällä pitäen (kirjassa pureudutaan näihin tarkemmin alk. 37 sivulta):

• Väestönkasvu
• Väestön ikääntyminen
• Globalisaatio
• Kaupungistuminen
• Varallisuuden ja keskiluokan kasvu
• Kulutuksen kasvu ja resurssien väheneminen
• Eriarvoisuuden lisääntyminen
• Ilmastonmuutos ja ympäristön saastuminen
• Digitalisaatio
• Teknologian kehitys

Trendit
Mitä eroa sitten megatrendeillä ja trendeillä on? Trendi on yleinen muutoksen suunta, johon asia/ihmisten käyttäytyminen kehittyy tai muuttuu ja megatrendeillä on pidempi historia ja ne kertovat globaaleista muutossuuntauksista.

Heikot signaalit
Heikko signaali on muutoksen ensimmäinen merkki ja ne kertovat uusista asioista maailmassa. Ne voivat olla arkipäivän havaintoja uusista käytänteistä, pieniä lehtijuttuja, huhuja, twiittauksia ja outoja tarroja lyhtypylväissä. Heikkoihin signaaleihin liitetään sellaisia sanoja kuin ensimmäinen, yllätys, pilotti, testaus, kokeilu, uusi, innovaatio ja outo.

Heikko signaali- testi
Jos signaali herättää työkavereissasi jonkin seuraavan reaktion…
• Ei voi olla totta!
• Tuosta ei ikinä tule mitään.
• Todella outoa
• En ole ikinä kuullut tuollaisesta. (uusi asia)
• Tuosta ei sitten meillä puhuta enempää (tabu)
• Mutta eikös se ole laitonta?
… kyseessä on todennäköisesti heikko signaali.

Individualismin korostuminen – jokaiselle jotakin
Kuluttajasegmentointi on perustunut aikaisemmin pitkälti muun muassa kuluttajan ikään, sukupuoleen ja elämäntilanteeseen. Naiset ostivat kosmetiikkaa ja miehet työkaluja. Vaihtoehtojakin oli ennen vähemmän tarjolla, kuten esimerkiksi maitohyllystä löytyi jokunen vuosikymmen sitten tasan kolme erilaista vaihtoehtoa: rasvaton, kevyt ja täysmaito. Nyt tarjooma on monimuotoistunut. Pohjoismaissa elämme elämäämme hyvin korkealla Maslov’n hierarkiapyramidissa. Tämä tarkoittaa, että elämämme on muuttunut hedonistisempaan suuntaan ja tarpeidemme on ollut mahdollista monipuolistua.

Segmentit ovat pienentyneet erilaisten elämäntapojen ja arvojen nousun myötä. Polarisoitumista tapahtuu Suomen sisällä, sillä Eirassa asuvan biohakkeri- hipsterisinkun elämä eroaa radikaalisti monilapsisen maahanmuuttajaperheen elämästä ja kulutustottumuksista. Kun verrataan viisikymmentäluvulla ja tänä päivänä otettuja kuvia viisikymppisistä, ero on valtava. Tämän päivän yli kuusikymppiset voivat olla muistisairaita tai harrastaa vuorikiipeilyä, joten polarisoitumista tapahtuu koko ajan myös vanhojen segmenttien sisällä.

Yritykset ovat vastanneet tähän tarjoamalla yhä kohdennetumpia palveluita ja tuotteita. Tyypillistä kuluttajaa ei siis ole. Lisäksi ryhmä, jotka eivät muutama vuosi sitten edes tunnustaneet olevansa olemassa tai jotka jäivät hyvin vähälle huomiolle, alkavat saada enemmän merkittävyyttä – jopa meillä Suomessa. Sinkkujuoksut, koirakahvilat, K50-diskot ja laivaristeilyt, vanhusten päiväkodit ovat hyviä esimerkkejä tästä.

Onko koskaan liian myöhäistä olla lapsi?
Tänä päivänä on hyväksyttävää olla nuori ja rento, myös bisnesmaailmassa. Aikuisten sisäisen lapsen toteuttaminen näkyy monella tavalla. Huumori kukkii sosiaalisessa mediassa, ja Fb:ssä leviävät toinen toistaan hauskemmat videot ja meemit. Yrityksetkin uskaltautuvat huumorin tielle. Nordic Business Forum- seminaarissa järjestettiin vuonna 2016 skeittikisa. Yhä vanhemmat henkilöt pelaavat tietokone- ja mobiilipelejä, ja aikuisille on myös omia värityskirjoja.
Nykyaikuinen uskaltaa heittäytyä ja eläytyä eri tilanteisiin. Elämä ja työ voi olla leikkiä. New Yorkissa on jopa käyty post-it sota, jossa ikkunoihin tehtiin mitä mielikuvituksellisempia taideteoksia post-it lapuista (#canalnotes). Myös leiritoiminta aikuisten maailmassa on lisääntynyt, Business Insider- lehden mukaan Amerikassa jopa miljoona aikuista osallistuu kesäisin aikuisten kesäleireille ja osallistuja määrä on koko ajan kasvussa. Taidetta, extremeä, arkeologiaa, musiikkia… ihan mitä vain!

Leikkimisen mukaan tuominen työelämään enenemissä määrin on mielenkiintoista ja uskon, että siihen liittyy paljon ennakkoluuloja. Koulumaailmassa leikkimisen voima tunnetaan ja hyväksytään, sillä lapsihan on normaali, jos se leikkii. Mutta aikuinen on sananlaskunkin mukaan, sairas jos ei osaa lopettaa. Mielenkiinnolla jään seuraamaan, miten leikkiminen tulee näkymään enemmän työelämässä? Lego Serious Play on hyvä esimerkki leikkimisen hyödyistä. Metodi on kehitetty yrityksen tarpeisiin ja se lupaus on saada kaikkien kokoustajien aivokapasiteetti käyttöön, sen sijaan että vain muutama ihminen päättää suunnan. Mitä mahdollisuuksia uudet teknologiat, esimerkiksi virtuaalitodellisuus, tuovat aikuisten leikkiin?
Tämän hetken trendit
• Japanilaisten into metsäkylpemiseen, shinrin- yoku ja siihen kuuluu käveleminen rauhoittavassa metsässä ja itsensä tutkiskelu. Aasialaiset turistit matkustavat jo tänä päivänä Suomeen harjoittamaan metsäkylpemistä rauhoittaakseen levotonta mieltään.
• Briteissä fitnessalan yritys on lanseeraannut Ride2Rebel- nimisiä busseja Lontooseen, niissä tavalliset penkit on korvattu kuntopyörillä. – Milloin tulee kuntosalit, jossa voi polkemalla tuottaa sähköä?
• Maalien valmistaja Ronseal on tehnyt tv- mainoksen, jossa katsoja sai tuijottaa miestä maalaamassa aitaa kolmen minuutin ajan. Ketkä pystyy parhaiten ottamaan tästä kopin?

Kirjassa puhutaan paljon tämän hetken trendeistä ja niissä on jotain levollista ja itselle, niin läheistä: käsityö (diy), puutarhanhoito, lähiruoka on lapsuudesta ja teini-iästä asti ollut itselle tärkeitä asioita. Metsäkylpeminen ja aidan maalaaminen mainoksessa kuulostaa ihanalta. Nämä kutkuttelee omia unelmia ja saa pohtimaan, miten paljon työelämä ehtii muuttua omana aikanani. Mitä taitoja omia lapsia kannattaa rohkaista opettelemaan?

Tulevaisuuden teknologia
Uudet teknologiat ja internet ovat jo tuoneet uudenlaisia mahdollisuuksia itsensä toteuttamiseen: tietokoneohjelmat ja sovelluksilla voi kuka tahansa tehdä animaatioita ja visuaalista taidetta.

Big data ja ennustavat algoritmit, kuluttajan ilmeiden ja silmien liikkeiden analysointi sensoreiden avulla ja jopa aivojen toiminnan analysointi esimerkiksi fMRI- menetelmillä (neuromarkkinointi) ovat Elina Hiltusen mielestä vahvasti tulevaisuutta, jossa kuluttajankäyttäytyminen lienee paremmin organisaatioiden hallussa.
Digikuluttaja jättää koko ajan itsestään digitaalisen jalanjäljen, niin netissä kuin reaalimaailmassakin. Nettisurffailun ostohistoria, se, mitä tuotteita ja palveluita kuluttaja katsoo ja kuinka kauan, henkilötiedot, jotka annetaan rekisteröidyttäessä eri palveluihin, sekä kiinnostuksen kohteet voivat olla erilaisten nettipalvelujen rekisterissä. Kun kuluttaja lataa puhelimeensa ilmaisen sovelluksen, palvelun kehittäjä nappaa vastineeksi tietoa käyttäjän toimista. Jos et maksa tuotteesta, olet itse tuote, asiantuntijat varoittavat.

Tulevaisuuden teknologia mahdollistaa hyvän tekemisen aivan uudella tavalla. Tästä hyvänä esimerkkinä on esimerkiksi Fold-It, Washingtonin yliopiston kehittämä peli. Siinä hyödynnetään isoja joukkoja ongelmanratkaisussa. Pelissä voidaan etsiä, vaikka parasta kolmiulotteista muotoa proteiinimolekyylille. Pelaajat voivat myös suunnitella uusia proteiineja, joita voidaan käyttää lääkkeinä erilaisiin sairauksiin, kuten AIDSiin ja Alzheimeriin. Pelaajat ovat jo nyt tuottaneet arvokasta tietoa tutkijoille AIDSin leviämiseen liittyen. Englanniksi ilmiötä kutsutaan nimellä citizen science eli kansalaisten tiede. Tämä on yksi esimerkki siitä mitä tulevaisuuden leikkiminen työpaikoilla voisi olla.

Lähitulevaisuudessa on mahdollista valikoida uutisvirtaa itseä kiinnostavammaksi. Miten tällainen valikointi ja omissa porukoissa pysyminen tulee tulevaisuudessa vaikuttamaan moninaisuuteen ja erilaisuuden arvostamiseen. Väheneekö innovaatioiden määrä? Aletaanko kouluissa opettaa uutta ainetta nimeltään erilaisuuden arvostaminen? Häviääkö yleissivistys? Kasvaako tämän myötä riskit sotien osalta, kun ihmisten valveutuneisuus laskee.

Hyvä kirja – Avarra mielesi ja LUE tämä!

Mari Leskinen
045 676 7796

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!